(english below)
Onpa hassua. Tiedän, että tää muutto on mulle hyvästä. Kaikki kenelle oon siitä maininnu on sanonu et mene nyt ihmeessä, koska 1) tarjous on loistava ja 2) sun olo Padovassa muuttuis paljon paremmaks varmasti. Etenkin Hanna, jonka kanssa nyt eniten aikaani oon viettäny on sanonu monesti uskovansa tän olevan todella hyvä juttu mulle. Uskon itsekin niin.
Olinkin tapaamispaikalle pyöräillessäni todella hermostunut. Hyvä etten auton alle jäänyt kun vain roboottimaisesti pyöräilin eteenpäin. Olin hermostunut, koska kerroin juuri Annalle ja hän suhtautuu minuun nyt kylmästi. Olin hermostunut, koska Giorgio maalaili piruja seinille sopimuksen kanssa - JA MITÄ TÄSTÄKIN OPIMME - Lapset älkää ikinä IKINÄ tehkö tuollaista sopimusta itaaliassa.. vuokranmaksupuoli oli aivan epäreilu ja melkein laiton. Kuitenkin kun Giorgio soitti Francalle, koko juttu tais mennä tosi hyvin. Nyt mun tarvii soittaa Francalle huomenna ja sopia aika tapaamiselle keskiviikkona. Sitten pitäisi selittää samat luritukset eli haluan muuttaa sinne koska oon tavannu kavereita ja muuttaa asua niiden kanssa kun oon täällä kuitenkin vaan vuoden.
Nyt pistin nettiin jo ilmoituksia ja Francesco teki mulle sellaisen ilmoituksen jonka käyn tulostamassa huomenna ja vien ympäri mantuja. Lähetin jo mailia jos mihin paikkaan, josko uudet vaihtarit vaikka innostuis meitsin paikasta. Nyt toivon vaan että kämppikset ois yhteystyöhaluisia, koska oon Saksassa torstaista lähtien 10 päivää ja sit ois jo niinkun muuttaminen tosi hollilla. Yleensä ongelma on toisinpäin. Paikkaa ei löydy ja edellinenkin menee alta.
Ihmiset on niin ihanan avuliaita. Giorgio ja Fredi molemmat auttanut ja vienyt melkeen kädestä pitäen ja kertonut miten mikäkin pitää tehdä. Giorgiokin kuittas isot kiitokset sillä että juujuu kyl hän tietää et autat sitte häntä jos hän yrittää joskus ettiä töitä Suomessa (on siis ollu Suomessa vaihdossa).
Nyt on kuitenkin haikea olo lähteä. Mulla tulee tyttöjä ikävä vielä ja mietin että tuossa tulevassa kodissa ei kyllä ole sitä sellasta samanlaista ruokailuhenkeä, kun eivät oo kotona samallalailla, mut ei se mitään. Voin tulla tänne viel näidenkin kanssa illastamaan :) On tässä viel mutkia, mut kyl se tästä. Nokka vaan eteenpäin ja puskemalla sit jossei muuten.
---
So I don't miss any spot of advertisement:
I'm an Erasmus student here in Padova and I'm searching for someone to take my place in the house I live in now. I'm moving myself to a singola in a house with friends.
The place I offer is a bed in a very big doppia with an italian girl. She studies art history and is 23 years old. There is other two girls in another doppia, they are both 20 and study farmacia. The house is very clean and nice! One shared bathroom and also a guestroom, which is very convinient for Erasmus people. There is internet, washing machine and a place for a car. It is in the area Montá which is 2km from the station and about the same to the center.
This place is free from March (however we arrange it) until September or more if needed. I'm going for a vacation on 6th of March until 17th, but there are other girls to show around in the house.
Email me soon if you're interested: haleine00@hotmail.com
Showing posts with label flatmates - marica. Show all posts
Showing posts with label flatmates - marica. Show all posts
Monday, March 3, 2008
Nyt vaihtuu kyllä,
Tässä on meneillään aikamoisen mielenkiintoisia kuvioita lisää meneillään. Oon hirveen väsyny kokoajan, koska tää kaikki sotku saa pään särkemään ja vaan sängyn pohjalle, muttei näihin uni auta... ei ainakaan kokonaan.
Olen päättänyt vaihtaa asuntoa. En erityisemmin hakenut toista asuntoa, mutta sellaista minulle tarjottiin hiukan yli viikko sitten tandem-partnerini valmistujaisbileissä. Oma huone, jossa vuokra 190e+laskut. Kävin katsomassa asuntoa viime viikon lopulla ja viikonlopun harkitsin kaikenlaisia ratkaisuja. Ongelmaksi tuli netti, koska se on väylä kotiin ja sitä heillä ei ollut. Löysin kuitenkin luontevan ratkaisun kännykän kautta. (Toivottavasti myös toimii.) Päädyin siis eilen illalla siihen että muutan. Marica ja Giada olivat tosi surullisia kun kerroin päätöksestä, vaikka prosessista kerroin jo aiemminkin. Annalle kerroin tänään ja hän meni aika hiljaiseksi ja kysyi vain monesti olenko aivan varma. Nyt illalla Giorgio auttaa mua soittamaan Francalle (asunnonvuokraaja), mietin ekan pitkään että soittaisin itse, mutta eihän siitä mitään tulis muuta kun sekasotkua. Saattaisin sanoa italiallani tyhmyyksiä ja saada aikaan vaan turhia väärinkäsityksiä. Giorgio siis soittaa. Kultanen poika on muutenkin auttanut tässä päättämisessä ja sopimuksen tutkimisessa. Pelottaa kyllä hiukan. Toivottavasti Franca on ymmärtäväinen.
Saksaan lähden torstaina :) Odotan sinänsä innolla, mutta kyllä tän asunnonkin kannalta tulee matka kyllä tosi huonoon loveen. Monista syistä kuitenkin. Sit melkeen heti perään lähden Roomaan Tuomon ja Päivin kanssa. Voi saapas.
Lauantaina olin muuten illallisella jossa oli spaghettia, ragua ja salaattia espanjalaisittain. Namnam! Ei siinä muuta. Istuin tänään joen varrella odottaen tuntien alkamista. Täällä on semmonen KESÄ! Voi olla ilman pitkähihastakin ajoittain. Ihanan lämmintä. Ulkona nukkumiskeli ihan neljään asti.
Olen päättänyt vaihtaa asuntoa. En erityisemmin hakenut toista asuntoa, mutta sellaista minulle tarjottiin hiukan yli viikko sitten tandem-partnerini valmistujaisbileissä. Oma huone, jossa vuokra 190e+laskut. Kävin katsomassa asuntoa viime viikon lopulla ja viikonlopun harkitsin kaikenlaisia ratkaisuja. Ongelmaksi tuli netti, koska se on väylä kotiin ja sitä heillä ei ollut. Löysin kuitenkin luontevan ratkaisun kännykän kautta. (Toivottavasti myös toimii.) Päädyin siis eilen illalla siihen että muutan. Marica ja Giada olivat tosi surullisia kun kerroin päätöksestä, vaikka prosessista kerroin jo aiemminkin. Annalle kerroin tänään ja hän meni aika hiljaiseksi ja kysyi vain monesti olenko aivan varma. Nyt illalla Giorgio auttaa mua soittamaan Francalle (asunnonvuokraaja), mietin ekan pitkään että soittaisin itse, mutta eihän siitä mitään tulis muuta kun sekasotkua. Saattaisin sanoa italiallani tyhmyyksiä ja saada aikaan vaan turhia väärinkäsityksiä. Giorgio siis soittaa. Kultanen poika on muutenkin auttanut tässä päättämisessä ja sopimuksen tutkimisessa. Pelottaa kyllä hiukan. Toivottavasti Franca on ymmärtäväinen.
Saksaan lähden torstaina :) Odotan sinänsä innolla, mutta kyllä tän asunnonkin kannalta tulee matka kyllä tosi huonoon loveen. Monista syistä kuitenkin. Sit melkeen heti perään lähden Roomaan Tuomon ja Päivin kanssa. Voi saapas.
Lauantaina olin muuten illallisella jossa oli spaghettia, ragua ja salaattia espanjalaisittain. Namnam! Ei siinä muuta. Istuin tänään joen varrella odottaen tuntien alkamista. Täällä on semmonen KESÄ! Voi olla ilman pitkähihastakin ajoittain. Ihanan lämmintä. Ulkona nukkumiskeli ihan neljään asti.
Friday, February 8, 2008
Samuli Edelmann - (Sinä olet) Aurinko
Käännä väsyneet kasvoni sinuun ja jaksan taas.
Sinä valutat voimasi minuun niin kuin nukkuvaan.
Se saa silmäni auki ja jalkani nousemaan.
Sinä valutat voimasi minuun niin kuin nukkuvaan.
Se saa silmäni auki ja jalkani nousemaan.
I booked flights today!
6th of March, I will fly to Münster-Osnabrück. Then start my journey around the upper Germany. End it at Berlin and fly on 17th of March back to Milano. Then, I will go visit hoooome! Will come to Finland on 28th of April and leave on 7th. On 4th I will go to a student cruise of my university!! And the best part possible after seeing all my family and friends is that a friend from here, Hanna, is maybe joining me to my finnish tour :)
Weeee! I'm happy!
--
I finally have a tandem partner!! Tandem learning is that two natives - or like native speakers meet and just talk about something changing languages. So my tandem partner is a native italian and I talk english almost like a native. We talk half of the time in italian and half in english. Alessandro is such a nice guy! He's from Verona originally and half Polish like many people here.
--
My camera is broken :( It got to a zoom error while I was in Venice for the carnival. I feel incredibly empty without the possibility to take pictures. Maybe I'll appreciate it more after this. Anyway, I hope the fixing process will not take too long. I want my camera back for the Germany trip at the latest! Let's see now...
But why now :( It's such a nice weather here and everything... :'(
I took some pictures today with my cell phone, so you can get even a part of the joy of sunshine. I mean, I didn't wear a coat for over 30mins today while lying in the sunshine :)
7 days!
If you live 100 years, I want to live 100 years minus one day so I don't have to live without you.
Winnie The Pooh
Almost Valentine's day! (In Finland friends day).
Something I've kept up for my roommates, everyday before Valentine's day :)
If you live 100 years, I want to live 100 years minus one day so I don't have to live without you.
Winnie The Pooh
Almost Valentine's day! (In Finland friends day).
Something I've kept up for my roommates, everyday before Valentine's day :)
Yesterday I got that balloon while Giada, Marica and I were walking around in the center :)
Today... your my sunshine, my only sunshine,
you make me HAPPY when the sky is greey!
you make me HAPPY when the sky is greey!
How to dress here in February! What about Finland, eh?
We went today to the newest Mensa (school cafeteria) and the food was like a restaurant. I've heard that they even use the same kitchen with a near-by restaurant, so... :)
My bike was broken today. I got it to repair after walking 40mins to the center from the Mensa. The guy working there remembered me from 4 months ago! Probably because of my bad italian. I realized how little I had improved compared to many others... but also decided to make it better. After having the first meeting with Alessandro and talking in italian for most of the time anyway, it was much better :) I think I took the first step to talking late, but still at a natural time. Now the first step is done and better is to come!
Anyway, he fixed Diana (yes, I've named my bike) for only 5 euros :) Nooot bad!
Thursday, February 7, 2008
Koe #2
(Päivitetty 8.2.2007 klo 12:10)
Väsyttää aivan toivottamasti. Jännitin tänäpäistä koetta aivan uskomattomissa määrin. Odotin 4 tuntia vuoroani. Siinä ajassa ehtii luovuttaa, saada lisärohkeutta ja luottamusta ja luovuttaa taas monta kertaa. Pääsin kuitenkin läpi. Puolet tehty italiaksi (selitin Lumieren osuudesta asiaan) ja puolet englanniksi. Sain 24/30! Tosin semmosella pehmeellä kädellä mentiin :) Nyt oon tosi väsyny.
Ja kun on nyt tullu erinäisiä kyselyitä, niin: Ei, Carlos ei ole mun poikaystävä. Ei nykyinen, eikä tuleva :)
Taidan mennä nukkumaan!
---
Niin ja piti vielä lisätä, että Marica ja Giada tuli keskiviikkona takaisin piiiitkältä lomalta. Melkein kolme viikkoa. Oli ajanu suoraan sairaalaan, koska Marica oli luullu saaneensa sydänkohtauksen tms. Paniikkikohtaus. Giada tuli syömään kun tutkimukset kesti, menin hänen kanssaan hakemaan Maricaa. Huhhui. Niilläkin oli seuraavana päivänä koe.
Väsyttää aivan toivottamasti. Jännitin tänäpäistä koetta aivan uskomattomissa määrin. Odotin 4 tuntia vuoroani. Siinä ajassa ehtii luovuttaa, saada lisärohkeutta ja luottamusta ja luovuttaa taas monta kertaa. Pääsin kuitenkin läpi. Puolet tehty italiaksi (selitin Lumieren osuudesta asiaan) ja puolet englanniksi. Sain 24/30! Tosin semmosella pehmeellä kädellä mentiin :) Nyt oon tosi väsyny.
