(english below)
Onpa hassua. Tiedän, että tää muutto on mulle hyvästä. Kaikki kenelle oon siitä maininnu on sanonu et mene nyt ihmeessä, koska 1) tarjous on loistava ja 2) sun olo Padovassa muuttuis paljon paremmaks varmasti. Etenkin Hanna, jonka kanssa nyt eniten aikaani oon viettäny on sanonu monesti uskovansa tän olevan todella hyvä juttu mulle. Uskon itsekin niin.
Olinkin tapaamispaikalle pyöräillessäni todella hermostunut. Hyvä etten auton alle jäänyt kun vain roboottimaisesti pyöräilin eteenpäin. Olin hermostunut, koska kerroin juuri Annalle ja hän suhtautuu minuun nyt kylmästi. Olin hermostunut, koska Giorgio maalaili piruja seinille sopimuksen kanssa - JA MITÄ TÄSTÄKIN OPIMME - Lapset älkää ikinä IKINÄ tehkö tuollaista sopimusta itaaliassa.. vuokranmaksupuoli oli aivan epäreilu ja melkein laiton. Kuitenkin kun Giorgio soitti Francalle, koko juttu tais mennä tosi hyvin. Nyt mun tarvii soittaa Francalle huomenna ja sopia aika tapaamiselle keskiviikkona. Sitten pitäisi selittää samat luritukset eli haluan muuttaa sinne koska oon tavannu kavereita ja muuttaa asua niiden kanssa kun oon täällä kuitenkin vaan vuoden.
Nyt pistin nettiin jo ilmoituksia ja Francesco teki mulle sellaisen ilmoituksen jonka käyn tulostamassa huomenna ja vien ympäri mantuja. Lähetin jo mailia jos mihin paikkaan, josko uudet vaihtarit vaikka innostuis meitsin paikasta. Nyt toivon vaan että kämppikset ois yhteystyöhaluisia, koska oon Saksassa torstaista lähtien 10 päivää ja sit ois jo niinkun muuttaminen tosi hollilla. Yleensä ongelma on toisinpäin. Paikkaa ei löydy ja edellinenkin menee alta.
Ihmiset on niin ihanan avuliaita. Giorgio ja Fredi molemmat auttanut ja vienyt melkeen kädestä pitäen ja kertonut miten mikäkin pitää tehdä. Giorgiokin kuittas isot kiitokset sillä että juujuu kyl hän tietää et autat sitte häntä jos hän yrittää joskus ettiä töitä Suomessa (on siis ollu Suomessa vaihdossa).
Nyt on kuitenkin haikea olo lähteä. Mulla tulee tyttöjä ikävä vielä ja mietin että tuossa tulevassa kodissa ei kyllä ole sitä sellasta samanlaista ruokailuhenkeä, kun eivät oo kotona samallalailla, mut ei se mitään. Voin tulla tänne viel näidenkin kanssa illastamaan :) On tässä viel mutkia, mut kyl se tästä. Nokka vaan eteenpäin ja puskemalla sit jossei muuten.
---
So I don't miss any spot of advertisement:
I'm an Erasmus student here in Padova and I'm searching for someone to take my place in the house I live in now. I'm moving myself to a singola in a house with friends.
The place I offer is a bed in a very big doppia with an italian girl. She studies art history and is 23 years old. There is other two girls in another doppia, they are both 20 and study farmacia. The house is very clean and nice! One shared bathroom and also a guestroom, which is very convinient for Erasmus people. There is internet, washing machine and a place for a car. It is in the area Montá which is 2km from the station and about the same to the center.
This place is free from March (however we arrange it) until September or more if needed. I'm going for a vacation on 6th of March until 17th, but there are other girls to show around in the house.
Email me soon if you're interested: haleine00@hotmail.com
Showing posts with label flatmates - anna. Show all posts
Showing posts with label flatmates - anna. Show all posts
Monday, March 3, 2008
Friday, January 11, 2008
Che vacanza,
Tämä loma on ollut todella terveellinen monilta osin. Olen saanut paljon enemmän perspektiiviä esimerkiksi Padovassa olemiseen ja ihmisten käsittelyyn. Tuntuu jotenkin, että sellainen asioiden yhdistely ja summauskyky on vajaa täällä. Tapahtuu niin paljon uutta ja samassa kun siihen sopeutuu, siihen pitäisi myös opetella myös suhtautumaan jotenkin.
Moneen asiaan tarvitsin jonkun joka tuntee minut hyvin ja tietää oman suhtautumisista ja asenteista erilaisiin asioihin. Siihen miten suhtautua tässä talossa olemiseen, miten suhtautua kaikkeen ympärillä olevaan. Sitä aina jankuttaa itselleen, että ei pidä välittää niin paljon siitä mitä muut ajattelee ja tekee, mutta kyllä se vain on niin kuin valmennuskeskuksen esittelijä sanoi Raision lukiossa puhuessaan: "Ei se ole aivan merkityksetöntä mihin kaverit menee." Sovellan tätä tilanteeseen niin, että kaikkenlaisiin elämäntilanteisiin ja tapahtumiin tarvitsen tukea. Se tuki ei voi olla täydellistä, jos tukijat eivät tiedä mitä tukevat. Nytpä tietävät :)
Lauran viimeisenä iltana tehtiin kämppiksille ruokaa (kermaista kalakeittoa mmmm) ja juteltiin kaikenlaisesta. Lopulta keskustelu päättyi taas kerran siihen mistä olen heille yrittänyt monesti puhua, mutta kun tällä kertaa sain taustatukea, pääsimme jonkinlaiseen lopputulokseen. Laurasta ja minusta Padovassa ihmiset käyttäytyvät toisiaan kohtaan todella kylmästi ja nirppanokkamaisesti. Voin esittää kaksi esimerkkiä: 1) Kävimme iskän synttäripäivällisellä paikallisessa tratoriassa (perinteinen ravintola), nauroimme ääneen ja juttelimme paljon, jossain vaiheessa huomasin miten naapuripöydän vanha mies valitti tarjoilijalle (kai) meistä ja lähtiessä saimme todella ylimielisiä katseita. 2) Lauran (jolla on siis lyhyt tukka) kanssa ympäri Padovaa käveltäessä saimme paljon arvioivia katseita. Tarkastelu suoritetaan päästä varpaisiin. Jos on erikoisia vaatteita päällä, lyhyet hiukset naisella tai muuten poikkeaa harmaan-liilan-tummanvihreän-mustan-valkoisen-kansasta jotenkin, saa aina kyseenalaista huomiota. Tähän vastakkaiseksi... kun kävelimme Bergamossa (171km Padovasta, kuten Turku-Helsinki), ihmiset moikkailivat kadulla vaikka eivät edes tunteneet ja varmasti näkivät että olimme turisteja. Perheen kanssa ajelimme pienemmissäkin kaupungeissa, mutta heti kun Veneton alueesta pääsimme kauemmassa suhtautuminen toisiin ihmisiin oli aivan erilainen. Kämppikset eivät tätä aiemmin ymmärtäneet, mutta nyt tulimme tulokseen, jossa näkyy kasvuympäristöjemme erilaisuus. He tulevat kaikki pienistä vuoristokylistä (Marican kylässä 1850 ihmistä, Annan 4230, Giadan kylää en tarkkaan tiedä). Siellä kaikki tuntevat toisensa. Padova taas, jossa on 210 300 ihmistä, on heille suuri kaupunki, jossa heidän mielestään ihmiset eivät välitä toisistaan. Lauran puolesta en voi puhua, mutta minä taas olen tottunut siihen, että voin olla sellainen kuin olin vaikka totta puhuen tuntui se 24 000:n Raisiokin joskus siinä 175 400:n Turun vieressä ahtaalta*. Heille Milano on liian kiireinen fashionistien kaupunki, missä se minulle on ihana kehto, jossa saan edes hetken olla oma itseni pukeutuen juuri miten haluan ja olla se mikä olen, kulkien kansan keskuudessa herättämättä kokoajan kyseenalaista huomiota.
Kun perhe lähti takaisin pimeään Suomeen ehdimme Lauran kanssa paljon. Jäimme Milanoon vielä pariksi päiväksi extempore-päätöksellä. Sopivasti ylittämään Uuden Vuoden raja. Kävimme Veronassa, Bolognassa ja Venetsiassa. Löydettiin aivan ihana alituisesti pullalta tuoksuva hotelli Bolognasta, jossa nukuin parhaat torkut ja huonoimmat yöunet. Shoppailtiin. Puhuttiin paljon keskenämme ja toisille. Tavattiin paljon ihmisiä ja saatiin uusia kavereita. Ajettiin helvetimoisessa sumussa kahdesti Trevisoon ja takaisin Fiat 500'lla. Kaiken päätteeksi neiti A veti Lauran viimeisenä iltana niin jumalattomat perseet olalle, etten ole koskaan nähnyt häntä niin.. noh, kännissä.
Miten voikin mennä näin kauan, että tajuaa minkälaisen ihmisen kanssa oikeasti asuu ja sekin jonkun muun tarvitsi tulla minulle kertomaan. Ainakin osaan pistää asiat taas suuruusjärjestykseen ja tuntui myös hyvältä saada tunnusta kestävyyskyvystä tuollaisen ihmisen kanssa asumisesta. En tiedä oikein kävikö minulla vain huono tuuri vai oikeastaan hyvä tuuri, koska kyllä tämäkin taas kasvattaa.
Venetsiassa kävellessäni tajusin, että italialaiset eivät osaa nauraa itselleen niin kuin suomalaiset vai pitäisikö tarkentaa, että ne suomalaiset joiden kanssa eniten vietän aikaani. Onhan noita huonoja päiviä kaikilla, mutta jos oikein yleistetään niin italialaiset ottavat itsensä paljon vakavammin kuin suomalaiset yleensä. Sen näkee niin pukeutumisessa, käyttäytymisessä kuin missä tahansa julkisella tiskillä asioitaessakin.
Vaikka keskiviikkona lähdin Fish Marketista aikaisemmin, koska en tuntenut oloani taas kotoisaksi "yksin" tässä joukossa, voin kuitenkin sanoa, että viihdyn tässä talossa paremmin kuin aiemmin. Marica ja Giada pitää minua kyllä ajoittain todella kunnioitettavasti pystyssä :)
Nyt yritän omaksua 44 sivun päivävauhdilla dokumenttileffan historiaa ennen kuin lähden Torino-Pisa-Firenze(-Bologna)-Padova-kiertueelle. Sain eilen reilikorttini siihen äidiltä ja ikkunatiivisteitä :D Niin ja vielä mainitsemisen arvoinen asia tähän täysin jäsennystä vailla olevaan tekstiin voin kertoa, että kävin eilen Marican kanssa juoksemassa lenkin. Olin onnellinen, että se lähti kerrankin yksinään ja sain erotettua hetkeksi noi kaksoset.
*) Uskomatonta muuten miten Turku on pienempi, vaikka se tuntuu PALJON isommalta kuin Padova.
Moneen asiaan tarvitsin jonkun joka tuntee minut hyvin ja tietää oman suhtautumisista ja asenteista erilaisiin asioihin. Siihen miten suhtautua tässä talossa olemiseen, miten suhtautua kaikkeen ympärillä olevaan. Sitä aina jankuttaa itselleen, että ei pidä välittää niin paljon siitä mitä muut ajattelee ja tekee, mutta kyllä se vain on niin kuin valmennuskeskuksen esittelijä sanoi Raision lukiossa puhuessaan: "Ei se ole aivan merkityksetöntä mihin kaverit menee." Sovellan tätä tilanteeseen niin, että kaikkenlaisiin elämäntilanteisiin ja tapahtumiin tarvitsen tukea. Se tuki ei voi olla täydellistä, jos tukijat eivät tiedä mitä tukevat. Nytpä tietävät :)
Lauran viimeisenä iltana tehtiin kämppiksille ruokaa (kermaista kalakeittoa mmmm) ja juteltiin kaikenlaisesta. Lopulta keskustelu päättyi taas kerran siihen mistä olen heille yrittänyt monesti puhua, mutta kun tällä kertaa sain taustatukea, pääsimme jonkinlaiseen lopputulokseen. Laurasta ja minusta Padovassa ihmiset käyttäytyvät toisiaan kohtaan todella kylmästi ja nirppanokkamaisesti. Voin esittää kaksi esimerkkiä: 1) Kävimme iskän synttäripäivällisellä paikallisessa tratoriassa (perinteinen ravintola), nauroimme ääneen ja juttelimme paljon, jossain vaiheessa huomasin miten naapuripöydän vanha mies valitti tarjoilijalle (kai) meistä ja lähtiessä saimme todella ylimielisiä katseita. 2) Lauran (jolla on siis lyhyt tukka) kanssa ympäri Padovaa käveltäessä saimme paljon arvioivia katseita. Tarkastelu suoritetaan päästä varpaisiin. Jos on erikoisia vaatteita päällä, lyhyet hiukset naisella tai muuten poikkeaa harmaan-liilan-tummanvihreän-mustan-valkoisen-kansasta jotenkin, saa aina kyseenalaista huomiota. Tähän vastakkaiseksi... kun kävelimme Bergamossa (171km Padovasta, kuten Turku-Helsinki), ihmiset moikkailivat kadulla vaikka eivät edes tunteneet ja varmasti näkivät että olimme turisteja. Perheen kanssa ajelimme pienemmissäkin kaupungeissa, mutta heti kun Veneton alueesta pääsimme kauemmassa suhtautuminen toisiin ihmisiin oli aivan erilainen. Kämppikset eivät tätä aiemmin ymmärtäneet, mutta nyt tulimme tulokseen, jossa näkyy kasvuympäristöjemme erilaisuus. He tulevat kaikki pienistä vuoristokylistä (Marican kylässä 1850 ihmistä, Annan 4230, Giadan kylää en tarkkaan tiedä). Siellä kaikki tuntevat toisensa. Padova taas, jossa on 210 300 ihmistä, on heille suuri kaupunki, jossa heidän mielestään ihmiset eivät välitä toisistaan. Lauran puolesta en voi puhua, mutta minä taas olen tottunut siihen, että voin olla sellainen kuin olin vaikka totta puhuen tuntui se 24 000:n Raisiokin joskus siinä 175 400:n Turun vieressä ahtaalta*. Heille Milano on liian kiireinen fashionistien kaupunki, missä se minulle on ihana kehto, jossa saan edes hetken olla oma itseni pukeutuen juuri miten haluan ja olla se mikä olen, kulkien kansan keskuudessa herättämättä kokoajan kyseenalaista huomiota.
Kun perhe lähti takaisin pimeään Suomeen ehdimme Lauran kanssa paljon. Jäimme Milanoon vielä pariksi päiväksi extempore-päätöksellä. Sopivasti ylittämään Uuden Vuoden raja. Kävimme Veronassa, Bolognassa ja Venetsiassa. Löydettiin aivan ihana alituisesti pullalta tuoksuva hotelli Bolognasta, jossa nukuin parhaat torkut ja huonoimmat yöunet. Shoppailtiin. Puhuttiin paljon keskenämme ja toisille. Tavattiin paljon ihmisiä ja saatiin uusia kavereita. Ajettiin helvetimoisessa sumussa kahdesti Trevisoon ja takaisin Fiat 500'lla. Kaiken päätteeksi neiti A veti Lauran viimeisenä iltana niin jumalattomat perseet olalle, etten ole koskaan nähnyt häntä niin.. noh, kännissä.
