There's so many reasons for me not to like Padova and not want to live there. I know that. As well as I know that even if I want to stay in Finland for the old days, I also know that I don't want those days to start just yet.
In the morning I went out for few last things to do anymore. I saw Piero. He doesn't know any english, so it's only italian with him. It's not always so easy, but I'm surprised of my confidence in speaking now. I can actually make jokes and have a conversation. Usually I miss some words and depending on the person the conversation is VAIHTELEVASTI successful. However, I realize that after starting to hang-out more with finnish people my italian has improved. I don't talk so much english and I don't have to focus so much on changing from language to language. Or maybe that has nothing to do with hanging out with finnish people. Maybe it's a change in me. I hope so.
I even enjoy talking italian. It doesn't feel like work anymore.
The last hours at home, I had nothing to do anymore, but I didn't dare to leave the house before actually leaving for the bus station. I did nothing. I couldn't sit in front of the computer but I didn't have anything else to do either... so I just wandered around thinking if I should eat something or pack some more or leave already or... I leave home very early to first catch the tram and then the bus at the station. At the bus station a nun asks me if a bus is a bus to Venezia. She starts to ask where I'm going with such big luggage. She talks slow if I don't understand. When the bus comes I touch her hand to make her aware of it. When she leaves the bus, she touches mine and waves. "Buon viaggio cara!"
On the way to the airport I see a lot of things. There is bright red flowers on the side of the road. A family of ducks going to a river. A HAIKARA. Signs.. I see all signs. Were they all there before, but I was too tired, too sad, too.. something to realize it.
I get to the airport I'm one hour early for the check-in. It goes fast. I read some more of The Alchemist and listen to my mp3-player. I watch at the screen telling me which check-in. There's a storm inside me. I can figure out all the possible reasons why not leave Italy and not go to Finland. And vice versa. I cannot figure out what I want. I think of Mario who just came from Singapore where he found not just love but also a place he wants to go with one way ticket. He fell in love with Singapore like he did with Finland.
Standing in line with all finnish speaking people, I realize how much I dislike it. I even catch myself thinking that I will never take Finnair again because there is nothing but around me. I dislike their need to get everything done right at the very second (no ability to wait). I dislike their way of looking. I think there's only one young girl and a really old guy that look worth getting to know to. Just for a while I like about the world except for my home country.
I have so many reasons to dislike Italy. None of them have anything to do with the country itself. All of them are about my experience here. Why go, why stay. When to go and when to stay? I have no idea.
I just know that I'm (fucking) excited to see my family, grandparents and friends again.. but the excitment does not include the country itself.
There is something that I absolutely adore in leaving. Unknown.
300408
Tässä, kauniina kuin mastodontti konsanaa, suorassa kuin juhannussalko. - Jussi
After I walked through the gates of the airport. Coming from the no-mans-land I felt so out of place. I was happy to be there, but it was strange to understand what the women behind the desk selling sandwichs'said to each other.
Later on I did so much that I didn't usually do when I was in Finland. I talked to an unknown woman on the busstop and she seemed to be happy to be talked to. I walked around in the shops... and finally in the bookstore where I could understand most of the books. In the beginning I even found italians from the food hall of Turku. There is a small italian restaurant where two men were talking italian. I stop, look back...
"you talk italian"
"yes we do"
"how nice"
"sit here and have lunch with us"
"no, i can't now"
The first days I was completely out of place. I wanted back to Italy so bad and I seeked signs to tell me that I belong there. I should be there, but everytime I only found a certain peace of mind that I have when walking these streets. It's a feeling I have for myself when I am here. I like myself here and I'm me in here. I don't think the people who know me in Italy, know the me that people here know and who I know.. or the me I want to be for everyone and in everywhere.
Showing posts with label feel: leaving. Show all posts
Showing posts with label feel: leaving. Show all posts
Wednesday, May 14, 2008
Thursday, March 27, 2008
Moving out, moving in,
(short version in english below)
// update - äiti sanoi, että allaolevassa tekstissä on paljon aukkoja, joten paikkailin niitä hieman ja yritin saada muutoksesta helpommin ymmärrettävää.
Ei postia enää osoitteeseen Via Montà! Muutin, enkä pysty postittamaan uutta osoitettani kaikille. Laitan sen sähköpostitse kaikille, joiden osoite minulla on, heti kun se on tilanteen puolesta mahdollista!
Yksityiskohtiin. Keskiviikko oli erikoinen päivä. Yhteen päivään voi mahtua niin paljon stressiä ja niin paljon ihania juttuja. Tuomo oli minun luona kylässä parin yön verran (välissä kävi Roomassa ja tuli takaisin pariksi yöksi). Tuomon viimeisenä iltana tultiin kymmenen tienoilla kotiin, hieman hiprakassa aloitettiin katsomaan elokuvaa ja tekemään nopeaa pastaruokaa. Jossain vaiheessa Anna huusi meidän huoneesta, että missä hänen vihreä vilttinsä on. Minulla kun sattuu olemaan samanlainen. Kävin selvittämässä asiaa, joka oli niin että Tuomon lainaama (neidin peitto) oli olohuoneessa selkänojalla (jossa sitä oli myös säilytetty). Hän sitten kovaan ääneen salamoi, että ei toisen peittoa saa ottaa se on intiimiasia. Kumman tästä asiasta tekee se, että minä lainasin hänelle omaa talvipeittoani, jolle olin allerginen. Hän pisti omansa vierashuoneeseen, jossa se oli vieraille käytössä. Nyt tämä peitto oli kadonnut vierashuoneesta, minä en tiedä missä minun peittoni on ja hän alkaa rääkymään peittonsa intiimiydestä. Hieman myöhemmin hän tuli vielä olohuoneeseen, jossa katsottiin Tuomon kanssa elokuvaa ja oltiin juuri syömässä. Hän kävi keittiössä: "Voitteko siivota tuolla. Sitten kun Marica ja Giada tulee kotiin, niin meidän on keskusteltava tästä asiasta, koska tää tilanne on aivan mahdoton!"
Siinä teille maistiaiset neidin logiikasta. Minä en kyllä tajua mistä tilanteesta on kyse. Illalla sitten menin tosi kakoissa fiiliksissä nukkumaan ja heräsin janoon yöllä. En nukkunutkaan sitten sen aamuneljän jälkeen. Tuomo yritti asemalle käveltäessä piristää kovasti ja saikin nauramaan pari kertaa. Sen voimalla ei kuitenkaan eletty hirvittävän pitkälle. Pyöräilin Tuomon lähdettyä Prato della Vallelle selässä reppu, joka sisälsi melkein kaiken mun tärkeimmän. Soitin Päiville, josko tehtäisiin jotain kun tiesin, että hänellä on vapaa päivä. Giulia soitti melkein heti perään ja kysyi missä meennään. Hän oli todella joustava ja ymmärtäväinen. Saisin tuoda tavarani uuteen asuntoon jo saman illan aikana. Siinä vaiheessa kiirettä ei vielä ollut, ajattelin että huomenna sitten. Giulian kanssa puhuttuani jouduin nieleskelemään kyyneleitä koko pyöräilymatkan Päiville. Portaita ylös kulkiessani äiti soitti ja jouduin pitkän hetken yrittämään rauhoittua siinä käytävässä.. liiemmin onnistumatta. Päivin ovelle vihdoin päästyäni en osannut sanoa muuta kuin "oisko sulla paperia". Päivi vaan halasi ja minä sitten itkeä täristelin toisen olkapäätä vasten.
Päivi on vietti koko päivän minun negatiivisen, pessimistisen ja surullisen puoleni kanssa. En pidä itsestäni tällaisena, joka lisää sotkuun vielä lisämausteen. Käytiin lounaan jälkeen pakkaamassa kaikki tavarat. Sain kummallisia väsymyskohtauksia aina välillä, tyttö piti mut henkisesti pystyssä kokoajan ja oli järjen äänenä koko pakkaamisessa. Pakkaamisen jälkeen istuin nettikahvilassa maanpaossa pari tuntia, jonka jälkeen Giorgio tuli juttelemaan omistajanaisen kanssa. Nainen pistikin kovat kortit pöytään, eikä päästänyt niin helpolla tilanteesta, mutta onneksi Giorgio osasi myös hommansa. Siinä on kyllä yksi taivaanlahja. Sanoinkin, että tunnen itseni niin hyödyttömäksi yksin, koska en pysty tekemään mitään kunnolla yksin. Lopuksi vuokraemäntä kysyi vielä lähdenkö siksi, että minulla ja Annalla ei mene yksiin. Sanoin Giorgiolle, että vastaa sen minkä näkee parhaaksi vastata. Hän sanoi, että olin jo aiemmin päättänyt lähteä, mutta tämä riita vauhditti lähtemistä.
Illalla kävin vielä kaupungilla ja kahdeksalta Johannes tuli autolla viemään minun kamoja Päivin kanssa. Ennen yhdeksää olin jo muuttanut. Nyt on jo helpompi olo. Asun olohuoneessa toistaiseksi. Sunnuntaina saan omat avaimet ja ehkä maanantaina pääsen jo omaan huoneeseen. Ollaan Katrin kanssa vähän tuuliajolla tällä hetkellä. Nukuttiin ensimmäinen yö olohuoneen 80cm sängyssä molemmat. Huominen yö päästään Eevan luokse punkkaamaan ja sitä seuraava yö pitäisi vielä kanssa saada jotenkin järjestettyä. Sitten maanantaina toivon, että päästäisiin jo uuteen huoneeseeni, koska minua stressaa jo muutenkin tämä alituinen paikan hankkiminen... tuntuu että olen kokoajan vaikeuttamassa ihmisten elämiä ja tiellä.
Olen sanattoman kiitollinen kaikesta avusta ja tuesta jota olen saanut osakseni täällä. Giorgio on jaksanut joka päivä rauhoitella minua ja puhua puolestani, taistella puolestani. Päivi on pitänyt melkein fyysisestikin pystyssä kokoajan ja jaksanut kuunnella ja auttaa. Giulia ja Camilla olivat molemmat todella joustavia ja ymmärtäväisiä tilanteen suhteen. Johannes jaksoi myös jutella asiasta ja auttaa muutossa auton kanssa. Marica ja Giada pitivät puoliani taistelutantereella neiti A:n kanssa. Sitten on vain muita ihmisiä, jotka ovat piristäneet pelkällä olemassaolollaan.. Tuomo, Fredi, Mauro, Marco... <3
Äiti, isi ja Jussi. Aina siellä<3 Sen tietäminen on jo tarpeeksi.
-
No mail to the old address Via Montà anymore! I moved and I cannot post my new address to everyone. I will write an e-mail to everyone that I have e-mail addresses from, as soon as the situation allows it!
I moved out yesterday due to a situation and a boost to the decision. Packed and moved out and moved in within one day. I'm happier. I'll be even more when this whole process is over with.
I'm lacking words for the gratefulness I have of all the help and support I have got. Giorgio has everyday had the energy to calm me down and talk for me, fight for me. Päivi has almost also physically kept me standing all the time and listened and helped. Giulia and Camilla were both very flexible and understanding about the situation. Johannes was always there to talk to and helping with moving. Marica and Giada. Then there is so many other people who have just made me feel better, just by being there and being interested, caring.. Tuomo, Fredi, Mauro, Marco, Simona, Hanna.. <3
Mom, dad and Jussi. Always there <3 Just knowing that is enough.
// update - äiti sanoi, että allaolevassa tekstissä on paljon aukkoja, joten paikkailin niitä hieman ja yritin saada muutoksesta helpommin ymmärrettävää.
Ei postia enää osoitteeseen Via Montà! Muutin, enkä pysty postittamaan uutta osoitettani kaikille. Laitan sen sähköpostitse kaikille, joiden osoite minulla on, heti kun se on tilanteen puolesta mahdollista!
Yksityiskohtiin. Keskiviikko oli erikoinen päivä. Yhteen päivään voi mahtua niin paljon stressiä ja niin paljon ihania juttuja. Tuomo oli minun luona kylässä parin yön verran (välissä kävi Roomassa ja tuli takaisin pariksi yöksi). Tuomon viimeisenä iltana tultiin kymmenen tienoilla kotiin, hieman hiprakassa aloitettiin katsomaan elokuvaa ja tekemään nopeaa pastaruokaa. Jossain vaiheessa Anna huusi meidän huoneesta, että missä hänen vihreä vilttinsä on. Minulla kun sattuu olemaan samanlainen. Kävin selvittämässä asiaa, joka oli niin että Tuomon lainaama (neidin peitto) oli olohuoneessa selkänojalla (jossa sitä oli myös säilytetty). Hän sitten kovaan ääneen salamoi, että ei toisen peittoa saa ottaa se on intiimiasia. Kumman tästä asiasta tekee se, että minä lainasin hänelle omaa talvipeittoani, jolle olin allerginen. Hän pisti omansa vierashuoneeseen, jossa se oli vieraille käytössä. Nyt tämä peitto oli kadonnut vierashuoneesta, minä en tiedä missä minun peittoni on ja hän alkaa rääkymään peittonsa intiimiydestä. Hieman myöhemmin hän tuli vielä olohuoneeseen, jossa katsottiin Tuomon kanssa elokuvaa ja oltiin juuri syömässä. Hän kävi keittiössä: "Voitteko siivota tuolla. Sitten kun Marica ja Giada tulee kotiin, niin meidän on keskusteltava tästä asiasta, koska tää tilanne on aivan mahdoton!"
Siinä teille maistiaiset neidin logiikasta. Minä en kyllä tajua mistä tilanteesta on kyse. Illalla sitten menin tosi kakoissa fiiliksissä nukkumaan ja heräsin janoon yöllä. En nukkunutkaan sitten sen aamuneljän jälkeen. Tuomo yritti asemalle käveltäessä piristää kovasti ja saikin nauramaan pari kertaa. Sen voimalla ei kuitenkaan eletty hirvittävän pitkälle. Pyöräilin Tuomon lähdettyä Prato della Vallelle selässä reppu, joka sisälsi melkein kaiken mun tärkeimmän. Soitin Päiville, josko tehtäisiin jotain kun tiesin, että hänellä on vapaa päivä. Giulia soitti melkein heti perään ja kysyi missä meennään. Hän oli todella joustava ja ymmärtäväinen. Saisin tuoda tavarani uuteen asuntoon jo saman illan aikana. Siinä vaiheessa kiirettä ei vielä ollut, ajattelin että huomenna sitten. Giulian kanssa puhuttuani jouduin nieleskelemään kyyneleitä koko pyöräilymatkan Päiville. Portaita ylös kulkiessani äiti soitti ja jouduin pitkän hetken yrittämään rauhoittua siinä käytävässä.. liiemmin onnistumatta. Päivin ovelle vihdoin päästyäni en osannut sanoa muuta kuin "oisko sulla paperia". Päivi vaan halasi ja minä sitten itkeä täristelin toisen olkapäätä vasten.