Ja kun on nyt tullu erinäisiä kyselyitä, niin: Ei, Carlos ei ole mun poikaystävä. Ei nykyinen, eikä tuleva :)
Taidan mennä nukkumaan!
---
Niin ja piti vielä lisätä, että Marica ja Giada tuli keskiviikkona takaisin piiiitkältä lomalta. Melkein kolme viikkoa. Oli ajanu suoraan sairaalaan, koska Marica oli luullu saaneensa sydänkohtauksen tms. Paniikkikohtaus. Giada tuli syömään kun tutkimukset kesti, menin hänen kanssaan hakemaan Maricaa. Huhhui. Niilläkin oli seuraavana päivänä koe.
Friday, January 11, 2008
Che vacanza,
Tämä loma on ollut todella terveellinen monilta osin. Olen saanut paljon enemmän perspektiiviä esimerkiksi Padovassa olemiseen ja ihmisten käsittelyyn. Tuntuu jotenkin, että sellainen asioiden yhdistely ja summauskyky on vajaa täällä. Tapahtuu niin paljon uutta ja samassa kun siihen sopeutuu, siihen pitäisi myös opetella myös suhtautumaan jotenkin.
Moneen asiaan tarvitsin jonkun joka tuntee minut hyvin ja tietää oman suhtautumisista ja asenteista erilaisiin asioihin. Siihen miten suhtautua tässä talossa olemiseen, miten suhtautua kaikkeen ympärillä olevaan. Sitä aina jankuttaa itselleen, että ei pidä välittää niin paljon siitä mitä muut ajattelee ja tekee, mutta kyllä se vain on niin kuin valmennuskeskuksen esittelijä sanoi Raision lukiossa puhuessaan: "Ei se ole aivan merkityksetöntä mihin kaverit menee." Sovellan tätä tilanteeseen niin, että kaikkenlaisiin elämäntilanteisiin ja tapahtumiin tarvitsen tukea. Se tuki ei voi olla täydellistä, jos tukijat eivät tiedä mitä tukevat. Nytpä tietävät :)
Lauran viimeisenä iltana tehtiin kämppiksille ruokaa (kermaista kalakeittoa mmmm) ja juteltiin kaikenlaisesta. Lopulta keskustelu päättyi taas kerran siihen mistä olen heille yrittänyt monesti puhua, mutta kun tällä kertaa sain taustatukea, pääsimme jonkinlaiseen lopputulokseen. Laurasta ja minusta Padovassa ihmiset käyttäytyvät toisiaan kohtaan todella kylmästi ja nirppanokkamaisesti. Voin esittää kaksi esimerkkiä: 1) Kävimme iskän synttäripäivällisellä paikallisessa tratoriassa (perinteinen ravintola), nauroimme ääneen ja juttelimme paljon, jossain vaiheessa huomasin miten naapuripöydän vanha mies valitti tarjoilijalle (kai) meistä ja lähtiessä saimme todella ylimielisiä katseita. 2) Lauran (jolla on siis lyhyt tukka) kanssa ympäri Padovaa käveltäessä saimme paljon arvioivia katseita. Tarkastelu suoritetaan päästä varpaisiin. Jos on erikoisia vaatteita päällä, lyhyet hiukset naisella tai muuten poikkeaa harmaan-liilan-tummanvihreän-mustan-valkoisen-kansasta jotenkin, saa aina kyseenalaista huomiota. Tähän vastakkaiseksi... kun kävelimme Bergamossa (171km Padovasta, kuten Turku-Helsinki), ihmiset moikkailivat kadulla vaikka eivät edes tunteneet ja varmasti näkivät että olimme turisteja. Perheen kanssa ajelimme pienemmissäkin kaupungeissa, mutta heti kun Veneton alueesta pääsimme kauemmassa suhtautuminen toisiin ihmisiin oli aivan erilainen. Kämppikset eivät tätä aiemmin ymmärtäneet, mutta nyt tulimme tulokseen, jossa näkyy kasvuympäristöjemme erilaisuus. He tulevat kaikki pienistä vuoristokylistä (Marican kylässä 1850 ihmistä, Annan 4230, Giadan kylää en tarkkaan tiedä). Siellä kaikki tuntevat toisensa. Padova taas, jossa on 210 300 ihmistä, on heille suuri kaupunki, jossa heidän mielestään ihmiset eivät välitä toisistaan. Lauran puolesta en voi puhua, mutta minä taas olen tottunut siihen, että voin olla sellainen kuin olin vaikka totta puhuen tuntui se 24 000:n Raisiokin joskus siinä 175 400:n Turun vieressä ahtaalta*. Heille Milano on liian kiireinen fashionistien kaupunki, missä se minulle on ihana kehto, jossa saan edes hetken olla oma itseni pukeutuen juuri miten haluan ja olla se mikä olen, kulkien kansan keskuudessa herättämättä kokoajan kyseenalaista huomiota.
Kun perhe lähti takaisin pimeään Suomeen ehdimme Lauran kanssa paljon. Jäimme Milanoon vielä pariksi päiväksi extempore-päätöksellä. Sopivasti ylittämään Uuden Vuoden raja. Kävimme Veronassa, Bolognassa ja Venetsiassa. Löydettiin aivan ihana alituisesti pullalta tuoksuva hotelli Bolognasta, jossa nukuin parhaat torkut ja huonoimmat yöunet. Shoppailtiin. Puhuttiin paljon keskenämme ja toisille. Tavattiin paljon ihmisiä ja saatiin uusia kavereita. Ajettiin helvetimoisessa sumussa kahdesti Trevisoon ja takaisin Fiat 500'lla. Kaiken päätteeksi neiti A veti Lauran viimeisenä iltana niin jumalattomat perseet olalle, etten ole koskaan nähnyt häntä niin.. noh, kännissä.
Miten voikin mennä näin kauan, että tajuaa minkälaisen ihmisen kanssa oikeasti asuu ja sekin jonkun muun tarvitsi tulla minulle kertomaan. Ainakin osaan pistää asiat taas suuruusjärjestykseen ja tuntui myös hyvältä saada tunnusta kestävyyskyvystä tuollaisen ihmisen kanssa asumisesta. En tiedä oikein kävikö minulla vain huono tuuri vai oikeastaan hyvä tuuri, koska kyllä tämäkin taas kasvattaa.
Venetsiassa kävellessäni tajusin, että italialaiset eivät osaa nauraa itselleen niin kuin suomalaiset vai pitäisikö tarkentaa, että ne suomalaiset joiden kanssa eniten vietän aikaani. Onhan noita huonoja päiviä kaikilla, mutta jos oikein yleistetään niin italialaiset ottavat itsensä paljon vakavammin kuin suomalaiset yleensä. Sen näkee niin pukeutumisessa, käyttäytymisessä kuin missä tahansa julkisella tiskillä asioitaessakin.
Vaikka keskiviikkona lähdin Fish Marketista aikaisemmin, koska en tuntenut oloani taas kotoisaksi "yksin" tässä joukossa, voin kuitenkin sanoa, että viihdyn tässä talossa paremmin kuin aiemmin. Marica ja Giada pitää minua kyllä ajoittain todella kunnioitettavasti pystyssä :)
Nyt yritän omaksua 44 sivun päivävauhdilla dokumenttileffan historiaa ennen kuin lähden Torino-Pisa-Firenze(-Bologna)-Padova-kiertueelle. Sain eilen reilikorttini siihen äidiltä ja ikkunatiivisteitä :D Niin ja vielä mainitsemisen arvoinen asia tähän täysin jäsennystä vailla olevaan tekstiin voin kertoa, että kävin eilen Marican kanssa juoksemassa lenkin. Olin onnellinen, että se lähti kerrankin yksinään ja sain erotettua hetkeksi noi kaksoset.
*) Uskomatonta muuten miten Turku on pienempi, vaikka se tuntuu PALJON isommalta kuin Padova.
Moneen asiaan tarvitsin jonkun joka tuntee minut hyvin ja tietää oman suhtautumisista ja asenteista erilaisiin asioihin. Siihen miten suhtautua tässä talossa olemiseen, miten suhtautua kaikkeen ympärillä olevaan. Sitä aina jankuttaa itselleen, että ei pidä välittää niin paljon siitä mitä muut ajattelee ja tekee, mutta kyllä se vain on niin kuin valmennuskeskuksen esittelijä sanoi Raision lukiossa puhuessaan: "Ei se ole aivan merkityksetöntä mihin kaverit menee." Sovellan tätä tilanteeseen niin, että kaikkenlaisiin elämäntilanteisiin ja tapahtumiin tarvitsen tukea. Se tuki ei voi olla täydellistä, jos tukijat eivät tiedä mitä tukevat. Nytpä tietävät :)
Lauran viimeisenä iltana tehtiin kämppiksille ruokaa (kermaista kalakeittoa mmmm) ja juteltiin kaikenlaisesta. Lopulta keskustelu päättyi taas kerran siihen mistä olen heille yrittänyt monesti puhua, mutta kun tällä kertaa sain taustatukea, pääsimme jonkinlaiseen lopputulokseen. Laurasta ja minusta Padovassa ihmiset käyttäytyvät toisiaan kohtaan todella kylmästi ja nirppanokkamaisesti. Voin esittää kaksi esimerkkiä: 1) Kävimme iskän synttäripäivällisellä paikallisessa tratoriassa (perinteinen ravintola), nauroimme ääneen ja juttelimme paljon, jossain vaiheessa huomasin miten naapuripöydän vanha mies valitti tarjoilijalle (kai) meistä ja lähtiessä saimme todella ylimielisiä katseita. 2) Lauran (jolla on siis lyhyt tukka) kanssa ympäri Padovaa käveltäessä saimme paljon arvioivia katseita. Tarkastelu suoritetaan päästä varpaisiin. Jos on erikoisia vaatteita päällä, lyhyet hiukset naisella tai muuten poikkeaa harmaan-liilan-tummanvihreän-mustan-valkoisen-kansasta jotenkin, saa aina kyseenalaista huomiota. Tähän vastakkaiseksi... kun kävelimme Bergamossa (171km Padovasta, kuten Turku-Helsinki), ihmiset moikkailivat kadulla vaikka eivät edes tunteneet ja varmasti näkivät että olimme turisteja. Perheen kanssa ajelimme pienemmissäkin kaupungeissa, mutta heti kun Veneton alueesta pääsimme kauemmassa suhtautuminen toisiin ihmisiin oli aivan erilainen. Kämppikset eivät tätä aiemmin ymmärtäneet, mutta nyt tulimme tulokseen, jossa näkyy kasvuympäristöjemme erilaisuus. He tulevat kaikki pienistä vuoristokylistä (Marican kylässä 1850 ihmistä, Annan 4230, Giadan kylää en tarkkaan tiedä). Siellä kaikki tuntevat toisensa. Padova taas, jossa on 210 300 ihmistä, on heille suuri kaupunki, jossa heidän mielestään ihmiset eivät välitä toisistaan. Lauran puolesta en voi puhua, mutta minä taas olen tottunut siihen, että voin olla sellainen kuin olin vaikka totta puhuen tuntui se 24 000:n Raisiokin joskus siinä 175 400:n Turun vieressä ahtaalta*. Heille Milano on liian kiireinen fashionistien kaupunki, missä se minulle on ihana kehto, jossa saan edes hetken olla oma itseni pukeutuen juuri miten haluan ja olla se mikä olen, kulkien kansan keskuudessa herättämättä kokoajan kyseenalaista huomiota.
Kun perhe lähti takaisin pimeään Suomeen ehdimme Lauran kanssa paljon. Jäimme Milanoon vielä pariksi päiväksi extempore-päätöksellä. Sopivasti ylittämään Uuden Vuoden raja. Kävimme Veronassa, Bolognassa ja Venetsiassa. Löydettiin aivan ihana alituisesti pullalta tuoksuva hotelli Bolognasta, jossa nukuin parhaat torkut ja huonoimmat yöunet. Shoppailtiin. Puhuttiin paljon keskenämme ja toisille. Tavattiin paljon ihmisiä ja saatiin uusia kavereita. Ajettiin helvetimoisessa sumussa kahdesti Trevisoon ja takaisin Fiat 500'lla. Kaiken päätteeksi neiti A veti Lauran viimeisenä iltana niin jumalattomat perseet olalle, etten ole koskaan nähnyt häntä niin.. noh, kännissä.
Miten voikin mennä näin kauan, että tajuaa minkälaisen ihmisen kanssa oikeasti asuu ja sekin jonkun muun tarvitsi tulla minulle kertomaan. Ainakin osaan pistää asiat taas suuruusjärjestykseen ja tuntui myös hyvältä saada tunnusta kestävyyskyvystä tuollaisen ihmisen kanssa asumisesta. En tiedä oikein kävikö minulla vain huono tuuri vai oikeastaan hyvä tuuri, koska kyllä tämäkin taas kasvattaa.