Miten voikin mennä näin kauan, että tajuaa minkälaisen ihmisen kanssa oikeasti asuu ja sekin jonkun muun tarvitsi tulla minulle kertomaan. Ainakin osaan pistää asiat taas suuruusjärjestykseen ja tuntui myös hyvältä saada tunnusta kestävyyskyvystä tuollaisen ihmisen kanssa asumisesta. En tiedä oikein kävikö minulla vain huono tuuri vai oikeastaan hyvä tuuri, koska kyllä tämäkin taas kasvattaa.
Venetsiassa kävellessäni tajusin, että italialaiset eivät osaa nauraa itselleen niin kuin suomalaiset vai pitäisikö tarkentaa, että ne suomalaiset joiden kanssa eniten vietän aikaani. Onhan noita huonoja päiviä kaikilla, mutta jos oikein yleistetään niin italialaiset ottavat itsensä paljon vakavammin kuin suomalaiset yleensä. Sen näkee niin pukeutumisessa, käyttäytymisessä kuin missä tahansa julkisella tiskillä asioitaessakin.
Vaikka keskiviikkona lähdin Fish Marketista aikaisemmin, koska en tuntenut oloani taas kotoisaksi "yksin" tässä joukossa, voin kuitenkin sanoa, että viihdyn tässä talossa paremmin kuin aiemmin. Marica ja Giada pitää minua kyllä ajoittain todella kunnioitettavasti pystyssä :)
Nyt yritän omaksua 44 sivun päivävauhdilla dokumenttileffan historiaa ennen kuin lähden Torino-Pisa-Firenze(-Bologna)-Padova-kiertueelle. Sain eilen reilikorttini siihen äidiltä ja ikkunatiivisteitä :D Niin ja vielä mainitsemisen arvoinen asia tähän täysin jäsennystä vailla olevaan tekstiin voin kertoa, että kävin eilen Marican kanssa juoksemassa lenkin. Olin onnellinen, että se lähti kerrankin yksinään ja sain erotettua hetkeksi noi kaksoset.
*) Uskomatonta muuten miten Turku on pienempi, vaikka se tuntuu PALJON isommalta kuin Padova.
Thursday, December 20, 2007
Vaan n. 22 tuntia, jos aikataulu pysyy samana!
Music: RTL Ultimate Chart Show: Bomfunk MC's - Freestyler; Lou Bega - Mambo n. 5; Cher - Believe; Salt'n Pepa - Let's Talk About Sex...
JEE! En olekaan kertonut, että tammikuun 18. päivä näen Dinon ja Marion !! Tammikuu on helmikuuta edeltävä kuukausi, joista jälkimmäisenä on kaikki kokeet. Kaikki kaksi. Tammikuu pitäisi siis opiskella, mutta vietän noin viikon matkustellen ympäriinsä Dinon kanssa. Hyvä puoli siinä on, että luonnollisesti näen pojat ja pääsen näkemään uusia paikkoja taas, mutta myös että molemmat on ainakin puoliksi italialaisia, joten hyötysuhde on myös suuri! Junamatkoilla voin siis opiskella noita maanvaivoja (lue: italiankielisiä palikkakieli-kirjoja elokuvauksesta ja valokuvauksesta) ja Dino voi auttaa vaikeiden sanojen kanssa.
Suunnitelma on siis seuraava: Dino lentää Hannoverista Milanoon 18. päivä illalla, josta Mario hakee autoillen Dinon ja minut (jos mennään nykyisten suunnitelmien mukaan) ja sitten ajellaan Torinoon. Mario lähtee 20. päivä sunnuntaina Singaporeen, joten ei voida olla hänen luonaan muuta kuin perjantaista lauantaihin. Dino ja minä ollaan siis suunniteltu, että tehdään pieni kiva reitti Padovaan ja sitten 25. päivä hän lentää Venetsiasta takaisin Hannoveriin. Mennään Pisaan, jossa hänen serkkunsa asuu. Voidaan olla siellä jonkin aikaa. Pisan jälkeen suunnataan Firenzeen, jossa yövytään hotellissa varmaan yksi yö. Padovaan näyttää nenä viimeiseksi!
Me is so excited!!! Ensinnäkin että näen nuo pojat yli puolen vuoden jälkeen ja että pääsen matkustelemaan ja vielä Dinon kanssa! JIII!
*
Sain joulukortteja lisää!
Ja sitten sain Maricalta ja Annalta joululahjat. Annalta sain (kuten muutkin tytöt) kylpysuolapallon ja kaksi kylpyvaahtotähteä! Maricalta sain tuon söpön vihreän kukkaron, jonka mukana oli viesti: "Hyvää joulua 'Rata'! Paljon onnea ja vähän valkosipulia uudelle vuodelle! Suukkoja, Marica" Tuo valkosipuli, ehkä vaatii vähän selittämistä. Innostuin valkosipulista tosissaan tossa viikko sitten ja siitä jälkihajusta ei Marica ja Giada oo ollu ollenkaan innoissaan. Juosseet raukat mua pakoon kun oon hönkäilly :( :D
Suunnitelma on siis seuraava: Dino lentää Hannoverista Milanoon 18. päivä illalla, josta Mario hakee autoillen Dinon ja minut (jos mennään nykyisten suunnitelmien mukaan) ja sitten ajellaan Torinoon. Mario lähtee 20. päivä sunnuntaina Singaporeen, joten ei voida olla hänen luonaan muuta kuin perjantaista lauantaihin. Dino ja minä ollaan siis suunniteltu, että tehdään pieni kiva reitti Padovaan ja sitten 25. päivä hän lentää Venetsiasta takaisin Hannoveriin. Mennään Pisaan, jossa hänen serkkunsa asuu. Voidaan olla siellä jonkin aikaa. Pisan jälkeen suunnataan Firenzeen, jossa yövytään hotellissa varmaan yksi yö. Padovaan näyttää nenä viimeiseksi!
Me is so excited!!! Ensinnäkin että näen nuo pojat yli puolen vuoden jälkeen ja että pääsen matkustelemaan ja vielä Dinon kanssa! JIII!
*
Sain joulukortteja lisää!
Ja sitten sain Maricalta ja Annalta joululahjat. Annalta sain (kuten muutkin tytöt) kylpysuolapallon ja kaksi kylpyvaahtotähteä! Maricalta sain tuon söpön vihreän kukkaron, jonka mukana oli viesti: "Hyvää joulua 'Rata'! Paljon onnea ja vähän valkosipulia uudelle vuodelle! Suukkoja, Marica" Tuo valkosipuli, ehkä vaatii vähän selittämistä. Innostuin valkosipulista tosissaan tossa viikko sitten ja siitä jälkihajusta ei Marica ja Giada oo ollu ollenkaan innoissaan. Juosseet raukat mua pakoon kun oon hönkäilly :( :D
Thursday, November 15, 2007
Hermostunut Milla,
Oltiin eilen Fish Marketissa. Siellä oli ensimmäiset vaihtaribileet. Olin jo alunperin koko päivän menossa. Siivosin ensin kotona lattiat, kun oli mun vuoro. (Meillä on vuorot viikottain. Yksi pesee kylppärin, yksi lattiat, yksi vie roskat ja yhdellä on vapaa viikko.) Sitten lähdin koululle kauheessa kiireessä kun unohduin hakemaan netistä erilaisia gallerioita joita käydä kurkkaamassa näyttelyä varten. Saa nähdä nyt. Yksi kahvila vaikuttaa aika mukavalta, mutten tiedä vielä mitä sinne tarjoaisin. Seuraavaksi onkin projekti katsasta kaikki kuvat läpi.
Luennolle làhdin ajoissa, koska sain tekstiviestin joltain(?) ettà alkaakin jo 15:30. Luokassa kàvi ilmi, ettà tàstà làhtien alkaa aina jo tuohon aikaan ja kestàà 19:15 asti. Tààllà tai ainakin tàmà professori ei tunne sanaa tauko, joten se on joko itse otettava, koska ketààn ei kiinnosta koska tulet ja menet, kunhan et kokoajan ramppaa TAI on vain kestettàvà. Minà làhden aina ajoissa, ettà kerkeàn kuoroharjoituksiin. Tàllà kertaa katsottiin taas dokumenttielokuvia.. ja yksi filmi oli vuohien juuston tekemisestà luonnonolosuhteissa. Maisemat nàytti ihan Suomelta. Lunta pyrytti ja ne kuivatti sità juustoa kodannàkòisessà paikassa. Pààhenkilòt eivàt juuri puhuneet ja jouduin oikein pinnistàmààn kuullakseni puhuvatko suomea vaiko eivàt. Kuulosti ihan joltain murteelta, mutten voi vielàkààn mennà takuuseen oliko sità vaiko ei. Tuli kuitenkin sopivan kotoisa olo.
Kuorossa meille lykàttiin uusi biisi nenàn eteen, Kyrie Eleison: Lord Have Mercy (en oo ihan varma onko oikee kohta biisistà joka lauletaan, kun en pysty tààllà koulussa kuuntelee sità kunnolla). Olen huomannut tuntevani oloni kovin kotoisaksi tuolla kuorossa. Tykkààn siità miten hyvàltà se kuulostaa (jos nyt pari osaa otetaan pois). Hankin jonkun ottamaan videoa kun lauletaan konsertissa. Lauletaan meinaan Santa Lucian kirkossa, joka on aika iso. Lauletaan ens kuun puolessa vàlissà :)
Sitten sieltà menin Benjaminin kanssa syòmààn koulun ruokalaan joka on tààllà auki myòs iltaisin. Lounas tarjoillaan 11:45-14:30 ja illallinen 18:45 - 21:00. Oltiin molemmat vàhàn huonolla tuulella. Tai ei.. vaan mulla on ollu ongelmia kielen kanssa taas ja oon tosi vàsyny siihen.. ja on myòs vàhàn sellainen negatiivinen vaihe tààllà olemisen kanssa. Kaikki erilainen tuntuu vààràltà ja àrsyttàvàltà. Esimerkkinà ruoka on mun mielestà tààllà tosi ykstoikkosta. Pastaa, pizzaa, pastaa eri kastikkeilla, pastaa... pastaa. Toisaalta taas ruoka mità oon syòny tààllà on melkein poikkeuksetta ollu tosi hyvàà. Benjaminilla oli samanlainen meininki, mikà oli sinànsà helpottavaa koska oon tuntenu oloni niin yksinàiseksi olojeni kanssa. Kukaan ei tunnu ymmàrtàvàn sità. Hannallekin selitin, ettà mun on kirjoitettava ylòs kaikki asiat Italiasta mistà en pidà.. Hanna suhtautu tosi negatiivisesti mun negaatioihin, eikà oikein tukenut niità vaan osoitti vaan miten lapsellisia tai pikkujuttuja ne on. Toki sen tajuan ettà suurin osa tai ainakin hyvànkokoinen osa niistà on vain pikkujuttuja jotka harmittaa nyt ehkà aivan syyttà, mutta ei se tee niistà silti vàhàpàtòsià olon suhteen. Turhauttavaa mulle, vaikka sinànsà asiasta tyttò sanoikin.
Illalla sitten kàvin nopeasti kotona tekemàssà stressaavat italian làksyt. Viime kertainen italian kurssi meni huonosti ja ànkytin. Jài huono fiilis, mutta aattelin sitten panostaa làksyihin, jotta oisin ajantasalla edes. Puh. Nyt haluaisin jo ostaa sen kirjan, mutta se on aina myyty loppuun tms kun kàyn siellà kolmesti viikossa.
Sitte viipotin ensin piazzalle, jossa juotiin kuumaa sangriaa ja sitten suunnattiin loistavalle FishMarketille. Kerroin aiemmin niistà kahdesta amerikaanosta. Ne on huipumpia tyyppejà kun ajattelin aluks. Tanssii ku hullut <3 Molempina kertoina kun oon kàyny tuolla klubilla oon tullu hikisenà ja onnellisena takaisin :) Etenkin onnellisena. Illan saldona oli myòs tandem-partner eli henkilò joka haluaa oppia mun kielen, mutta tàssà tapauksessa englantia ja minà haluan oppia hànen kielen. Eli lòysin jonkun kenen kanssa opetella italiaa. Oli myòs ihana kun Mattia ja Daniele (tandem-partner) vakuutti mun yritettyà ànkyttàà italiaa hetken ja sitte turhauduttua, ettà "ei ei ei.. sà oot hyvà! nyt vaan yritàt!" ja ne oli tosi kàrsivàllisià mun puhumisen kanssa :) Me is happy!
Hanna tuli myòs yòksi, kun Anna ei ollut paikalla ja oli ihanaa huomata miten rentoa oli. Aamulla sanoinkin siità Hannalle ja hàn huomautti ettà olenkin tuntunut jokapuolella hirveàn hermostuneelta. Pitàisi vain olla vàlittàmàttà. Annalla on vain tapa riidellà todella epàreilusti. Siinà sitten kun on yksin selkà seinàà vasten, niin miettii josko jaksais tuommosta katsella lainkaan. Toiseen suuntaan kun ei kuulu làpi lainkaan.
Kaikkineen eilinen oli kuitenkin mukava. Ei niin mitààn valittamista. Tànààn illalla on ilmainen Merengue-opetuskerta!
Ja lopuksi teidàn iloksi linkki, jonka Henry làhetti piristykseksi: Russell Peters About Italy. En tiedà onko tuo teille yhtà hauskaa, koska oikeasti ihmiset kàyttàà esimerkiksi noita kàsimerkkejà niin paljon ja huvittavaa on ettà Russell on oikeasti vàhàn niinkuin asian ytimessà :P HUOM! En ole itse ehtinyt katsoa sità loppuun saakka, joten jos siellà on jotain vastuutonta niin katsotte sitten videon ihan omalla vastuulla.
Haleja!
Luennolle làhdin ajoissa, koska sain tekstiviestin joltain(?) ettà alkaakin jo 15:30. Luokassa kàvi ilmi, ettà tàstà làhtien alkaa aina jo tuohon aikaan ja kestàà 19:15 asti. Tààllà tai ainakin tàmà professori ei tunne sanaa tauko, joten se on joko itse otettava, koska ketààn ei kiinnosta koska tulet ja menet, kunhan et kokoajan ramppaa TAI on vain kestettàvà. Minà làhden aina ajoissa, ettà kerkeàn kuoroharjoituksiin. Tàllà kertaa katsottiin taas dokumenttielokuvia.. ja yksi filmi oli vuohien juuston tekemisestà luonnonolosuhteissa. Maisemat nàytti ihan Suomelta. Lunta pyrytti ja ne kuivatti sità juustoa kodannàkòisessà paikassa. Pààhenkilòt eivàt juuri puhuneet ja jouduin oikein pinnistàmààn kuullakseni puhuvatko suomea vaiko eivàt. Kuulosti ihan joltain murteelta, mutten voi vielàkààn mennà takuuseen oliko sità vaiko ei. Tuli kuitenkin sopivan kotoisa olo.