Päivi on vietti koko päivän minun negatiivisen, pessimistisen ja surullisen puoleni kanssa. En pidä itsestäni tällaisena, joka lisää sotkuun vielä lisämausteen. Käytiin lounaan jälkeen pakkaamassa kaikki tavarat. Sain kummallisia väsymyskohtauksia aina välillä, tyttö piti mut henkisesti pystyssä kokoajan ja oli järjen äänenä koko pakkaamisessa. Pakkaamisen jälkeen istuin nettikahvilassa maanpaossa pari tuntia, jonka jälkeen Giorgio tuli juttelemaan omistajanaisen kanssa. Nainen pistikin kovat kortit pöytään, eikä päästänyt niin helpolla tilanteesta, mutta onneksi Giorgio osasi myös hommansa. Siinä on kyllä yksi taivaanlahja. Sanoinkin, että tunnen itseni niin hyödyttömäksi yksin, koska en pysty tekemään mitään kunnolla yksin. Lopuksi vuokraemäntä kysyi vielä lähdenkö siksi, että minulla ja Annalla ei mene yksiin. Sanoin Giorgiolle, että vastaa sen minkä näkee parhaaksi vastata. Hän sanoi, että olin jo aiemmin päättänyt lähteä, mutta tämä riita vauhditti lähtemistä.
Illalla kävin vielä kaupungilla ja kahdeksalta Johannes tuli autolla viemään minun kamoja Päivin kanssa. Ennen yhdeksää olin jo muuttanut. Nyt on jo helpompi olo. Asun olohuoneessa toistaiseksi. Sunnuntaina saan omat avaimet ja ehkä maanantaina pääsen jo omaan huoneeseen. Ollaan Katrin kanssa vähän tuuliajolla tällä hetkellä. Nukuttiin ensimmäinen yö olohuoneen 80cm sängyssä molemmat. Huominen yö päästään Eevan luokse punkkaamaan ja sitä seuraava yö pitäisi vielä kanssa saada jotenkin järjestettyä. Sitten maanantaina toivon, että päästäisiin jo uuteen huoneeseeni, koska minua stressaa jo muutenkin tämä alituinen paikan hankkiminen... tuntuu että olen kokoajan vaikeuttamassa ihmisten elämiä ja tiellä.
Olen sanattoman kiitollinen kaikesta avusta ja tuesta jota olen saanut osakseni täällä. Giorgio on jaksanut joka päivä rauhoitella minua ja puhua puolestani, taistella puolestani. Päivi on pitänyt melkein fyysisestikin pystyssä kokoajan ja jaksanut kuunnella ja auttaa. Giulia ja Camilla olivat molemmat todella joustavia ja ymmärtäväisiä tilanteen suhteen. Johannes jaksoi myös jutella asiasta ja auttaa muutossa auton kanssa. Marica ja Giada pitivät puoliani taistelutantereella neiti A:n kanssa. Sitten on vain muita ihmisiä, jotka ovat piristäneet pelkällä olemassaolollaan.. Tuomo, Fredi, Mauro, Marco... <3
Äiti, isi ja Jussi. Aina siellä<3 Sen tietäminen on jo tarpeeksi.
-
No mail to the old address Via Montà anymore! I moved and I cannot post my new address to everyone. I will write an e-mail to everyone that I have e-mail addresses from, as soon as the situation allows it!
I moved out yesterday due to a situation and a boost to the decision. Packed and moved out and moved in within one day. I'm happier. I'll be even more when this whole process is over with.
I'm lacking words for the gratefulness I have of all the help and support I have got. Giorgio has everyday had the energy to calm me down and talk for me, fight for me. Päivi has almost also physically kept me standing all the time and listened and helped. Giulia and Camilla were both very flexible and understanding about the situation. Johannes was always there to talk to and helping with moving. Marica and Giada. Then there is so many other people who have just made me feel better, just by being there and being interested, caring.. Tuomo, Fredi, Mauro, Marco, Simona, Hanna.. <3
Mom, dad and Jussi. Always there <3 Just knowing that is enough.
Tuesday, February 26, 2008
Sekameininkiä,
Hannalle kävi tässä aika iloisesti pari päivää sitten. Ensin hänen kännykkänsä lopetti lopullisesti toimintansa, kun hypeltiin kameralle ja kännykkä tippui matkan varrella taskusta kivetykselle. Beni lainasi ensihätään toista kännykkäänsä ja nyt minä, kun Beni tarvitsi omansa takaisin. Sitten perjantaina pari päivää tapahtuneen jälkeen, hänen pyöränsä meni aika perusteellisesti rikki. Vei korjaamolle, korjattiin, 2 metriä pyöräilyä ja pyörä kosahti lopullisesti. No minkäs teet, onneksi korjaajat oli mukavaa sakkia ja lainasi hänelle vanhan pyörän kahdeksi viimeiseksi viikokseen.
Samoin iloisesti kävi Päiville, joka oli pyöräilemässä toiselta puolelta kaupunkia kotiin ostosten kanssa ja pyörästä meni ketjut yksinkertaisesti poikki. Tämä tapahtui tänään myös minulle.. luulen. Loistavaa! Tänään on toinen koulupäivä ja minulla olisi vihdoinkin oikeasti ihmistenaikaan tunteja! Enpä sitten päässyt tunnille asti. Eipä tuo ois ollukaan kuin 2 tuntia, mutta siltikin. Lähetin Fannylle viestiä, etten pääse, josko vois kertoa mulle tapahtumat ens tunnin alkuun!
Mitäs nyt sitten tekis. Illalla on taas yksi päivällinen. Tykkään kyllä italialaisten tavasta illastaa yhdessä. Se on paljon mukavampaa kuin yksin syöminen. Se ei ole sellaista suorittamista ja pakottamista vaan ruoka tehdään yhdessä ja pöydässä istutaan pitkään. Se on hirvittävän rentouttavaa, vaikka vaatii jokaillalta sen että lähtee oikeasti liikkeelle :) Hyväksihän tuokin on, mutta lopulta aiheuttaa sen jumalattoman väsymyksen, jota nukuin eilisen yön pois.
Elämässä on muutenkin tapahtunut paljon ja ei mitään. Olen kirjoittanut onnellisuuskalenteriin joka päivä, mutta enemmän ympäripyöreitä asioita, koska en enää aina muista mistä pienestä olinkaan kovimmin onnellinen eilispäivänä. Olen tutustunut moniin uusiin ihmisiin ja miettinyt sitä mitä tapahtuu kun Hanna ja Jennifer ja Johannes ja... kaikki kenen kanssa olen aiemmin viettänyt eniten aikaani lähtevät. Olen löytänyt uusia piirejä ja viettänyt enemmän aikaa vanhojen tuttujen kanssa. Olen viettänyt enemmän aikaani suomalaisten (Päivin ja Eevan) kanssa ja italialaisten, jotka ovat olleet Suomessa vaihdossa tai ymmärtävät suomalaista huumorintajua (Giorgio, Fredi, Mauro...). Samalla kun olen löytänyt uusia piirejä, on vanhoja jäänyt taakse erinäisten erimielisyyksien tai vain yhteensopimattomuuden vuoksi. Elämä asettuu kokoajan uusille raiteille eri ihmisten kanssa. Pystyn ymmärtämään tällä hetkellä loistavasti sen miten työpaikat joissa on suuri vaihtuvuus, ovat usein vaikeuksissa, koska työntekijöillä ei synkkaa. Ei siis sillä, etteikö täällä kerkeisi kenenkään kanssa synkkaamaan vaan syvempään yhteyteen menee enemmän aikaa kuin on tarjolla. Tai toinen ei olekaan kiinnostunut rakentamaan sitä yhteyttä yhtälailla kuin toinen. Kestää jo se, että löytää oikeita ihmisiä!
Monilla on se asenne, että kaiken on tapahduttava nyt.. tai ehkä se olenkin minä. Ehkä minulla on kiire ja muut elää hetkessä. Ehdin ihastua niin monta kertaa niin lyhyessä ajassa, samaan ja eri ihmisiin, samoihin ja erilaisiin tilanteisiin.
Mikäs siinä, ehkä on hyvä olla kauempana jonkin aikaa. Vähän yli viikon päästä lähden Saksaan 10 päiväksi ja sitten melkeinpä heti perään Roomaan Tuomon kanssa ~4 päiväksi!
Pää vaikka selkiäis ja osais taas kirjoittaa paremmin :)
Samoin iloisesti kävi Päiville, joka oli pyöräilemässä toiselta puolelta kaupunkia kotiin ostosten kanssa ja pyörästä meni ketjut yksinkertaisesti poikki. Tämä tapahtui tänään myös minulle.. luulen. Loistavaa! Tänään on toinen koulupäivä ja minulla olisi vihdoinkin oikeasti ihmistenaikaan tunteja! Enpä sitten päässyt tunnille asti. Eipä tuo ois ollukaan kuin 2 tuntia, mutta siltikin. Lähetin Fannylle viestiä, etten pääse, josko vois kertoa mulle tapahtumat ens tunnin alkuun!
Mitäs nyt sitten tekis. Illalla on taas yksi päivällinen. Tykkään kyllä italialaisten tavasta illastaa yhdessä. Se on paljon mukavampaa kuin yksin syöminen. Se ei ole sellaista suorittamista ja pakottamista vaan ruoka tehdään yhdessä ja pöydässä istutaan pitkään. Se on hirvittävän rentouttavaa, vaikka vaatii jokaillalta sen että lähtee oikeasti liikkeelle :) Hyväksihän tuokin on, mutta lopulta aiheuttaa sen jumalattoman väsymyksen, jota nukuin eilisen yön pois.
Elämässä on muutenkin tapahtunut paljon ja ei mitään. Olen kirjoittanut onnellisuuskalenteriin joka päivä, mutta enemmän ympäripyöreitä asioita, koska en enää aina muista mistä pienestä olinkaan kovimmin onnellinen eilispäivänä. Olen tutustunut moniin uusiin ihmisiin ja miettinyt sitä mitä tapahtuu kun Hanna ja Jennifer ja Johannes ja... kaikki kenen kanssa olen aiemmin viettänyt eniten aikaani lähtevät. Olen löytänyt uusia piirejä ja viettänyt enemmän aikaa vanhojen tuttujen kanssa. Olen viettänyt enemmän aikaani suomalaisten (Päivin ja Eevan) kanssa ja italialaisten, jotka ovat olleet Suomessa vaihdossa tai ymmärtävät suomalaista huumorintajua (Giorgio, Fredi, Mauro...). Samalla kun olen löytänyt uusia piirejä, on vanhoja jäänyt taakse erinäisten erimielisyyksien tai vain yhteensopimattomuuden vuoksi. Elämä asettuu kokoajan uusille raiteille eri ihmisten kanssa. Pystyn ymmärtämään tällä hetkellä loistavasti sen miten työpaikat joissa on suuri vaihtuvuus, ovat usein vaikeuksissa, koska työntekijöillä ei synkkaa. Ei siis sillä, etteikö täällä kerkeisi kenenkään kanssa synkkaamaan vaan syvempään yhteyteen menee enemmän aikaa kuin on tarjolla. Tai toinen ei olekaan kiinnostunut rakentamaan sitä yhteyttä yhtälailla kuin toinen. Kestää jo se, että löytää oikeita ihmisiä!
Monilla on se asenne, että kaiken on tapahduttava nyt.. tai ehkä se olenkin minä. Ehkä minulla on kiire ja muut elää hetkessä. Ehdin ihastua niin monta kertaa niin lyhyessä ajassa, samaan ja eri ihmisiin, samoihin ja erilaisiin tilanteisiin.
Mikäs siinä, ehkä on hyvä olla kauempana jonkin aikaa. Vähän yli viikon päästä lähden Saksaan 10 päiväksi ja sitten melkeinpä heti perään Roomaan Tuomon kanssa ~4 päiväksi!
Pää vaikka selkiäis ja osais taas kirjoittaa paremmin :)
Thursday, September 27, 2007
Cleaning day,
26.9.2007 klo 23:54
music: Travis - Last Train
(in english - coming soon)
Täällä on tuollaiset puiset ikkunakaihtimet ikkunoissa, joten huoneisiin ei tule yhtään valoa, jos niin tahtoo. Olen nukkunut monena päivänä hirveän pitkään, koska en ole tottunut pitämään edes verhoja. Olen aina aiemmin asunut kerrostalossa, joka on ollut sellaiseen suuntaan, ettei kukaan ole voinut nähdä sisään ja myös sen verran korkealla. Tänään nukuin puoli kahteentoista. Siihen mennessä Anna oli pessyt olohuoneen ikkunan ja ottanut siitä likaiset verhot pois. Parhaillaan hän pesi kylpyhuonetta raaputinlastalla. Jepjep. Vaikutti tosi kireeltä koko päivän... ja väsyneeltä.
Minun aamiaisen ja Annan lounaan jälkeen (söi hassuja paneerattuja mozzarellatomaatti-juttuja, jotka oli paremman makuisia kun miltä kuulostaa), siivottiin vierashuone. Kiinnitin sinne Suomen lipun ja kartan, joka ulottuu Turun alueesta Helsinkiin - ja pari korttia. Huone näyttää nyt paljon kotoisammalta ja koko talokin alkaa tuntua enemmän kotoisalta. Vaihdoin omien huonekalujeni järjestystä ja nyt ne sopii paremmin. Sängyn yläpuolelle kiinnitän taulun (jonka kehykset sain Annalta), jossa on kuvia kavereista ja maisemista.
Käytiin nopeasti keskustassa, koska Annan piti käydä kopioimassa. Kävin sillä aikaa 99sentin kaupassa ostamassa lankaa. Meille tuli hiukan kiire, koska kello olikin jo seitsemän ja vielä piti käydä ostamassa adapterit minulle. Löydettiin isopäisille johdoille adaptori (adattatore tedesco - saksalainen adapteri) ja pienille jatkojohto. Nyt ei ole enää ongelmaa. Hassua on, että italialaisetkin joutuvat ostamaan adaptereita ja niitä on todella monta erilaatua. Kolmepäisiä, kaksipäisiä, isoja, pieniä... niitäkin on saanut metsästää kissojen ja koirien kanssa. Ollaan käyty katsomassa parissa supermarketissa, isosta Expert-kaupastakaan ei löytynyt molempia vaan toinen piti hakea pienemmästä. Kun pyöräiltiin takaisin Montàlle satoi. Kastumisprosentti oli perusteellinen - ja voi luoja miten kylmä. Ihan kuin olisin tuonut suomalaisen syksyn tänne pienellä viiveellä. Sateessa on kuitenkin se hyvä puoli, että henki kulkee taas. Päivällä kun pesin ikkunoita, aurinko vielä porotti. Via Montà on todella kaunis ja pitkä katu päivisin, kun liikkeet on auki ja olen saanut sen käsityksen, että koko alue on todella rauhallinen ja turvallinen moneen muuhun alueeseen verrattuna.
Ensimmàinen on mun pyòrà. Huomatkaa ketjut!
10 minuuttia aikaa saada itteni valmiiksi ennen kuin....