Venetsiassa kävellessäni tajusin, että italialaiset eivät osaa nauraa itselleen niin kuin suomalaiset vai pitäisikö tarkentaa, että ne suomalaiset joiden kanssa eniten vietän aikaani. Onhan noita huonoja päiviä kaikilla, mutta jos oikein yleistetään niin italialaiset ottavat itsensä paljon vakavammin kuin suomalaiset yleensä. Sen näkee niin pukeutumisessa, käyttäytymisessä kuin missä tahansa julkisella tiskillä asioitaessakin.
Vaikka keskiviikkona lähdin Fish Marketista aikaisemmin, koska en tuntenut oloani taas kotoisaksi "yksin" tässä joukossa, voin kuitenkin sanoa, että viihdyn tässä talossa paremmin kuin aiemmin. Marica ja Giada pitää minua kyllä ajoittain todella kunnioitettavasti pystyssä :)
Nyt yritän omaksua 44 sivun päivävauhdilla dokumenttileffan historiaa ennen kuin lähden Torino-Pisa-Firenze(-Bologna)-Padova-kiertueelle. Sain eilen reilikorttini siihen äidiltä ja ikkunatiivisteitä :D Niin ja vielä mainitsemisen arvoinen asia tähän täysin jäsennystä vailla olevaan tekstiin voin kertoa, että kävin eilen Marican kanssa juoksemassa lenkin. Olin onnellinen, että se lähti kerrankin yksinään ja sain erotettua hetkeksi noi kaksoset.
*) Uskomatonta muuten miten Turku on pienempi, vaikka se tuntuu PALJON isommalta kuin Padova.
Thursday, December 20, 2007
Vaan n. 22 tuntia, jos aikataulu pysyy samana!
Music: RTL Ultimate Chart Show: Bomfunk MC's - Freestyler; Lou Bega - Mambo n. 5; Cher - Believe; Salt'n Pepa - Let's Talk About Sex...
JEE! En olekaan kertonut, että tammikuun 18. päivä näen Dinon ja Marion !! Tammikuu on helmikuuta edeltävä kuukausi, joista jälkimmäisenä on kaikki kokeet. Kaikki kaksi. Tammikuu pitäisi siis opiskella, mutta vietän noin viikon matkustellen ympäriinsä Dinon kanssa. Hyvä puoli siinä on, että luonnollisesti näen pojat ja pääsen näkemään uusia paikkoja taas, mutta myös että molemmat on ainakin puoliksi italialaisia, joten hyötysuhde on myös suuri! Junamatkoilla voin siis opiskella noita maanvaivoja (lue: italiankielisiä palikkakieli-kirjoja elokuvauksesta ja valokuvauksesta) ja Dino voi auttaa vaikeiden sanojen kanssa.
Suunnitelma on siis seuraava: Dino lentää Hannoverista Milanoon 18. päivä illalla, josta Mario hakee autoillen Dinon ja minut (jos mennään nykyisten suunnitelmien mukaan) ja sitten ajellaan Torinoon. Mario lähtee 20. päivä sunnuntaina Singaporeen, joten ei voida olla hänen luonaan muuta kuin perjantaista lauantaihin. Dino ja minä ollaan siis suunniteltu, että tehdään pieni kiva reitti Padovaan ja sitten 25. päivä hän lentää Venetsiasta takaisin Hannoveriin. Mennään Pisaan, jossa hänen serkkunsa asuu. Voidaan olla siellä jonkin aikaa. Pisan jälkeen suunnataan Firenzeen, jossa yövytään hotellissa varmaan yksi yö. Padovaan näyttää nenä viimeiseksi!
Me is so excited!!! Ensinnäkin että näen nuo pojat yli puolen vuoden jälkeen ja että pääsen matkustelemaan ja vielä Dinon kanssa! JIII!
*
Sain joulukortteja lisää!
Ja sitten sain Maricalta ja Annalta joululahjat. Annalta sain (kuten muutkin tytöt) kylpysuolapallon ja kaksi kylpyvaahtotähteä! Maricalta sain tuon söpön vihreän kukkaron, jonka mukana oli viesti: "Hyvää joulua 'Rata'! Paljon onnea ja vähän valkosipulia uudelle vuodelle! Suukkoja, Marica" Tuo valkosipuli, ehkä vaatii vähän selittämistä. Innostuin valkosipulista tosissaan tossa viikko sitten ja siitä jälkihajusta ei Marica ja Giada oo ollu ollenkaan innoissaan. Juosseet raukat mua pakoon kun oon hönkäilly :( :D
Suunnitelma on siis seuraava: Dino lentää Hannoverista Milanoon 18. päivä illalla, josta Mario hakee autoillen Dinon ja minut (jos mennään nykyisten suunnitelmien mukaan) ja sitten ajellaan Torinoon. Mario lähtee 20. päivä sunnuntaina Singaporeen, joten ei voida olla hänen luonaan muuta kuin perjantaista lauantaihin. Dino ja minä ollaan siis suunniteltu, että tehdään pieni kiva reitti Padovaan ja sitten 25. päivä hän lentää Venetsiasta takaisin Hannoveriin. Mennään Pisaan, jossa hänen serkkunsa asuu. Voidaan olla siellä jonkin aikaa. Pisan jälkeen suunnataan Firenzeen, jossa yövytään hotellissa varmaan yksi yö. Padovaan näyttää nenä viimeiseksi!
Me is so excited!!! Ensinnäkin että näen nuo pojat yli puolen vuoden jälkeen ja että pääsen matkustelemaan ja vielä Dinon kanssa! JIII!
*
Sain joulukortteja lisää!
Ja sitten sain Maricalta ja Annalta joululahjat. Annalta sain (kuten muutkin tytöt) kylpysuolapallon ja kaksi kylpyvaahtotähteä! Maricalta sain tuon söpön vihreän kukkaron, jonka mukana oli viesti: "Hyvää joulua 'Rata'! Paljon onnea ja vähän valkosipulia uudelle vuodelle! Suukkoja, Marica" Tuo valkosipuli, ehkä vaatii vähän selittämistä. Innostuin valkosipulista tosissaan tossa viikko sitten ja siitä jälkihajusta ei Marica ja Giada oo ollu ollenkaan innoissaan. Juosseet raukat mua pakoon kun oon hönkäilly :( :D
Tuesday, October 30, 2007
Vicenza,
Käytiin lauantaina Marican, hänen kahden Veronassa opiskelevan kaverin, Annan ja Annan kaverin Mauran kanssa Vicenzassa. Sieltä löytyi upea suhteellisen pieni kaupunki ja mielenkiintoinen huuteleva mies. Mies huuteli kävelykadulla törkeyksiä naisille, taputti käsiään kovaa heidän naamansa edessä ja käveli edestakaisin. Minä sitte huusin että saisko englanniksi (vaaraton se minusta oli), niin sain italiaksi tulvan että: "Naiset on kauniita mutta niin tyhmiä tai sitte ne on transvestiittejä." Olin ainoa joka nauroi miehelle. Muut otti hänet hirveän vakavasti :D Raukka sillä on varmaan rakkoja rakkaudessa. Niin ja lopulta olin saksalainen transvestiitti :)
Marica ja Patricia (Marican Veronassa kieliä opiskeleva kaveri).
Marica and Patricia (Marica's friend who studies languages in Verona).
Marica and Patricia (Marica's friend who studies languages in Verona).
Maura & Anna.
Nainen laulaa Vicenzan kirkossa.
Woman singing in the Duomo of Vicenza.
Näytin kuviani Maricalle ja hän sanoi että näki niistä enemmän kuin kaupungista itsessään kun oltiin siellä. Mihinköhän neiti keskittyi taas :P
Oltiin illalla mentiin kämppisten ja Hannan kanssa Fish Marketissa (paikallinen klubi, joka sijaitsee todella lähellä kotitaloa). Kelloa siirrettiin taaksepäin niin biletystunteja tuli yksi lisää. Paikka oli hurja.
Anna sai lapun joltain jota tytöt arveli ulkomaalaiseks alkuperältään. Lapussa luki että Anna on loistava tähti yössä jne jne blaa blaa blaa ja sitten siinä oli puhelinnumero.
Uskomatonta oli, että meidän ympärillä oli kokoajan miehiä. KOKOAJAN ja kokoajan joku yritti tarttua jonkun tytön ranteisiin tai muuten lääppiä. Välillä oli tosi ahdistavaakin, kun ei voinu rauhassa tanssia ja pitää hauskaa vaan kokoajan sai pitää huolta omasta ympäristöstään ja kavereista. Välillä pakoilinkin ympäriinsä kun yksi alkoi oikein läheiseksi. Onneksi lopulta tuli saksalaisten porukka, jonka kanssa vietinkin loppu illan kun kämppikset lähti.
Tanssin Quirinin kanssa ihmepelleilytansseja ja lopulta lähdin kotiin. Aamulla kaupunkikierrokselle.
Friday, October 26, 2007
Talossa tapahtuu,
261007 klo 13:17
Tapahtumia talolla. Oon vähän väsynyt olemaan kokoajan ihmisten armoilla. Annan kanssa on ollut jonkinlaista kitkaa, koska... no hän ei ole hirveän joustava. Sinänsä kaikki mitä hän (tai muut tytöt) pyytää on aiheellista, mutta usein se ketä kompromisoi tekemisistään olen minä. Ero on siinä, että minä olen huomattavasti spontaanimpi ja menevämpi/vauhdikkaampi kuin muut tytöt. Teen paljon enemmän erilaisia juttuja ja päätän tekemisistäni vauhdissa. He harkitsevat pitkään pelkästään vaateostoksille lähtöä ja päättävät lähteä aina hirveän myöhään.
Minun spontaanisuus on omasta mielestäni mukava piirre tai toisin sanoen tulen hyvin toimeen oman spontaanisuuteni kanssa. Toki siinä on huonojakin puoli. Unohtelen paljon ja yleistä pientä sekasortoa saattaa olla ympäristössä. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä ettenkö olisi siisti ja yritän toki olla huomioonottava ja ehkä tämän selityksen saatossa tulee esiin että juuri se huomioonottavuus tuo nämä ongelmat esiin. Tarkoitukseni ei ole olla väliinpitämätön tai ajattelematon. Olen silti luonteeltani enemmän sellainen 'vähän sinne päin' -tyyppi. Koska yritän ottaa kuitenkin kaikki huomioon, kompromisoin usein juuri sitä spontaanisuudesta johtuvaa unohtelua ja sotkuisuutta. Piilottelen ja poden huonoa omatuntoa ominaisuuksistani.
Tässä tilanteessa mua ahdistaa esimerkiksi Annan yletön järjestelmällisyys. Tähän on lisättävä taustatiedoksi, että hän on ainoa lapsi, jotta koko tämä selitys olisi jokseenkin järkeenkäypä. Minä en esimerkiksi ymmärrä seuraavia tapahtumia:
Minulla oli kuusi-pack vesipulloja pöydällä. Se on minun ruokakaapin alla ja Annan ruokahyllykön päällä. Siinä on mikroaaltouuni, joka on Annan ja vie suurimman tilan. Sen päässä on minun folio-, kelmu- ja leivinpaperirullat. Mikro vie eniten tilaa ja siihen viereen jää pieni tila. Laskin siis pulloni siihen, kun ne eivät mahtuneet minun kaappiini enää. Hän aloitti kevyen vihjailevasti: "Mutta eikö tuo mahtunut sun kaappiin?" "Ei." "Voitko ottaa sen tosta pöydältä pois, kun se on ainoa mihin voidaan laskea jos tarvitaan tilaa." Minä en ymmärrä. Jos tarvitaan tilaa. Hyvänä esimerkkinä voin verrata tätä minun ja Jussin keinoon jakaa asioita ja alueita. Jos tilanne olisi ollut sama uskon että Jussia ei olisi voinut vähempää kiinnostaa minun vesipullot ja jos tarvitsisi tilaa olisi siirtänyt sen omatoimisesti pois huomauttamatta sen enempää. Anna oli hetken päästä siirtänyt ne lattialle ja siinä pöydällä ei ole edelleenkään mitään.
Tuo tapa huomautella kaikista minun virheistä on raskasta. Hän huomauttaa kun unohdan valot päälle (joka on muuten harventunut huomattavasti nyt), huomauttaa kun lasken tavaroitani väärille tasoille. Josta toisena esimerkkinä voin kertoa, että kylpyhuoneessa on pienihyllykkö lattialla minulle ja hänelle. Minun on alintaso ja tason päälle ei saa kuulemma laskea mitään koska pistetään siihen vaatteet kun mennään suihkuun. Mun on vaikea tajuta tuota. Nyt se useimmiten tarvittava taso on suurimman osan käyttämättä, koska minä diplomaattisena toki suostuin ihmeelliseen käytäntöön. Se yletön järjestelmällisyys ahdistaa mua jo.