Kuorossa meille lykàttiin uusi biisi nenàn eteen, Kyrie Eleison: Lord Have Mercy (en oo ihan varma onko oikee kohta biisistà joka lauletaan, kun en pysty tààllà koulussa kuuntelee sità kunnolla). Olen huomannut tuntevani oloni kovin kotoisaksi tuolla kuorossa. Tykkààn siità miten hyvàltà se kuulostaa (jos nyt pari osaa otetaan pois). Hankin jonkun ottamaan videoa kun lauletaan konsertissa. Lauletaan meinaan Santa Lucian kirkossa, joka on aika iso. Lauletaan ens kuun puolessa vàlissà :)
Sitten sieltà menin Benjaminin kanssa syòmààn koulun ruokalaan joka on tààllà auki myòs iltaisin. Lounas tarjoillaan 11:45-14:30 ja illallinen 18:45 - 21:00. Oltiin molemmat vàhàn huonolla tuulella. Tai ei.. vaan mulla on ollu ongelmia kielen kanssa taas ja oon tosi vàsyny siihen.. ja on myòs vàhàn sellainen negatiivinen vaihe tààllà olemisen kanssa. Kaikki erilainen tuntuu vààràltà ja àrsyttàvàltà. Esimerkkinà ruoka on mun mielestà tààllà tosi ykstoikkosta. Pastaa, pizzaa, pastaa eri kastikkeilla, pastaa... pastaa. Toisaalta taas ruoka mità oon syòny tààllà on melkein poikkeuksetta ollu tosi hyvàà. Benjaminilla oli samanlainen meininki, mikà oli sinànsà helpottavaa koska oon tuntenu oloni niin yksinàiseksi olojeni kanssa. Kukaan ei tunnu ymmàrtàvàn sità. Hannallekin selitin, ettà mun on kirjoitettava ylòs kaikki asiat Italiasta mistà en pidà.. Hanna suhtautu tosi negatiivisesti mun negaatioihin, eikà oikein tukenut niità vaan osoitti vaan miten lapsellisia tai pikkujuttuja ne on. Toki sen tajuan ettà suurin osa tai ainakin hyvànkokoinen osa niistà on vain pikkujuttuja jotka harmittaa nyt ehkà aivan syyttà, mutta ei se tee niistà silti vàhàpàtòsià olon suhteen. Turhauttavaa mulle, vaikka sinànsà asiasta tyttò sanoikin.
Illalla sitten kàvin nopeasti kotona tekemàssà stressaavat italian làksyt. Viime kertainen italian kurssi meni huonosti ja ànkytin. Jài huono fiilis, mutta aattelin sitten panostaa làksyihin, jotta oisin ajantasalla edes. Puh. Nyt haluaisin jo ostaa sen kirjan, mutta se on aina myyty loppuun tms kun kàyn siellà kolmesti viikossa.
Sitte viipotin ensin piazzalle, jossa juotiin kuumaa sangriaa ja sitten suunnattiin loistavalle FishMarketille. Kerroin aiemmin niistà kahdesta amerikaanosta. Ne on huipumpia tyyppejà kun ajattelin aluks. Tanssii ku hullut <3 Molempina kertoina kun oon kàyny tuolla klubilla oon tullu hikisenà ja onnellisena takaisin :) Etenkin onnellisena. Illan saldona oli myòs tandem-partner eli henkilò joka haluaa oppia mun kielen, mutta tàssà tapauksessa englantia ja minà haluan oppia hànen kielen. Eli lòysin jonkun kenen kanssa opetella italiaa. Oli myòs ihana kun Mattia ja Daniele (tandem-partner) vakuutti mun yritettyà ànkyttàà italiaa hetken ja sitte turhauduttua, ettà "ei ei ei.. sà oot hyvà! nyt vaan yritàt!" ja ne oli tosi kàrsivàllisià mun puhumisen kanssa :) Me is happy!
Hanna tuli myòs yòksi, kun Anna ei ollut paikalla ja oli ihanaa huomata miten rentoa oli. Aamulla sanoinkin siità Hannalle ja hàn huomautti ettà olenkin tuntunut jokapuolella hirveàn hermostuneelta. Pitàisi vain olla vàlittàmàttà. Annalla on vain tapa riidellà todella epàreilusti. Siinà sitten kun on yksin selkà seinàà vasten, niin miettii josko jaksais tuommosta katsella lainkaan. Toiseen suuntaan kun ei kuulu làpi lainkaan.
Kaikkineen eilinen oli kuitenkin mukava. Ei niin mitààn valittamista. Tànààn illalla on ilmainen Merengue-opetuskerta!
Ja lopuksi teidàn iloksi linkki, jonka Henry làhetti piristykseksi: Russell Peters About Italy. En tiedà onko tuo teille yhtà hauskaa, koska oikeasti ihmiset kàyttàà esimerkiksi noita kàsimerkkejà niin paljon ja huvittavaa on ettà Russell on oikeasti vàhàn niinkuin asian ytimessà :P HUOM! En ole itse ehtinyt katsoa sità loppuun saakka, joten jos siellà on jotain vastuutonta niin katsotte sitten videon ihan omalla vastuulla.
Haleja!
Tuesday, October 30, 2007
Vicenza,
Käytiin lauantaina Marican, hänen kahden Veronassa opiskelevan kaverin, Annan ja Annan kaverin Mauran kanssa Vicenzassa. Sieltä löytyi upea suhteellisen pieni kaupunki ja mielenkiintoinen huuteleva mies. Mies huuteli kävelykadulla törkeyksiä naisille, taputti käsiään kovaa heidän naamansa edessä ja käveli edestakaisin. Minä sitte huusin että saisko englanniksi (vaaraton se minusta oli), niin sain italiaksi tulvan että: "Naiset on kauniita mutta niin tyhmiä tai sitte ne on transvestiittejä." Olin ainoa joka nauroi miehelle. Muut otti hänet hirveän vakavasti :D Raukka sillä on varmaan rakkoja rakkaudessa. Niin ja lopulta olin saksalainen transvestiitti :)
Marica ja Patricia (Marican Veronassa kieliä opiskeleva kaveri).
Marica and Patricia (Marica's friend who studies languages in Verona).
Marica and Patricia (Marica's friend who studies languages in Verona).
Maura & Anna.
Nainen laulaa Vicenzan kirkossa.
Woman singing in the Duomo of Vicenza.
Näytin kuviani Maricalle ja hän sanoi että näki niistä enemmän kuin kaupungista itsessään kun oltiin siellä. Mihinköhän neiti keskittyi taas :P
Oltiin illalla mentiin kämppisten ja Hannan kanssa Fish Marketissa (paikallinen klubi, joka sijaitsee todella lähellä kotitaloa). Kelloa siirrettiin taaksepäin niin biletystunteja tuli yksi lisää. Paikka oli hurja.
Anna sai lapun joltain jota tytöt arveli ulkomaalaiseks alkuperältään. Lapussa luki että Anna on loistava tähti yössä jne jne blaa blaa blaa ja sitten siinä oli puhelinnumero.
Uskomatonta oli, että meidän ympärillä oli kokoajan miehiä. KOKOAJAN ja kokoajan joku yritti tarttua jonkun tytön ranteisiin tai muuten lääppiä. Välillä oli tosi ahdistavaakin, kun ei voinu rauhassa tanssia ja pitää hauskaa vaan kokoajan sai pitää huolta omasta ympäristöstään ja kavereista. Välillä pakoilinkin ympäriinsä kun yksi alkoi oikein läheiseksi. Onneksi lopulta tuli saksalaisten porukka, jonka kanssa vietinkin loppu illan kun kämppikset lähti.
Tanssin Quirinin kanssa ihmepelleilytansseja ja lopulta lähdin kotiin. Aamulla kaupunkikierrokselle.
Friday, October 26, 2007
Talossa tapahtuu,
261007 klo 13:17
Tapahtumia talolla. Oon vähän väsynyt olemaan kokoajan ihmisten armoilla. Annan kanssa on ollut jonkinlaista kitkaa, koska... no hän ei ole hirveän joustava. Sinänsä kaikki mitä hän (tai muut tytöt) pyytää on aiheellista, mutta usein se ketä kompromisoi tekemisistään olen minä. Ero on siinä, että minä olen huomattavasti spontaanimpi ja menevämpi/vauhdikkaampi kuin muut tytöt. Teen paljon enemmän erilaisia juttuja ja päätän tekemisistäni vauhdissa. He harkitsevat pitkään pelkästään vaateostoksille lähtöä ja päättävät lähteä aina hirveän myöhään.
Minun spontaanisuus on omasta mielestäni mukava piirre tai toisin sanoen tulen hyvin toimeen oman spontaanisuuteni kanssa. Toki siinä on huonojakin puoli. Unohtelen paljon ja yleistä pientä sekasortoa saattaa olla ympäristössä. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä ettenkö olisi siisti ja yritän toki olla huomioonottava ja ehkä tämän selityksen saatossa tulee esiin että juuri se huomioonottavuus tuo nämä ongelmat esiin. Tarkoitukseni ei ole olla väliinpitämätön tai ajattelematon. Olen silti luonteeltani enemmän sellainen 'vähän sinne päin' -tyyppi. Koska yritän ottaa kuitenkin kaikki huomioon, kompromisoin usein juuri sitä spontaanisuudesta johtuvaa unohtelua ja sotkuisuutta. Piilottelen ja poden huonoa omatuntoa ominaisuuksistani.
Tässä tilanteessa mua ahdistaa esimerkiksi Annan yletön järjestelmällisyys. Tähän on lisättävä taustatiedoksi, että hän on ainoa lapsi, jotta koko tämä selitys olisi jokseenkin järkeenkäypä. Minä en esimerkiksi ymmärrä seuraavia tapahtumia:
Minulla oli kuusi-pack vesipulloja pöydällä. Se on minun ruokakaapin alla ja Annan ruokahyllykön päällä. Siinä on mikroaaltouuni, joka on Annan ja vie suurimman tilan. Sen päässä on minun folio-, kelmu- ja leivinpaperirullat. Mikro vie eniten tilaa ja siihen viereen jää pieni tila. Laskin siis pulloni siihen, kun ne eivät mahtuneet minun kaappiini enää. Hän aloitti kevyen vihjailevasti: "Mutta eikö tuo mahtunut sun kaappiin?" "Ei." "Voitko ottaa sen tosta pöydältä pois, kun se on ainoa mihin voidaan laskea jos tarvitaan tilaa." Minä en ymmärrä. Jos tarvitaan tilaa. Hyvänä esimerkkinä voin verrata tätä minun ja Jussin keinoon jakaa asioita ja alueita. Jos tilanne olisi ollut sama uskon että Jussia ei olisi voinut vähempää kiinnostaa minun vesipullot ja jos tarvitsisi tilaa olisi siirtänyt sen omatoimisesti pois huomauttamatta sen enempää. Anna oli hetken päästä siirtänyt ne lattialle ja siinä pöydällä ei ole edelleenkään mitään.
Tuo tapa huomautella kaikista minun virheistä on raskasta. Hän huomauttaa kun unohdan valot päälle (joka on muuten harventunut huomattavasti nyt), huomauttaa kun lasken tavaroitani väärille tasoille. Josta toisena esimerkkinä voin kertoa, että kylpyhuoneessa on pienihyllykkö lattialla minulle ja hänelle. Minun on alintaso ja tason päälle ei saa kuulemma laskea mitään koska pistetään siihen vaatteet kun mennään suihkuun. Mun on vaikea tajuta tuota. Nyt se useimmiten tarvittava taso on suurimman osan käyttämättä, koska minä diplomaattisena toki suostuin ihmeelliseen käytäntöön. Se yletön järjestelmällisyys ahdistaa mua jo.
Toinen pointti tässä on se, että tämän talon on oltava mulle koti. Heille se on väliaikainen asuinpaikka (vaikka viettävätkin suurimman osan ajastaan), niin tämä ei ole heille koti. Minulle sen on oltava käytännönkin pakosta. Heillä on täällä ystävät ja perheet, joiden varaan he voivat pudottautua. Minulla ei ole sitä. Minulla ei ole täällä edes ystäviä joihin luotan niin että voin heille uskoutua aivan päätä pahkaa. Ei ole sinänsä ketään kenen varaan voin pudottautua. Joten tämä talo on minun turvapaikkani. Täällä minun on saatava olla oma itseni ja minun paketissa tulee mukana se spontaanisuus, jonka mukana tulee myös unohteleminen. Se järjestelmällisyyden ja ainaisten pyytämisten vuoksi en pysty rentoutumaan täällä. Olen alituisesti varpaillani ja vahtaan omia virheitäni, joita teen joka tapauksessa... jo pelkästään inhimillisyyteni vuoksi.
Puhuin jo Maricalle ja Giadalle melkein testimielessäkin, kun tässä on aina se pieni kulttuurimuuri välissä. Seuraavaksi pitäisi vielä puhua asiasta itse päähenkilölle ja päästä minun itseni kanssa jonkinlaiseen kompromissiin ja rohkaistumiseen, että saan sanottua enkä vain antaisi itseni kompromisoida.
Tapahtumia talolla. Oon vähän väsynyt olemaan kokoajan ihmisten armoilla. Annan kanssa on ollut jonkinlaista kitkaa, koska... no hän ei ole hirveän joustava. Sinänsä kaikki mitä hän (tai muut tytöt) pyytää on aiheellista, mutta usein se ketä kompromisoi tekemisistään olen minä. Ero on siinä, että minä olen huomattavasti spontaanimpi ja menevämpi/vauhdikkaampi kuin muut tytöt. Teen paljon enemmän erilaisia juttuja ja päätän tekemisistäni vauhdissa. He harkitsevat pitkään pelkästään vaateostoksille lähtöä ja päättävät lähteä aina hirveän myöhään.
Minun spontaanisuus on omasta mielestäni mukava piirre tai toisin sanoen tulen hyvin toimeen oman spontaanisuuteni kanssa. Toki siinä on huonojakin puoli. Unohtelen paljon ja yleistä pientä sekasortoa saattaa olla ympäristössä. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä ettenkö olisi siisti ja yritän toki olla huomioonottava ja ehkä tämän selityksen saatossa tulee esiin että juuri se huomioonottavuus tuo nämä ongelmat esiin. Tarkoitukseni ei ole olla väliinpitämätön tai ajattelematon. Olen silti luonteeltani enemmän sellainen 'vähän sinne päin' -tyyppi. Koska yritän ottaa kuitenkin kaikki huomioon, kompromisoin usein juuri sitä spontaanisuudesta johtuvaa unohtelua ja sotkuisuutta. Piilottelen ja poden huonoa omatuntoa ominaisuuksistani.
Tässä tilanteessa mua ahdistaa esimerkiksi Annan yletön järjestelmällisyys. Tähän on lisättävä taustatiedoksi, että hän on ainoa lapsi, jotta koko tämä selitys olisi jokseenkin järkeenkäypä. Minä en esimerkiksi ymmärrä seuraavia tapahtumia:
Minulla oli kuusi-pack vesipulloja pöydällä. Se on minun ruokakaapin alla ja Annan ruokahyllykön päällä. Siinä on mikroaaltouuni, joka on Annan ja vie suurimman tilan. Sen päässä on minun folio-, kelmu- ja leivinpaperirullat. Mikro vie eniten tilaa ja siihen viereen jää pieni tila. Laskin siis pulloni siihen, kun ne eivät mahtuneet minun kaappiini enää. Hän aloitti kevyen vihjailevasti: "Mutta eikö tuo mahtunut sun kaappiin?" "Ei." "Voitko ottaa sen tosta pöydältä pois, kun se on ainoa mihin voidaan laskea jos tarvitaan tilaa." Minä en ymmärrä. Jos tarvitaan tilaa. Hyvänä esimerkkinä voin verrata tätä minun ja Jussin keinoon jakaa asioita ja alueita. Jos tilanne olisi ollut sama uskon että Jussia ei olisi voinut vähempää kiinnostaa minun vesipullot ja jos tarvitsisi tilaa olisi siirtänyt sen omatoimisesti pois huomauttamatta sen enempää. Anna oli hetken päästä siirtänyt ne lattialle ja siinä pöydällä ei ole edelleenkään mitään.