Francesco (Anna kutsuu häntä sukunimen taloa Galloksi, joka tarkoittaa kukkoa) ja Emanuele, Manu, tulivat syömään. Anna teki ruokaa, joka tuli yllättävän nopeasti. Ekana alkupalaksi syötiin tortilla sipsejä, jotain ei-miltään-maistuvia-sipsejä, vihreitä oliiveja ja jotain anjoviksen kokoista kalaa chilissä patongin kanssa. Pääruuaksi oli carbonaraa, joka on Rooman läheltä tyypillistä pastaa. Siinä on parmesania, spaghettia, valkosipulia ja pancetta-lihaa. Se liha on ihan kunnon rasvaista lihaa sormenpään kokoisina paloina. Yllätyin, että oikeasti tykkäsin siitä. Parmesaanikaan ei etonut, kun ruoka ei haissut siltä :) Pelattiin ruuan jälkeen lautakimbleä, jota italialaiset kutsuu "don't get angry" nimellä :D Häviäjät joutuis tiskaamaan. Toki tytöt joutu tiskaamaan ihan reilusti hävittyä ensiin. Arvostan kyllä italialaisten yritelijäisyyttä. Vaikka niitä ujostuttaa välillä puhua englantia, niin ne yrittää. Joka toinen sana voi olla italiaa tai enempikin, mutta ne yrittää. Manukin halusi itse yrittää selittää pelin säännöt :)
Carbonara.
Anna - Francesco (Gallo) - Emanuele
Pancetta ja valkosipuli (Anna ottaa itse valkosipulit pois, mutta tekee niihin viiltoja, ettà maku tulee paremmin).
Minun ruisleivàt kuivumassa.
My ryebread drying.
Illalla ei lähdetty mihinkään, vaikka tarkoitus oli. Keskiviikko on kuulemma täällä se suurin bilepäivä, mutta ulkona satoi ja ukkosti, niin ei lähdetty jokirantaan. Lähetin Simonalle viestiä ja hänkin oli väsynyt, joten nähdään huomenna. Nyt istun huoneessa väsyneenä ja kylmissäni. Täällä on ihan pirun kylmä koko ajan. Huoneet on isoja, kivestä ja ikkunoista vetää. Joka ilta ennen nukkumaanmenoa olen umpijäässä. Olen ollut tänään hiukan kyllästynyt italiaan. En ole pystynyt puhumaan pitkään kenenkään suomalaisen (tai kunnon englantia osaavan) kanssa, joten olen kaikkien kielien kanssa vähän tukossa. En saa ilmaistua itseäni kellekään oikein kunnolla ja puhelimoitseminenkin maksaa niin paljon. Kaikki kielet on muutenkin mennyt ihan sekaisin ja välillä en muista sanoja suomeksi, vaikka se olisi niinkin helppo kuin silitysrauta. Vaate > rauta silit... silitin > silitysrauta! Hyvähyvä. En ole edes ehtinyt opiskella italiaa yhtään tässä lomassa. Kaikki verbin taivutukset tarvitsisi opetella ensin vedenpitävästi, että voin edes yrittää sanoa sanottavaani ja sitten pitäisi alkaa kartuttaa sanavarastoa.
Olen tehnyt pyöräillessä hassuja havaintoja italialaisista tavoista ja maisemista. Siinä ehtii miettimään jonkin verran vaikka liikenteen seassa yrittääkin löytää tiensä oikeaan. Aikamoista kikkailua se kyllä voi olla. Olen tuntenut itseni jotenkin paikkaan kuulumattomaksi. Ei ole mukavia ja päällä hyvältä tuntuvia vaatteita tai kenkiä. Olen jäässä kokoajan tai keskipäivällä sulan. En pysty ilmaisemaan itseäni näiden kielellä ja tunnun olevan riippuvainen Annasta, koska en saisi muuten haluamiani tavaroita. Eteenpäin on kuitenkin se, että kävelin tänään ensikertaa Padovassa yksin. Tuntui hassun vapaalta! Kun tori on auki taas huomenna tai tiistaina, niin menen katsomaan vaatetarjontaa. Sieltä saa kuulemma halvalla ja Anna on ostanut sieltä ihania koruja. En tiedä mahtuuko ne mulle - täällä ei ole oikein medium-tyttöjä, on vain todella laihoja (niinkun Anna) tai vähän lihavahkoja. Tai ehkä on mediumeja, mutta laihoja tyttöjä on niin paljon, että kaikki muut näyttää isoilta niiden keskellä.
music: Travis - Last Train
(in english - coming soon)
Täällä on tuollaiset puiset ikkunakaihtimet ikkunoissa, joten huoneisiin ei tule yhtään valoa, jos niin tahtoo. Olen nukkunut monena päivänä hirveän pitkään, koska en ole tottunut pitämään edes verhoja. Olen aina aiemmin asunut kerrostalossa, joka on ollut sellaiseen suuntaan, ettei kukaan ole voinut nähdä sisään ja myös sen verran korkealla. Tänään nukuin puoli kahteentoista. Siihen mennessä Anna oli pessyt olohuoneen ikkunan ja ottanut siitä likaiset verhot pois. Parhaillaan hän pesi kylpyhuonetta raaputinlastalla. Jepjep. Vaikutti tosi kireeltä koko päivän... ja väsyneeltä.
Minun aamiaisen ja Annan lounaan jälkeen (söi hassuja paneerattuja mozzarellatomaatti-juttuja, jotka oli paremman makuisia kun miltä kuulostaa), siivottiin vierashuone. Kiinnitin sinne Suomen lipun ja kartan, joka ulottuu Turun alueesta Helsinkiin - ja pari korttia. Huone näyttää nyt paljon kotoisammalta ja koko talokin alkaa tuntua enemmän kotoisalta. Vaihdoin omien huonekalujeni järjestystä ja nyt ne sopii paremmin. Sängyn yläpuolelle kiinnitän taulun (jonka kehykset sain Annalta), jossa on kuvia kavereista ja maisemista.
Käytiin nopeasti keskustassa, koska Annan piti käydä kopioimassa. Kävin sillä aikaa 99sentin kaupassa ostamassa lankaa. Meille tuli hiukan kiire, koska kello olikin jo seitsemän ja vielä piti käydä ostamassa adapterit minulle. Löydettiin isopäisille johdoille adaptori (adattatore tedesco - saksalainen adapteri) ja pienille jatkojohto. Nyt ei ole enää ongelmaa. Hassua on, että italialaisetkin joutuvat ostamaan adaptereita ja niitä on todella monta erilaatua. Kolmepäisiä, kaksipäisiä, isoja, pieniä... niitäkin on saanut metsästää kissojen ja koirien kanssa. Ollaan käyty katsomassa parissa supermarketissa, isosta Expert-kaupastakaan ei löytynyt molempia vaan toinen piti hakea pienemmästä. Kun pyöräiltiin takaisin Montàlle satoi. Kastumisprosentti oli perusteellinen - ja voi luoja miten kylmä. Ihan kuin olisin tuonut suomalaisen syksyn tänne pienellä viiveellä. Sateessa on kuitenkin se hyvä puoli, että henki kulkee taas. Päivällä kun pesin ikkunoita, aurinko vielä porotti. Via Montà on todella kaunis ja pitkä katu päivisin, kun liikkeet on auki ja olen saanut sen käsityksen, että koko alue on todella rauhallinen ja turvallinen moneen muuhun alueeseen verrattuna.
Ensimmàinen on mun pyòrà. Huomatkaa ketjut!The first one is mine. Note the chains!
10 minuuttia aikaa saada itteni valmiiksi ennen kuin....10 minutes time to get myself ready, before...
Vain italialaisnainen tekee ruokaa korkkarit jalassa :D
Only an italian woman makes food with highheels on :D
Only an italian woman makes food with highheels on :D
Carbonara.
Anna - Francesco (Gallo) - Emanuele
Pancetta ja valkosipuli (Anna ottaa itse valkosipulit pois, mutta tekee niihin viiltoja, ettà maku tulee paremmin).Pancetta and garlic (Anna takes the garlic out in the end, but makes cuts in it so the taste comes out more easily).
Minun ruisleivàt kuivumassa.
My ryebread drying.
Illalla ei lähdetty mihinkään, vaikka tarkoitus oli. Keskiviikko on kuulemma täällä se suurin bilepäivä, mutta ulkona satoi ja ukkosti, niin ei lähdetty jokirantaan. Lähetin Simonalle viestiä ja hänkin oli väsynyt, joten nähdään huomenna. Nyt istun huoneessa väsyneenä ja kylmissäni. Täällä on ihan pirun kylmä koko ajan. Huoneet on isoja, kivestä ja ikkunoista vetää. Joka ilta ennen nukkumaanmenoa olen umpijäässä. Olen ollut tänään hiukan kyllästynyt italiaan. En ole pystynyt puhumaan pitkään kenenkään suomalaisen (tai kunnon englantia osaavan) kanssa, joten olen kaikkien kielien kanssa vähän tukossa. En saa ilmaistua itseäni kellekään oikein kunnolla ja puhelimoitseminenkin maksaa niin paljon. Kaikki kielet on muutenkin mennyt ihan sekaisin ja välillä en muista sanoja suomeksi, vaikka se olisi niinkin helppo kuin silitysrauta. Vaate > rauta silit... silitin > silitysrauta! Hyvähyvä. En ole edes ehtinyt opiskella italiaa yhtään tässä lomassa. Kaikki verbin taivutukset tarvitsisi opetella ensin vedenpitävästi, että voin edes yrittää sanoa sanottavaani ja sitten pitäisi alkaa kartuttaa sanavarastoa.
Olen tehnyt pyöräillessä hassuja havaintoja italialaisista tavoista ja maisemista. Siinä ehtii miettimään jonkin verran vaikka liikenteen seassa yrittääkin löytää tiensä oikeaan. Aikamoista kikkailua se kyllä voi olla. Olen tuntenut itseni jotenkin paikkaan kuulumattomaksi. Ei ole mukavia ja päällä hyvältä tuntuvia vaatteita tai kenkiä. Olen jäässä kokoajan tai keskipäivällä sulan. En pysty ilmaisemaan itseäni näiden kielellä ja tunnun olevan riippuvainen Annasta, koska en saisi muuten haluamiani tavaroita. Eteenpäin on kuitenkin se, että kävelin tänään ensikertaa Padovassa yksin. Tuntui hassun vapaalta! Kun tori on auki taas huomenna tai tiistaina, niin menen katsomaan vaatetarjontaa. Sieltä saa kuulemma halvalla ja Anna on ostanut sieltä ihania koruja. En tiedä mahtuuko ne mulle - täällä ei ole oikein medium-tyttöjä, on vain todella laihoja (niinkun Anna) tai vähän lihavahkoja. Tai ehkä on mediumeja, mutta laihoja tyttöjä on niin paljon, että kaikki muut näyttää isoilta niiden keskellä.
At the airport,
23.9.2007 klo 8:32
in english
Oon täysin tukossa. Mun niskalihakset on jumissa ja nenä joko vuotaa valtoimenaan tai on ihan tukossa. Päässä tuntuu paine. Olo on ilman itkujakin jo aika kamala. Ennen turvatarkastukseen menoa syötiin aamupalaa ja vedin ohessa pari buranaa, ettei lento ylittäisi ihan sietokykyä. Matkalaukut olivat lopulta vain 14 kiloa ylipainoisia yhteensä, joista mukava virkailija antoi anteeksi aika monta kiloa ja maksettavaksi jäi vain 5. Siinä kun halasin äitiä, en vielä tajunnut että lähden oikeasti. Niille, jotka jää tänne... niille lähden nyt. Itselle en lähde vaan olen lähtenyt kun olen oikeasti siellä. Olen lähtenyt, kun istun ensimmäisen kerran oman huoneeni sängyllä ja huokaisen syvään. Tuntuu aivan tunteettomalta, etten itkenyt lähtiessä.
Hauskaa on, että istun nyt Helsinki-Vantaan portilla 24, joka on töissä ollessa ollut riesa. Lennonjohto on aivan portin yläpuolella ja siksi, siinä kohtaa ei kuulu mikään puhelinlinja kunnolla. Vastapäätä istuu nainen, joka on aivan omissa maailmoissaan. Hän odottaa ja miettii. Kaunis ulkomaalainen nainen. Hän tahtoisi jo pois täältä ja suuri lapsimäärä lennolla, ei näytä innostavan häntä yhtään enempää kuin minuakaan. Hänen takanaan kuljeskelee todella laiha nainen pieni vauva sylissään. Hän juttelee kolmivuotiaalle. Kaikki ihmiset näyttävät kalpeilta aamuauringossa. Jopa pikitummamies, joka hymyili kauniisti kun istuin vastapäätä häntä.
Päätä särkee.
Minulla ei olekaan muuta kuin aikaa. Aikaa murehtia, potea ja istua. Murehdittavaksi ei keräänny muuta kuin Anna-raukka, joka joutuu kantamaan jumalattoman painavia laukkujani ja Venetsian lento, johon toivottavasti ehdin Kööpenhaminassa. Kone on kai hieman myöhässä, koska se ei ole saapunut vielä portille ja minulle sanottiin check-innissä, että yhdeksältä pitäisi olla portilla. Kello on nyt varttia vaille. (Heh, siivoukseen menee ainakin 10 minuuttia ja sen pitäisi olla valmis ainakin 15 minuuttia ennen matkustajien koneeseen nousua. -> Tieto lisää tuskaa. Jepjep.)
Lasisillan alla seisoessani ja katsoessani saattajiani samalla jutellen kännykässä heidän kanssaan, mietin miten onnellinen olen. Kaikilla ei ole tuollaista mihin tulla takaisin. Kaikkia ei ole myöskään kasvatettu optimisteiksi.
... Nyt pääsee koneeseen. <3
(Myöhemmin.) Portin yläpuolella oli taulu, jossa luki suomeksi, ruotsiksi ja englanniksi portillekutsu. Ruotsista suomennettuna se on jotain tyyliin uloskäynnille. Ajatus siitä, että lentokoneeseen astuminen on sekä ulos- että sisäänastumista oli kiehtova, mutta aivan vähän lohduton. Kävelin putkea pitkin ties kuinka monetta kertaa ja se tuoksui töiltä. Vilkaisin ulos pyöreistä ikkunoista samallalailla. En nähnyt yhtään Sodexhon autoa.
Halusin ottaa vielä yhden kuvan Helsinki-Vantaasta, kun kone lähti, mutta vähän kireä lentoemo käski laittaa kameran pois päältä. Kone lähti rullaamaan kohti kiitorataa. Blue1:n kapteeni toivotti tervetulleeksi. En irroittanut katsetta lentoasemasta ennen kuin se oli fyysisesti mahdotonta. Kiitotien päässä kapteeni kuulutti crew'n istumaan, kun KLM teki ensin lähtöä. Lentokoneen moottorien antamien ensimmäisten paikallaan kiihdytysten aikaan tunsin palan kurkussa, ampaisun alkusekunteina se nousi taakse kurkun päälle ja paloi iloisena tähtisädetikkuna. Ulos se purkautui rauhallisesti valuvina kyyneleinä. Isoina ja kastelevina.