Toinen pointti tässä on se, että tämän talon on oltava mulle koti. Heille se on väliaikainen asuinpaikka (vaikka viettävätkin suurimman osan ajastaan), niin tämä ei ole heille koti. Minulle sen on oltava käytännönkin pakosta. Heillä on täällä ystävät ja perheet, joiden varaan he voivat pudottautua. Minulla ei ole sitä. Minulla ei ole täällä edes ystäviä joihin luotan niin että voin heille uskoutua aivan päätä pahkaa. Ei ole sinänsä ketään kenen varaan voin pudottautua. Joten tämä talo on minun turvapaikkani. Täällä minun on saatava olla oma itseni ja minun paketissa tulee mukana se spontaanisuus, jonka mukana tulee myös unohteleminen. Se järjestelmällisyyden ja ainaisten pyytämisten vuoksi en pysty rentoutumaan täällä. Olen alituisesti varpaillani ja vahtaan omia virheitäni, joita teen joka tapauksessa... jo pelkästään inhimillisyyteni vuoksi.
Puhuin jo Maricalle ja Giadalle melkein testimielessäkin, kun tässä on aina se pieni kulttuurimuuri välissä. Seuraavaksi pitäisi vielä puhua asiasta itse päähenkilölle ja päästä minun itseni kanssa jonkinlaiseen kompromissiin ja rohkaistumiseen, että saan sanottua enkä vain antaisi itseni kompromisoida.
Tapahtumia talolla. Oon vähän väsynyt olemaan kokoajan ihmisten armoilla. Annan kanssa on ollut jonkinlaista kitkaa, koska... no hän ei ole hirveän joustava. Sinänsä kaikki mitä hän (tai muut tytöt) pyytää on aiheellista, mutta usein se ketä kompromisoi tekemisistään olen minä. Ero on siinä, että minä olen huomattavasti spontaanimpi ja menevämpi/vauhdikkaampi kuin muut tytöt. Teen paljon enemmän erilaisia juttuja ja päätän tekemisistäni vauhdissa. He harkitsevat pitkään pelkästään vaateostoksille lähtöä ja päättävät lähteä aina hirveän myöhään.
Minun spontaanisuus on omasta mielestäni mukava piirre tai toisin sanoen tulen hyvin toimeen oman spontaanisuuteni kanssa. Toki siinä on huonojakin puoli. Unohtelen paljon ja yleistä pientä sekasortoa saattaa olla ympäristössä. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä ettenkö olisi siisti ja yritän toki olla huomioonottava ja ehkä tämän selityksen saatossa tulee esiin että juuri se huomioonottavuus tuo nämä ongelmat esiin. Tarkoitukseni ei ole olla väliinpitämätön tai ajattelematon. Olen silti luonteeltani enemmän sellainen 'vähän sinne päin' -tyyppi. Koska yritän ottaa kuitenkin kaikki huomioon, kompromisoin usein juuri sitä spontaanisuudesta johtuvaa unohtelua ja sotkuisuutta. Piilottelen ja poden huonoa omatuntoa ominaisuuksistani.
Tässä tilanteessa mua ahdistaa esimerkiksi Annan yletön järjestelmällisyys. Tähän on lisättävä taustatiedoksi, että hän on ainoa lapsi, jotta koko tämä selitys olisi jokseenkin järkeenkäypä. Minä en esimerkiksi ymmärrä seuraavia tapahtumia:
Minulla oli kuusi-pack vesipulloja pöydällä. Se on minun ruokakaapin alla ja Annan ruokahyllykön päällä. Siinä on mikroaaltouuni, joka on Annan ja vie suurimman tilan. Sen päässä on minun folio-, kelmu- ja leivinpaperirullat. Mikro vie eniten tilaa ja siihen viereen jää pieni tila. Laskin siis pulloni siihen, kun ne eivät mahtuneet minun kaappiini enää. Hän aloitti kevyen vihjailevasti: "Mutta eikö tuo mahtunut sun kaappiin?" "Ei." "Voitko ottaa sen tosta pöydältä pois, kun se on ainoa mihin voidaan laskea jos tarvitaan tilaa." Minä en ymmärrä. Jos tarvitaan tilaa. Hyvänä esimerkkinä voin verrata tätä minun ja Jussin keinoon jakaa asioita ja alueita. Jos tilanne olisi ollut sama uskon että Jussia ei olisi voinut vähempää kiinnostaa minun vesipullot ja jos tarvitsisi tilaa olisi siirtänyt sen omatoimisesti pois huomauttamatta sen enempää. Anna oli hetken päästä siirtänyt ne lattialle ja siinä pöydällä ei ole edelleenkään mitään.
Tuo tapa huomautella kaikista minun virheistä on raskasta. Hän huomauttaa kun unohdan valot päälle (joka on muuten harventunut huomattavasti nyt), huomauttaa kun lasken tavaroitani väärille tasoille. Josta toisena esimerkkinä voin kertoa, että kylpyhuoneessa on pienihyllykkö lattialla minulle ja hänelle. Minun on alintaso ja tason päälle ei saa kuulemma laskea mitään koska pistetään siihen vaatteet kun mennään suihkuun. Mun on vaikea tajuta tuota. Nyt se useimmiten tarvittava taso on suurimman osan käyttämättä, koska minä diplomaattisena toki suostuin ihmeelliseen käytäntöön. Se yletön järjestelmällisyys ahdistaa mua jo.
Toinen pointti tässä on se, että tämän talon on oltava mulle koti. Heille se on väliaikainen asuinpaikka (vaikka viettävätkin suurimman osan ajastaan), niin tämä ei ole heille koti. Minulle sen on oltava käytännönkin pakosta. Heillä on täällä ystävät ja perheet, joiden varaan he voivat pudottautua. Minulla ei ole sitä. Minulla ei ole täällä edes ystäviä joihin luotan niin että voin heille uskoutua aivan päätä pahkaa. Ei ole sinänsä ketään kenen varaan voin pudottautua. Joten tämä talo on minun turvapaikkani. Täällä minun on saatava olla oma itseni ja minun paketissa tulee mukana se spontaanisuus, jonka mukana tulee myös unohteleminen. Se järjestelmällisyyden ja ainaisten pyytämisten vuoksi en pysty rentoutumaan täällä. Olen alituisesti varpaillani ja vahtaan omia virheitäni, joita teen joka tapauksessa... jo pelkästään inhimillisyyteni vuoksi.
Puhuin jo Maricalle ja Giadalle melkein testimielessäkin, kun tässä on aina se pieni kulttuurimuuri välissä. Seuraavaksi pitäisi vielä puhua asiasta itse päähenkilölle ja päästä minun itseni kanssa jonkinlaiseen kompromissiin ja rohkaistumiseen, että saan sanottua enkä vain antaisi itseni kompromisoida.
Friday, October 5, 2007
Girls night out,
051007 klo 12:06
Music: The Feeling - Sewn
(in english below)
Eilen Marica, Giada ja Anna olivat mua vastassa, kun tulin yliopistolta. Oli mukava huomata kuuluvansa johonkin joukkoon :) Ettekä varmasti voi kuvitella miten paljon ääntä noista tytöistä voi lähteä. Italialaisen ääniasteikon mukaan se voi olla normaalia, mutta suomalaisella asteikolla oltiin kyllä aika äänekkäitä. Yhdestä spritzistä tuli kaksi ja kolme. Alunperin kun sen piti olla yksi ennen päivällistä. Alkoholi kuitenkin kiihottaa ruokahalua, se näköjään kiihottaa myös juomahalua. Kolme eri paikkaa, kaksi piazza delle Erbellä ja yksi tuomiokirkon piazzalla.
Juomien mukana tulee aina sipsejä. Kauheassa nälässä napsittiin kaikki aluksi saamamme sipsit heti alkuun. Järjestyksessä toisessa paikassa tytöt yllytti mut (ulkomaalaisena, tuntemattomana) pyytämään lisää sipsejä. Raukat nälissään, niin pyysin. Käytin ulkomaalaisen charmiani ja toki sipsejä tuli paljon lisää.
Vinkkaus tarjoilijalle.
Sì?
Do you speak english?
Yes!
(tytöt parahtaa, kun mun piti pyytää italiaksi)
We would like more chips!
Okay!
Wait, wait, wait.. I want to try that in italian. Posso avere ancora patatine?
Brava! Perfect!
Ja hän toi. Jaksan vieläkin ihmetellä sitä miten ihmiset on niin vallattoman mukavia ja aurinkoisia. Tarjoilijat ei näytä läpeensä kyllästyneiltä ja jaksaa vieläkin hymyillä asiakkaille.
Giada.
Marica.
Minä kuin enkeli ;)
Me like an angel ;)
All my flatmates. Anna, Marica and Giada.
Mulla ja Giadalla on samanlaiset etuhampaat!
See! Giada and I have the same kind of front teeth!
Tykkäsin koko illasta paljon. Nauroin pitkästä aikaa paljon :) Viikko ilman suurempia naurunremahduksia on aika paljon kuitenkin.
Ennen kotiin menoa syötiin italialaista pikaruokaa eli pizza slicet, jotka oli kuitenkin 1/4 iiisosta pizzasta. Maksoi vain kaksi euroa. Täällä ei muutenkaan tunneta sanaa pikaruoka ja koko isossa kaupungissa on vain kaksi McDonaldsia. Pikaruoka on ihan oikeeta kunnollista hyvää ruokaa! Pyöräiltiin kotiin hirveällä mekkalalla. 10 minuutin matka lyheni ja minä pikkupyöräni pienen rataksen kanssa jäin ihan jälkeen. Kannoin vielä korissa jumalattoman painavaa kirjaa, jonka Marica oli ostanut koulua varten.
Kotiin päästyä kolme täysin päissään olevaa tyttöä päätti vielä pistää iltateet pystyyn pikkuisten suklaatäytteisten briochien ja suklaakeksien kanssa. Maattiin sitten sohvilla ja juteltiin kaikenlaisesta.
Tuntuu, että italia on joku pitkien suhteiden maa. Kaikki tytöt ovat pitkäaikaisessa suhteessa. Anna on ollut kolme vuotta Francescon kanssa, Marica on ollut poikaystävänsä kanssa 4 vuotta ja Giada 6 vuotta. Laskekaapa kuinka nuoresta lähtien, kun kerron, että Marica ja Giada ovat molemmat 20-vuotiaita. Anna on 23. Huh! Ihan kunnioitettavaa kyllä ja kaikki vaikuttavat oikeasti vakiintuneilta. Ei mitään sellaista väkisin hengailua, vaan ihan oikeasti yhdessä... loppullisesti yhdessä-tyylillä.
Music: Sia - Sunday
Marica ja Giada lähti n. puoli tuntia sitten ja vaikka olenkin kaivannut jo hiukan hiljaista hetkeä, niin kyllä tähän todelliseen yhdessä oloon tottuu myös. Oon varma, että sitä mun tulee vielä pois lähtiessä ikävä. Täällä kun tottuu, että aina on joku kelle voi tarvittaessa höpötellä ja vähän muutenkin, Suomessa istuin usein omassa huoneessa kotona ollessa ja tein yksinäni juttuja.
Eilen illalla Shane lähetti viestiä, josko menisin spritzille hänen kanssaan, mutta en huomannut viestiä tarpeeksi ajoissa. Sovittiin siis menevämme tänään! Lauantaina menen Prato della Vallen markkinoille, Padovan kierrokselle ja Sangria bileisiin. Ihanaa kun on tekemistä. Sunnuntaina taidan pestä pyykkiä uudella pyykinpesukoneella, jonka kaksi reippaantuntuista miestä toi tänään tuonne vierashuoneeseen :) Franca halusi tosin viedä pöydän pois, joten nyt se huone on jotenkin vajaa. Siellä on vain sänky ja pesukone.
Lähden puoli neljäksi keskustaan ostamaan vaatteita :) Jiihaa!
---
Yesterday Marica, Giada and Anna met me outside the university building when my lessons ended. It was nice to realize that I belong to a group :) And you cannot imagine how much noise a these girls can make. In the italian noise scale it is probably normal, but on the finnish one it was definitely loud. One spritz became two and three. Originally we were suppose to go for one before dinner. After all alcohol whets the appotite and I see that also the appotite for drinking. Three places, two in the piazza delle Erbe and one at the piazza of the church.
With the drinks there's always chips. Being terribly hungry we ate everything at the moment when we got them. In the second place the girls made me (a foreigner and unknown) to ask for more chips. Poor things so hungry, of course I asked for more. I used my foreigners charm and of course got more chips.. a lot of more.
Wave at the waiter.
Sì?
Do you speak english?
Yes!
(the girls were dissapointed because I started in english)
We would like more chips!
Okay!
Wait, wait, wait.. I want to try that in italian. Posso avere ancora patatine?
Brava! Perfect!
And he brought more. I still keep wondering how people are here so infinitively nice and sunny. The waiters don't seem totally bored and they still keep smiling for costumers.
I liked the evening a lot. I laughed a lot after a long while :) A week without loud laughing is a lot, after all.
Before going home we went to eat italian fast food... pizza slices, which were 1/4 of an enourmous pizza and only costed 2 euros. Here they don't seem to know the word fast food and in the whole big city there is only 2 McDonalds'. The fastfood is actually proper and good food! We biked home speaking and laughing very loudly. 10 minutes journey became shorter and my little bike with a little wheel was the last one to arrive (with me of course). I carried a really heavy book of Marica's.