Tuo tapa huomautella kaikista minun virheistä on raskasta. Hän huomauttaa kun unohdan valot päälle (joka on muuten harventunut huomattavasti nyt), huomauttaa kun lasken tavaroitani väärille tasoille. Josta toisena esimerkkinä voin kertoa, että kylpyhuoneessa on pienihyllykkö lattialla minulle ja hänelle. Minun on alintaso ja tason päälle ei saa kuulemma laskea mitään koska pistetään siihen vaatteet kun mennään suihkuun. Mun on vaikea tajuta tuota. Nyt se useimmiten tarvittava taso on suurimman osan käyttämättä, koska minä diplomaattisena toki suostuin ihmeelliseen käytäntöön. Se yletön järjestelmällisyys ahdistaa mua jo.
Toinen pointti tässä on se, että tämän talon on oltava mulle koti. Heille se on väliaikainen asuinpaikka (vaikka viettävätkin suurimman osan ajastaan), niin tämä ei ole heille koti. Minulle sen on oltava käytännönkin pakosta. Heillä on täällä ystävät ja perheet, joiden varaan he voivat pudottautua. Minulla ei ole sitä. Minulla ei ole täällä edes ystäviä joihin luotan niin että voin heille uskoutua aivan päätä pahkaa. Ei ole sinänsä ketään kenen varaan voin pudottautua. Joten tämä talo on minun turvapaikkani. Täällä minun on saatava olla oma itseni ja minun paketissa tulee mukana se spontaanisuus, jonka mukana tulee myös unohteleminen. Se järjestelmällisyyden ja ainaisten pyytämisten vuoksi en pysty rentoutumaan täällä. Olen alituisesti varpaillani ja vahtaan omia virheitäni, joita teen joka tapauksessa... jo pelkästään inhimillisyyteni vuoksi.
Puhuin jo Maricalle ja Giadalle melkein testimielessäkin, kun tässä on aina se pieni kulttuurimuuri välissä. Seuraavaksi pitäisi vielä puhua asiasta itse päähenkilölle ja päästä minun itseni kanssa jonkinlaiseen kompromissiin ja rohkaistumiseen, että saan sanottua enkä vain antaisi itseni kompromisoida.
Friday, October 5, 2007
Girls night out,
051007 klo 12:06
Music: The Feeling - Sewn
(in english below)
Eilen Marica, Giada ja Anna olivat mua vastassa, kun tulin yliopistolta. Oli mukava huomata kuuluvansa johonkin joukkoon :) Ettekä varmasti voi kuvitella miten paljon ääntä noista tytöistä voi lähteä. Italialaisen ääniasteikon mukaan se voi olla normaalia, mutta suomalaisella asteikolla oltiin kyllä aika äänekkäitä. Yhdestä spritzistä tuli kaksi ja kolme. Alunperin kun sen piti olla yksi ennen päivällistä. Alkoholi kuitenkin kiihottaa ruokahalua, se näköjään kiihottaa myös juomahalua. Kolme eri paikkaa, kaksi piazza delle Erbellä ja yksi tuomiokirkon piazzalla.
Juomien mukana tulee aina sipsejä. Kauheassa nälässä napsittiin kaikki aluksi saamamme sipsit heti alkuun. Järjestyksessä toisessa paikassa tytöt yllytti mut (ulkomaalaisena, tuntemattomana) pyytämään lisää sipsejä. Raukat nälissään, niin pyysin. Käytin ulkomaalaisen charmiani ja toki sipsejä tuli paljon lisää.
Vinkkaus tarjoilijalle.
Sì?
Do you speak english?
Yes!
(tytöt parahtaa, kun mun piti pyytää italiaksi)
We would like more chips!
Okay!
Wait, wait, wait.. I want to try that in italian. Posso avere ancora patatine?
Brava! Perfect!
Ja hän toi. Jaksan vieläkin ihmetellä sitä miten ihmiset on niin vallattoman mukavia ja aurinkoisia. Tarjoilijat ei näytä läpeensä kyllästyneiltä ja jaksaa vieläkin hymyillä asiakkaille.
Giada.
Marica.
Minä kuin enkeli ;)
Me like an angel ;)
All my flatmates. Anna, Marica and Giada.
Mulla ja Giadalla on samanlaiset etuhampaat!
See! Giada and I have the same kind of front teeth!
Tykkäsin koko illasta paljon. Nauroin pitkästä aikaa paljon :) Viikko ilman suurempia naurunremahduksia on aika paljon kuitenkin.
Ennen kotiin menoa syötiin italialaista pikaruokaa eli pizza slicet, jotka oli kuitenkin 1/4 iiisosta pizzasta. Maksoi vain kaksi euroa. Täällä ei muutenkaan tunneta sanaa pikaruoka ja koko isossa kaupungissa on vain kaksi McDonaldsia. Pikaruoka on ihan oikeeta kunnollista hyvää ruokaa! Pyöräiltiin kotiin hirveällä mekkalalla. 10 minuutin matka lyheni ja minä pikkupyöräni pienen rataksen kanssa jäin ihan jälkeen. Kannoin vielä korissa jumalattoman painavaa kirjaa, jonka Marica oli ostanut koulua varten.
Kotiin päästyä kolme täysin päissään olevaa tyttöä päätti vielä pistää iltateet pystyyn pikkuisten suklaatäytteisten briochien ja suklaakeksien kanssa. Maattiin sitten sohvilla ja juteltiin kaikenlaisesta.
Tuntuu, että italia on joku pitkien suhteiden maa. Kaikki tytöt ovat pitkäaikaisessa suhteessa. Anna on ollut kolme vuotta Francescon kanssa, Marica on ollut poikaystävänsä kanssa 4 vuotta ja Giada 6 vuotta. Laskekaapa kuinka nuoresta lähtien, kun kerron, että Marica ja Giada ovat molemmat 20-vuotiaita. Anna on 23. Huh! Ihan kunnioitettavaa kyllä ja kaikki vaikuttavat oikeasti vakiintuneilta. Ei mitään sellaista väkisin hengailua, vaan ihan oikeasti yhdessä... loppullisesti yhdessä-tyylillä.
Music: Sia - Sunday
Marica ja Giada lähti n. puoli tuntia sitten ja vaikka olenkin kaivannut jo hiukan hiljaista hetkeä, niin kyllä tähän todelliseen yhdessä oloon tottuu myös. Oon varma, että sitä mun tulee vielä pois lähtiessä ikävä. Täällä kun tottuu, että aina on joku kelle voi tarvittaessa höpötellä ja vähän muutenkin, Suomessa istuin usein omassa huoneessa kotona ollessa ja tein yksinäni juttuja.
Eilen illalla Shane lähetti viestiä, josko menisin spritzille hänen kanssaan, mutta en huomannut viestiä tarpeeksi ajoissa. Sovittiin siis menevämme tänään! Lauantaina menen Prato della Vallen markkinoille, Padovan kierrokselle ja Sangria bileisiin. Ihanaa kun on tekemistä. Sunnuntaina taidan pestä pyykkiä uudella pyykinpesukoneella, jonka kaksi reippaantuntuista miestä toi tänään tuonne vierashuoneeseen :) Franca halusi tosin viedä pöydän pois, joten nyt se huone on jotenkin vajaa. Siellä on vain sänky ja pesukone.
Lähden puoli neljäksi keskustaan ostamaan vaatteita :) Jiihaa!
---
Yesterday Marica, Giada and Anna met me outside the university building when my lessons ended. It was nice to realize that I belong to a group :) And you cannot imagine how much noise a these girls can make. In the italian noise scale it is probably normal, but on the finnish one it was definitely loud. One spritz became two and three. Originally we were suppose to go for one before dinner. After all alcohol whets the appotite and I see that also the appotite for drinking. Three places, two in the piazza delle Erbe and one at the piazza of the church.
With the drinks there's always chips. Being terribly hungry we ate everything at the moment when we got them. In the second place the girls made me (a foreigner and unknown) to ask for more chips. Poor things so hungry, of course I asked for more. I used my foreigners charm and of course got more chips.. a lot of more.
Wave at the waiter.
Sì?
Do you speak english?
Yes!
(the girls were dissapointed because I started in english)
We would like more chips!
Okay!
Wait, wait, wait.. I want to try that in italian. Posso avere ancora patatine?
Brava! Perfect!
And he brought more. I still keep wondering how people are here so infinitively nice and sunny. The waiters don't seem totally bored and they still keep smiling for costumers.
I liked the evening a lot. I laughed a lot after a long while :) A week without loud laughing is a lot, after all.
Before going home we went to eat italian fast food... pizza slices, which were 1/4 of an enourmous pizza and only costed 2 euros. Here they don't seem to know the word fast food and in the whole big city there is only 2 McDonalds'. The fastfood is actually proper and good food! We biked home speaking and laughing very loudly. 10 minutes journey became shorter and my little bike with a little wheel was the last one to arrive (with me of course). I carried a really heavy book of Marica's.
After getting in from the door, the three totally drunk girls decided to make tea with minibrioches filled with chocolate and chocolate cookies. We laid in the sofas and talked about everything.
Feels like Italy is a land of long relationships. All the girls are in a long relationship. Anna has been three years together with Francesco, Marica has been with her boyfriend for 4 years and Giada 6 with hers. Count how young they were in the beginning, if I tell you that both Marica and Giada are 20. Anna is 23. Phew! Honorable yes and everyone seem really settled with that one person. Nothing like I have to hang out with this guy because everyone else has someone, but really being together... forever together-kind.
Music: Sia - Sunday
Marica and Giada left about a half an hour ago and even though I've missed for a silent moment already, I'm getting used to being together a lot with people. I'm sure I will miss it when I leave. Here you get used to having someone around all the time for chatting, in Finland I was mainly home in my own room and did things alone.
Yesterday evening Shane sent me a message asking me for a drink with him, but I didn't notice his message early enough. We decided to go today! On Saturday I'm going to the market of Prato della Valle, tour of Padova and Sangria party. Lovely to have something to do. On Sunday I need to wash clothes with the brand new washing machine, which too very perky men brought to the guestroom :) Franca wanted to take the table from there again and now the room feels a bit empty. There's only a bed and a washing machine.
Half four I'm going to the centre to buy clothes :) Yihaa!
Music: The Feeling - Sewn
(in english below)
Eilen Marica, Giada ja Anna olivat mua vastassa, kun tulin yliopistolta. Oli mukava huomata kuuluvansa johonkin joukkoon :) Ettekä varmasti voi kuvitella miten paljon ääntä noista tytöistä voi lähteä. Italialaisen ääniasteikon mukaan se voi olla normaalia, mutta suomalaisella asteikolla oltiin kyllä aika äänekkäitä. Yhdestä spritzistä tuli kaksi ja kolme. Alunperin kun sen piti olla yksi ennen päivällistä. Alkoholi kuitenkin kiihottaa ruokahalua, se näköjään kiihottaa myös juomahalua. Kolme eri paikkaa, kaksi piazza delle Erbellä ja yksi tuomiokirkon piazzalla.
Juomien mukana tulee aina sipsejä. Kauheassa nälässä napsittiin kaikki aluksi saamamme sipsit heti alkuun. Järjestyksessä toisessa paikassa tytöt yllytti mut (ulkomaalaisena, tuntemattomana) pyytämään lisää sipsejä. Raukat nälissään, niin pyysin. Käytin ulkomaalaisen charmiani ja toki sipsejä tuli paljon lisää.
Vinkkaus tarjoilijalle.
Sì?
Do you speak english?
Yes!
(tytöt parahtaa, kun mun piti pyytää italiaksi)
We would like more chips!
Okay!
Wait, wait, wait.. I want to try that in italian. Posso avere ancora patatine?
Brava! Perfect!
Ja hän toi. Jaksan vieläkin ihmetellä sitä miten ihmiset on niin vallattoman mukavia ja aurinkoisia. Tarjoilijat ei näytä läpeensä kyllästyneiltä ja jaksaa vieläkin hymyillä asiakkaille.
Giada.
Marica.
Minä kuin enkeli ;)Me like an angel ;)
All my flatmates. Anna, Marica and Giada.
Mulla ja Giadalla on samanlaiset etuhampaat!See! Giada and I have the same kind of front teeth!
Tykkäsin koko illasta paljon. Nauroin pitkästä aikaa paljon :) Viikko ilman suurempia naurunremahduksia on aika paljon kuitenkin.
Ennen kotiin menoa syötiin italialaista pikaruokaa eli pizza slicet, jotka oli kuitenkin 1/4 iiisosta pizzasta. Maksoi vain kaksi euroa. Täällä ei muutenkaan tunneta sanaa pikaruoka ja koko isossa kaupungissa on vain kaksi McDonaldsia. Pikaruoka on ihan oikeeta kunnollista hyvää ruokaa! Pyöräiltiin kotiin hirveällä mekkalalla. 10 minuutin matka lyheni ja minä pikkupyöräni pienen rataksen kanssa jäin ihan jälkeen. Kannoin vielä korissa jumalattoman painavaa kirjaa, jonka Marica oli ostanut koulua varten.
Kotiin päästyä kolme täysin päissään olevaa tyttöä päätti vielä pistää iltateet pystyyn pikkuisten suklaatäytteisten briochien ja suklaakeksien kanssa. Maattiin sitten sohvilla ja juteltiin kaikenlaisesta.
Tuntuu, että italia on joku pitkien suhteiden maa. Kaikki tytöt ovat pitkäaikaisessa suhteessa. Anna on ollut kolme vuotta Francescon kanssa, Marica on ollut poikaystävänsä kanssa 4 vuotta ja Giada 6 vuotta. Laskekaapa kuinka nuoresta lähtien, kun kerron, että Marica ja Giada ovat molemmat 20-vuotiaita. Anna on 23. Huh! Ihan kunnioitettavaa kyllä ja kaikki vaikuttavat oikeasti vakiintuneilta. Ei mitään sellaista väkisin hengailua, vaan ihan oikeasti yhdessä... loppullisesti yhdessä-tyylillä.
Music: Sia - Sunday
Marica ja Giada lähti n. puoli tuntia sitten ja vaikka olenkin kaivannut jo hiukan hiljaista hetkeä, niin kyllä tähän todelliseen yhdessä oloon tottuu myös. Oon varma, että sitä mun tulee vielä pois lähtiessä ikävä. Täällä kun tottuu, että aina on joku kelle voi tarvittaessa höpötellä ja vähän muutenkin, Suomessa istuin usein omassa huoneessa kotona ollessa ja tein yksinäni juttuja.
Eilen illalla Shane lähetti viestiä, josko menisin spritzille hänen kanssaan, mutta en huomannut viestiä tarpeeksi ajoissa. Sovittiin siis menevämme tänään! Lauantaina menen Prato della Vallen markkinoille, Padovan kierrokselle ja Sangria bileisiin. Ihanaa kun on tekemistä. Sunnuntaina taidan pestä pyykkiä uudella pyykinpesukoneella, jonka kaksi reippaantuntuista miestä toi tänään tuonne vierashuoneeseen :) Franca halusi tosin viedä pöydän pois, joten nyt se huone on jotenkin vajaa. Siellä on vain sänky ja pesukone.
Lähden puoli neljäksi keskustaan ostamaan vaatteita :) Jiihaa!
---
Yesterday Marica, Giada and Anna met me outside the university building when my lessons ended. It was nice to realize that I belong to a group :) And you cannot imagine how much noise a these girls can make. In the italian noise scale it is probably normal, but on the finnish one it was definitely loud. One spritz became two and three. Originally we were suppose to go for one before dinner. After all alcohol whets the appotite and I see that also the appotite for drinking. Three places, two in the piazza delle Erbe and one at the piazza of the church.