Suomi on kaunis alkavana syksynä - ylhäältä. Kaunis metsä.
Lentokoneessa, mun vieressä istuu mies, joka näyttää aivan ruokapalkalla elävältä muusikolta. Sillä on lierihattu, jota se pitää vähän takaraivolla. Hiukan ylikasvanut tukka. Erään naisen laittaessa laukkua ylähyllylle hän varoitti olemasta liian kovakourainen: "there's an instrument in a soft bag."
Hetkeä ennen laskeutumista lennettiin kahden pilvikerroksen välissä. Kauempana oli aukko, josta valo heijastui alempaan kerrokseen. Se näytti aivan omalta maailmaltaan.
Köpiksen kentällä kiertelin kauppoja, lähettelin viestejä ja yritin saada kentän sisäistä langatonta toimimaan (tuloksetta).
Nàytàn hyvàltà (lue: kipeeltà) Kòpiksen kentàllà.
Me looking great (read: sick) at the Copenhagen airport.
The way to the gate of my Venice-flight.
Oikeaa porttia hain kauan - tai en hakenut, mutta kävelin kauan. Löydettyäni sen muistin äidin käteen lykkäämän pienen paketin juuri ennen turvatarkastukseen menoa. Mietin hetken avaisinko sen vasta uudessa omassa huoneessa, mutta se hetki oli todella lyhyt ja vaihtoehto nopeasti sivuutettu. Kun päänsärky ja niskajäykkyys olivat ehtineet tähän mennessä laantua tuli kyyneleetkin ihan vaivatta. Se kirja on varmasti kaunein, jonka olen koskaan saanut!
(Lisää kuvia tästä myöhemmin. More pictures of this later.)
Pyysin peittoa, koska penkkirivit olivat niin tyhjià, ettà pystyi nukkumaan vaaka-asennossa.
I asked for a blanket, because there was enough room to sleep vertically.
15-20 minutes before landing - The Alps.
---
(All the pictures are in the finnish entry.)
I'm totally stuck. My neck muscles are stuck and nose is running like a flood all the time or it's totally stuffed. I can feel a pressure in my head. I'm feeling awful without all the crying already. Before security check we went for breakfast and I took few painkillers, so the flight wouldn't go over my tolerance. In the end the luggage was only 14 kilos overweight (together) and the nice woman behind the desk didn't notice many of them. Only 5, I had to pay for. When I hugged mom, I wasn't really realizing yet that I was actually leaving. To those who stay here... for them, I'm leaving now. For myself I don't leave, I have left when I'm there. I have left when I sit down to my own room's bed and sigh deeply for the first time. It feels so cold not to cry when I was leaving.
Funny thing is that now I sit in the Helsinki-Vantaa airport on gate 24, which has always been a trouble in work. The ground control is right above it and that is also why the phone line don't hear there very well. In front of me sits a woman, who is totally in another world. She waits and thinks. Beautiful foreign woman. She would like to be away from here and the great amount of children in the flight, doesn't seem to please her more than me. Behind her walks around a thin woman with a little baby in her lap. She talks to a three-year-old. All the people look pale in the morningsun. Even the pitch-black man, who smiled beautifully when I sat in front of him.
My head aches.
I don't have anything else but time. Time to worry, be sick and sit. The only thing left to worry is poor Anna, who needs to carry a very heavy bags and the flight to Venice, which I hopefully will catch in Copenhagen. The plane is probably a bit late, because it hasn't come to the gate yet. They told me in check-in that I should be at the gate at 9. It's 15 minutes past. (Heh, cleaning takes at least 10 minutes and the plane should be ready 15 minutes before the people get in. -> Knowledge increases pain. Yepyep.)
When standing under the glass bridge, watching the people and talking to them on the phone, I thought of how happy I am. Not everyone have something to come back to. And not everyone have been taught to be an optimist.
... Now I can get into the plane. <3 (Later.) Above the gate there is a screen, which said calling to the gate in finnish, swedish and english. Straightly translated to english from swedish it mean something like to the outgoing. A thought of stepping to the plane is both out and in-going is fascinating, but also very desperate. I walked along the gate for the millionth time and it smelled like work. I looked from the round windows like always. Didn't see any Sodexho cars. I wanted to take one more photo of Helsinki-Vantaa when the plane was leaving, but a bit up-tight flight attendant told me to shut it down. The plane started to go towards the speeding way. Blue1's captain welcomed. I didn't take my eyes off of the airport before it was physically impossible. In the end of the speeding way the captain told the crew to go sit down, when KLM was first leaving. When the first sounds of speeding came out from the motors I felt a lump in my throat, before flying like shot the lump came to the back of my throat and exploded like a happy sparkle. On the outside it came out are calm tears. Big and watery. Finland is beautiful during the starting autumn - above. Beautiful forest. In the plane, beside me was sitting a man who looked like a musician working for food payment. He had a big hat, which he kept on the back of his head. Slightly over-grown hair. When a woman was putting her bag to the shelf, he told her to be careful: "there's an instrument in a soft bag." A moment before landing we flew between two layers of clouds. A bit further I could see a light reflecting to the lower layer. It looked like its own world. In the airport of Copenhagen I went through the shops, sent messages and tried to get the wireless net to work (it didn't). I was searching for the right gate - well not searching, but walking to find it a long time. When I found it, I remembered that mom had given me a small package right before security check. I wondered if I should open it in my new room, but that moment was very short and the option quickly forgotten. Because the headache and stuckness of the neck had gone better, the tears came out much more easily. The book is without doubt the most beautiful I have ever got!
in english
Oon täysin tukossa. Mun niskalihakset on jumissa ja nenä joko vuotaa valtoimenaan tai on ihan tukossa. Päässä tuntuu paine. Olo on ilman itkujakin jo aika kamala. Ennen turvatarkastukseen menoa syötiin aamupalaa ja vedin ohessa pari buranaa, ettei lento ylittäisi ihan sietokykyä. Matkalaukut olivat lopulta vain 14 kiloa ylipainoisia yhteensä, joista mukava virkailija antoi anteeksi aika monta kiloa ja maksettavaksi jäi vain 5. Siinä kun halasin äitiä, en vielä tajunnut että lähden oikeasti. Niille, jotka jää tänne... niille lähden nyt. Itselle en lähde vaan olen lähtenyt kun olen oikeasti siellä. Olen lähtenyt, kun istun ensimmäisen kerran oman huoneeni sängyllä ja huokaisen syvään. Tuntuu aivan tunteettomalta, etten itkenyt lähtiessä.Hauskaa on, että istun nyt Helsinki-Vantaan portilla 24, joka on töissä ollessa ollut riesa. Lennonjohto on aivan portin yläpuolella ja siksi, siinä kohtaa ei kuulu mikään puhelinlinja kunnolla. Vastapäätä istuu nainen, joka on aivan omissa maailmoissaan. Hän odottaa ja miettii. Kaunis ulkomaalainen nainen. Hän tahtoisi jo pois täältä ja suuri lapsimäärä lennolla, ei näytä innostavan häntä yhtään enempää kuin minuakaan. Hänen takanaan kuljeskelee todella laiha nainen pieni vauva sylissään. Hän juttelee kolmivuotiaalle. Kaikki ihmiset näyttävät kalpeilta aamuauringossa. Jopa pikitummamies, joka hymyili kauniisti kun istuin vastapäätä häntä.
Päätä särkee.
Minulla ei olekaan muuta kuin aikaa. Aikaa murehtia, potea ja istua. Murehdittavaksi ei keräänny muuta kuin Anna-raukka, joka joutuu kantamaan jumalattoman painavia laukkujani ja Venetsian lento, johon toivottavasti ehdin Kööpenhaminassa. Kone on kai hieman myöhässä, koska se ei ole saapunut vielä portille ja minulle sanottiin check-innissä, että yhdeksältä pitäisi olla portilla. Kello on nyt varttia vaille. (Heh, siivoukseen menee ainakin 10 minuuttia ja sen pitäisi olla valmis ainakin 15 minuuttia ennen matkustajien koneeseen nousua. -> Tieto lisää tuskaa. Jepjep.)
Lasisillan alla seisoessani ja katsoessani saattajiani samalla jutellen kännykässä heidän kanssaan, mietin miten onnellinen olen. Kaikilla ei ole tuollaista mihin tulla takaisin. Kaikkia ei ole myöskään kasvatettu optimisteiksi.
... Nyt pääsee koneeseen. <3
(Myöhemmin.) Portin yläpuolella oli taulu, jossa luki suomeksi, ruotsiksi ja englanniksi portillekutsu. Ruotsista suomennettuna se on jotain tyyliin uloskäynnille. Ajatus siitä, että lentokoneeseen astuminen on sekä ulos- että sisäänastumista oli kiehtova, mutta aivan vähän lohduton. Kävelin putkea pitkin ties kuinka monetta kertaa ja se tuoksui töiltä. Vilkaisin ulos pyöreistä ikkunoista samallalailla. En nähnyt yhtään Sodexhon autoa.
Halusin ottaa vielä yhden kuvan Helsinki-Vantaasta, kun kone lähti, mutta vähän kireä lentoemo käski laittaa kameran pois päältä. Kone lähti rullaamaan kohti kiitorataa. Blue1:n kapteeni toivotti tervetulleeksi. En irroittanut katsetta lentoasemasta ennen kuin se oli fyysisesti mahdotonta. Kiitotien päässä kapteeni kuulutti crew'n istumaan, kun KLM teki ensin lähtöä. Lentokoneen moottorien antamien ensimmäisten paikallaan kiihdytysten aikaan tunsin palan kurkussa, ampaisun alkusekunteina se nousi taakse kurkun päälle ja paloi iloisena tähtisädetikkuna. Ulos se purkautui rauhallisesti valuvina kyyneleinä. Isoina ja kastelevina.
Suomi on kaunis alkavana syksynä - ylhäältä. Kaunis metsä.
Lentokoneessa, mun vieressä istuu mies, joka näyttää aivan ruokapalkalla elävältä muusikolta. Sillä on lierihattu, jota se pitää vähän takaraivolla. Hiukan ylikasvanut tukka. Erään naisen laittaessa laukkua ylähyllylle hän varoitti olemasta liian kovakourainen: "there's an instrument in a soft bag."
Hetkeä ennen laskeutumista lennettiin kahden pilvikerroksen välissä. Kauempana oli aukko, josta valo heijastui alempaan kerrokseen. Se näytti aivan omalta maailmaltaan.
Köpiksen kentällä kiertelin kauppoja, lähettelin viestejä ja yritin saada kentän sisäistä langatonta toimimaan (tuloksetta).
Nàytàn hyvàltà (lue: kipeeltà) Kòpiksen kentàllà.Me looking great (read: sick) at the Copenhagen airport.
The way to the gate of my Venice-flight.
(Lisää kuvia tästä myöhemmin. More pictures of this later.)
Pyysin peittoa, koska penkkirivit olivat niin tyhjià, ettà pystyi nukkumaan vaaka-asennossa.I asked for a blanket, because there was enough room to sleep vertically.
15-20 minutes before landing - The Alps.
(All the pictures are in the finnish entry.)
I'm totally stuck. My neck muscles are stuck and nose is running like a flood all the time or it's totally stuffed. I can feel a pressure in my head. I'm feeling awful without all the crying already. Before security check we went for breakfast and I took few painkillers, so the flight wouldn't go over my tolerance. In the end the luggage was only 14 kilos overweight (together) and the nice woman behind the desk didn't notice many of them. Only 5, I had to pay for. When I hugged mom, I wasn't really realizing yet that I was actually leaving. To those who stay here... for them, I'm leaving now. For myself I don't leave, I have left when I'm there. I have left when I sit down to my own room's bed and sigh deeply for the first time. It feels so cold not to cry when I was leaving.
Funny thing is that now I sit in the Helsinki-Vantaa airport on gate 24, which has always been a trouble in work. The ground control is right above it and that is also why the phone line don't hear there very well. In front of me sits a woman, who is totally in another world. She waits and thinks. Beautiful foreign woman. She would like to be away from here and the great amount of children in the flight, doesn't seem to please her more than me. Behind her walks around a thin woman with a little baby in her lap. She talks to a three-year-old. All the people look pale in the morningsun. Even the pitch-black man, who smiled beautifully when I sat in front of him.
My head aches.
I don't have anything else but time. Time to worry, be sick and sit. The only thing left to worry is poor Anna, who needs to carry a very heavy bags and the flight to Venice, which I hopefully will catch in Copenhagen. The plane is probably a bit late, because it hasn't come to the gate yet. They told me in check-in that I should be at the gate at 9. It's 15 minutes past. (Heh, cleaning takes at least 10 minutes and the plane should be ready 15 minutes before the people get in. -> Knowledge increases pain. Yepyep.)
When standing under the glass bridge, watching the people and talking to them on the phone, I thought of how happy I am. Not everyone have something to come back to. And not everyone have been taught to be an optimist.
... Now I can get into the plane. <3 (Later.) Above the gate there is a screen, which said calling to the gate in finnish, swedish and english. Straightly translated to english from swedish it mean something like to the outgoing. A thought of stepping to the plane is both out and in-going is fascinating, but also very desperate. I walked along the gate for the millionth time and it smelled like work. I looked from the round windows like always. Didn't see any Sodexho cars. I wanted to take one more photo of Helsinki-Vantaa when the plane was leaving, but a bit up-tight flight attendant told me to shut it down. The plane started to go towards the speeding way. Blue1's captain welcomed. I didn't take my eyes off of the airport before it was physically impossible. In the end of the speeding way the captain told the crew to go sit down, when KLM was first leaving. When the first sounds of speeding came out from the motors I felt a lump in my throat, before flying like shot the lump came to the back of my throat and exploded like a happy sparkle. On the outside it came out are calm tears. Big and watery. Finland is beautiful during the starting autumn - above. Beautiful forest. In the plane, beside me was sitting a man who looked like a musician working for food payment. He had a big hat, which he kept on the back of his head. Slightly over-grown hair. When a woman was putting her bag to the shelf, he told her to be careful: "there's an instrument in a soft bag." A moment before landing we flew between two layers of clouds. A bit further I could see a light reflecting to the lower layer. It looked like its own world. In the airport of Copenhagen I went through the shops, sent messages and tried to get the wireless net to work (it didn't). I was searching for the right gate - well not searching, but walking to find it a long time. When I found it, I remembered that mom had given me a small package right before security check. I wondered if I should open it in my new room, but that moment was very short and the option quickly forgotten. Because the headache and stuckness of the neck had gone better, the tears came out much more easily. The book is without doubt the most beautiful I have ever got!