After getting in from the door, the three totally drunk girls decided to make tea with minibrioches filled with chocolate and chocolate cookies. We laid in the sofas and talked about everything.
Feels like Italy is a land of long relationships. All the girls are in a long relationship. Anna has been three years together with Francesco, Marica has been with her boyfriend for 4 years and Giada 6 with hers. Count how young they were in the beginning, if I tell you that both Marica and Giada are 20. Anna is 23. Phew! Honorable yes and everyone seem really settled with that one person. Nothing like I have to hang out with this guy because everyone else has someone, but really being together... forever together-kind.
Music: Sia - Sunday
Marica and Giada left about a half an hour ago and even though I've missed for a silent moment already, I'm getting used to being together a lot with people. I'm sure I will miss it when I leave. Here you get used to having someone around all the time for chatting, in Finland I was mainly home in my own room and did things alone.
Yesterday evening Shane sent me a message asking me for a drink with him, but I didn't notice his message early enough. We decided to go today! On Saturday I'm going to the market of Prato della Valle, tour of Padova and Sangria party. Lovely to have something to do. On Sunday I need to wash clothes with the brand new washing machine, which too very perky men brought to the guestroom :) Franca wanted to take the table from there again and now the room feels a bit empty. There's only a bed and a washing machine.
Half four I'm going to the centre to buy clothes :) Yihaa!
Music: The Feeling - Sewn
(in english below)
Eilen Marica, Giada ja Anna olivat mua vastassa, kun tulin yliopistolta. Oli mukava huomata kuuluvansa johonkin joukkoon :) Ettekä varmasti voi kuvitella miten paljon ääntä noista tytöistä voi lähteä. Italialaisen ääniasteikon mukaan se voi olla normaalia, mutta suomalaisella asteikolla oltiin kyllä aika äänekkäitä. Yhdestä spritzistä tuli kaksi ja kolme. Alunperin kun sen piti olla yksi ennen päivällistä. Alkoholi kuitenkin kiihottaa ruokahalua, se näköjään kiihottaa myös juomahalua. Kolme eri paikkaa, kaksi piazza delle Erbellä ja yksi tuomiokirkon piazzalla.
Juomien mukana tulee aina sipsejä. Kauheassa nälässä napsittiin kaikki aluksi saamamme sipsit heti alkuun. Järjestyksessä toisessa paikassa tytöt yllytti mut (ulkomaalaisena, tuntemattomana) pyytämään lisää sipsejä. Raukat nälissään, niin pyysin. Käytin ulkomaalaisen charmiani ja toki sipsejä tuli paljon lisää.
Vinkkaus tarjoilijalle.
Sì?
Do you speak english?
Yes!
(tytöt parahtaa, kun mun piti pyytää italiaksi)
We would like more chips!
Okay!
Wait, wait, wait.. I want to try that in italian. Posso avere ancora patatine?
Brava! Perfect!
Ja hän toi. Jaksan vieläkin ihmetellä sitä miten ihmiset on niin vallattoman mukavia ja aurinkoisia. Tarjoilijat ei näytä läpeensä kyllästyneiltä ja jaksaa vieläkin hymyillä asiakkaille.
Giada.
Marica.
Minä kuin enkeli ;)Me like an angel ;)
All my flatmates. Anna, Marica and Giada.
Mulla ja Giadalla on samanlaiset etuhampaat!See! Giada and I have the same kind of front teeth!
Tykkäsin koko illasta paljon. Nauroin pitkästä aikaa paljon :) Viikko ilman suurempia naurunremahduksia on aika paljon kuitenkin.
Ennen kotiin menoa syötiin italialaista pikaruokaa eli pizza slicet, jotka oli kuitenkin 1/4 iiisosta pizzasta. Maksoi vain kaksi euroa. Täällä ei muutenkaan tunneta sanaa pikaruoka ja koko isossa kaupungissa on vain kaksi McDonaldsia. Pikaruoka on ihan oikeeta kunnollista hyvää ruokaa! Pyöräiltiin kotiin hirveällä mekkalalla. 10 minuutin matka lyheni ja minä pikkupyöräni pienen rataksen kanssa jäin ihan jälkeen. Kannoin vielä korissa jumalattoman painavaa kirjaa, jonka Marica oli ostanut koulua varten.
Kotiin päästyä kolme täysin päissään olevaa tyttöä päätti vielä pistää iltateet pystyyn pikkuisten suklaatäytteisten briochien ja suklaakeksien kanssa. Maattiin sitten sohvilla ja juteltiin kaikenlaisesta.
Tuntuu, että italia on joku pitkien suhteiden maa. Kaikki tytöt ovat pitkäaikaisessa suhteessa. Anna on ollut kolme vuotta Francescon kanssa, Marica on ollut poikaystävänsä kanssa 4 vuotta ja Giada 6 vuotta. Laskekaapa kuinka nuoresta lähtien, kun kerron, että Marica ja Giada ovat molemmat 20-vuotiaita. Anna on 23. Huh! Ihan kunnioitettavaa kyllä ja kaikki vaikuttavat oikeasti vakiintuneilta. Ei mitään sellaista väkisin hengailua, vaan ihan oikeasti yhdessä... loppullisesti yhdessä-tyylillä.
Music: Sia - Sunday
Marica ja Giada lähti n. puoli tuntia sitten ja vaikka olenkin kaivannut jo hiukan hiljaista hetkeä, niin kyllä tähän todelliseen yhdessä oloon tottuu myös. Oon varma, että sitä mun tulee vielä pois lähtiessä ikävä. Täällä kun tottuu, että aina on joku kelle voi tarvittaessa höpötellä ja vähän muutenkin, Suomessa istuin usein omassa huoneessa kotona ollessa ja tein yksinäni juttuja.
Eilen illalla Shane lähetti viestiä, josko menisin spritzille hänen kanssaan, mutta en huomannut viestiä tarpeeksi ajoissa. Sovittiin siis menevämme tänään! Lauantaina menen Prato della Vallen markkinoille, Padovan kierrokselle ja Sangria bileisiin. Ihanaa kun on tekemistä. Sunnuntaina taidan pestä pyykkiä uudella pyykinpesukoneella, jonka kaksi reippaantuntuista miestä toi tänään tuonne vierashuoneeseen :) Franca halusi tosin viedä pöydän pois, joten nyt se huone on jotenkin vajaa. Siellä on vain sänky ja pesukone.
Lähden puoli neljäksi keskustaan ostamaan vaatteita :) Jiihaa!
---
Yesterday Marica, Giada and Anna met me outside the university building when my lessons ended. It was nice to realize that I belong to a group :) And you cannot imagine how much noise a these girls can make. In the italian noise scale it is probably normal, but on the finnish one it was definitely loud. One spritz became two and three. Originally we were suppose to go for one before dinner. After all alcohol whets the appotite and I see that also the appotite for drinking. Three places, two in the piazza delle Erbe and one at the piazza of the church.
With the drinks there's always chips. Being terribly hungry we ate everything at the moment when we got them. In the second place the girls made me (a foreigner and unknown) to ask for more chips. Poor things so hungry, of course I asked for more. I used my foreigners charm and of course got more chips.. a lot of more.
Wave at the waiter.
Sì?
Do you speak english?
Yes!
(the girls were dissapointed because I started in english)
We would like more chips!
Okay!
Wait, wait, wait.. I want to try that in italian. Posso avere ancora patatine?
Brava! Perfect!
And he brought more. I still keep wondering how people are here so infinitively nice and sunny. The waiters don't seem totally bored and they still keep smiling for costumers.
I liked the evening a lot. I laughed a lot after a long while :) A week without loud laughing is a lot, after all.
Before going home we went to eat italian fast food... pizza slices, which were 1/4 of an enourmous pizza and only costed 2 euros. Here they don't seem to know the word fast food and in the whole big city there is only 2 McDonalds'. The fastfood is actually proper and good food! We biked home speaking and laughing very loudly. 10 minutes journey became shorter and my little bike with a little wheel was the last one to arrive (with me of course). I carried a really heavy book of Marica's.
After getting in from the door, the three totally drunk girls decided to make tea with minibrioches filled with chocolate and chocolate cookies. We laid in the sofas and talked about everything.
Feels like Italy is a land of long relationships. All the girls are in a long relationship. Anna has been three years together with Francesco, Marica has been with her boyfriend for 4 years and Giada 6 with hers. Count how young they were in the beginning, if I tell you that both Marica and Giada are 20. Anna is 23. Phew! Honorable yes and everyone seem really settled with that one person. Nothing like I have to hang out with this guy because everyone else has someone, but really being together... forever together-kind.
Music: Sia - Sunday
Marica and Giada left about a half an hour ago and even though I've missed for a silent moment already, I'm getting used to being together a lot with people. I'm sure I will miss it when I leave. Here you get used to having someone around all the time for chatting, in Finland I was mainly home in my own room and did things alone.
Yesterday evening Shane sent me a message asking me for a drink with him, but I didn't notice his message early enough. We decided to go today! On Saturday I'm going to the market of Prato della Valle, tour of Padova and Sangria party. Lovely to have something to do. On Sunday I need to wash clothes with the brand new washing machine, which too very perky men brought to the guestroom :) Franca wanted to take the table from there again and now the room feels a bit empty. There's only a bed and a washing machine.
Half four I'm going to the centre to buy clothes :) Yihaa!
Lessons started,
041007 klo 11:56
(english below - I don't have time to put the links, the computer is so slow.)
Eilen tunnilla kirjoitettua: "Mielenkiintoista istua taas uudella tunnilla ja toivoa, että professori on sen verran mukava ja saan tehdä kokeen kirjoitettuna.
Edessä istuu poika, jolla on punainen paita, jossa lukee: I don't only wait for you, I just want you! Takana lukee: I wait for you, hurry up!!! Sinänsä huvittavaa, että niin harva puhuu oikeasti englantia, telkkarissa ei ole yhtään (ja alleviivaan yhtään) englantia, mutta silti ihmiset kantaa päällään lauseita englantia. Joskus mietin, että olisi kiva mennä ihan kiusallaan kyselemään joltain onnettomalta englanniksi juttuja kun paita osoittaa, että osaisi sitä. Tokihan tuota tapahtuu Suomessa ihan yhtä hyvin :) Huomaa vaan juttuja kun itse on se ketä on uudessa paikassa, eikä ymmärrä oikein mitään."
Nautin kirjoittaa suomeksi tunnilla, koska kukaan ei pysty lukemaan minun salaisuuksia paperilta. Voin kirjoittaa mitä vaan piilottelematta sitä turhaan. Olen myös huomannut, että se kiinnittää ihmisten huomion. Varsinkin, kun olen käyttänyt ä- ja ö-kirjaimia. Toinen hassu juttu on, että todella moni (ainakin viisi ihmistä nyt) ovat kysyneet multa onko englanti Suomen toinen kieli. Yritä siinä sitten selittää, että Suomella ja englannilla on todella vähän tekemistä ja oikeasti viralliset kielet on suomi ja ruotsi, sekä lapissa puhutaan myös saamea, jota vain sikäläiset osaa :)
Cinematografian professori oli vielä mukavampi kuin valokuvauksen. Saan tehdä kokeen kirjoitettuna ja olisi antanut tehdä englanniksikin, mutta sanoin, että tahtoisin yrittää edes italiaksi, jos vain olen niin valmis silloin! "Toivon, että tilanne on se. Ok, teet vaan parhaasi ja otat iisisti." Aivan ihana mies ja vissiin aika hassu, kun monesti koko luentosali remahti nauramaan. Vieressä istunut tyttö oli myös todella mukava. Kyselin taas tapani mukaan mitä tapahtuu ja mistä on kyse. Hän, Elisa, pyyteli kovasti anteeksi englantiaan, vaikka puhui huomattavasti parempaa kuin todella moni muu.
Tunneilla mukana pysyminen on vieläkin todella vaikeaa. En jaksa koko kolmea tuntia pinnistää ja yrittää ymmärtää edes sanan sieltä toisen täältä. Ensimmäisen kymmenen minuutin jälkeen tarvitsen puolen tunnin tauon. Monesti olen ollut niin väsynyt, että silmät on lurpsahdellut ja olen haukotellut pitkiä tovia monesti peräkkäin. Ihan kuin happi loppuisi kun pinnistää niin kovasti.
Tunnilla näin myös ensimmäisen tytön, jolla on oikeasti lyhyt tukka. En tajunnut sitä, että kaikilla on pitkät tai ihan viimeistään puolipitkät hiukset täällä. Tytöt on oikeasti tyttöjä ja tytöillä "kuuluu" olla pitkät hiukset.
Mulla on uusi rakkaus: brie-juusto ja viikunahillo. NAM!