With the drinks there's always chips. Being terribly hungry we ate everything at the moment when we got them. In the second place the girls made me (a foreigner and unknown) to ask for more chips. Poor things so hungry, of course I asked for more. I used my foreigners charm and of course got more chips.. a lot of more.
Wave at the waiter.
Sì?
Do you speak english?
Yes!
(the girls were dissapointed because I started in english)
We would like more chips!
Okay!
Wait, wait, wait.. I want to try that in italian. Posso avere ancora patatine?
Brava! Perfect!
And he brought more. I still keep wondering how people are here so infinitively nice and sunny. The waiters don't seem totally bored and they still keep smiling for costumers.
I liked the evening a lot. I laughed a lot after a long while :) A week without loud laughing is a lot, after all.
Before going home we went to eat italian fast food... pizza slices, which were 1/4 of an enourmous pizza and only costed 2 euros. Here they don't seem to know the word fast food and in the whole big city there is only 2 McDonalds'. The fastfood is actually proper and good food! We biked home speaking and laughing very loudly. 10 minutes journey became shorter and my little bike with a little wheel was the last one to arrive (with me of course). I carried a really heavy book of Marica's.
After getting in from the door, the three totally drunk girls decided to make tea with minibrioches filled with chocolate and chocolate cookies. We laid in the sofas and talked about everything.
Feels like Italy is a land of long relationships. All the girls are in a long relationship. Anna has been three years together with Francesco, Marica has been with her boyfriend for 4 years and Giada 6 with hers. Count how young they were in the beginning, if I tell you that both Marica and Giada are 20. Anna is 23. Phew! Honorable yes and everyone seem really settled with that one person. Nothing like I have to hang out with this guy because everyone else has someone, but really being together... forever together-kind.
Music: Sia - Sunday
Marica and Giada left about a half an hour ago and even though I've missed for a silent moment already, I'm getting used to being together a lot with people. I'm sure I will miss it when I leave. Here you get used to having someone around all the time for chatting, in Finland I was mainly home in my own room and did things alone.
Yesterday evening Shane sent me a message asking me for a drink with him, but I didn't notice his message early enough. We decided to go today! On Saturday I'm going to the market of Prato della Valle, tour of Padova and Sangria party. Lovely to have something to do. On Sunday I need to wash clothes with the brand new washing machine, which too very perky men brought to the guestroom :) Franca wanted to take the table from there again and now the room feels a bit empty. There's only a bed and a washing machine.
Half four I'm going to the centre to buy clothes :) Yihaa!
Lessons started,
041007 klo 11:56
(english below - I don't have time to put the links, the computer is so slow.)
Eilen tunnilla kirjoitettua: "Mielenkiintoista istua taas uudella tunnilla ja toivoa, että professori on sen verran mukava ja saan tehdä kokeen kirjoitettuna.
Edessä istuu poika, jolla on punainen paita, jossa lukee: I don't only wait for you, I just want you! Takana lukee: I wait for you, hurry up!!! Sinänsä huvittavaa, että niin harva puhuu oikeasti englantia, telkkarissa ei ole yhtään (ja alleviivaan yhtään) englantia, mutta silti ihmiset kantaa päällään lauseita englantia. Joskus mietin, että olisi kiva mennä ihan kiusallaan kyselemään joltain onnettomalta englanniksi juttuja kun paita osoittaa, että osaisi sitä. Tokihan tuota tapahtuu Suomessa ihan yhtä hyvin :) Huomaa vaan juttuja kun itse on se ketä on uudessa paikassa, eikä ymmärrä oikein mitään."
Nautin kirjoittaa suomeksi tunnilla, koska kukaan ei pysty lukemaan minun salaisuuksia paperilta. Voin kirjoittaa mitä vaan piilottelematta sitä turhaan. Olen myös huomannut, että se kiinnittää ihmisten huomion. Varsinkin, kun olen käyttänyt ä- ja ö-kirjaimia. Toinen hassu juttu on, että todella moni (ainakin viisi ihmistä nyt) ovat kysyneet multa onko englanti Suomen toinen kieli. Yritä siinä sitten selittää, että Suomella ja englannilla on todella vähän tekemistä ja oikeasti viralliset kielet on suomi ja ruotsi, sekä lapissa puhutaan myös saamea, jota vain sikäläiset osaa :)
Cinematografian professori oli vielä mukavampi kuin valokuvauksen. Saan tehdä kokeen kirjoitettuna ja olisi antanut tehdä englanniksikin, mutta sanoin, että tahtoisin yrittää edes italiaksi, jos vain olen niin valmis silloin! "Toivon, että tilanne on se. Ok, teet vaan parhaasi ja otat iisisti." Aivan ihana mies ja vissiin aika hassu, kun monesti koko luentosali remahti nauramaan. Vieressä istunut tyttö oli myös todella mukava. Kyselin taas tapani mukaan mitä tapahtuu ja mistä on kyse. Hän, Elisa, pyyteli kovasti anteeksi englantiaan, vaikka puhui huomattavasti parempaa kuin todella moni muu.
Tunneilla mukana pysyminen on vieläkin todella vaikeaa. En jaksa koko kolmea tuntia pinnistää ja yrittää ymmärtää edes sanan sieltä toisen täältä. Ensimmäisen kymmenen minuutin jälkeen tarvitsen puolen tunnin tauon. Monesti olen ollut niin väsynyt, että silmät on lurpsahdellut ja olen haukotellut pitkiä tovia monesti peräkkäin. Ihan kuin happi loppuisi kun pinnistää niin kovasti.
Tunnilla näin myös ensimmäisen tytön, jolla on oikeasti lyhyt tukka. En tajunnut sitä, että kaikilla on pitkät tai ihan viimeistään puolipitkät hiukset täällä. Tytöt on oikeasti tyttöjä ja tytöillä "kuuluu" olla pitkät hiukset.
Mulla on uusi rakkaus: brie-juusto ja viikunahillo. NAM!
Eilisen aamupäivän ja illan vietin Marican ja Giadan kanssa (kämppikset). Oli todella hauskaa! Illalla kuunneltiin suomalaista musiikkia ja kirjoiteltiin muistettavia sanoja post-it-lapuille, jotka kiinnitettiin ruokakaappeihin. Nuo on erityisesti innostunu lauseista: "Hyvää yötä!" ja "Olen väsynyt!" Sovittiin menevämme Spritzeille tänään illalla. Tulevat mua vastaan yliopistolle seitsemäksi, kun luento loppuu ja mennään juomaan "yhdet" :)
Post-its Marican ja Giadan kaapissa.The post-it's on the closet of Marica and Giada.
Keskustelussa kävi ilmi myös, että he käyvät klubeilla täällä Padovassa. Olen saanut todella sekavaa infoa klubeista ja vaipunut jo osittain epätoivoon, kun luulin 1) niiden olevan todella kaukana keskustasta tai 2) niitä olevan ollenkaan. Tykkään tanssimisesta tosi paljon ja jos en sitä olisi saanut tehdä täällä, olisin varmasti lihottanut itseni briellä ja hillolla. Klubeilla tanssiminen on ollut mun liikuntaa tähän asti!
Illalla Anna kysyi onko minulla jotain ongelmaa hänen kanssaa. Ei mitään! Mietin edellisiltana, että ollaan taitu olla yliannostus yhdessä heti alkuun ja molemmat on todella väsyneitä selittämiseen ja järjestelyyn. Onneksi molemmilla alkoi tunnit ja nyt elämä alkaa tasaantua.
Tänään aamulla kävin Norinan ja hänen poikansa eli Francan veljen kanssa poliisilaitoksella ja sain oman fiscale koodin eli verokoodin. Muuten ei olisi saanut vuokrasopimusta tehtyä :) On se kyllä kumma. Kaikkia erilaisia numeroita pitää olla tunnistamiseksi. Ihmeteltiin tätä Simonankin kanssa.
PS. Ensi maanantaina Anna maalaa meidän huoneen (toivottavasti mun ei tarvitse osallistua kustannuksiin, tuntuu jo nyt hiukan turhalta maksella jutuista, joita käytän vain sen yhden vuoden, enkä taatusti enempää) ja sen jälkeen otan teille kuvia tästä komeudesta, niin näette missä asustan ja kenen kanssa.
PSS. Olen huomannut, että käytän kirjoituksissani paljon äärimmäisiä ilmauksia, kuten todella, aivan ihana ja muita alleviivaavia ilmauksia. Täällä todella moni asia tuntuu todella äärimmäisiltä. Ei nyt voi sanoa, etteikö keskitietä olisi, mutta monissa asioissa näkee äärimmäisen laidan ja toistaiseksi se laita on ollut hyvä!
PSSS. Hauska verbi: ballare (tanssia, lausutaa aika kovana b:n, melkein kuin pallaare) - taipuu: (minä) ballo, (sinä) balli, (hän) balla, (me) balliamo, (te) ballate, (he) ballono. Poika voi siis tulla diskoteekissä kysymään balliamo (palliaaamo?) :>
---
Written in class yesterday: "It's interesting to sit in a new lesson again and wish the professor to be nice enough and give me a chance to make the exam in writing.
In front of me sits a boy who has a red shirt, which says: I don't only wait for you, I just want you! Behind it says: I wait for you, hurry up!!! It's kind of funny that so few actually knows english, on tv there's absolutely nothing (and I underline the words absolutely nothing) in english, but still people carry sentences in english on them. Sometimes I wonder that it would be so great to go just to tease people like that and start asking questions in english - because after all the shirt points out that they know english. Of course that happens in Finland too :) I just notice things like that now that I'm the one in a new place and who doesn't understand much."
I enjoy writing in finnish in the lessons, because no-one can read my secrets. I can write without unnecessary hiding. I've also noticed that it pays people's attention. Especially after I've used letters like ä and ö. Another funny thing is that many people (at least five now) have asked if english is Finland's second language. Try to explain there that no, the actual official languages are finnish and swedish and saami is also spoken in small groups situatiated mainly in Lapland :)
The professor of cinematografia is even nicer that the one in photography. I get to do the exam in writing and he would've given me the chance to make it in english too, but I told him I wanna try in italian first if I'm just ready enough for it! "I wish that's the case. Ok, just do your best and take it easy." Totally wonderful man and I guess he's funny too because the class brusts into laugh every now and then. Next to me sits a girl who is really nice. I asked her what's happening and what's going on. She, Elisa, apologized a lot for her english but spoke a lot better english than many others.
In the lessons it's still hard to understand anything. I don't have the energy to try all three hours and try to understand even a word here and there. The first ten minutes I can then I need a 30 minute break. Many times I've been so tired that my eyes start to close without my will and I keep yawning long times many times in a row. Just like the oxygen would run out because of trying so hard.
In the class I also saw the first girl with actual short hair. I didn't realize it before, but every girl has long or at least medium-length here. The girls are girly and they "have to" have long hair.
I have a new love-affair: brie-cheese and fig-jam. YAM!
Yesterday morning and evening I spent with Marica and Giada (my flatmates). I had a lot of fun! In the evening we listened to finnish music and wrote words on post-it's for me (and them) to remember. We placed them on our foodcloset's doors. They have a special interest in the sentences: "Hyvää yötä!" (Good night in finnish) and "Olen väsynyt!" (I'm tired!) We agreed to go for Spritzs this evening. They are coming to the university to pick me up at seven when my lessons end and we go for "a" drink :)
In the discussion I also got to know that they go to clubs here in Padova. I've got so much different kind of info of the clubs and partly have lost my hope already, because I thought 1) they are really far from the centre or 2) they don't even exist. I love dancing so much and if I couldn't do that I would get fat with brie and jam. So far dancing in clubs has been my work-out!
In the evening Anna asked me if I have any problem with her. Absolutely nothing! I wondered yesterday evening that I think we've got an overdose of each other right in the very beginning and we're both tired of explaining and organizing everything. Thank god the lessons started for both of us and life is getting to normal.
This morning I went to the police station with Norina and her son, Franca's brother and got my own fiscale code (kind of a tax code). Otherwise the renting agreement couldn't have been completed with the police :) So strange. They have so many numbers and codes here for recognizition. We wondered this with Simona too.
PS. Next Monday Anna is painting our room (I'm hoping I don't have to share the cost so much, because it already feels a bit pointless to pay for so much, which I'm only using a year. Not more.) and when it's all finished I will take pictures of the room so you can see where I actually live and with who.
PSS. I've noticed that I use a lot of extreme words in my entries.. like very or totally or other underlining words. Here many things feel so extreme. Of course, I cannot say that there isn't a middle way but I see the extreme in many things and so far it's mainly been the good extmere!
(english below - I don't have time to put the links, the computer is so slow.)
Salakuva Cinematografian tunnilta.
Secret picture from the Cinematografia lesson.
Secret picture from the Cinematografia lesson.
Eilen tunnilla kirjoitettua: "Mielenkiintoista istua taas uudella tunnilla ja toivoa, että professori on sen verran mukava ja saan tehdä kokeen kirjoitettuna.
Edessä istuu poika, jolla on punainen paita, jossa lukee: I don't only wait for you, I just want you! Takana lukee: I wait for you, hurry up!!! Sinänsä huvittavaa, että niin harva puhuu oikeasti englantia, telkkarissa ei ole yhtään (ja alleviivaan yhtään) englantia, mutta silti ihmiset kantaa päällään lauseita englantia. Joskus mietin, että olisi kiva mennä ihan kiusallaan kyselemään joltain onnettomalta englanniksi juttuja kun paita osoittaa, että osaisi sitä. Tokihan tuota tapahtuu Suomessa ihan yhtä hyvin :) Huomaa vaan juttuja kun itse on se ketä on uudessa paikassa, eikä ymmärrä oikein mitään."
Nautin kirjoittaa suomeksi tunnilla, koska kukaan ei pysty lukemaan minun salaisuuksia paperilta. Voin kirjoittaa mitä vaan piilottelematta sitä turhaan. Olen myös huomannut, että se kiinnittää ihmisten huomion. Varsinkin, kun olen käyttänyt ä- ja ö-kirjaimia. Toinen hassu juttu on, että todella moni (ainakin viisi ihmistä nyt) ovat kysyneet multa onko englanti Suomen toinen kieli. Yritä siinä sitten selittää, että Suomella ja englannilla on todella vähän tekemistä ja oikeasti viralliset kielet on suomi ja ruotsi, sekä lapissa puhutaan myös saamea, jota vain sikäläiset osaa :)
Cinematografian professori oli vielä mukavampi kuin valokuvauksen. Saan tehdä kokeen kirjoitettuna ja olisi antanut tehdä englanniksikin, mutta sanoin, että tahtoisin yrittää edes italiaksi, jos vain olen niin valmis silloin! "Toivon, että tilanne on se. Ok, teet vaan parhaasi ja otat iisisti." Aivan ihana mies ja vissiin aika hassu, kun monesti koko luentosali remahti nauramaan. Vieressä istunut tyttö oli myös todella mukava. Kyselin taas tapani mukaan mitä tapahtuu ja mistä on kyse. Hän, Elisa, pyyteli kovasti anteeksi englantiaan, vaikka puhui huomattavasti parempaa kuin todella moni muu.
Tunneilla mukana pysyminen on vieläkin todella vaikeaa. En jaksa koko kolmea tuntia pinnistää ja yrittää ymmärtää edes sanan sieltä toisen täältä. Ensimmäisen kymmenen minuutin jälkeen tarvitsen puolen tunnin tauon. Monesti olen ollut niin väsynyt, että silmät on lurpsahdellut ja olen haukotellut pitkiä tovia monesti peräkkäin. Ihan kuin happi loppuisi kun pinnistää niin kovasti.