Last visits,
22.9.2007 klo 19:33
in english
Kirjottelen tätä offlinessa. Eilen istuessani saunomisen jälkeen tietokoneella maksoin kurssimaksun Padovan yliopistolle, tulostin kuitteja ja kopioita passista... ja pyörin facebookissa. Tajusin miten väsynyt olin/olen. En ollut voinut tai pystynyt rentoutumaan koko viikon jonka olen ollut kotona. Olen pakannut kaikki ajat jota en ole viettänyt jonkun kanssa, syönyt, nukkunut tai hoitanut asioita. Äiti on ollut kovin hiljanen. Tänään ja eilen huomasin olevani tosi kireä ja tiuskin iskälle, joka kysyi ihan päteviä kysymyksiä. Päätä särkee, eikä nälätä ollenkaan. En jaksa puhua yhtään sen enempää kuin on pakko.. varsinkaan selittää jotain kahteen kertaan.
Eilen käytiin saunassa mamman luona. Tänään mummin ja pappan luona vielä ennen kun lähettiin perheen voimin ajamaan kohti Vantaata. Olin siihen mennessä saanut pakattua ihan kaiken yhteen 60 litran rinkkaan (pääasiassa vaatteita) ja 70 litran matkalaukkuun. Mummilla ja papalle nukuinkin kahvittelujen jälkeen ainakin yhden puoltuntia Jussin selän päällä, kun hän katsoi telkkaria.
Nyt ollaan täällä Vantaalla. Nukutaan mun kämpässä tää yö. Täällä ei ole yhtään kalusteita. Ikkunan alla on pumpattava kahden nukuttava patja ja toisella seinällä minun vieraspatja. Suvi ja Laura tulee kohta vielä käymään.
I'm writing this offline. Yesterday, after sauna, I sat on the computer paying the course payment for the Uni of Padova, printing certificates and copying passport... and browsing through facebook. I realized how tired I was/am. I haven't really got a chance or I just haven't relaxed during the whole week which I have been home. I've packed all the times when I haven't been with someone, eaten, slept or taking care of general stuff. Mom has been very quiet. Today and yesterday I noticed to be very strained and I was snapping at dad, who was asking very good questions. Head aches and I'm not hungry at all. I don't have the energy to talk any more than I have to.. especially saying something twice.
Yesterday we went to the sauna at my grandma's. Today my whole family went to my dad's parent's house before driving to Vantaa. Before that I had packed everything to a 60 litre backpack (mainly clothes) and 70 litre suitcase. I slept for about half an hour on Jussi's back after drinking some juice and eating biscuits, when he was watching the tv.
Now we are at Vantaa. We're gonna sleep here at my empty place for the night. There is no furniture. Beside the window there is one pumpable mattress for two and beside the other wall my guest mattress. Suvi and Laura are coming soon to stop by.
in english
Kirjottelen tätä offlinessa. Eilen istuessani saunomisen jälkeen tietokoneella maksoin kurssimaksun Padovan yliopistolle, tulostin kuitteja ja kopioita passista... ja pyörin facebookissa. Tajusin miten väsynyt olin/olen. En ollut voinut tai pystynyt rentoutumaan koko viikon jonka olen ollut kotona. Olen pakannut kaikki ajat jota en ole viettänyt jonkun kanssa, syönyt, nukkunut tai hoitanut asioita. Äiti on ollut kovin hiljanen. Tänään ja eilen huomasin olevani tosi kireä ja tiuskin iskälle, joka kysyi ihan päteviä kysymyksiä. Päätä särkee, eikä nälätä ollenkaan. En jaksa puhua yhtään sen enempää kuin on pakko.. varsinkaan selittää jotain kahteen kertaan.
Eilen käytiin saunassa mamman luona. Tänään mummin ja pappan luona vielä ennen kun lähettiin perheen voimin ajamaan kohti Vantaata. Olin siihen mennessä saanut pakattua ihan kaiken yhteen 60 litran rinkkaan (pääasiassa vaatteita) ja 70 litran matkalaukkuun. Mummilla ja papalle nukuinkin kahvittelujen jälkeen ainakin yhden puoltuntia Jussin selän päällä, kun hän katsoi telkkaria.
Nyt ollaan täällä Vantaalla. Nukutaan mun kämpässä tää yö. Täällä ei ole yhtään kalusteita. Ikkunan alla on pumpattava kahden nukuttava patja ja toisella seinällä minun vieraspatja. Suvi ja Laura tulee kohta vielä käymään.
I'm writing this offline. Yesterday, after sauna, I sat on the computer paying the course payment for the Uni of Padova, printing certificates and copying passport... and browsing through facebook. I realized how tired I was/am. I haven't really got a chance or I just haven't relaxed during the whole week which I have been home. I've packed all the times when I haven't been with someone, eaten, slept or taking care of general stuff. Mom has been very quiet. Today and yesterday I noticed to be very strained and I was snapping at dad, who was asking very good questions. Head aches and I'm not hungry at all. I don't have the energy to talk any more than I have to.. especially saying something twice.
Yesterday we went to the sauna at my grandma's. Today my whole family went to my dad's parent's house before driving to Vantaa. Before that I had packed everything to a 60 litre backpack (mainly clothes) and 70 litre suitcase. I slept for about half an hour on Jussi's back after drinking some juice and eating biscuits, when he was watching the tv.
Now we are at Vantaa. We're gonna sleep here at my empty place for the night. There is no furniture. Beside the window there is one pumpable mattress for two and beside the other wall my guest mattress. Suvi and Laura are coming soon to stop by.
Saturday, September 22, 2007
One more moment.
En pelkää Italiaan menemistä ja siellä olemista... inhoan lähtemistä. Haluan jo lähteä. Ilman lähtemistä ei ole takaisin tulemista tai siellä olemista. En tykkää jäähyväisistä. Huomenna tähän (suomen aikaa) olen tunnin päässä Venetsiasta.
En malta odottaa, että pääsen purkamaan noi jumalattomat määrät kamaa. Puuh.
N. 4-6 tunnin päästä lähdetään perheen voimin Vantaan suuntaan. Ollaan yötä mun täysin tyhjässä kämpässä ja aamulla sitte kentälle. Ei minuu ees jännitä muu kun lähteminen ja se, että sitte pitäs oikeesti osata jo vähän italiaa. Puuh x 2.
Kävin eilen saunassa mamman luona ja olen kai tulossa kipeeksi. Great!
En malta odottaa, että pääsen purkamaan noi jumalattomat määrät kamaa. Puuh.
N. 4-6 tunnin päästä lähdetään perheen voimin Vantaan suuntaan. Ollaan yötä mun täysin tyhjässä kämpässä ja aamulla sitte kentälle. Ei minuu ees jännitä muu kun lähteminen ja se, että sitte pitäs oikeesti osata jo vähän italiaa. Puuh x 2.
Kävin eilen saunassa mamman luona ja olen kai tulossa kipeeksi. Great!
Tuesday, September 18, 2007
Busy busy busy,
Suomeksi
Time goes by so - too - quickly. First I thought I don't have anything to do for this week, but suddenly it's already Tuesday evening and I haven't even thought of packing yet. Laura is visiting right now. Tomorrow I'm gonna meet Antonella and I'll have to buy the rest of the things to take to my roomies and so on. Get my medication :P I'll meet Katri in the evening to see Shrek 3.
Pheww.. and I'll have to start packing to get everything shorted out. I have so much stuff to take with me that I'll have to take about half of it away, so I thought I'd pack for some days to get everything possible in and everything possible out.
Jussi sings and plays guitar in his room. I'll miss that... so much.
---
Aika menee kauhian - liian - nopeesti. Ekana ajattelin ettei tälle viikolle olis enää hirveesti tekemistä, mut yhtäkkiä on tiistai-ilta, enkä ole pakannut vielä yhtään. Laura on täällä käymässä. Huomenna tapaan Antonellan ja käyn ostamassa loput tuliaiset kämppiksille yms. Haen lääkkeet (muista lääkkeet, lääkkeet) :P Näen Katrin ja mennään kattomaan Shrek 3.
Huh.. ja mun tarvii ruveta pakkaamaan että saan kaiken selvitettyä. On niin paljon mukaanotettavaa kamaa, että ainakin puolet pitäs vielä karsia. Joten aattelin, että pakkaisin monta päivää. Saan siten kaiken mahdollisen pakattua ja poistettua pakkauksista.
Jussi laulaa ja soittaa kitaraa huoneessaan. Tulen kaipaamaan sitä... paljon.
Time goes by so - too - quickly. First I thought I don't have anything to do for this week, but suddenly it's already Tuesday evening and I haven't even thought of packing yet. Laura is visiting right now. Tomorrow I'm gonna meet Antonella and I'll have to buy the rest of the things to take to my roomies and so on. Get my medication :P I'll meet Katri in the evening to see Shrek 3.
Pheww.. and I'll have to start packing to get everything shorted out. I have so much stuff to take with me that I'll have to take about half of it away, so I thought I'd pack for some days to get everything possible in and everything possible out.
Jussi sings and plays guitar in his room. I'll miss that... so much.
---
Aika menee kauhian - liian - nopeesti. Ekana ajattelin ettei tälle viikolle olis enää hirveesti tekemistä, mut yhtäkkiä on tiistai-ilta, enkä ole pakannut vielä yhtään. Laura on täällä käymässä. Huomenna tapaan Antonellan ja käyn ostamassa loput tuliaiset kämppiksille yms. Haen lääkkeet (muista lääkkeet, lääkkeet) :P Näen Katrin ja mennään kattomaan Shrek 3.
Huh.. ja mun tarvii ruveta pakkaamaan että saan kaiken selvitettyä. On niin paljon mukaanotettavaa kamaa, että ainakin puolet pitäs vielä karsia. Joten aattelin, että pakkaisin monta päivää. Saan siten kaiken mahdollisen pakattua ja poistettua pakkauksista.
Jussi laulaa ja soittaa kitaraa huoneessaan. Tulen kaipaamaan sitä... paljon.
Monday, September 17, 2007
Safely at Raisio,
Okay, after yesterday's moving out rumble, I'm safely at Raisio again. Spent the last night in Helsinki partying. Iain, Robbie, Riina and I went to Onnela, where also Frank and Remon joined us. Found myself from Espoo around 5am in the morning with a whole in my shoe (very small one though), because people tend to break glasses in the bar and relatively big one decided to go through my leather shoes. Thank god, nothing worse happened.
Riina was a part of LIC team when I was starting my career there. I never actually spoke to her before, but this evening I did. She's absolutely lovely :) We talked about so much between going to exchange to the social side of smoking (and no mom, I don't smoke). She left with the last train and later sent Iain a message which was directed to me (she doesn't have my phonenumber). So little things can make me so happy. Yesterday before leaving for clubbing, Robert asked me if my leaving is for me hooray (thumb up), ok (hand about stable), don't wanna go (thumb down). I said hooray (thumb up), don't wanna go (thumb down). This morning I talked to Riina again and she said to me that I shouldn't think about leaving as such a bad thing. I can always come back and "it's absolutely the best time of your life!" I told mom about it today and she pointed that she's been trying to say the same thing several times, but seemingly it only goes through when said by the right person.
Right now, Siru is visiting me in Turku. We came here with the same train. Before jumping in, I went shopping in Kamppi trying to find small things to give to people in Italy of Finland. I didn't find anything else than postcards for the guestroom in my italian apartment. It'll so go Finland.
Now I'm really tired. For the last week, I've had hard time figuring out how to be with people. I spend time with them, but I don't have much to say to them. I have so much on my mind that it's like absolutely everything that is happening around me is interupting me; whether it's someone talking, me thinking, me doing something.. whatever, it's always interupting something.
---
Okei, nyt on muuttorumba eilisen lumia ja olen turvallisesti Raisiossa. Vietin viimeisen illan Helsingissä juhlien. Iain, Robbie, Riina ja minä mentiin Onnelaan, missä nähtiin myös Frank ja Remon. Löysin itseni Espoosta n. viideltä aamulla, kengässä reikä (tosin aika pieni), koska ihmiset rikkovat laseja baarissa ja suhteellisen iso palanen tökötti jossain vaiheessa kengässä. Luojan kiitos, mitään kummempaa ei tapahtunut.
Riina oli osa LIC teamiä kun alottelin omaa uraani siellä. En ollut puhunut aiemmin hänelle, mutta tänä iltana puhuin. Hän on aivan ihana :) Puhuttiin kaikenlaisesta aina vaihdosta tupakoinnin sosiaaliseen aspektiin (ja ei äiti, en polta). Hän lähti viimeisellä junalla ja myöhemmin lähetti Iainille viestin, joka oli osoitettu minulle (hänellä ei ole minun puhelinnumeroani). Niin pienet jutut saa minut hyvälle tuulelle. Eilen ennen klubille lähtöä, Robert kysyi minulta lähtemisestä... onko se hurraa (peukku ylös), ok (käsi suorassa), ei tahdo lähteä (peukku alas). Sanoin hurraa (peukku ylös), en halua lähteä (peukku alas). Tänäaamuna juttelin Riinan kanssa taas ja hän sanoi minulle, ettei minun kannata ajatella lähtemistä huonona asiana. Voin aina tulla varmasti takaisin ja "se on ehdottomasti parasta aikaa sun elämässä!" Sanoin äidille tuosta keskustelusta tänään ja hän huomautti, että hän on yrittänyt sanoa samaa monesti, mutta selkeästi viesti menee perille vain jos se tulee oikealta tyypiltä.
Justiinsa nyt, Siru on käymässä Turussa. Tultiin yhdessä junalla. Ennen junaan hyppäämistä, menin shoppailemaan Kamppiin ja yritin löytää pieniä juttuja annettavaksi ihmisille Italiassa Suomesta. En löytänyt oikein muuta kuin kortteja vierashuoneeseen italian asunnossa. Siitä huoneesta tulee Suomi pyhättö.
Nyt olen väsynyt. Koko viime viikon mulla on ollut vaikea olla ihmisten kanssa - tai vaikea päättää miten olla niiden kanssa. Olen viettänyt kaiken mahdollisen ajan niiden kanssa, mutta mulla ei ole ollut paljoa sanottavaa. On niin paljon mielessä, että ihan kaikki mitä ympärillä tapahtuu keskeyttää mut jotenkin aina; oli se sitten joku puhumassa, minä ajattelemassa, minä tekemässä jotain.. mitä tahansa, se aina keskeyttää mut jotenkin.
Riina was a part of LIC team when I was starting my career there. I never actually spoke to her before, but this evening I did. She's absolutely lovely :) We talked about so much between going to exchange to the social side of smoking (and no mom, I don't smoke). She left with the last train and later sent Iain a message which was directed to me (she doesn't have my phonenumber). So little things can make me so happy. Yesterday before leaving for clubbing, Robert asked me if my leaving is for me hooray (thumb up), ok (hand about stable), don't wanna go (thumb down). I said hooray (thumb up), don't wanna go (thumb down). This morning I talked to Riina again and she said to me that I shouldn't think about leaving as such a bad thing. I can always come back and "it's absolutely the best time of your life!" I told mom about it today and she pointed that she's been trying to say the same thing several times, but seemingly it only goes through when said by the right person.