Eilisen aamupäivän ja illan vietin Marican ja Giadan kanssa (kämppikset). Oli todella hauskaa! Illalla kuunneltiin suomalaista musiikkia ja kirjoiteltiin muistettavia sanoja post-it-lapuille, jotka kiinnitettiin ruokakaappeihin. Nuo on erityisesti innostunu lauseista: "Hyvää yötä!" ja "Olen väsynyt!" Sovittiin menevämme Spritzeille tänään illalla. Tulevat mua vastaan yliopistolle seitsemäksi, kun luento loppuu ja mennään juomaan "yhdet" :)
Post-its Marican ja Giadan kaapissa.The post-it's on the closet of Marica and Giada.
Keskustelussa kävi ilmi myös, että he käyvät klubeilla täällä Padovassa. Olen saanut todella sekavaa infoa klubeista ja vaipunut jo osittain epätoivoon, kun luulin 1) niiden olevan todella kaukana keskustasta tai 2) niitä olevan ollenkaan. Tykkään tanssimisesta tosi paljon ja jos en sitä olisi saanut tehdä täällä, olisin varmasti lihottanut itseni briellä ja hillolla. Klubeilla tanssiminen on ollut mun liikuntaa tähän asti!
Illalla Anna kysyi onko minulla jotain ongelmaa hänen kanssaa. Ei mitään! Mietin edellisiltana, että ollaan taitu olla yliannostus yhdessä heti alkuun ja molemmat on todella väsyneitä selittämiseen ja järjestelyyn. Onneksi molemmilla alkoi tunnit ja nyt elämä alkaa tasaantua.
Tänään aamulla kävin Norinan ja hänen poikansa eli Francan veljen kanssa poliisilaitoksella ja sain oman fiscale koodin eli verokoodin. Muuten ei olisi saanut vuokrasopimusta tehtyä :) On se kyllä kumma. Kaikkia erilaisia numeroita pitää olla tunnistamiseksi. Ihmeteltiin tätä Simonankin kanssa.
PS. Ensi maanantaina Anna maalaa meidän huoneen (toivottavasti mun ei tarvitse osallistua kustannuksiin, tuntuu jo nyt hiukan turhalta maksella jutuista, joita käytän vain sen yhden vuoden, enkä taatusti enempää) ja sen jälkeen otan teille kuvia tästä komeudesta, niin näette missä asustan ja kenen kanssa.
PSS. Olen huomannut, että käytän kirjoituksissani paljon äärimmäisiä ilmauksia, kuten todella, aivan ihana ja muita alleviivaavia ilmauksia. Täällä todella moni asia tuntuu todella äärimmäisiltä. Ei nyt voi sanoa, etteikö keskitietä olisi, mutta monissa asioissa näkee äärimmäisen laidan ja toistaiseksi se laita on ollut hyvä!
PSSS. Hauska verbi: ballare (tanssia, lausutaa aika kovana b:n, melkein kuin pallaare) - taipuu: (minä) ballo, (sinä) balli, (hän) balla, (me) balliamo, (te) ballate, (he) ballono. Poika voi siis tulla diskoteekissä kysymään balliamo (palliaaamo?) :>
---
Written in class yesterday: "It's interesting to sit in a new lesson again and wish the professor to be nice enough and give me a chance to make the exam in writing.
In front of me sits a boy who has a red shirt, which says: I don't only wait for you, I just want you! Behind it says: I wait for you, hurry up!!! It's kind of funny that so few actually knows english, on tv there's absolutely nothing (and I underline the words absolutely nothing) in english, but still people carry sentences in english on them. Sometimes I wonder that it would be so great to go just to tease people like that and start asking questions in english - because after all the shirt points out that they know english. Of course that happens in Finland too :) I just notice things like that now that I'm the one in a new place and who doesn't understand much."
I enjoy writing in finnish in the lessons, because no-one can read my secrets. I can write without unnecessary hiding. I've also noticed that it pays people's attention. Especially after I've used letters like ä and ö. Another funny thing is that many people (at least five now) have asked if english is Finland's second language. Try to explain there that no, the actual official languages are finnish and swedish and saami is also spoken in small groups situatiated mainly in Lapland :)
The professor of cinematografia is even nicer that the one in photography. I get to do the exam in writing and he would've given me the chance to make it in english too, but I told him I wanna try in italian first if I'm just ready enough for it! "I wish that's the case. Ok, just do your best and take it easy." Totally wonderful man and I guess he's funny too because the class brusts into laugh every now and then. Next to me sits a girl who is really nice. I asked her what's happening and what's going on. She, Elisa, apologized a lot for her english but spoke a lot better english than many others.
In the lessons it's still hard to understand anything. I don't have the energy to try all three hours and try to understand even a word here and there. The first ten minutes I can then I need a 30 minute break. Many times I've been so tired that my eyes start to close without my will and I keep yawning long times many times in a row. Just like the oxygen would run out because of trying so hard.
In the class I also saw the first girl with actual short hair. I didn't realize it before, but every girl has long or at least medium-length here. The girls are girly and they "have to" have long hair.
I have a new love-affair: brie-cheese and fig-jam. YAM!
Yesterday morning and evening I spent with Marica and Giada (my flatmates). I had a lot of fun! In the evening we listened to finnish music and wrote words on post-it's for me (and them) to remember. We placed them on our foodcloset's doors. They have a special interest in the sentences: "Hyvää yötä!" (Good night in finnish) and "Olen väsynyt!" (I'm tired!) We agreed to go for Spritzs this evening. They are coming to the university to pick me up at seven when my lessons end and we go for "a" drink :)
In the discussion I also got to know that they go to clubs here in Padova. I've got so much different kind of info of the clubs and partly have lost my hope already, because I thought 1) they are really far from the centre or 2) they don't even exist. I love dancing so much and if I couldn't do that I would get fat with brie and jam. So far dancing in clubs has been my work-out!
In the evening Anna asked me if I have any problem with her. Absolutely nothing! I wondered yesterday evening that I think we've got an overdose of each other right in the very beginning and we're both tired of explaining and organizing everything. Thank god the lessons started for both of us and life is getting to normal.
This morning I went to the police station with Norina and her son, Franca's brother and got my own fiscale code (kind of a tax code). Otherwise the renting agreement couldn't have been completed with the police :) So strange. They have so many numbers and codes here for recognizition. We wondered this with Simona too.
PS. Next Monday Anna is painting our room (I'm hoping I don't have to share the cost so much, because it already feels a bit pointless to pay for so much, which I'm only using a year. Not more.) and when it's all finished I will take pictures of the room so you can see where I actually live and with who.
PSS. I've noticed that I use a lot of extreme words in my entries.. like very or totally or other underlining words. Here many things feel so extreme. Of course, I cannot say that there isn't a middle way but I see the extreme in many things and so far it's mainly been the good extmere!
(english below - I don't have time to put the links, the computer is so slow.)
Salakuva Cinematografian tunnilta.
Secret picture from the Cinematografia lesson.
Secret picture from the Cinematografia lesson.
Eilen tunnilla kirjoitettua: "Mielenkiintoista istua taas uudella tunnilla ja toivoa, että professori on sen verran mukava ja saan tehdä kokeen kirjoitettuna.
Edessä istuu poika, jolla on punainen paita, jossa lukee: I don't only wait for you, I just want you! Takana lukee: I wait for you, hurry up!!! Sinänsä huvittavaa, että niin harva puhuu oikeasti englantia, telkkarissa ei ole yhtään (ja alleviivaan yhtään) englantia, mutta silti ihmiset kantaa päällään lauseita englantia. Joskus mietin, että olisi kiva mennä ihan kiusallaan kyselemään joltain onnettomalta englanniksi juttuja kun paita osoittaa, että osaisi sitä. Tokihan tuota tapahtuu Suomessa ihan yhtä hyvin :) Huomaa vaan juttuja kun itse on se ketä on uudessa paikassa, eikä ymmärrä oikein mitään."
Nautin kirjoittaa suomeksi tunnilla, koska kukaan ei pysty lukemaan minun salaisuuksia paperilta. Voin kirjoittaa mitä vaan piilottelematta sitä turhaan. Olen myös huomannut, että se kiinnittää ihmisten huomion. Varsinkin, kun olen käyttänyt ä- ja ö-kirjaimia. Toinen hassu juttu on, että todella moni (ainakin viisi ihmistä nyt) ovat kysyneet multa onko englanti Suomen toinen kieli. Yritä siinä sitten selittää, että Suomella ja englannilla on todella vähän tekemistä ja oikeasti viralliset kielet on suomi ja ruotsi, sekä lapissa puhutaan myös saamea, jota vain sikäläiset osaa :)
Cinematografian professori oli vielä mukavampi kuin valokuvauksen. Saan tehdä kokeen kirjoitettuna ja olisi antanut tehdä englanniksikin, mutta sanoin, että tahtoisin yrittää edes italiaksi, jos vain olen niin valmis silloin! "Toivon, että tilanne on se. Ok, teet vaan parhaasi ja otat iisisti." Aivan ihana mies ja vissiin aika hassu, kun monesti koko luentosali remahti nauramaan. Vieressä istunut tyttö oli myös todella mukava. Kyselin taas tapani mukaan mitä tapahtuu ja mistä on kyse. Hän, Elisa, pyyteli kovasti anteeksi englantiaan, vaikka puhui huomattavasti parempaa kuin todella moni muu.
Tunneilla mukana pysyminen on vieläkin todella vaikeaa. En jaksa koko kolmea tuntia pinnistää ja yrittää ymmärtää edes sanan sieltä toisen täältä. Ensimmäisen kymmenen minuutin jälkeen tarvitsen puolen tunnin tauon. Monesti olen ollut niin väsynyt, että silmät on lurpsahdellut ja olen haukotellut pitkiä tovia monesti peräkkäin. Ihan kuin happi loppuisi kun pinnistää niin kovasti.
Tunnilla näin myös ensimmäisen tytön, jolla on oikeasti lyhyt tukka. En tajunnut sitä, että kaikilla on pitkät tai ihan viimeistään puolipitkät hiukset täällä. Tytöt on oikeasti tyttöjä ja tytöillä "kuuluu" olla pitkät hiukset.
Mulla on uusi rakkaus: brie-juusto ja viikunahillo. NAM!
Eilisen aamupäivän ja illan vietin Marican ja Giadan kanssa (kämppikset). Oli todella hauskaa! Illalla kuunneltiin suomalaista musiikkia ja kirjoiteltiin muistettavia sanoja post-it-lapuille, jotka kiinnitettiin ruokakaappeihin. Nuo on erityisesti innostunu lauseista: "Hyvää yötä!" ja "Olen väsynyt!" Sovittiin menevämme Spritzeille tänään illalla. Tulevat mua vastaan yliopistolle seitsemäksi, kun luento loppuu ja mennään juomaan "yhdet" :)
Post-its Marican ja Giadan kaapissa.
The post-it's on the closet of Marica and Giada.
The post-it's on the closet of Marica and Giada.
Post-its Marican ja Giadan kaapissa.The post-it's on the closet of Marica and Giada.
Keskustelussa kävi ilmi myös, että he käyvät klubeilla täällä Padovassa. Olen saanut todella sekavaa infoa klubeista ja vaipunut jo osittain epätoivoon, kun luulin 1) niiden olevan todella kaukana keskustasta tai 2) niitä olevan ollenkaan. Tykkään tanssimisesta tosi paljon ja jos en sitä olisi saanut tehdä täällä, olisin varmasti lihottanut itseni briellä ja hillolla. Klubeilla tanssiminen on ollut mun liikuntaa tähän asti!
Illalla Anna kysyi onko minulla jotain ongelmaa hänen kanssaa. Ei mitään! Mietin edellisiltana, että ollaan taitu olla yliannostus yhdessä heti alkuun ja molemmat on todella väsyneitä selittämiseen ja järjestelyyn. Onneksi molemmilla alkoi tunnit ja nyt elämä alkaa tasaantua.
Tänään aamulla kävin Norinan ja hänen poikansa eli Francan veljen kanssa poliisilaitoksella ja sain oman fiscale koodin eli verokoodin. Muuten ei olisi saanut vuokrasopimusta tehtyä :) On se kyllä kumma. Kaikkia erilaisia numeroita pitää olla tunnistamiseksi. Ihmeteltiin tätä Simonankin kanssa.
PS. Ensi maanantaina Anna maalaa meidän huoneen (toivottavasti mun ei tarvitse osallistua kustannuksiin, tuntuu jo nyt hiukan turhalta maksella jutuista, joita käytän vain sen yhden vuoden, enkä taatusti enempää) ja sen jälkeen otan teille kuvia tästä komeudesta, niin näette missä asustan ja kenen kanssa.
PSS. Olen huomannut, että käytän kirjoituksissani paljon äärimmäisiä ilmauksia, kuten todella, aivan ihana ja muita alleviivaavia ilmauksia. Täällä todella moni asia tuntuu todella äärimmäisiltä. Ei nyt voi sanoa, etteikö keskitietä olisi, mutta monissa asioissa näkee äärimmäisen laidan ja toistaiseksi se laita on ollut hyvä!
PSSS. Hauska verbi: ballare (tanssia, lausutaa aika kovana b:n, melkein kuin pallaare) - taipuu: (minä) ballo, (sinä) balli, (hän) balla, (me) balliamo, (te) ballate, (he) ballono. Poika voi siis tulla diskoteekissä kysymään balliamo (palliaaamo?) :>
---
Written in class yesterday: "It's interesting to sit in a new lesson again and wish the professor to be nice enough and give me a chance to make the exam in writing.