Tunnilla näin myös ensimmäisen tytön, jolla on oikeasti lyhyt tukka. En tajunnut sitä, että kaikilla on pitkät tai ihan viimeistään puolipitkät hiukset täällä. Tytöt on oikeasti tyttöjä ja tytöillä "kuuluu" olla pitkät hiukset.
Mulla on uusi rakkaus: brie-juusto ja viikunahillo. NAM!
Eilisen aamupäivän ja illan vietin Marican ja Giadan kanssa (kämppikset). Oli todella hauskaa! Illalla kuunneltiin suomalaista musiikkia ja kirjoiteltiin muistettavia sanoja post-it-lapuille, jotka kiinnitettiin ruokakaappeihin. Nuo on erityisesti innostunu lauseista: "Hyvää yötä!" ja "Olen väsynyt!" Sovittiin menevämme Spritzeille tänään illalla. Tulevat mua vastaan yliopistolle seitsemäksi, kun luento loppuu ja mennään juomaan "yhdet" :)
Post-its Marican ja Giadan kaapissa.
The post-it's on the closet of Marica and Giada.
The post-it's on the closet of Marica and Giada.
Post-its Marican ja Giadan kaapissa.The post-it's on the closet of Marica and Giada.
Keskustelussa kävi ilmi myös, että he käyvät klubeilla täällä Padovassa. Olen saanut todella sekavaa infoa klubeista ja vaipunut jo osittain epätoivoon, kun luulin 1) niiden olevan todella kaukana keskustasta tai 2) niitä olevan ollenkaan. Tykkään tanssimisesta tosi paljon ja jos en sitä olisi saanut tehdä täällä, olisin varmasti lihottanut itseni briellä ja hillolla. Klubeilla tanssiminen on ollut mun liikuntaa tähän asti!
Illalla Anna kysyi onko minulla jotain ongelmaa hänen kanssaa. Ei mitään! Mietin edellisiltana, että ollaan taitu olla yliannostus yhdessä heti alkuun ja molemmat on todella väsyneitä selittämiseen ja järjestelyyn. Onneksi molemmilla alkoi tunnit ja nyt elämä alkaa tasaantua.
Tänään aamulla kävin Norinan ja hänen poikansa eli Francan veljen kanssa poliisilaitoksella ja sain oman fiscale koodin eli verokoodin. Muuten ei olisi saanut vuokrasopimusta tehtyä :) On se kyllä kumma. Kaikkia erilaisia numeroita pitää olla tunnistamiseksi. Ihmeteltiin tätä Simonankin kanssa.
PS. Ensi maanantaina Anna maalaa meidän huoneen (toivottavasti mun ei tarvitse osallistua kustannuksiin, tuntuu jo nyt hiukan turhalta maksella jutuista, joita käytän vain sen yhden vuoden, enkä taatusti enempää) ja sen jälkeen otan teille kuvia tästä komeudesta, niin näette missä asustan ja kenen kanssa.
PSS. Olen huomannut, että käytän kirjoituksissani paljon äärimmäisiä ilmauksia, kuten todella, aivan ihana ja muita alleviivaavia ilmauksia. Täällä todella moni asia tuntuu todella äärimmäisiltä. Ei nyt voi sanoa, etteikö keskitietä olisi, mutta monissa asioissa näkee äärimmäisen laidan ja toistaiseksi se laita on ollut hyvä!
PSSS. Hauska verbi: ballare (tanssia, lausutaa aika kovana b:n, melkein kuin pallaare) - taipuu: (minä) ballo, (sinä) balli, (hän) balla, (me) balliamo, (te) ballate, (he) ballono. Poika voi siis tulla diskoteekissä kysymään balliamo (palliaaamo?) :>
---
Written in class yesterday: "It's interesting to sit in a new lesson again and wish the professor to be nice enough and give me a chance to make the exam in writing.
In front of me sits a boy who has a red shirt, which says: I don't only wait for you, I just want you! Behind it says: I wait for you, hurry up!!! It's kind of funny that so few actually knows english, on tv there's absolutely nothing (and I underline the words absolutely nothing) in english, but still people carry sentences in english on them. Sometimes I wonder that it would be so great to go just to tease people like that and start asking questions in english - because after all the shirt points out that they know english. Of course that happens in Finland too :) I just notice things like that now that I'm the one in a new place and who doesn't understand much."
I enjoy writing in finnish in the lessons, because no-one can read my secrets. I can write without unnecessary hiding. I've also noticed that it pays people's attention. Especially after I've used letters like ä and ö. Another funny thing is that many people (at least five now) have asked if english is Finland's second language. Try to explain there that no, the actual official languages are finnish and swedish and saami is also spoken in small groups situatiated mainly in Lapland :)
The professor of cinematografia is even nicer that the one in photography. I get to do the exam in writing and he would've given me the chance to make it in english too, but I told him I wanna try in italian first if I'm just ready enough for it! "I wish that's the case. Ok, just do your best and take it easy." Totally wonderful man and I guess he's funny too because the class brusts into laugh every now and then. Next to me sits a girl who is really nice. I asked her what's happening and what's going on. She, Elisa, apologized a lot for her english but spoke a lot better english than many others.
In the lessons it's still hard to understand anything. I don't have the energy to try all three hours and try to understand even a word here and there. The first ten minutes I can then I need a 30 minute break. Many times I've been so tired that my eyes start to close without my will and I keep yawning long times many times in a row. Just like the oxygen would run out because of trying so hard.
In the class I also saw the first girl with actual short hair. I didn't realize it before, but every girl has long or at least medium-length here. The girls are girly and they "have to" have long hair.
I have a new love-affair: brie-cheese and fig-jam. YAM!
Yesterday morning and evening I spent with Marica and Giada (my flatmates). I had a lot of fun! In the evening we listened to finnish music and wrote words on post-it's for me (and them) to remember. We placed them on our foodcloset's doors. They have a special interest in the sentences: "Hyvää yötä!" (Good night in finnish) and "Olen väsynyt!" (I'm tired!) We agreed to go for Spritzs this evening. They are coming to the university to pick me up at seven when my lessons end and we go for "a" drink :)
In the discussion I also got to know that they go to clubs here in Padova. I've got so much different kind of info of the clubs and partly have lost my hope already, because I thought 1) they are really far from the centre or 2) they don't even exist. I love dancing so much and if I couldn't do that I would get fat with brie and jam. So far dancing in clubs has been my work-out!
In the evening Anna asked me if I have any problem with her. Absolutely nothing! I wondered yesterday evening that I think we've got an overdose of each other right in the very beginning and we're both tired of explaining and organizing everything. Thank god the lessons started for both of us and life is getting to normal.
This morning I went to the police station with Norina and her son, Franca's brother and got my own fiscale code (kind of a tax code). Otherwise the renting agreement couldn't have been completed with the police :) So strange. They have so many numbers and codes here for recognizition. We wondered this with Simona too.
PS. Next Monday Anna is painting our room (I'm hoping I don't have to share the cost so much, because it already feels a bit pointless to pay for so much, which I'm only using a year. Not more.) and when it's all finished I will take pictures of the room so you can see where I actually live and with who.
PSS. I've noticed that I use a lot of extreme words in my entries.. like very or totally or other underlining words. Here many things feel so extreme. Of course, I cannot say that there isn't a middle way but I see the extreme in many things and so far it's mainly been the good extmere!
Saturday, September 29, 2007
At Vestone
280907 klo 23:58
in english
Tänään aamulla herätyskello oli väännetty numeroille 7:45. Tarkoitus oli lähteä yhdeksältä juna-asemalle ja suunnata nenä kohti Bresciaa. Saatiin kaikki valmiiksi ja oltiin melkein ovesta ulkona, kun Norina (Francan äiti) tulee ja kysyi kai, että ollaanko lähdössä. Sì sì. Boilerin ja lämmityksen kanssa on ollut vaikeuksia, joten korjaaja teki taas jotain temppuja. Päästiin kuitenkin bussipysäkille jossain välissä, mutta kiire siinä tuli. Bussi oli täynnä vanhoja ihmisiä ja kaikilla oli jotain asiaa toisilleen. Oli hauska huomata miten he käyttäytyivät hiukan kuin lapset koulubussissa. Huomasin myös, että vieressäni istuva vanha nainen skannasi mut oikeen. Katsoi oikein selkeästi ja piilottelematta päästä varpaisiin. Ihan mielenkiintosta. Anna sanoi, että se on ihan tavallista ja varsinkin pienemmissä kaupungeissa, kuten Vestonessa, vanhat naiset ja muutkin ovat todella uteliaita. Kaikki tuntevat kaikki, joten uusia ja varsinkin vähän erilaisia ihmisiä katsotaan pitkään. Vanhat naiset skannailevat senkin takia, että niiden on vaikea ymmärtää jotain muotia.
Alkushokin jälkeen olen taas totutellut omaan tyyliini, vaikka hiukan muista poikkeaakin. Vielä ei ole ihan kotoisa olo, jo senkin takia, että palelen alituisesti. Täytyy ostaa uusia ja lämpimiä vaatteita, kunhan tässä nyt vaan löytyy aikaa jostain ja tarpeeksi tarmoa lähteä sompailemaan kauppoihin.
Päästiin rautatieasemalle bussinvaihdon jälkeen, jossa kävi ilmi, että Annan aikataulu taisi olla vanha, koska siihen aikaan ei mennyt junaa. Kello oli 9:40 ja oltiin juostu päätä pahkaa, että kerettäisiin junaan. Minun upouusi reppukin kerkesi revetä siinä tohinassa. Jouduttiin lopulta odottamaan 11 asti, junan tuloa, joka meni sopivasti italian kirjaa selatessa ja opiskellessa. Aseman kahvilassa oli englantilaisia ja juotiin vielä oikein hyvää sitruunalla varustettua teetä :) Juna tuli lopulta ja päästiin suuremmitta mutkitta sisään. Paikat oli vähän kaukana toisistaan, mutta päästiin istumaan kuitenkin vierekkäin. Koko matkan tolkutin itselleni italiaa. Annasta oli suuri hyöty, koska tarkisti, ettei mikään mene ihan pieleen. Listasin tärkeitä verbejä ja yritin muodostaa lauseita niistä. Passato prossimo (vähän kuin imperfekti) ja muuten normaalit lauseet menee jo aika hyvin. Sanastoakin löytyy, mutta futuuri ja konditionaali on VAIKEITA!
Yksi esimerkkilause a la Milla: Ho comprato una lampadina in.... le montagne.
Anna: Oh, did you by the lamp from the moose?
Jossain vaiheessa kun pysähdyttiin väliasemalla, Anna meni katsomaan matkalaukkunsa perään ja edessä istuvani pakistanilainen mies alkoi jutella. Ihan mukava ja varmasti olisi mennyt koko matka rattoisasti jutellessa, mutta hirveän läheiseksi se yritti heti alkutekijöistä. Anna kun tuli takaisin, niin yritin nopeasti siirtyä takaisin italian pariin.
Nainen punaisessa paidassa on tähti saippuaoopperassa nimeltä Don Matteo. Hän piti itsestään kovaa meteliä.
The woman in red shirt is a star in a soup opera called Don Matteo. She made a big deal of herself.
Bresciaan ei mennyt kuin 1h 20min Eurostar-pikajunalla. Asemalla oli odottamassa Annan isä. Tervehti todella lämpimästi. Poskipusut ja taputti kädellä poskelle. Myöhemmin puhui myös toisesta tyttärestään :) Kun omat vanhemmat, perhe tai kaverit ei ole täällä, niin tuollaisia pieniä läheisyysmerkkejä kaipaa kyllä. En ole kenenkään kanssa vielä niin hyvissä väleissä, että voisin halata esim. niin lämpimästi, kun olen tottunut kavereiden kesken. Italialaiset pitää myös omanlaisensa välimatkan muihin. Autossa oli myös erään perheen lastenhoitaja ja zia (aunt, täti) Ritaakin hoitanut ukrainalaisnainen, jonka nimeä en nyt muista.
Autossa yritin kehitellä hyödyllisiä lauseita, joilla voin avittaa itselleni lisää aikaa seuraavien lauseiden muodostamiseen ja ihmiset muutenkin ymmärtäisivät, että harjoittelen vasta. "Sono lenta a parlare italiano!" (Olen hidas puhumaan italiaa.)
Ajettiin Bresciasta parin mutkan kautta Vestoneen. Brescia on siis lähellä Garda järveä ja Vestoneen on noin 45 minuutin matka. Voin sanoa jo nyt, että tykkään Bresciasta enemmän kuin Padovasta. Ensinnäkin, kaupungissa on enemmän asennetta jo heti alkuun, kun Padova on jokseenkin sekava. Anna tosin sanoi tykkäävänsä Padovasta juuri tuon sekavuuden vuoksi. Padova on myös todella utuinen ja kostea, joka tekee siitä todella kylmän. Luihin ja ytimiin kylmän. Brescia ei ole niin kylmä, vaikka onkin pohjoisemmassa ja voih... ne vuoret. Täällä on AIVAN upeat maisemat! Annan käydessä korjauttamassa silmälasinsa, katselin vuorille, jotka ympäröivät Bresciaa. Aivan upeat. Ne ovat huipulle saakka peittyneitä vihreisiin puihin. Jylhät, ei niin hirveän jyrkät vuoret. Upeita. Annan perheen talon takapihalta ja jokaisesta ikkunasta näkee vuorille. Aivan upeita, upeita, upeita!!! Samoin kuin heidän talo!
Sciantarellien portilta. Ja seuraavaksi itse talo:
From the porch of the Sciantarelli family. And next the house:
Olen monesti miettinyt, että olen todella onnekas, koska pääsin italialaisten sekaan heti alusta. Taisin siitä jo aiemminkin jotain sepustaa. Mutta tässä vaiheessa voin alleviivata sen. Minä olen päässyt JO NYT syömään italialaiseen kotiin, kotona tehtyä italialaista ruokaa. Niin paljon kuin suomalaista ruokaa haluaisin ainakin osittain puolustaa, niin haluan huomauttaa, että kertaakaan en ole jättänyt minkäänlaista ruokaa vielä lautaselle. Ainoa, joka ei ole hirveästi kutkuttanut makuhermoja oli anjoviksen tapainen kala oliiviöljy-chili-liemessä. Alas meni sekin.