Right now, Siru is visiting me in Turku. We came here with the same train. Before jumping in, I went shopping in Kamppi trying to find small things to give to people in Italy of Finland. I didn't find anything else than postcards for the guestroom in my italian apartment. It'll so go Finland.
Now I'm really tired. For the last week, I've had hard time figuring out how to be with people. I spend time with them, but I don't have much to say to them. I have so much on my mind that it's like absolutely everything that is happening around me is interupting me; whether it's someone talking, me thinking, me doing something.. whatever, it's always interupting something.
---
Okei, nyt on muuttorumba eilisen lumia ja olen turvallisesti Raisiossa. Vietin viimeisen illan Helsingissä juhlien. Iain, Robbie, Riina ja minä mentiin Onnelaan, missä nähtiin myös Frank ja Remon. Löysin itseni Espoosta n. viideltä aamulla, kengässä reikä (tosin aika pieni), koska ihmiset rikkovat laseja baarissa ja suhteellisen iso palanen tökötti jossain vaiheessa kengässä. Luojan kiitos, mitään kummempaa ei tapahtunut.
Riina oli osa LIC teamiä kun alottelin omaa uraani siellä. En ollut puhunut aiemmin hänelle, mutta tänä iltana puhuin. Hän on aivan ihana :) Puhuttiin kaikenlaisesta aina vaihdosta tupakoinnin sosiaaliseen aspektiin (ja ei äiti, en polta). Hän lähti viimeisellä junalla ja myöhemmin lähetti Iainille viestin, joka oli osoitettu minulle (hänellä ei ole minun puhelinnumeroani). Niin pienet jutut saa minut hyvälle tuulelle. Eilen ennen klubille lähtöä, Robert kysyi minulta lähtemisestä... onko se hurraa (peukku ylös), ok (käsi suorassa), ei tahdo lähteä (peukku alas). Sanoin hurraa (peukku ylös), en halua lähteä (peukku alas). Tänäaamuna juttelin Riinan kanssa taas ja hän sanoi minulle, ettei minun kannata ajatella lähtemistä huonona asiana. Voin aina tulla varmasti takaisin ja "se on ehdottomasti parasta aikaa sun elämässä!" Sanoin äidille tuosta keskustelusta tänään ja hän huomautti, että hän on yrittänyt sanoa samaa monesti, mutta selkeästi viesti menee perille vain jos se tulee oikealta tyypiltä.
Justiinsa nyt, Siru on käymässä Turussa. Tultiin yhdessä junalla. Ennen junaan hyppäämistä, menin shoppailemaan Kamppiin ja yritin löytää pieniä juttuja annettavaksi ihmisille Italiassa Suomesta. En löytänyt oikein muuta kuin kortteja vierashuoneeseen italian asunnossa. Siitä huoneesta tulee Suomi pyhättö.
Nyt olen väsynyt. Koko viime viikon mulla on ollut vaikea olla ihmisten kanssa - tai vaikea päättää miten olla niiden kanssa. Olen viettänyt kaiken mahdollisen ajan niiden kanssa, mutta mulla ei ole ollut paljoa sanottavaa. On niin paljon mielessä, että ihan kaikki mitä ympärillä tapahtuu keskeyttää mut jotenkin aina; oli se sitten joku puhumassa, minä ajattelemassa, minä tekemässä jotain.. mitä tahansa, se aina keskeyttää mut jotenkin.
Saturday, September 15, 2007
Packing,
This household is suppose to look livable in about 8 hours - and ready be moving out - and to have the farewell party :) I should also still cook something to eat, go to the foodstore and bake chocolate pieces. Pheww.
Tämä huusholli pitäs näyttää vielä asuttavalta kahdeksan tunnin päästä - ja että oon valmis muuttamaan pois - ja että voin pitää vielä läksiäiset :) Pitäis myös vielä kokata jotain syötävää, käydä kaupassa ja leipoa mokkapaloja. Puuh.
I don't want this evening to come just yet. Not just yet. Please.
En tahdo, että ilta tulee ihan vielä. Ei ihan vielä. Jooko.
Music: Santana ft. Everlast - Put Your Light On
Tämä huusholli pitäs näyttää vielä asuttavalta kahdeksan tunnin päästä - ja että oon valmis muuttamaan pois - ja että voin pitää vielä läksiäiset :) Pitäis myös vielä kokata jotain syötävää, käydä kaupassa ja leipoa mokkapaloja. Puuh.
I don't want this evening to come just yet. Not just yet. Please.
En tahdo, että ilta tulee ihan vielä. Ei ihan vielä. Jooko.
Music: Santana ft. Everlast - Put Your Light On
Wednesday, September 12, 2007
Almost there!
TO-DO-list
write the last exam and feel bad for not being prepared enough to write anything sensiblesend tasks of visual communicationbuy a small (but f*king expensive) finnish flagcheck out Suvi's cellar closet for storage usego shakin' with Robert, Iain, Robbie, Laura and Suvi- meet Antonella
pack up the Vantaa apartmentempty school-locker and give the key to Riikka, first year studentprepare for and have the farewell party- buy a gift for Mara
- see grandmas and pa
go to the barber or hairdresser or whatever it is for women anyway- go to see Shrek 3 with Katri
- buy lots of salmiakki, bottle of finnish vodka, rye bread...
- learn italian (and try not to be annoyed by it)
- move the necessary files from the table computer to laptop
- send bank account number to school
- worry, cry and worry
- send e-mails to my tutor and LIC-team alltogether
- maybe also build up the family-website ready for use
- meet Siru and Laura
- get the receipe medication thingies
- pack everything ready (read: retrench things to take)
- go to the bank and arrange everything ready with them
- leave, love, love and leave...
Sunday, September 9, 2007
Emotion storm for farewell,
Suomeksi
Warning, the up-coming text is made within a major emotion storm.
On Fri evening was the shadow fresher's party (a starting party for the first year students). The whole weekend I've been repeating the same thing to my new roomie here in Vantaa of how sad I'm to go away from these people. She said that it's easily noticable that the group has spent time (and experienced) a lot together. We danced in those mosh-pit-kind-of-things in Pinkku (a bar in Tikkurila), danced letkajenkka and sandwich dance with at least ten people :) According to Saara, my new roomie, we danced some weird pervert dance. In the morning Suvi and I were wondering what the hell that means: "Probably something to do with us dancing so close.. so finnish." :P
Today I'm still in a shock of what happened yesterday (on Sat). I've never felt I'd actually deserve something like this and I've never got something like this.
Small group was suppose to go to salsa with the spanish exchangies and so we did. I agreed with Laura to see her before and start the night together by relaxing. I was a bit stale and thinking: "okay... first food and then watch a nice movie, because I'm feeling like this." Laura opened the door: "Heyy" and straight without taking a breath in between "you look tired!" I wondered out loud that she had hardly seen me and she's already saying that... I cannot remember what we talked after that or did we talk at all. I put my bag down and took shoes off - and suddenly 800% unexpected visitors come out of the bedroom. "Aaaaa... surrprise!" Oh no oh no. "You didn't :D"
From Minna, Fatsku and Paula, I got a card, which had a lovely little pearlheart inside of it and it wished angels for my journey, emergency buttons and a sign saying: Teeny tiny guarding angel will be with you. From Suvi and Laura I got a big Karhu-design blue and white bag, which can fit a laptop (!!!) and there was peasoup inside and Fazer chocolate and salmiakki in every possible form. I didn't know how to react to everything in such a short time. Did I even say thank you!
Oh I've never ever had such a lovely surprise. Later they told me things like how they had planned it for over a month and how I didn't get little slips that people had made. I was and I AM very greatful.. and in shock. I sat in the sofa after I'd hug everything and wondered aloud: "Oh no, I wasn't prepared to be social." :D Laura, Suvi, Siru, Kimmo, Miika, Juha, Paula, Fatsku ja Minna <3
Later in the evening we did go salsa and to Zetor to introduce underlined finnish attitude. I got to dance salsa with Julio, David, Yoli and Suvi, dance on the benches and sing my voice down - I had a wonderful night. Absolutely wonderful.
Siru said today on the phone perkele, we just got to know and now you're leaving already.
I think it's lovingly torturing that there's so many great people staying here. Also the up-coming (and already a bit being) longing is lovingly torturing. The supposedly philosophic conversations with Miika, oh dear with Siru, dancing with Fatsku... Don't ever think that I didn't notice and appreciate every one of you. You've saved me with your own personally interesting ways from my own personally interesting brain farts. I believe I wouldn't even be in this school without you - I wouldn't go to exchange without you. I won't. You'll stay with me.
Today is 7 days until my move-out from Vantaa and 14 days until my move-out from Finland.
And I'm still not totally recovered from the surprise farewell party yesterday. Loveliest thought<3
---
Perjantai-illalla oli fuksiaiset. Koko viikonlopun olen toistellut sisällöltään samaa litanjaa uudelle (Vantaan) kämppikselleni, siitä miten minusta on surullista lähteä näiden ihmisten luota. Hänkin totesi, että siitä porukasta huomaa, että ollaan vietetty paljon aikaa (ja koettu paljon) yhdessä. Tanssittiin taas niissä Pinkun (baari) mosh-pit-jutuissa, letkajenkkaa ja sandwich-tanssia varmasti ainakin kymmenellä tyypillä. Saaran mukaan tanssittiin ihme-perverssitanssia. Aamulla mietittiin Suvin kanssa mitäköhän se meinaa: "Varmaan sitä kun tanssitaan liian lähellä.. pyh, niin suomalaista." :P
Tänään olen vieläkin shokissa siitä mitä eilen (lauantaina) tapahtui. En ole koskaan tuntenut itseäni tällaista ansainneeksi, eikä minulle ole aiemmin tuollaista tehtykään.
Pienen porukan oli tarkoitus mennä espanjalaisten vaihtareiden kanssa salsaamaan. Niinhän me mentiinkin. Sovin Lauran kanssa, että nähdään aiemmin hänen luona ja valmistaudutaan rentoutumalla. Oven ulkopuolella mietin hiukan nuutuneena: "okei... nyt ekana ruokaa ja ihan kiva kattoo leffaa, kun on vähän tämmönen fiilis." Laura avas oven: "Mooi" ja suoraan samaan hengenvetoon "sä näytät väsyneeltä!" Ihmettelin ääneen, että eihän hän nähny mua kun sekunnin.. hyvä kun kerkes päin kattoa, ennen kun sano. En muista mitä sen jälkeen juteltiin vai juteltiinko edes muuta. Sain kassin pois olkapäältä ja kengät pois ja yhtäkkiä makuuhuoneesta tulee 800% odottamattomia vieraita. "ÄÄääää... ylläri!" Voi ei voi ei. "Ettehän :D"
Sain Minnalta, Fatskulta ja Paulalta kortin, josta kellahti pieni helmisydän sisältä ja se toivotti enkeleitä matkaan, hätänappeja ja kyltin, jossa lukee: Pienen pieni enkeli olkoon aina turvanasi. Suvilta ja Lauralta sain ison Karhun sinivalkoisen laukun, johon mahtuu kannettava (!!!) ja siellä sisällä oli hernekeittoa, Fazerin suklaata ja salmiakki joka mahdollisessa muodossa. En osannut edes reagoida kaikkeen mitä tapahtui niin pienen ajan sisällä. Sanoinko edes kiitos!
Oi mulle ei oo ikinä koskaan pidetty mitään noin hyvin vedettyä ylläriä. Ne kerto myöhemmin kaikkia juttuja, että tuota on järkkäilty jo ainakin yli kuukaus ja että miten en ollu pikkulipsahduksia tajunnu ollenkaan. Olin ja OLEN aivan otettu.. ja shokissa. Istuin sohvalla halailtuani kaikkia ja mietin ääneen: "Voi ei, mä en varautunu et mun tarvis olla sosiaalinen." :D Laura, Suvi, Siru, Kimmo, Miika, Juha, Paula, Fatsku ja Minna <3
Kyllä me illemmalla sitten ehdittiin myös salsaamaan ja Zetoriin tutustuttamaan ulkomaalaiset alleviivaten suomalaiseen ilmapiiriin. Pääsin tanssimaan salsaa Julion, Davidin, Yolin ja Suvin kanssa, tanssimaan penkeillä ja laulamaan äänen käheäksi - ja mulla oli aivan ihana ilta. Aivan aivan ihana.
Siru sanoi tänään puhelimessa, että on se nyt perkele. Just ollaan tutustuttu ja nyt sä lähdet jo.
Musta on ihanan kiduttavaa, että tänne jää näin loistavia ihmisiä. Ihanan kiduttavaa on myös se tuleva (ja hiukan jo oleva) ikävä, jolla tuun teitä kaipaamaan. Miikan kanssa muka-filosofisia keskusteluja, Lauran kanssa leffailtoja, Suvin kanssa käytyjä vastauksia-antavia keskusteluja, Sirun kanssa ai kauheeta, Fatskun kanssa tanssimista... Elkää kuvitelkokaan ettenkö olis huomannu ja arvostanu teistä joka-ikistä. Ootte pelastanut mut omilla persoonallisen mielenkiintoisilla tavoillanne mun omilta persoonallisen mielenkiintoisilta aivopieruilta. En varmasti olisi edes tässä koulussa enää ilman teitä - enkä varmasti lähtisi vaihtoon ilman teitä. En lähdekään. Mukana pysytte.
Tänään on 7 päivää Vantaalta muuttoon ja 14 ulkomaille muuttoon.
Enkä vielä eilen tähänkään aikaan (20:00) uskonut, että mulle oli järjestetty ylläriläksiäiset. Suloisin ajatus<3
Warning, the up-coming text is made within a major emotion storm.
On Fri evening was the shadow fresher's party (a starting party for the first year students). The whole weekend I've been repeating the same thing to my new roomie here in Vantaa of how sad I'm to go away from these people. She said that it's easily noticable that the group has spent time (and experienced) a lot together. We danced in those mosh-pit-kind-of-things in Pinkku (a bar in Tikkurila), danced letkajenkka and sandwich dance with at least ten people :) According to Saara, my new roomie, we danced some weird pervert dance. In the morning Suvi and I were wondering what the hell that means: "Probably something to do with us dancing so close.. so finnish." :P
Today I'm still in a shock of what happened yesterday (on Sat). I've never felt I'd actually deserve something like this and I've never got something like this.
Small group was suppose to go to salsa with the spanish exchangies and so we did. I agreed with Laura to see her before and start the night together by relaxing. I was a bit stale and thinking: "okay... first food and then watch a nice movie, because I'm feeling like this." Laura opened the door: "Heyy" and straight without taking a breath in between "you look tired!" I wondered out loud that she had hardly seen me and she's already saying that... I cannot remember what we talked after that or did we talk at all. I put my bag down and took shoes off - and suddenly 800% unexpected visitors come out of the bedroom. "Aaaaa... surrprise!" Oh no oh no. "You didn't :D"
From Minna, Fatsku and Paula, I got a card, which had a lovely little pearlheart inside of it and it wished angels for my journey, emergency buttons and a sign saying: Teeny tiny guarding angel will be with you. From Suvi and Laura I got a big Karhu-design blue and white bag, which can fit a laptop (!!!) and there was peasoup inside and Fazer chocolate and salmiakki in every possible form. I didn't know how to react to everything in such a short time. Did I even say thank you!