In front of me sits a boy who has a red shirt, which says: I don't only wait for you, I just want you! Behind it says: I wait for you, hurry up!!! It's kind of funny that so few actually knows english, on tv there's absolutely nothing (and I underline the words absolutely nothing) in english, but still people carry sentences in english on them. Sometimes I wonder that it would be so great to go just to tease people like that and start asking questions in english - because after all the shirt points out that they know english. Of course that happens in Finland too :) I just notice things like that now that I'm the one in a new place and who doesn't understand much."
I enjoy writing in finnish in the lessons, because no-one can read my secrets. I can write without unnecessary hiding. I've also noticed that it pays people's attention. Especially after I've used letters like ä and ö. Another funny thing is that many people (at least five now) have asked if english is Finland's second language. Try to explain there that no, the actual official languages are finnish and swedish and saami is also spoken in small groups situatiated mainly in Lapland :)
The professor of cinematografia is even nicer that the one in photography. I get to do the exam in writing and he would've given me the chance to make it in english too, but I told him I wanna try in italian first if I'm just ready enough for it! "I wish that's the case. Ok, just do your best and take it easy." Totally wonderful man and I guess he's funny too because the class brusts into laugh every now and then. Next to me sits a girl who is really nice. I asked her what's happening and what's going on. She, Elisa, apologized a lot for her english but spoke a lot better english than many others.
In the lessons it's still hard to understand anything. I don't have the energy to try all three hours and try to understand even a word here and there. The first ten minutes I can then I need a 30 minute break. Many times I've been so tired that my eyes start to close without my will and I keep yawning long times many times in a row. Just like the oxygen would run out because of trying so hard.
In the class I also saw the first girl with actual short hair. I didn't realize it before, but every girl has long or at least medium-length here. The girls are girly and they "have to" have long hair.
I have a new love-affair: brie-cheese and fig-jam. YAM!
Yesterday morning and evening I spent with Marica and Giada (my flatmates). I had a lot of fun! In the evening we listened to finnish music and wrote words on post-it's for me (and them) to remember. We placed them on our foodcloset's doors. They have a special interest in the sentences: "Hyvää yötä!" (Good night in finnish) and "Olen väsynyt!" (I'm tired!) We agreed to go for Spritzs this evening. They are coming to the university to pick me up at seven when my lessons end and we go for "a" drink :)
In the discussion I also got to know that they go to clubs here in Padova. I've got so much different kind of info of the clubs and partly have lost my hope already, because I thought 1) they are really far from the centre or 2) they don't even exist. I love dancing so much and if I couldn't do that I would get fat with brie and jam. So far dancing in clubs has been my work-out!
In the evening Anna asked me if I have any problem with her. Absolutely nothing! I wondered yesterday evening that I think we've got an overdose of each other right in the very beginning and we're both tired of explaining and organizing everything. Thank god the lessons started for both of us and life is getting to normal.
This morning I went to the police station with Norina and her son, Franca's brother and got my own fiscale code (kind of a tax code). Otherwise the renting agreement couldn't have been completed with the police :) So strange. They have so many numbers and codes here for recognizition. We wondered this with Simona too.
PS. Next Monday Anna is painting our room (I'm hoping I don't have to share the cost so much, because it already feels a bit pointless to pay for so much, which I'm only using a year. Not more.) and when it's all finished I will take pictures of the room so you can see where I actually live and with who.
PSS. I've noticed that I use a lot of extreme words in my entries.. like very or totally or other underlining words. Here many things feel so extreme. Of course, I cannot say that there isn't a middle way but I see the extreme in many things and so far it's mainly been the good extmere!
Friday, September 28, 2007
Tiredness and new people,
27.9.2007 klo 18:08
in english
Koko päivä on ollut todella kylmä. Yöllä heräilin koirauneen asti ukkoseen pariin kertaa. Taisi olla ihan meidän yläpuolella, koska jyrähteli monesti.
Päivä meni tosi nopeasti. Heti aamusta tuli boilerin korjaaja ja joku YTV:n tyyppinen tyyppi kävi hakemassa vanhat pyörät kellarista ja jonkun vanhan telkkarin. Illalla tuli vielä Telecomin tyyppi pistämään meille puhelinlinjan toimimaan... joka ei kuitenkaan toimi. Jepjep.
Tapasin mun toiset kämppikset myös. Giada ja Marica asuvat käytävän toisella puolella olevassa huoneessa. He tulivat ensin kaksin ja lisääntyivät myöhemmin perheenjäsenistä kuuteen ihmiseen - yhteisvoimin maalasivat olohuoneen ja oman huoneensa. Omaan huoneeseen tuli kaksi oranssia seinää ja kaksi valkoista :) Tosi aurinkoinen. Myös molemmat tytöt on aurinkoisia. Marica on todella mukava ja puhuu suhteellisen hyvää englantia, tai ainakin sen kuvan sain nyt näin äkkiseltään. Giada vaikuttaa vähän ujommalta ja siksi hiukan passiivisemmalta. He tulivat aamulla juttelemaan meidän huoneen ovensuuhun hetkeksi :) Kyselivät kaikenlaista.
Kun lauma tuli sisään, Anna ja minä oltiin lähdössä kaupunkiin. Pyöräiltiin Tito Liviolle, jossa Annan piti käydä toimistossa ja minun ESN:llä ilmoittautumassa jäseneksi (kaikesta täälläkin pitää maksaa). Kävelin vähän matkaa pyörän lukittuani etsimässä Galleria di Tito Liviota (eli Tito Livion käytävää) ja sieltä löyty ovisummeri ESN:lle. Ylöspäästyäni jouduin odottamaan hetken, kun eloisa poika selitti hirvittävällä vauhdissa kahdelle tytölle italiaksi... jotain. Odottelin aulassa ja sinne tuli myös toinen poika odottelemaan. Sisään pyydettäessä, ESN:n tyyppi alkoi puhua mulle italiaa: "In english, please.. still."
Kirjoitin taas kerran nimeni ja tietoni yhteen lappuun ja maksoin 8 euroa, että sain ESN:n jäsenkortin. Sillä saa alennuksia jostain baareista ja klubeista yms - ja mukana tuli myös jonkinlainen matkavakuutus. Sain myös lokakuun ohjelman:
Lähtiessä Daniele antoi numeronsa, kun kysyin viikonlopun bileistä. Olin lukenut jostain, että lauantaina olisi tervetulobileet, mutta ne on vasta enskuun puolessa välissä. Hassua.. Niin, antoi numeronsa, että voin ilmoittaa, jos saan tietää lisää bileistä. Simonan kanssa pari viestiä vaihdettuani - ei sellaisia kai olekaan. Lähtiessä olin ylpeä kun kävin loppukeskustelun italiaksi.
Grazie mille! - Kiitos paljon!
Prego! Buona giornata! - Ole hyvä! Hyvää päivänjatkoa!
Anche a te! - Sulle myös!
Grazie. - Kiitos.
Myöhemmin menin tietokonehuoneeseen, jossa sain päivitettyä kaikki siihen asti kirjoittamani. Mara oli lähettänyt sähköpostikiitoksen lahjasta, jonka annoin. Oli laittanut sen verhoihinsa killumaan :) Jäin yksin vielä päivittelemään ja lukemaan sähköposteja, kun Anna lähti hoitamaan muita asioita. Olin ensimmäistä kertaa yksin niin, että piti oikeasti toimittaa asioita. Sinänsä myös helpottavaa.
Kävin kaupassa ja onnistui kassalla ilman suurempaa panikointia ja englantiin turvautumista vastata kysymyksiin muovikassista ja plussakortista. Helppoja kyllä-ei-kysymyksiä.. hmpf. Kaupanjonossa Anna soitti ja kysyi missä olen - lähtisinkö syömään Marican, Giadan ja hänen kanssa jonnekin. Toki! Sanoin, että olen kotona 15-20 minuutissa. Toki alkoi satamaan, kun pääsin ulos ja ukkonenkin jyrisi justiinsa Montàn suunnalla. Pyöräilin käytäviä pitkin kotiin. Täällä siis talojen etualalla on ensin käytävä ja sitten vasta ovet taloihin. Niissä voi pyöräillä kun sataa. Selvisin kämpälle loistavasti yksin! Brava Milla!
Purin ostokset kämpällä ja lähdettiin syömään. Tytöt puhu aika paljon italiaa keskenään, mutta oli muiden italialaisten tapaan hirveän kiinnostuneita ulkomaalaisesta. Lupasin kokata heille jotain suomalaista, mutta varoitin myös, etteivät he välttämättä pidä siitä. Ruoka on kuitenkin aika erilaista. Toinen ongelma on se, että en keksi mitään oikeasti suomalaista, johon saisin täältä tarpeet. Suomikaupasta (netistä) tarvikkeiden ostaminen on jumalattoman kallista ja niin on muutenkin lähettäminen. Apua?
Tilasin baarissa risoton. Mentiin lounaan jälkimaininkeihin, niin oltiin onnekkaita, että saatiin edes ruokaa. Ruoka oli kyllä kummallista. Risotto oli harmaata mössöä, joka maistu vaan voimakkaasti parmesaanilta. Näytti harmaalta kaurapuurolta. Yh. Ei niin pahaa etteikö sitä ois kovaan nälkään voinu syyä. Oli mukava syödä yhdessä, vaikka olin todella väsynyt. Kotona linnoittauduin tietokoneen eteen ja kirjoitin kirjeitä. On turhauttavaa, kun ei pysty kommunikoimaan kenenkään kanssa kunnolla reaaliajassa.. kotoota siis. Kaikki kommunikointi maksaa niin paljon. Latasin prepaidia tiistaina 14 euroa ja nyt siitä on jäljellä enää 4.
Väsyttää ja ahdistaa italian osaamattomuus. Niin kuin äiti lähetti viestissä, pitäisi vain rohkeasti alkaa puhumaan. Viikonloppuna päätin opetella verbien taivutuksia, että voisin helpommin alkaa muodostaa lauseita. Illalla mietin, josko menisin Annan kanssa Vestoneen vaiko en, mutta koska hänen äiti henkilökohtaisesti soitti vaan sanoakseen, että mun tarvii tulla, kun hän tekee kunnon kanaa ja uunijäätelöä (kai?). Olin tosi väsynyt, mutta koska ei ollut edes vaihtaribileitä, niin ajattelin, että yhtä hyvin voin lähteä. Seuraavaan kuukauteen ei olisi kuitenkaan aikaa sellaiseen.
Telkkarissa soi Frou Frou monessa mainoksessa. Tarvitsen lisää lämpimiä vaatteita.
---
The whole day has been very cold. At night I woke up few times to semi-sleep because of the thunder. I think it was right above us, because it was thumping many times.
The days go by so fast. Right in the morning the boiler fixer came and someone for something like YTV to take old bikes from the cellar and I think an old tv. In the evening also a guy from Telecom came to put the phoneline to work... but it doesn't work anyway. Yepyep.
I met my other flatmates too. Giada and Marica live across the hall in a similar kind of room. They came first just two of them and the group grew later on of six family members. All together they painted the living room and their room. Their own room got 2 orange walls and 2 white :) Very sunny. Both of the girls are sunny too. Marica is very nice and speaks fairly good english, though I got this image only based on a quick meeting. Giada seems more shy and because of that more passive. They came this morning to chat in our rooms door for a while :) Asked a bunch of things.
When the cast came in, Anna and I were leaving to the city. We biked to Tito Livio, where Anna had to go to a office and me to sign up for ESN. I walked some time after locking my bike to find Galleria di Tito Livio (the corridor of Tito Livio) and there I found a buzzer for ESN. After finding my way up I had to wait for a while, when a very lively boy was explaining something to two italian girls with terribly fast italian. I waited in the corridor where also another boy came to wait. When they asked me inside, the ESN guy started to speak italian: "In english, please.. still."
I wrote my name and other personal info to yet another piece of paper and paid 8 euros to get a membercard of ESN. I can get some discounts with that from bars and clubs - and with it there was also some kind of travelling insurance. I also got the event list for October.
When I was leaving, Daniele gave me his number, because I asked about the party in the weekend. I had read somewhere that there was going to be on Saturday, but it's not until the half of next month. Funny.. Yes, and he gave me the number so I can tell where the party is if there is one. After few SMS's with Simona - I guess there isn't one. In the end I was proud to be quick enough to answer in italian:
Grazie mille! - Thanks alot!
Prego! Buona giornata! - You're welcome! Have a nice day!
Anche a te! - Back at you!
Grazie. - Thank you.
Later I went to the computer room to update I had written so far. Mara had also sent me an e-mail thank you for the gift I gave her. She had put it hanging on her curtains :) I staid alone to update and read my e-mails when Anna left to take care of some other things. For the first time I was actually alone and I had to take care of something too. In a way it's also relieving.