Kotona vastaan tuli pieni valkoinen koira, joka irvisteli hassusti ja oli kovin leikkisä. Lilli alkoi heti ulvomaan :) Annan äiti, Loretta, ei osaa englantia, joten puhuin hänen kanssaan hyvin vähän, enkä ymmärrä hänen puhumaansa italiaa hirveän hyvin. Ja voih, aivan ihana vanha nainen, zia Rita: "Ciao cara!" Ja ensimmäistä kertaa minulta kysyttiin italiaksi minun nimeä. Zia ei myöskään kuule kovinkaan hyvin, mutta ei se tunnu hänen menoaan haittaavan. Aivan sydämen sulattava täti ja ihanan hyväntuulinen. Aina kun hymyilin zialle, hän hymyili ihanan leveästi takaisin - joka oli sinänsä oravanpyörä, koska se sai mut hymyilemään enemmän. Hän jutteli mulle pitkät pätkät italiaksi ja minä vaan hymyilin ja nyökyttelin... sanoin sì tai no, jos ymmärsin jotain.. sekin piti tehdä huutaen. Kaikkein eniten ihmettelin, että hän on 94-vuotias! Italiassa on sanonta, että punaviini on vanhusten toivo. Juteltiin muutenkin italialaisten ruokavaliosta ja miksi niin monet ovat niin laihoja, vaikka kovinkaan monet eivät harrasta mitään urheilua säännöllisesti. Taidan ruveta toteuttamaan italialaisia elämäntapoja :P
Zia teki paljon havaintoja minusta ruokailun aikana. Sanoi, että mulla on kaunis väri poskilla, kun posket kuumotti - ja, että mulla on vähiten vaatetusta, koska oon tottunut kylmään ilmaan ja, että olen kaunis tyttö. Ja siihen päälle hymyili taas sulattavasti. Laura (pink), voisitpa tavata Ritan. Oisit myöskin sulanu tuolle mummolle!! Päivällisen jälkeen juotuaan pari lasia viiniä, alkoi kysellä oonko katolinen ja Anna selitti, että tässä vaiheessa on hyvä sanoa, että kyllä! Täti päätti tehdä testinkin ja mun piti tehdä ristinmerkki :D Täydellä onnella sain sen kaiken oikein ja oltiin uskonnon paremmalla puolella - voitiin siis jättää se aihe. Zia myös olisi halunnut vielä lisää kaljaa, mutta ei halunnut olla ainoa, joka on kännissä... joten yritti mullekin tyrkyttää kaljaa vielä. Posket ei punottanukaan vielä tarpeeksi. Finnish colour ;)
Zia Rita.
Mario, Annan isä.
Mario, Anna's father.
Päivällisellä oli mukana myös Annan hyvä ystävä, Maura. Hän oli (Baskimaassa) Espanjassa vaihdossa ja opiskelee kieliä. Puhuttiin suomenkielestä ja ääntämisestä. Maura on todella eloisa tyttö, tykkäsin hirveästi. Vähän ennen lähtöään tuli puheeksi huominen konsertti, johon ollaan menossa Annan kanssa. Siellä soittaa Gallon bändi, nimeltä O'Chang Beat. Mauralla oli jonkinlainen tragedia parin bändin jäsenen kanssa, joten hän ei tule konserttiin ollenkaan. Hän ei halua nähdä näitä ihmisiä. Hassua suomalaisena miettiä samanlaista tilannetta. Toki tiedän samankaltaisia tilanteita Suomestakin, mutta tiedän myös, että aika suureksi osaksi suomalaiset ovat liian ylpeitä ollakseen menemättä tuollaisiin tapahtumiin kuitenkaan muiden ystävien vuoksi. Jos siellä ei ole muita kavereita, niin sitten ei välttämättä mennä.
Päivällä juttelin skypessä äitin ja Lauran kanssa nopeasti. Illalla vielä Lauran kanssa vähän aikaa. Ihanaa jutella suomeksi jotain ja purkaa hiukan tätä tieto-/tapahtumaähkyä. Huomenna soitetaan myös Viktorille, joka on näille jotain sukua ja asuu Skotlannissa. Pääsen puhumaan englantia<3 onblur="try {parent.deselectBloggerImageGracefully();} catch(e) {}" href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEggpmkI4_u-GN5BCB-nDdYqArkJdKdNCpFLvPqI3OsBIp2LCp29gNvBVPUgReK-yQfqdLYgpZ07Gl2DYjy-s8M154JVyBTOve7IQJ8Ut_TliUOJSABWIC7ChX0XUUrt7-0T9mwJ-Vop1u4/s1600-h/Kuva000.jpg">
Unta siis, että jaksaa huomenna taas.
---
(All the pictures in the finnish entry)
Today the alarm clock was set for 7:45. We were meant to leave for trainstation at nine and leave for Brescia. Everything was ready and we were almost out of the door when Norina (Franca's mother) came in and (I think) she asked if we were leaving. Sì sì. We had had problems with the boiler and heating, so the fixer came in and did some tricks too. Eventually we got to the busstop, but at that time were in hurry already. The bus was filled with old people and all of them had something to say to each other. It was funny to realize that they acted like children in a schoolbus. I also noticed that the old lady sitting next to me was scanning me. She didn't hide the scanning at all... from head to toe. Very interesting. Anna said that it's very usual and especially in smaller cities, like in Vestone, where old ladies and everyone else for that matter are very curious. Everyone knows everyone, so the new people and especially a bit different get long looks. The old ladies scan also because they have hard time understanding some kind of fashions. After the first shock, I've got used to my own style again.. even when it is a bit different. I don't feel so homey yet also because of freezing all the time. I need to buy new and warm clothes, when I get the time and courage to go to the shops. Anyway, we got to the railwaystation after changing the bus. At the station, we got to know that Anna's schedule for trains must be old, because there was no train at that time. The time was 9:40 and we had ran like maniacs to catch that train. My brand new backpack teared up from a seam. In the end, we had to wait until 11 for the train, but the time went easily by reading my italian book and studying. There was englishmen in the cafeteria and we drank very good lemon tea :) The train came eventually and we got in without too many twists. Our places were a bit far from each other, but we got to sit side by side anyway. The whole trip I studied italian. Anna is very useful for me, because she checks that I don't say anything wrong. I listed important verbs and tried to make them into a sentence. Passato prossimo (past tense) and other normal sentences go quite well. Vocabulary I have too, but future and contional are HARD! Example sentence a la Milla: Ho comprato una lampadina in.... le montagne. Anna: Oh, did you by the lamp from the moose? At some point the train stopped and Anna went to check on her bags - the Pakistani man in front of me started to talk. He was very nice and I'm sure the whole trip would've gone nicely chatting, but he tried to get so close, so early. Anna came back and I tried to focus on italian again. Brescia is only 1h 20mins with the Eurostar-fast train. At the station was waiting Anna's father. He greeted me very warmly. Cheek kisses and patted my cheek. Later he also talked about his second daughter :) When my own parents, family or friends are not here, I miss that kind of signs of closeness. I'm not as good friends with anyone yet, that I could hug them as warmly as I'm used to hugging my friends. Italians also take their kind of space. In the car, there was also a family acquintance and also zia (aunt) Rita's former caretaker, ukrainian woman, who's name I cannot remember right now. In the car, I tried to think of useful sentences, which could help me get more time to think of the next sentences and people would also get that I'm only learning now. "Sono lenta a parlare italiano!" (I'm slow to speak italian.) We drove from Brescia via couple of stops to Vestone. Brescia is quite close to lake Garda and Vestone is about 45 minutes away. I can already say that I like Brescia more than Padova. First of all, the city has much more attitude from the first sight when Padova is quite confusing. Though Anna told me she likes Padova just because of that confuseness. Padova is also very misty and wet, which makes it very cold. The kind that goes straight to the bones. Brescia is not as cold though it's more North - and oh, those mountains. The views here are AMAZING! When Anna went fixing her glasses, I watched to the mountains which surround Brescia. Fantastic! They are covered with green trees to the top. Rough, not so sharp mountains. Gorgeous. From the backyard of Anna's family's house and from every window, I can see to the mountains. Totally gorgeous, wonderful, fantastic!!! As well as the house!
Many times I've thought that I'm very lucky to be among italians from the very beginning. I think I wrote something about it already. At this point I can underline it. I have ALREADY got the chance to go to a genuine italian home, eat home-made italian food. As much as I want to defend finnish food, I want to note that not even once I have left food on my plate. The only thing that hasn't been so tasty for me was a fish like anjovis in olive oil-chili-sauce. But that went down too.
At home there was a small white dog greeting us. She was very playful. Lilli started to howl :) Anna's mom, Loretta, doesn't know english, so I spoke with her very little and I understood her italian not so well. And oh, the loveliest old lady, zia Rita: "Ciao cara!" and for the first time someone asked my name in italian. Zia doesn't hear very well, but it doesn't seem to concern her. She's just absolutely melting my heart and she's lovelingly good-humored. Everytime I smiled at her, she smiled back at me with her whole face - which is basicly a vicious circle, because that made me smile more. She talked many times to me in italian and I just smiled and nodded... said sì or no, if I understood something.. and that had to be done by shouting. The biggest wonder is that she's 94 years old! In Italy there's a saying which goes something like the redwine is the hope of the old people. We talked about the italian diet and why still so many are so thin, even though they don't do sports regularly. I think I'm starting to follow the italian diet :P
Zia observated me while eating. She said I have a lovely color on my cheeks, when they were burning - and that I have the least clothes because I'm used to cold air and that's a beautiful girl. Then she smiled again melting my heart even more. Laura (pink), I wish you were here to meet Rita. You would've melted for the granny too!! At the dinner after drinking few glasses of wine, she started to ask if I'm catholic and Anna said that now it's better to say yes! Aunt decided to make a test and I had to make the sign of the cross :D With total luck, I got it right and we went to the better side of religion - we could leave the subject. Zia also would've wanted more beer, but she didn't want to be the only one being drunk... so she tried to get me drink it too. My cheeks weren't red enough. Finnish colour ;)
I like the dinnertable-culture the most here. Everyone sits in the table until the end and we talk about everything. We eat cheese, drink wine, there's tomatoes, salad, zucchini... and the main dishe. There's always appetizers like olives and chips. We also talked about finnish sauna and that someone thought it is warming with a finnish woman :D Also when one gratuated, zia Rita and now passed-away zia Theresa carried one home, one kept saying one wants to die on a Ferrari. The situations in the dinner-table are very calming in a way, though all the time I'm very tired because of trying to understand italian.
At the dinner there was also Anna's good friend, Maura. She was in exchange in (Baschiland) Spain and studies languages. We talked about finnish language and pronounciation. Maura is very lively girl, I liked her a lot. A bit before she left we talked about a concert arranged tomorrow, which I'm going to with Anna. There plays the band of Gallo, called O'Chang Beat. Maura had somekind of a tradegy with few of the members, so she isn't coming to the event at all. She doesn't want to see these people. It's strange for a finnish person like me. Of course I know same kind of situations in Finland, but I also know that mostly Finns are too proud not to go because of other friends there. If there's no other friends, of course the situation is different.
During the day, I got a chance to talk with mom and Laura quickly on skype. In the evening again with Laura. It's lovely to talk in finnish and get out all the anxiety because of the huge ache of knowledge and happenings. Tomorrow we're calling Viktor, who is related to Anna's family and lives in Scotland. I get to speak english<3
I bought slippers here too! It's a kind of an art here too. They are soft, superwarm and strech from the heels.
Also the fish market was one of a kind. It is like any kind of a photography shop for example. In the middle there's the desk, where you could find very few salmon but a lot of calamari and octopus. Yh, they looked so slimy. Anna decided to proove that calamari if very good, so tomorrow we are eating them for lunch. In the store I talked with Anna about how hard it is that we both communicate with a language we don't know.
So asleep I go, to have the energy for tomorrow too.
in english
Tänään aamulla herätyskello oli väännetty numeroille 7:45. Tarkoitus oli lähteä yhdeksältä juna-asemalle ja suunnata nenä kohti Bresciaa. Saatiin kaikki valmiiksi ja oltiin melkein ovesta ulkona, kun Norina (Francan äiti) tulee ja kysyi kai, että ollaanko lähdössä. Sì sì. Boilerin ja lämmityksen kanssa on ollut vaikeuksia, joten korjaaja teki taas jotain temppuja. Päästiin kuitenkin bussipysäkille jossain välissä, mutta kiire siinä tuli. Bussi oli täynnä vanhoja ihmisiä ja kaikilla oli jotain asiaa toisilleen. Oli hauska huomata miten he käyttäytyivät hiukan kuin lapset koulubussissa. Huomasin myös, että vieressäni istuva vanha nainen skannasi mut oikeen. Katsoi oikein selkeästi ja piilottelematta päästä varpaisiin. Ihan mielenkiintosta. Anna sanoi, että se on ihan tavallista ja varsinkin pienemmissä kaupungeissa, kuten Vestonessa, vanhat naiset ja muutkin ovat todella uteliaita. Kaikki tuntevat kaikki, joten uusia ja varsinkin vähän erilaisia ihmisiä katsotaan pitkään. Vanhat naiset skannailevat senkin takia, että niiden on vaikea ymmärtää jotain muotia.
Alkushokin jälkeen olen taas totutellut omaan tyyliini, vaikka hiukan muista poikkeaakin. Vielä ei ole ihan kotoisa olo, jo senkin takia, että palelen alituisesti. Täytyy ostaa uusia ja lämpimiä vaatteita, kunhan tässä nyt vaan löytyy aikaa jostain ja tarpeeksi tarmoa lähteä sompailemaan kauppoihin.
Päästiin rautatieasemalle bussinvaihdon jälkeen, jossa kävi ilmi, että Annan aikataulu taisi olla vanha, koska siihen aikaan ei mennyt junaa. Kello oli 9:40 ja oltiin juostu päätä pahkaa, että kerettäisiin junaan. Minun upouusi reppukin kerkesi revetä siinä tohinassa. Jouduttiin lopulta odottamaan 11 asti, junan tuloa, joka meni sopivasti italian kirjaa selatessa ja opiskellessa. Aseman kahvilassa oli englantilaisia ja juotiin vielä oikein hyvää sitruunalla varustettua teetä :) Juna tuli lopulta ja päästiin suuremmitta mutkitta sisään. Paikat oli vähän kaukana toisistaan, mutta päästiin istumaan kuitenkin vierekkäin. Koko matkan tolkutin itselleni italiaa. Annasta oli suuri hyöty, koska tarkisti, ettei mikään mene ihan pieleen. Listasin tärkeitä verbejä ja yritin muodostaa lauseita niistä. Passato prossimo (vähän kuin imperfekti) ja muuten normaalit lauseet menee jo aika hyvin. Sanastoakin löytyy, mutta futuuri ja konditionaali on VAIKEITA!
Yksi esimerkkilause a la Milla: Ho comprato una lampadina in.... le montagne.
Anna: Oh, did you by the lamp from the moose?
Jossain vaiheessa kun pysähdyttiin väliasemalla, Anna meni katsomaan matkalaukkunsa perään ja edessä istuvani pakistanilainen mies alkoi jutella. Ihan mukava ja varmasti olisi mennyt koko matka rattoisasti jutellessa, mutta hirveän läheiseksi se yritti heti alkutekijöistä. Anna kun tuli takaisin, niin yritin nopeasti siirtyä takaisin italian pariin.
Nainen punaisessa paidassa on tähti saippuaoopperassa nimeltä Don Matteo. Hän piti itsestään kovaa meteliä.The woman in red shirt is a star in a soup opera called Don Matteo. She made a big deal of herself.
Bresciaan ei mennyt kuin 1h 20min Eurostar-pikajunalla. Asemalla oli odottamassa Annan isä. Tervehti todella lämpimästi. Poskipusut ja taputti kädellä poskelle. Myöhemmin puhui myös toisesta tyttärestään :) Kun omat vanhemmat, perhe tai kaverit ei ole täällä, niin tuollaisia pieniä läheisyysmerkkejä kaipaa kyllä. En ole kenenkään kanssa vielä niin hyvissä väleissä, että voisin halata esim. niin lämpimästi, kun olen tottunut kavereiden kesken. Italialaiset pitää myös omanlaisensa välimatkan muihin. Autossa oli myös erään perheen lastenhoitaja ja zia (aunt, täti) Ritaakin hoitanut ukrainalaisnainen, jonka nimeä en nyt muista.