Oh I've never ever had such a lovely surprise. Later they told me things like how they had planned it for over a month and how I didn't get little slips that people had made. I was and I AM very greatful.. and in shock. I sat in the sofa after I'd hug everything and wondered aloud: "Oh no, I wasn't prepared to be social." :D Laura, Suvi, Siru, Kimmo, Miika, Juha, Paula, Fatsku ja Minna <3
Later in the evening we did go salsa and to Zetor to introduce underlined finnish attitude. I got to dance salsa with Julio, David, Yoli and Suvi, dance on the benches and sing my voice down - I had a wonderful night. Absolutely wonderful.
Siru said today on the phone perkele, we just got to know and now you're leaving already.
I think it's lovingly torturing that there's so many great people staying here. Also the up-coming (and already a bit being) longing is lovingly torturing. The supposedly philosophic conversations with Miika, oh dear with Siru, dancing with Fatsku... Don't ever think that I didn't notice and appreciate every one of you. You've saved me with your own personally interesting ways from my own personally interesting brain farts. I believe I wouldn't even be in this school without you - I wouldn't go to exchange without you. I won't. You'll stay with me.
Today is 7 days until my move-out from Vantaa and 14 days until my move-out from Finland.
And I'm still not totally recovered from the surprise farewell party yesterday. Loveliest thought<3
---
Perjantai-illalla oli fuksiaiset. Koko viikonlopun olen toistellut sisällöltään samaa litanjaa uudelle (Vantaan) kämppikselleni, siitä miten minusta on surullista lähteä näiden ihmisten luota. Hänkin totesi, että siitä porukasta huomaa, että ollaan vietetty paljon aikaa (ja koettu paljon) yhdessä. Tanssittiin taas niissä Pinkun (baari) mosh-pit-jutuissa, letkajenkkaa ja sandwich-tanssia varmasti ainakin kymmenellä tyypillä. Saaran mukaan tanssittiin ihme-perverssitanssia. Aamulla mietittiin Suvin kanssa mitäköhän se meinaa: "Varmaan sitä kun tanssitaan liian lähellä.. pyh, niin suomalaista." :P
Tänään olen vieläkin shokissa siitä mitä eilen (lauantaina) tapahtui. En ole koskaan tuntenut itseäni tällaista ansainneeksi, eikä minulle ole aiemmin tuollaista tehtykään.
Pienen porukan oli tarkoitus mennä espanjalaisten vaihtareiden kanssa salsaamaan. Niinhän me mentiinkin. Sovin Lauran kanssa, että nähdään aiemmin hänen luona ja valmistaudutaan rentoutumalla. Oven ulkopuolella mietin hiukan nuutuneena: "okei... nyt ekana ruokaa ja ihan kiva kattoo leffaa, kun on vähän tämmönen fiilis." Laura avas oven: "Mooi" ja suoraan samaan hengenvetoon "sä näytät väsyneeltä!" Ihmettelin ääneen, että eihän hän nähny mua kun sekunnin.. hyvä kun kerkes päin kattoa, ennen kun sano. En muista mitä sen jälkeen juteltiin vai juteltiinko edes muuta. Sain kassin pois olkapäältä ja kengät pois ja yhtäkkiä makuuhuoneesta tulee 800% odottamattomia vieraita. "ÄÄääää... ylläri!" Voi ei voi ei. "Ettehän :D"
Sain Minnalta, Fatskulta ja Paulalta kortin, josta kellahti pieni helmisydän sisältä ja se toivotti enkeleitä matkaan, hätänappeja ja kyltin, jossa lukee: Pienen pieni enkeli olkoon aina turvanasi. Suvilta ja Lauralta sain ison Karhun sinivalkoisen laukun, johon mahtuu kannettava (!!!) ja siellä sisällä oli hernekeittoa, Fazerin suklaata ja salmiakki joka mahdollisessa muodossa. En osannut edes reagoida kaikkeen mitä tapahtui niin pienen ajan sisällä. Sanoinko edes kiitos!
Oi mulle ei oo ikinä koskaan pidetty mitään noin hyvin vedettyä ylläriä. Ne kerto myöhemmin kaikkia juttuja, että tuota on järkkäilty jo ainakin yli kuukaus ja että miten en ollu pikkulipsahduksia tajunnu ollenkaan. Olin ja OLEN aivan otettu.. ja shokissa. Istuin sohvalla halailtuani kaikkia ja mietin ääneen: "Voi ei, mä en varautunu et mun tarvis olla sosiaalinen." :D Laura, Suvi, Siru, Kimmo, Miika, Juha, Paula, Fatsku ja Minna <3
Kyllä me illemmalla sitten ehdittiin myös salsaamaan ja Zetoriin tutustuttamaan ulkomaalaiset alleviivaten suomalaiseen ilmapiiriin. Pääsin tanssimaan salsaa Julion, Davidin, Yolin ja Suvin kanssa, tanssimaan penkeillä ja laulamaan äänen käheäksi - ja mulla oli aivan ihana ilta. Aivan aivan ihana.
Siru sanoi tänään puhelimessa, että on se nyt perkele. Just ollaan tutustuttu ja nyt sä lähdet jo.
Musta on ihanan kiduttavaa, että tänne jää näin loistavia ihmisiä. Ihanan kiduttavaa on myös se tuleva (ja hiukan jo oleva) ikävä, jolla tuun teitä kaipaamaan. Miikan kanssa muka-filosofisia keskusteluja, Lauran kanssa leffailtoja, Suvin kanssa käytyjä vastauksia-antavia keskusteluja, Sirun kanssa ai kauheeta, Fatskun kanssa tanssimista... Elkää kuvitelkokaan ettenkö olis huomannu ja arvostanu teistä joka-ikistä. Ootte pelastanut mut omilla persoonallisen mielenkiintoisilla tavoillanne mun omilta persoonallisen mielenkiintoisilta aivopieruilta. En varmasti olisi edes tässä koulussa enää ilman teitä - enkä varmasti lähtisi vaihtoon ilman teitä. En lähdekään. Mukana pysytte.
Tänään on 7 päivää Vantaalta muuttoon ja 14 ulkomaille muuttoon.
Enkä vielä eilen tähänkään aikaan (20:00) uskonut, että mulle oli järjestetty ylläriläksiäiset. Suloisin ajatus<3
Friday, September 7, 2007
16 days in Finland, 9 days at Vantaa.
Everything is happening so/too quickly. I hate the fact that I have to leave these people behind to get something new. Especially, I hate the thought of the situation at the airport. And not seeing my family in several months.
I cannot go home to calm down when I feel like breaking down.
But you can't have all, right?
I cannot go home to calm down when I feel like breaking down.
But you can't have all, right?
So let go, jump in
Oh now, what cha waiting for
It's alright cause there's beauty in the breakdown
So let go, just get in
Oh, it's so amazing here
It's alright cause there's beauty in the breakdown
Frou Frou - Let Go
Oh now, what cha waiting for
It's alright cause there's beauty in the breakdown
So let go, just get in
Oh, it's so amazing here
It's alright cause there's beauty in the breakdown
Frou Frou - Let Go
Friday, August 31, 2007
Divide time to equal portions,
Teaching finnish to the new exchangies,
At Molly Malone's with Laura, Robert, Timmy (from the block) and Iain.
FEVER with Frank, Sirpa, Siru, Remon (and the spanish people).
At Molly Malone's with Laura, Robert, Timmy (from the block) and Iain.
FEVER with Frank, Sirpa, Siru, Remon (and the spanish people).
Today I caught myself smiling again at something happened during the last few days. Yesterday, I met Tarja to get some of her leftover boxes. During a conversation while we were sitting in her house, she said something like: "But surely you will get lots of friends in Italy." I'm sure of that, but just now I'm realizing how many great friends I have here. Siru and I talked just a while ago about the friends we had in high school. Neither of us, feel we have anything in common with them anymore. There is only very few people who I've managed to stay closer friends with. Sometimes when I see some of the highschool friends in Turku and I keep thinking how did I ever managed to be their friend. We had absolutely nothing in common (except for school). There is still few great friends I've kept from Raisio/Turku.
The Wednesday that I spent in Raisio was Jussi's birthday party. I was doing some stuff in the internet and writing to my blog as I didn't have much to do during the day. Katri commented on an entry and we chatted shortly there. 10 minutes after that she was at our door (it was about 1 or 2pm) and she left at 9pm that evening.
At the Stockholm cruise, I had a great discussion with Suvi about school motivation.
Before Laura left to Korea, I went to see her and we talked about how some people can just start from where they were left, when they meet again. I like that thought. It's just human to not always have the energy to see and talk to everyone. Time and energy sources are limited. (Of course, there's sometimes also laziness included.)
I called Siru just yesterday for nothing special at all. We chatted for a while and I ended up smiling by myself in the train. Then Miika sent me a message saying something like hi for no good reason!
Today I sent mom an email about all the money arrangements and such. She sent me something back very shortly and in the end she wrote: "I miss you". Instant smile on my face.
Laura is lending me her storage space for a full year. I'm worried to use her space, because I'm sure she would use it herself too. I'm so grateful of it since this way we don't have to take all my stuff to Raisio (and then back again the next year).
Then there's Yolanda dancing with me with full speed. Julio dancing salsa and his nice voice. Remon: "We've discussed it with Frank that you're a kulta! That means a sweetheart, right?" Going to Mental Wear shop with Kimmo and Siru. Robert trying to make me smile during my horrible sleepy-day and trying to manage at the same time teach foreigners finnish. And Iain with his scottish accent and sense of humour.
"naaa no limits but u wouldnt understand and be able 2 cope as well as i can with finnish :p"
"come on. when you get wrecked, i pull asses. and you say i couldn't cope with what exactly?"
"Lol wait if i get wrecked ul pull an ass?"
It's good to leave for knowing that
I cannot remember many days of unhappiness.
23 days until leaving the country. 16 days until I move away from Vantaa.
Wednesday, August 15, 2007
39 days/päivää/giorni.
Suomeksi
Today was Jussi's 18th birthday party. (Actually he's crossing the magical limit on Saturday.) I saw relatives and relative-alike-people - and somehow.. uh.. I don't know. Even though I was mostly quiet, I really enjoyed being around them. I didn't really have much to say about anything, I just wanted to suck everything possible of them to my memory.
Lately, I've been thinking that most of this wouldn't feel as effective and strong if I would stay. It's like all my senses have gone stronger. I sense everyone and everything around me so much better than I've used to. I don't exactly know why is that, because it's not like the people would be different. I trust that my grandparents and parents are keeping it real for me and not being nice or unnice just because of the fact that I'm not gonna see them in a year. But the fact is effective on my senses.
Everything around me reminds me of leaving and not being around someone or something in a long while - or ever again. It's like I'm glutting as much of the things happening and being around me as possible. Everything feels so amazingly nice and harmonic. Not even the worst co-workers can piss me off enough to make me jump to the walls.
Today I was doing what you usually do in the bathroom and I caught myself staring at the hand towels thinking that I won't be watching those then. It's also about knowing that somethings are gonna change for good. I knowing I'm living in phases and some phases are not for going back to. I cannot go back to this moment and this harmony anymore. Who knows what relationships change and how. All I know for sure, like I have for some time now, is that I'm really living my life and enjoying every bit of it. I know it sounds corny, but - what the hell - so does everything else in this post. It is corny.. what I'm feeling here.
It's also scary. Every change is scary in a way. Going to something that you're not familiar with or used to. Like mom said today, when I was suggesting that I won't miss some particular thing: Just wait and see, you might miss that a lot more than you think during next year!
I'm sure I will miss some strange things. I know for a fact that I will be desperately lonely at some points. Hehe, like two years ago when I moved to my very first own appartment. When mom, dad and Jussi left after moving everything in, I didn't know what to do. At least now, I'm not talking alone anymore. I was so used to shouting HI from the door back then, even if the appartment was totally empty, but my roommate looked me so weird that I stopped doing that quite shortly. Now I've evolved another kind of a safety net in Vantaa. I know I won't be left alone there either. That also why it's difficult to leave.. knowing that yet again you have to build everything from the very beginning.
Laura is leaving in 5 days to Korea and Sini in 7 days to Denver, US.
---
Tänään oli Jussin 18-vuotissynttärikutsut. (Oikeasti hän ohittaa maagisen rajan lauantaina.) Näin sukulaisia ja tuttuja - ja jotenkin.. hmm.. en tiiä. Vaikka olin hiljaa suurimman osan ajasta, pidin heidän kanssaan olemisesta. Ei minulla ollut paljon sanottavaa, halusin vain saada kaiken heistä muistiini.
Viime aikoina olen miettinyt, että suurin osa tästä kaikesta ei tuntuisi niin vaikuttavalta ja vahvalta, jos jäisin. Ihan kuin kaikki aistini olisivat voimakkaampia. Aistin kaikki ja kaiken ympärilläni paljon paremmin kuin yleensä. En ole ihan varma miksi, koska ihmiset eivät ole kuitenkaan niin erilaisia. Luotan siihen että isovanhempani ja vanhempani pitävät jalkani maassa, eivätkä siksi ole erityisen kivoja tai epämukavia. Vain siksi etten näe heitä vuoteen. Mutta se on kuitenkin se, joka vaikuttaa vahvasti aisteihini.
Kaikki ympärilläni muistuttaa minua lähdöstä ja siitä että en ole jonkun tai jonkin lähellä pitkään aikaan - tai koskaan enää. Ihan kuin ahmisin kaikkea ympärilläni olevaa ja tapahtuvaa. Kaikki tuntuu niin mukavalta ja harmoniselta. Edes inhottavimmat työkaverini eivät saa minua hyppimään seinille tekosillaan.
Tänään istuin vessassa ja tein mitä siinä nyt yleensä tehdään. Sain itseni kiinni tuijottamasta käsipyyhkeitä ja ajattelemasta, että en noitakaan katso sitten. Kysymys on myös siitä, että jotkut asiat muuttuvat kokonaan. Tiedän, että elän jaksoissa ja jotkut jaksot eivät ole sellaisia, joihin voi mennä takaisin. En voi tulla takaisin tähän hetkeen ja tähän harmoniaan enään. Kuka tietää mitkä ihmissuhteet muuttuvat ja miten. Ainoa mitä tiedän varmaksi (ja mitä olen tietänyt jo hetken) on, että minä todella elän elämääni täysillä ja nautin jokaisesta hetkestä. Tiedän, että se kuulostaa kliseeltä, mutta sitähän se on... kliseetä. Koko kirjoitus ja kaikki miltä tuntuu nyt on kliseetä.