I went to the supermarket and managed without too much panicing and falling back on english to answer few questions about a bonuscard and plasticbags. Easy yes-no-questions.. hmpf. In the line, Anna called me asking where I am and would I go for a late lunch with Marica, Giada and her. Of course! I said I'll be home in 15-20 minutes. Of course it started to rain when I went out and it was thundering too in the direction of Montà. I biked along these corridors. There is a corridor in front of the houses everywhere. You get to bike along them when it rains. I managed to go to the house on my own! Brava Milla!
I unpacked and we left to eat. The girls were speaking quite a lot of italian, but were also - like all the italians seem to be - very interested in the foreigner. I promised to cook them something finnish, but I also warned them that they might not like it. The food is so different after all. Another problem is that I cannot figure out anything finnish that I could cook here, because I can't find the ingredients in the market. In the Suomi-shop (online) buying the stuff is very expensive as is sending it from Finland too. Help?
In the bar, I ordered a risotto. We went after the actual lunchtime, so we were lucky to even get food. Food itself was strange. Risotto was grey mush, which tasted strongly like parmesan. It looked like grey oat porridge. Yh. But not so bad that it couldn't hunt down hunger. It was nice to eat together, though I was very tired. At home I basicly lived by the computer and wrote letters. It is frustrating not to have a chance to communicate with anyone properly in real time... from home I mean. All the communication costs so much. My prepaid card for 14 euros from Tuesdays is now left with 4 anymore.
I'm tired and anxious because I can't speak italian. Like mom said in a message, I should just start talking. In the weekend, I decided to learn the conjungation of verbs, so I could more easily start forming sentences. In the evening I was thinking if to go to Vestone with Anna or not, but because her mom personally called just to ask me to go there, because she's making proper chicken and a cake, I decided to go. I was very tired, but because there was no welcoming party for erasmus, I thought I could very well go. For the next month there won't be a weekend anyway when I could go.
On the tv, they play Frou Frou in a commercial. I need more warm clothes.
in english
Koko päivä on ollut todella kylmä. Yöllä heräilin koirauneen asti ukkoseen pariin kertaa. Taisi olla ihan meidän yläpuolella, koska jyrähteli monesti.
Päivä meni tosi nopeasti. Heti aamusta tuli boilerin korjaaja ja joku YTV:n tyyppinen tyyppi kävi hakemassa vanhat pyörät kellarista ja jonkun vanhan telkkarin. Illalla tuli vielä Telecomin tyyppi pistämään meille puhelinlinjan toimimaan... joka ei kuitenkaan toimi. Jepjep.
Tapasin mun toiset kämppikset myös. Giada ja Marica asuvat käytävän toisella puolella olevassa huoneessa. He tulivat ensin kaksin ja lisääntyivät myöhemmin perheenjäsenistä kuuteen ihmiseen - yhteisvoimin maalasivat olohuoneen ja oman huoneensa. Omaan huoneeseen tuli kaksi oranssia seinää ja kaksi valkoista :) Tosi aurinkoinen. Myös molemmat tytöt on aurinkoisia. Marica on todella mukava ja puhuu suhteellisen hyvää englantia, tai ainakin sen kuvan sain nyt näin äkkiseltään. Giada vaikuttaa vähän ujommalta ja siksi hiukan passiivisemmalta. He tulivat aamulla juttelemaan meidän huoneen ovensuuhun hetkeksi :) Kyselivät kaikenlaista.
Kun lauma tuli sisään, Anna ja minä oltiin lähdössä kaupunkiin. Pyöräiltiin Tito Liviolle, jossa Annan piti käydä toimistossa ja minun ESN:llä ilmoittautumassa jäseneksi (kaikesta täälläkin pitää maksaa). Kävelin vähän matkaa pyörän lukittuani etsimässä Galleria di Tito Liviota (eli Tito Livion käytävää) ja sieltä löyty ovisummeri ESN:lle. Ylöspäästyäni jouduin odottamaan hetken, kun eloisa poika selitti hirvittävällä vauhdissa kahdelle tytölle italiaksi... jotain. Odottelin aulassa ja sinne tuli myös toinen poika odottelemaan. Sisään pyydettäessä, ESN:n tyyppi alkoi puhua mulle italiaa: "In english, please.. still."
Kirjoitin taas kerran nimeni ja tietoni yhteen lappuun ja maksoin 8 euroa, että sain ESN:n jäsenkortin. Sillä saa alennuksia jostain baareista ja klubeista yms - ja mukana tuli myös jonkinlainen matkavakuutus. Sain myös lokakuun ohjelman:
Lähtiessä Daniele antoi numeronsa, kun kysyin viikonlopun bileistä. Olin lukenut jostain, että lauantaina olisi tervetulobileet, mutta ne on vasta enskuun puolessa välissä. Hassua.. Niin, antoi numeronsa, että voin ilmoittaa, jos saan tietää lisää bileistä. Simonan kanssa pari viestiä vaihdettuani - ei sellaisia kai olekaan. Lähtiessä olin ylpeä kun kävin loppukeskustelun italiaksi.Grazie mille! - Kiitos paljon!
Prego! Buona giornata! - Ole hyvä! Hyvää päivänjatkoa!
Anche a te! - Sulle myös!
Grazie. - Kiitos.
Myöhemmin menin tietokonehuoneeseen, jossa sain päivitettyä kaikki siihen asti kirjoittamani. Mara oli lähettänyt sähköpostikiitoksen lahjasta, jonka annoin. Oli laittanut sen verhoihinsa killumaan :) Jäin yksin vielä päivittelemään ja lukemaan sähköposteja, kun Anna lähti hoitamaan muita asioita. Olin ensimmäistä kertaa yksin niin, että piti oikeasti toimittaa asioita. Sinänsä myös helpottavaa.
Kävin kaupassa ja onnistui kassalla ilman suurempaa panikointia ja englantiin turvautumista vastata kysymyksiin muovikassista ja plussakortista. Helppoja kyllä-ei-kysymyksiä.. hmpf. Kaupanjonossa Anna soitti ja kysyi missä olen - lähtisinkö syömään Marican, Giadan ja hänen kanssa jonnekin. Toki! Sanoin, että olen kotona 15-20 minuutissa. Toki alkoi satamaan, kun pääsin ulos ja ukkonenkin jyrisi justiinsa Montàn suunnalla. Pyöräilin käytäviä pitkin kotiin. Täällä siis talojen etualalla on ensin käytävä ja sitten vasta ovet taloihin. Niissä voi pyöräillä kun sataa. Selvisin kämpälle loistavasti yksin! Brava Milla!
Purin ostokset kämpällä ja lähdettiin syömään. Tytöt puhu aika paljon italiaa keskenään, mutta oli muiden italialaisten tapaan hirveän kiinnostuneita ulkomaalaisesta. Lupasin kokata heille jotain suomalaista, mutta varoitin myös, etteivät he välttämättä pidä siitä. Ruoka on kuitenkin aika erilaista. Toinen ongelma on se, että en keksi mitään oikeasti suomalaista, johon saisin täältä tarpeet. Suomikaupasta (netistä) tarvikkeiden ostaminen on jumalattoman kallista ja niin on muutenkin lähettäminen. Apua?
Tilasin baarissa risoton. Mentiin lounaan jälkimaininkeihin, niin oltiin onnekkaita, että saatiin edes ruokaa. Ruoka oli kyllä kummallista. Risotto oli harmaata mössöä, joka maistu vaan voimakkaasti parmesaanilta. Näytti harmaalta kaurapuurolta. Yh. Ei niin pahaa etteikö sitä ois kovaan nälkään voinu syyä. Oli mukava syödä yhdessä, vaikka olin todella väsynyt. Kotona linnoittauduin tietokoneen eteen ja kirjoitin kirjeitä. On turhauttavaa, kun ei pysty kommunikoimaan kenenkään kanssa kunnolla reaaliajassa.. kotoota siis. Kaikki kommunikointi maksaa niin paljon. Latasin prepaidia tiistaina 14 euroa ja nyt siitä on jäljellä enää 4.
Väsyttää ja ahdistaa italian osaamattomuus. Niin kuin äiti lähetti viestissä, pitäisi vain rohkeasti alkaa puhumaan. Viikonloppuna päätin opetella verbien taivutuksia, että voisin helpommin alkaa muodostaa lauseita. Illalla mietin, josko menisin Annan kanssa Vestoneen vaiko en, mutta koska hänen äiti henkilökohtaisesti soitti vaan sanoakseen, että mun tarvii tulla, kun hän tekee kunnon kanaa ja uunijäätelöä (kai?). Olin tosi väsynyt, mutta koska ei ollut edes vaihtaribileitä, niin ajattelin, että yhtä hyvin voin lähteä. Seuraavaan kuukauteen ei olisi kuitenkaan aikaa sellaiseen.
Telkkarissa soi Frou Frou monessa mainoksessa. Tarvitsen lisää lämpimiä vaatteita.
---
The whole day has been very cold. At night I woke up few times to semi-sleep because of the thunder. I think it was right above us, because it was thumping many times.
The days go by so fast. Right in the morning the boiler fixer came and someone for something like YTV to take old bikes from the cellar and I think an old tv. In the evening also a guy from Telecom came to put the phoneline to work... but it doesn't work anyway. Yepyep.
I met my other flatmates too. Giada and Marica live across the hall in a similar kind of room. They came first just two of them and the group grew later on of six family members. All together they painted the living room and their room. Their own room got 2 orange walls and 2 white :) Very sunny. Both of the girls are sunny too. Marica is very nice and speaks fairly good english, though I got this image only based on a quick meeting. Giada seems more shy and because of that more passive. They came this morning to chat in our rooms door for a while :) Asked a bunch of things.
When the cast came in, Anna and I were leaving to the city. We biked to Tito Livio, where Anna had to go to a office and me to sign up for ESN. I walked some time after locking my bike to find Galleria di Tito Livio (the corridor of Tito Livio) and there I found a buzzer for ESN. After finding my way up I had to wait for a while, when a very lively boy was explaining something to two italian girls with terribly fast italian. I waited in the corridor where also another boy came to wait. When they asked me inside, the ESN guy started to speak italian: "In english, please.. still."
I wrote my name and other personal info to yet another piece of paper and paid 8 euros to get a membercard of ESN. I can get some discounts with that from bars and clubs - and with it there was also some kind of travelling insurance. I also got the event list for October.
When I was leaving, Daniele gave me his number, because I asked about the party in the weekend. I had read somewhere that there was going to be on Saturday, but it's not until the half of next month. Funny.. Yes, and he gave me the number so I can tell where the party is if there is one. After few SMS's with Simona - I guess there isn't one. In the end I was proud to be quick enough to answer in italian:
Grazie mille! - Thanks alot!
Prego! Buona giornata! - You're welcome! Have a nice day!
Anche a te! - Back at you!
Grazie. - Thank you.
Later I went to the computer room to update I had written so far. Mara had also sent me an e-mail thank you for the gift I gave her. She had put it hanging on her curtains :) I staid alone to update and read my e-mails when Anna left to take care of some other things. For the first time I was actually alone and I had to take care of something too. In a way it's also relieving.
I went to the supermarket and managed without too much panicing and falling back on english to answer few questions about a bonuscard and plasticbags. Easy yes-no-questions.. hmpf. In the line, Anna called me asking where I am and would I go for a late lunch with Marica, Giada and her. Of course! I said I'll be home in 15-20 minutes. Of course it started to rain when I went out and it was thundering too in the direction of Montà. I biked along these corridors. There is a corridor in front of the houses everywhere. You get to bike along them when it rains. I managed to go to the house on my own! Brava Milla!
I unpacked and we left to eat. The girls were speaking quite a lot of italian, but were also - like all the italians seem to be - very interested in the foreigner. I promised to cook them something finnish, but I also warned them that they might not like it. The food is so different after all. Another problem is that I cannot figure out anything finnish that I could cook here, because I can't find the ingredients in the market. In the Suomi-shop (online) buying the stuff is very expensive as is sending it from Finland too. Help?
In the bar, I ordered a risotto. We went after the actual lunchtime, so we were lucky to even get food. Food itself was strange. Risotto was grey mush, which tasted strongly like parmesan. It looked like grey oat porridge. Yh. But not so bad that it couldn't hunt down hunger. It was nice to eat together, though I was very tired. At home I basicly lived by the computer and wrote letters. It is frustrating not to have a chance to communicate with anyone properly in real time... from home I mean. All the communication costs so much. My prepaid card for 14 euros from Tuesdays is now left with 4 anymore.
I'm tired and anxious because I can't speak italian. Like mom said in a message, I should just start talking. In the weekend, I decided to learn the conjungation of verbs, so I could more easily start forming sentences. In the evening I was thinking if to go to Vestone with Anna or not, but because her mom personally called just to ask me to go there, because she's making proper chicken and a cake, I decided to go. I was very tired, but because there was no welcoming party for erasmus, I thought I could very well go. For the next month there won't be a weekend anyway when I could go.
On the tv, they play Frou Frou in a commercial. I need more warm clothes.
Subscribe to:
Posts (Atom)
visitors since 1st of September 2007.