Autossa yritin kehitellä hyödyllisiä lauseita, joilla voin avittaa itselleni lisää aikaa seuraavien lauseiden muodostamiseen ja ihmiset muutenkin ymmärtäisivät, että harjoittelen vasta. "Sono lenta a parlare italiano!" (Olen hidas puhumaan italiaa.)
Ajettiin Bresciasta parin mutkan kautta Vestoneen. Brescia on siis lähellä Garda järveä ja Vestoneen on noin 45 minuutin matka. Voin sanoa jo nyt, että tykkään Bresciasta enemmän kuin Padovasta. Ensinnäkin, kaupungissa on enemmän asennetta jo heti alkuun, kun Padova on jokseenkin sekava. Anna tosin sanoi tykkäävänsä Padovasta juuri tuon sekavuuden vuoksi. Padova on myös todella utuinen ja kostea, joka tekee siitä todella kylmän. Luihin ja ytimiin kylmän. Brescia ei ole niin kylmä, vaikka onkin pohjoisemmassa ja voih... ne vuoret. Täällä on AIVAN upeat maisemat! Annan käydessä korjauttamassa silmälasinsa, katselin vuorille, jotka ympäröivät Bresciaa. Aivan upeat. Ne ovat huipulle saakka peittyneitä vihreisiin puihin. Jylhät, ei niin hirveän jyrkät vuoret. Upeita. Annan perheen talon takapihalta ja jokaisesta ikkunasta näkee vuorille. Aivan upeita, upeita, upeita!!! Samoin kuin heidän talo!
Näkymä vuorille silmälasikaupan edestä.
Scenery to the mountains from in front of the glass shop's.
Scenery to the mountains from in front of the glass shop's.
Sciantarellien portilta. Ja seuraavaksi itse talo:From the porch of the Sciantarelli family. And next the house:
Olen monesti miettinyt, että olen todella onnekas, koska pääsin italialaisten sekaan heti alusta. Taisin siitä jo aiemminkin jotain sepustaa. Mutta tässä vaiheessa voin alleviivata sen. Minä olen päässyt JO NYT syömään italialaiseen kotiin, kotona tehtyä italialaista ruokaa. Niin paljon kuin suomalaista ruokaa haluaisin ainakin osittain puolustaa, niin haluan huomauttaa, että kertaakaan en ole jättänyt minkäänlaista ruokaa vielä lautaselle. Ainoa, joka ei ole hirveästi kutkuttanut makuhermoja oli anjoviksen tapainen kala oliiviöljy-chili-liemessä. Alas meni sekin.
Kotona vastaan tuli pieni valkoinen koira, joka irvisteli hassusti ja oli kovin leikkisä. Lilli alkoi heti ulvomaan :) Annan äiti, Loretta, ei osaa englantia, joten puhuin hänen kanssaan hyvin vähän, enkä ymmärrä hänen puhumaansa italiaa hirveän hyvin. Ja voih, aivan ihana vanha nainen, zia Rita: "Ciao cara!" Ja ensimmäistä kertaa minulta kysyttiin italiaksi minun nimeä. Zia ei myöskään kuule kovinkaan hyvin, mutta ei se tunnu hänen menoaan haittaavan. Aivan sydämen sulattava täti ja ihanan hyväntuulinen. Aina kun hymyilin zialle, hän hymyili ihanan leveästi takaisin - joka oli sinänsä oravanpyörä, koska se sai mut hymyilemään enemmän. Hän jutteli mulle pitkät pätkät italiaksi ja minä vaan hymyilin ja nyökyttelin... sanoin sì tai no, jos ymmärsin jotain.. sekin piti tehdä huutaen. Kaikkein eniten ihmettelin, että hän on 94-vuotias! Italiassa on sanonta, että punaviini on vanhusten toivo. Juteltiin muutenkin italialaisten ruokavaliosta ja miksi niin monet ovat niin laihoja, vaikka kovinkaan monet eivät harrasta mitään urheilua säännöllisesti. Taidan ruveta toteuttamaan italialaisia elämäntapoja :P
Zia teki paljon havaintoja minusta ruokailun aikana. Sanoi, että mulla on kaunis väri poskilla, kun posket kuumotti - ja, että mulla on vähiten vaatetusta, koska oon tottunut kylmään ilmaan ja, että olen kaunis tyttö. Ja siihen päälle hymyili taas sulattavasti. Laura (pink), voisitpa tavata Ritan. Oisit myöskin sulanu tuolle mummolle!! Päivällisen jälkeen juotuaan pari lasia viiniä, alkoi kysellä oonko katolinen ja Anna selitti, että tässä vaiheessa on hyvä sanoa, että kyllä! Täti päätti tehdä testinkin ja mun piti tehdä ristinmerkki :D Täydellä onnella sain sen kaiken oikein ja oltiin uskonnon paremmalla puolella - voitiin siis jättää se aihe. Zia myös olisi halunnut vielä lisää kaljaa, mutta ei halunnut olla ainoa, joka on kännissä... joten yritti mullekin tyrkyttää kaljaa vielä. Posket ei punottanukaan vielä tarpeeksi. Finnish colour ;)
Zia Rita.
Mario, Annan isä.Mario, Anna's father.
Loretta, Annan äiti.
Loretta, Anna's mother.
Ruokapöytäkulttuurista pidän täällä eniten. Kaikki istuu pöydässä tappiin asti ja jutellaan ihan kaikenlaisesta. Syödään juustoja, juodaan viiniä, on tomaattia, salaattia, kurpitsaa... ja pääruoka. Aina on ollut alkupaloja, tyyliin oliiveja ja sipsejä. Tuli puheeksi suomalainen sauna ja, että joku joskus on luullut että se on lämmittelyä suomalaisen naisen kanssa :D Tai kun eräs valmistui, niin zia Rita ja nyt jo kuollut zia Theresa kantoivat kotiin, niin hän hoki vain, että tahtoo kuolla Ferrariin. Ne tilanteet ruokapöydässä on todella rauhottavia tavallaan, vaikka kokoajan väsynkin nopeasti italian kanssa pinnistelyn takia.Loretta, Anna's mother.
Italian lippu - kesäkurpitsa (vihreä), parmesaani (valkea), tomaatti (punainen).
Italian flag - zucchini (green), parmesan (white), tomatoes (red).
Italian flag - zucchini (green), parmesan (white), tomatoes (red).
Päivällisellä oli mukana myös Annan hyvä ystävä, Maura. Hän oli (Baskimaassa) Espanjassa vaihdossa ja opiskelee kieliä. Puhuttiin suomenkielestä ja ääntämisestä. Maura on todella eloisa tyttö, tykkäsin hirveästi. Vähän ennen lähtöään tuli puheeksi huominen konsertti, johon ollaan menossa Annan kanssa. Siellä soittaa Gallon bändi, nimeltä O'Chang Beat. Mauralla oli jonkinlainen tragedia parin bändin jäsenen kanssa, joten hän ei tule konserttiin ollenkaan. Hän ei halua nähdä näitä ihmisiä. Hassua suomalaisena miettiä samanlaista tilannetta. Toki tiedän samankaltaisia tilanteita Suomestakin, mutta tiedän myös, että aika suureksi osaksi suomalaiset ovat liian ylpeitä ollakseen menemättä tuollaisiin tapahtumiin kuitenkaan muiden ystävien vuoksi. Jos siellä ei ole muita kavereita, niin sitten ei välttämättä mennä.
Päivällä juttelin skypessä äitin ja Lauran kanssa nopeasti. Illalla vielä Lauran kanssa vähän aikaa. Ihanaa jutella suomeksi jotain ja purkaa hiukan tätä tieto-/tapahtumaähkyä. Huomenna soitetaan myös Viktorille, joka on näille jotain sukua ja asuu Skotlannissa. Pääsen puhumaan englantia<3 onblur="try {parent.deselectBloggerImageGracefully();} catch(e) {}" href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEggpmkI4_u-GN5BCB-nDdYqArkJdKdNCpFLvPqI3OsBIp2LCp29gNvBVPUgReK-yQfqdLYgpZ07Gl2DYjy-s8M154JVyBTOve7IQJ8Ut_TliUOJSABWIC7ChX0XUUrt7-0T9mwJ-Vop1u4/s1600-h/Kuva000.jpg">
Kalakaupassa.
In the fish market.
Mun tossut.
My slippers.
In the fish market.
Mun tossut.My slippers.
Unta siis, että jaksaa huomenna taas.
---
(All the pictures in the finnish entry)
Today the alarm clock was set for 7:45. We were meant to leave for trainstation at nine and leave for Brescia. Everything was ready and we were almost out of the door when Norina (Franca's mother) came in and (I think) she asked if we were leaving. Sì sì. We had had problems with the boiler and heating, so the fixer came in and did some tricks too. Eventually we got to the busstop, but at that time were in hurry already. The bus was filled with old people and all of them had something to say to each other. It was funny to realize that they acted like children in a schoolbus. I also noticed that the old lady sitting next to me was scanning me. She didn't hide the scanning at all... from head to toe. Very interesting. Anna said that it's very usual and especially in smaller cities, like in Vestone, where old ladies and everyone else for that matter are very curious. Everyone knows everyone, so the new people and especially a bit different get long looks. The old ladies scan also because they have hard time understanding some kind of fashions. After the first shock, I've got used to my own style again.. even when it is a bit different. I don't feel so homey yet also because of freezing all the time. I need to buy new and warm clothes, when I get the time and courage to go to the shops. Anyway, we got to the railwaystation after changing the bus. At the station, we got to know that Anna's schedule for trains must be old, because there was no train at that time. The time was 9:40 and we had ran like maniacs to catch that train. My brand new backpack teared up from a seam. In the end, we had to wait until 11 for the train, but the time went easily by reading my italian book and studying. There was englishmen in the cafeteria and we drank very good lemon tea :) The train came eventually and we got in without too many twists. Our places were a bit far from each other, but we got to sit side by side anyway. The whole trip I studied italian. Anna is very useful for me, because she checks that I don't say anything wrong. I listed important verbs and tried to make them into a sentence. Passato prossimo (past tense) and other normal sentences go quite well. Vocabulary I have too, but future and contional are HARD! Example sentence a la Milla: Ho comprato una lampadina in.... le montagne. Anna: Oh, did you by the lamp from the moose? At some point the train stopped and Anna went to check on her bags - the Pakistani man in front of me started to talk. He was very nice and I'm sure the whole trip would've gone nicely chatting, but he tried to get so close, so early. Anna came back and I tried to focus on italian again. Brescia is only 1h 20mins with the Eurostar-fast train. At the station was waiting Anna's father. He greeted me very warmly. Cheek kisses and patted my cheek. Later he also talked about his second daughter :) When my own parents, family or friends are not here, I miss that kind of signs of closeness. I'm not as good friends with anyone yet, that I could hug them as warmly as I'm used to hugging my friends. Italians also take their kind of space. In the car, there was also a family acquintance and also zia (aunt) Rita's former caretaker, ukrainian woman, who's name I cannot remember right now. In the car, I tried to think of useful sentences, which could help me get more time to think of the next sentences and people would also get that I'm only learning now. "Sono lenta a parlare italiano!" (I'm slow to speak italian.) We drove from Brescia via couple of stops to Vestone. Brescia is quite close to lake Garda and Vestone is about 45 minutes away. I can already say that I like Brescia more than Padova. First of all, the city has much more attitude from the first sight when Padova is quite confusing. Though Anna told me she likes Padova just because of that confuseness. Padova is also very misty and wet, which makes it very cold. The kind that goes straight to the bones. Brescia is not as cold though it's more North - and oh, those mountains. The views here are AMAZING! When Anna went fixing her glasses, I watched to the mountains which surround Brescia. Fantastic! They are covered with green trees to the top. Rough, not so sharp mountains. Gorgeous. From the backyard of Anna's family's house and from every window, I can see to the mountains. Totally gorgeous, wonderful, fantastic!!! As well as the house!
Many times I've thought that I'm very lucky to be among italians from the very beginning. I think I wrote something about it already. At this point I can underline it. I have ALREADY got the chance to go to a genuine italian home, eat home-made italian food. As much as I want to defend finnish food, I want to note that not even once I have left food on my plate. The only thing that hasn't been so tasty for me was a fish like anjovis in olive oil-chili-sauce. But that went down too.
At home there was a small white dog greeting us. She was very playful. Lilli started to howl :) Anna's mom, Loretta, doesn't know english, so I spoke with her very little and I understood her italian not so well. And oh, the loveliest old lady, zia Rita: "Ciao cara!" and for the first time someone asked my name in italian. Zia doesn't hear very well, but it doesn't seem to concern her. She's just absolutely melting my heart and she's lovelingly good-humored. Everytime I smiled at her, she smiled back at me with her whole face - which is basicly a vicious circle, because that made me smile more. She talked many times to me in italian and I just smiled and nodded... said sì or no, if I understood something.. and that had to be done by shouting. The biggest wonder is that she's 94 years old! In Italy there's a saying which goes something like the redwine is the hope of the old people. We talked about the italian diet and why still so many are so thin, even though they don't do sports regularly. I think I'm starting to follow the italian diet :P
Zia observated me while eating. She said I have a lovely color on my cheeks, when they were burning - and that I have the least clothes because I'm used to cold air and that's a beautiful girl. Then she smiled again melting my heart even more. Laura (pink), I wish you were here to meet Rita. You would've melted for the granny too!! At the dinner after drinking few glasses of wine, she started to ask if I'm catholic and Anna said that now it's better to say yes! Aunt decided to make a test and I had to make the sign of the cross :D With total luck, I got it right and we went to the better side of religion - we could leave the subject. Zia also would've wanted more beer, but she didn't want to be the only one being drunk... so she tried to get me drink it too. My cheeks weren't red enough. Finnish colour ;)
I like the dinnertable-culture the most here. Everyone sits in the table until the end and we talk about everything. We eat cheese, drink wine, there's tomatoes, salad, zucchini... and the main dishe. There's always appetizers like olives and chips. We also talked about finnish sauna and that someone thought it is warming with a finnish woman :D Also when one gratuated, zia Rita and now passed-away zia Theresa carried one home, one kept saying one wants to die on a Ferrari. The situations in the dinner-table are very calming in a way, though all the time I'm very tired because of trying to understand italian.
At the dinner there was also Anna's good friend, Maura. She was in exchange in (Baschiland) Spain and studies languages. We talked about finnish language and pronounciation. Maura is very lively girl, I liked her a lot. A bit before she left we talked about a concert arranged tomorrow, which I'm going to with Anna. There plays the band of Gallo, called O'Chang Beat. Maura had somekind of a tradegy with few of the members, so she isn't coming to the event at all. She doesn't want to see these people. It's strange for a finnish person like me. Of course I know same kind of situations in Finland, but I also know that mostly Finns are too proud not to go because of other friends there. If there's no other friends, of course the situation is different.
During the day, I got a chance to talk with mom and Laura quickly on skype. In the evening again with Laura. It's lovely to talk in finnish and get out all the anxiety because of the huge ache of knowledge and happenings. Tomorrow we're calling Viktor, who is related to Anna's family and lives in Scotland. I get to speak english<3
I bought slippers here too! It's a kind of an art here too. They are soft, superwarm and strech from the heels.
Also the fish market was one of a kind. It is like any kind of a photography shop for example. In the middle there's the desk, where you could find very few salmon but a lot of calamari and octopus. Yh, they looked so slimy. Anna decided to proove that calamari if very good, so tomorrow we are eating them for lunch. In the store I talked with Anna about how hard it is that we both communicate with a language we don't know.
So asleep I go, to have the energy for tomorrow too.
Subscribe to:
Posts (Atom)
visitors since 1st of September 2007.