Se on myös pelottavaa. Kaikki muutokset ovat pelottavia. Ei tunne tilanteita tai ei ole tottunut niihin. Kuten äiti sanoi tänään, kun sanoin etten ikävöisi jotain tiettyä juttua: Odota vaan, tuut vielä kaipaan sitä enemmän kun huomaatkaan ens vuonna!
Olen varma, että ikävöin vielä kummallisia juttuja. Tiedän, että tulen olemaan todella yksinäinen joinain hetkinä. Heh, niin kuin kaksi vuotta sitten kun muuten ensimmäiseen omaan asuntooni. Kun äiti, isä ja Jussi lähtivät muutettaan kaikki kamani, en tiennyt miten olisin ollut. Nyt en sentään juttele enää yksinäni. Olin myös niin tottunut huutamaan MOI ovelta, vaikka asunto olisi ollut aivan tyhjä, mutta kämppikseni katsoi minua niin pitkään, että lopetin sen aika lyhyeen. Nyt olen kehittänyt itselleni turvaverkoston Vantaalla. Tiedän etten jää yksin. Se on myös yksi syy miksi on vaikeaa lähteä.. tietäen että taas kerran pitää aloittaa aivan alusta.
Laura lähtee Koreaan viiden päivän päästä ja Sini Denveriin, Amerikkaan seitsemän.
Today was Jussi's 18th birthday party. (Actually he's crossing the magical limit on Saturday.) I saw relatives and relative-alike-people - and somehow.. uh.. I don't know. Even though I was mostly quiet, I really enjoyed being around them. I didn't really have much to say about anything, I just wanted to suck everything possible of them to my memory.
Lately, I've been thinking that most of this wouldn't feel as effective and strong if I would stay. It's like all my senses have gone stronger. I sense everyone and everything around me so much better than I've used to. I don't exactly know why is that, because it's not like the people would be different. I trust that my grandparents and parents are keeping it real for me and not being nice or unnice just because of the fact that I'm not gonna see them in a year. But the fact is effective on my senses.
Everything around me reminds me of leaving and not being around someone or something in a long while - or ever again. It's like I'm glutting as much of the things happening and being around me as possible. Everything feels so amazingly nice and harmonic. Not even the worst co-workers can piss me off enough to make me jump to the walls.
Today I was doing what you usually do in the bathroom and I caught myself staring at the hand towels thinking that I won't be watching those then. It's also about knowing that somethings are gonna change for good. I knowing I'm living in phases and some phases are not for going back to. I cannot go back to this moment and this harmony anymore. Who knows what relationships change and how. All I know for sure, like I have for some time now, is that I'm really living my life and enjoying every bit of it. I know it sounds corny, but - what the hell - so does everything else in this post. It is corny.. what I'm feeling here.
It's also scary. Every change is scary in a way. Going to something that you're not familiar with or used to. Like mom said today, when I was suggesting that I won't miss some particular thing: Just wait and see, you might miss that a lot more than you think during next year!
I'm sure I will miss some strange things. I know for a fact that I will be desperately lonely at some points. Hehe, like two years ago when I moved to my very first own appartment. When mom, dad and Jussi left after moving everything in, I didn't know what to do. At least now, I'm not talking alone anymore. I was so used to shouting HI from the door back then, even if the appartment was totally empty, but my roommate looked me so weird that I stopped doing that quite shortly. Now I've evolved another kind of a safety net in Vantaa. I know I won't be left alone there either. That also why it's difficult to leave.. knowing that yet again you have to build everything from the very beginning.
Laura is leaving in 5 days to Korea and Sini in 7 days to Denver, US.
---
Tänään oli Jussin 18-vuotissynttärikutsut. (Oikeasti hän ohittaa maagisen rajan lauantaina.) Näin sukulaisia ja tuttuja - ja jotenkin.. hmm.. en tiiä. Vaikka olin hiljaa suurimman osan ajasta, pidin heidän kanssaan olemisesta. Ei minulla ollut paljon sanottavaa, halusin vain saada kaiken heistä muistiini.
Viime aikoina olen miettinyt, että suurin osa tästä kaikesta ei tuntuisi niin vaikuttavalta ja vahvalta, jos jäisin. Ihan kuin kaikki aistini olisivat voimakkaampia. Aistin kaikki ja kaiken ympärilläni paljon paremmin kuin yleensä. En ole ihan varma miksi, koska ihmiset eivät ole kuitenkaan niin erilaisia. Luotan siihen että isovanhempani ja vanhempani pitävät jalkani maassa, eivätkä siksi ole erityisen kivoja tai epämukavia. Vain siksi etten näe heitä vuoteen. Mutta se on kuitenkin se, joka vaikuttaa vahvasti aisteihini.
Kaikki ympärilläni muistuttaa minua lähdöstä ja siitä että en ole jonkun tai jonkin lähellä pitkään aikaan - tai koskaan enää. Ihan kuin ahmisin kaikkea ympärilläni olevaa ja tapahtuvaa. Kaikki tuntuu niin mukavalta ja harmoniselta. Edes inhottavimmat työkaverini eivät saa minua hyppimään seinille tekosillaan.
Tänään istuin vessassa ja tein mitä siinä nyt yleensä tehdään. Sain itseni kiinni tuijottamasta käsipyyhkeitä ja ajattelemasta, että en noitakaan katso sitten. Kysymys on myös siitä, että jotkut asiat muuttuvat kokonaan. Tiedän, että elän jaksoissa ja jotkut jaksot eivät ole sellaisia, joihin voi mennä takaisin. En voi tulla takaisin tähän hetkeen ja tähän harmoniaan enään. Kuka tietää mitkä ihmissuhteet muuttuvat ja miten. Ainoa mitä tiedän varmaksi (ja mitä olen tietänyt jo hetken) on, että minä todella elän elämääni täysillä ja nautin jokaisesta hetkestä. Tiedän, että se kuulostaa kliseeltä, mutta sitähän se on... kliseetä. Koko kirjoitus ja kaikki miltä tuntuu nyt on kliseetä.
Se on myös pelottavaa. Kaikki muutokset ovat pelottavia. Ei tunne tilanteita tai ei ole tottunut niihin. Kuten äiti sanoi tänään, kun sanoin etten ikävöisi jotain tiettyä juttua: Odota vaan, tuut vielä kaipaan sitä enemmän kun huomaatkaan ens vuonna!
Olen varma, että ikävöin vielä kummallisia juttuja. Tiedän, että tulen olemaan todella yksinäinen joinain hetkinä. Heh, niin kuin kaksi vuotta sitten kun muuten ensimmäiseen omaan asuntooni. Kun äiti, isä ja Jussi lähtivät muutettaan kaikki kamani, en tiennyt miten olisin ollut. Nyt en sentään juttele enää yksinäni. Olin myös niin tottunut huutamaan MOI ovelta, vaikka asunto olisi ollut aivan tyhjä, mutta kämppikseni katsoi minua niin pitkään, että lopetin sen aika lyhyeen. Nyt olen kehittänyt itselleni turvaverkoston Vantaalla. Tiedän etten jää yksin. Se on myös yksi syy miksi on vaikeaa lähteä.. tietäen että taas kerran pitää aloittaa aivan alusta.
Laura lähtee Koreaan viiden päivän päästä ja Sini Denveriin, Amerikkaan seitsemän.
Wednesday, August 8, 2007
Vapauden huuma (Petri Tamminen)
"Hurjimmalta tuntuu rikkoa arkisimmat tottumukset - nukkua yö täysissä pukeissa, herätä varhain ja lähteä ulos niine hyvineen, syömättä, pesemättä ja hampaita harjaamatta. Kaupunki näyttää uudelta ja kansainväliseltä. Vapaus pakahduttaa. Elämä tuntuu lahjalta.
Ihmiset muistelevat äkkilähtöjään vuosikausia - kuinka silloin kahvipöydästä paineltiin suoraan satamaan tai lentokentälle. Pelkkä yllättäen valvottu kesäyö voi laukaista voimantunnon. Ympärillä ovat äkkiä oudot hajut ja äänet, autiot torit, yön kulkijat. Auringonnousu on elämys, se tuntuu yksityisnäytökseltä.
Hurmoksellinen, ilmestyksenä koettu vapaus on lupaus paremmasta elämästä. Se käynnistää ketjureaktion. Tottumukset rapisevat, vanhat salaisuudet ja valheet raukeavat. --"
Ihmiset muistelevat äkkilähtöjään vuosikausia - kuinka silloin kahvipöydästä paineltiin suoraan satamaan tai lentokentälle. Pelkkä yllättäen valvottu kesäyö voi laukaista voimantunnon. Ympärillä ovat äkkiä oudot hajut ja äänet, autiot torit, yön kulkijat. Auringonnousu on elämys, se tuntuu yksityisnäytökseltä.
Hurmoksellinen, ilmestyksenä koettu vapaus on lupaus paremmasta elämästä. Se käynnistää ketjureaktion. Tottumukset rapisevat, vanhat salaisuudet ja valheet raukeavat. --"
Sunday, July 29, 2007
Moi äiti, iskä, Jussi, mummi, pappa, mamma, Iska ja muut,
Aloitin tämän päiväkirjan kirjoittamisen monesta syystä. Alunperin idea lähti siitä, että olisin tarjonnut jollekin suomalaiselle lehdelle tai sanomalehdelle juttuja vaihtoelämästä. Toinen on sama kuin monella muulla vaihtoon lähtevällä ystävälläni. Soittaminen on kallista ja kaikki eivät käytä skypeä. Tämä on kiva tapa pitää kaikki ajantasalla siitä mitä tapahtuu. Toki haluan myös muistaa osakseni mitä kaikkea on tapahtunut ja täällähän ne pysyy tallessa (koputtaa puuta). Kirjoittelen pääasiassa varmasti englanniksi, mutta pyrin kirjoittamaan ainakin kerran viikossa tai kahdessa myös suomeksi. Kommentit ovat aina tervetulleita piristämään päiviäni :)
Jos kaikki nyt sitten menee suunnitelmien mukaan niin lähden Helsinki-Vantaan lentokentältä Scandinavian Airlinesilla (SAS) 23. syyskuuta 9:25 ja lennän ensin Kööpenhaminaan, josta sitten Venetsiaan. Perillä pitäisi olla lentolipun mukaan 13:30 (Italian aikaa).
Italiaan menen siis opiskelemaan Padovan yliopistoon (Università degli Studi di Padova) visuaalisen ja esittävän taiteen tiedekunnassa. Minä en ole Erasmus-vaihtari, koska minun ja Padovan koulut eivät kerenneet enää tehdä sopimusta. Sen takia opiskelen ns. yksittäisiä kursseja (vähän niinkuin avoimessa yliopistossa). Padova on siellä samalla suunnalla, jossa käytiin perheen kanssa vuonna 2002. 40 kilometriä Venetsiasta, josta pääsee Padovaan noin puolessa tunnissa (ja vielä halavalla!)
Kaikkein hermostunein olen siitä, että minun pitäisi opiskella italiaksi. Onhan minulla ollut 6 kurssia italiaa lukiossa, mutten minä silloin siitä niin välittänyt. Halusin toki oppia kielen, mutta olin aika laiska tunneilla ja tekemään kotitehtävät. Aloitin uudestaan Laureaan päästyäni ja kävin italian peruskurssilla. Ongelma noilla kursseilla onkin, että he opettavat kieliopin ja sanastoa, jotka ovat kyllä tärkeitä, mutta unohtavat usein puhumisosan. Puhumisen aloittaminen ja yleensä tekstin tuottaminen on vaikeinta uudessa kielessä, mutta ehdottomasti paras tapa oppia. Sen olen oppinut myös tässä vaihto-opiskelijoiden kanssa häärätessäni. Kahden vuoden aikana englannin kieleni on parantunut huomattavasti maiden kulttuuritietämyksen ohessa. Kävin keväällä italian jatkokurssin Helsingin avoimessa yliopistossa.
Kaikki opettajani ovat sanoneet, että osaan kieltä tarpeeksi aloittaakseni ja vaikken ensimmäisillä tunneilla ymmärtäisi kuin sanan sieltä, toisen täältä, niin nopeasti kieli lähtee rullaamaan. Saa nähdä miten oikeassa ovat.
Kielen oppimisen ohella, on kiva mennä toiseen kulttuuriin ja päästä siihen sisälle. Vähän niinkun yksi ystäväni sanoi: "Menen sinne ottamaan selvää, josko se olisi sopivampi paikka minun elää... tai kuinka paljon ikävöin kotiin."
Jos kaikki nyt sitten menee suunnitelmien mukaan niin lähden Helsinki-Vantaan lentokentältä Scandinavian Airlinesilla (SAS) 23. syyskuuta 9:25 ja lennän ensin Kööpenhaminaan, josta sitten Venetsiaan. Perillä pitäisi olla lentolipun mukaan 13:30 (Italian aikaa).
Italiaan menen siis opiskelemaan Padovan yliopistoon (Università degli Studi di Padova) visuaalisen ja esittävän taiteen tiedekunnassa. Minä en ole Erasmus-vaihtari, koska minun ja Padovan koulut eivät kerenneet enää tehdä sopimusta. Sen takia opiskelen ns. yksittäisiä kursseja (vähän niinkuin avoimessa yliopistossa). Padova on siellä samalla suunnalla, jossa käytiin perheen kanssa vuonna 2002. 40 kilometriä Venetsiasta, josta pääsee Padovaan noin puolessa tunnissa (ja vielä halavalla!)
Kaikkein hermostunein olen siitä, että minun pitäisi opiskella italiaksi. Onhan minulla ollut 6 kurssia italiaa lukiossa, mutten minä silloin siitä niin välittänyt. Halusin toki oppia kielen, mutta olin aika laiska tunneilla ja tekemään kotitehtävät. Aloitin uudestaan Laureaan päästyäni ja kävin italian peruskurssilla. Ongelma noilla kursseilla onkin, että he opettavat kieliopin ja sanastoa, jotka ovat kyllä tärkeitä, mutta unohtavat usein puhumisosan. Puhumisen aloittaminen ja yleensä tekstin tuottaminen on vaikeinta uudessa kielessä, mutta ehdottomasti paras tapa oppia. Sen olen oppinut myös tässä vaihto-opiskelijoiden kanssa häärätessäni. Kahden vuoden aikana englannin kieleni on parantunut huomattavasti maiden kulttuuritietämyksen ohessa. Kävin keväällä italian jatkokurssin Helsingin avoimessa yliopistossa.
Kaikki opettajani ovat sanoneet, että osaan kieltä tarpeeksi aloittaakseni ja vaikken ensimmäisillä tunneilla ymmärtäisi kuin sanan sieltä, toisen täältä, niin nopeasti kieli lähtee rullaamaan. Saa nähdä miten oikeassa ovat.
Kielen oppimisen ohella, on kiva mennä toiseen kulttuuriin ja päästä siihen sisälle. Vähän niinkun yksi ystäväni sanoi: "Menen sinne ottamaan selvää, josko se olisi sopivampi paikka minun elää... tai kuinka paljon ikävöin kotiin."
Subscribe to:
Posts (Atom)
visitors since 1st of September 2007.