At Vestone

280907 klo 23:58
in english

Tänään aamulla herätyskello oli väännetty numeroille 7:45. Tarkoitus oli lähteä yhdeksältä juna-asemalle ja suunnata nenä kohti Bresciaa. Saatiin kaikki valmiiksi ja oltiin melkein ovesta ulkona, kun Norina (Francan äiti) tulee ja kysyi kai, että ollaanko lähdössä. Sì sì. Boilerin ja lämmityksen kanssa on ollut vaikeuksia, joten korjaaja teki taas jotain temppuja. Päästiin kuitenkin bussipysäkille jossain välissä, mutta kiire siinä tuli. Bussi oli täynnä vanhoja ihmisiä ja kaikilla oli jotain asiaa toisilleen. Oli hauska huomata miten he käyttäytyivät hiukan kuin lapset koulubussissa. Huomasin myös, että vieressäni istuva vanha nainen skannasi mut oikeen. Katsoi oikein selkeästi ja piilottelematta päästä varpaisiin. Ihan mielenkiintosta. Anna sanoi, että se on ihan tavallista ja varsinkin pienemmissä kaupungeissa, kuten Vestonessa, vanhat naiset ja muutkin ovat todella uteliaita. Kaikki tuntevat kaikki, joten uusia ja varsinkin vähän erilaisia ihmisiä katsotaan pitkään. Vanhat naiset skannailevat senkin takia, että niiden on vaikea ymmärtää jotain muotia.

Alkushokin jälkeen olen taas totutellut omaan tyyliini, vaikka hiukan muista poikkeaakin. Vielä ei ole ihan kotoisa olo, jo senkin takia, että palelen alituisesti. Täytyy ostaa uusia ja lämpimiä vaatteita, kunhan tässä nyt vaan löytyy aikaa jostain ja tarpeeksi tarmoa lähteä sompailemaan kauppoihin.


Päästiin rautatieasemalle bussinvaihdon jälkeen, jossa kävi ilmi, että Annan aikataulu taisi olla vanha, koska siihen aikaan ei mennyt junaa. Kello oli 9:40 ja oltiin juostu päätä pahkaa, että kerettäisiin junaan. Minun upouusi reppukin kerkesi revetä siinä tohinassa. Jouduttiin lopulta odottamaan 11 asti, junan tuloa, joka meni sopivasti italian kirjaa selatessa ja opiskellessa. Aseman kahvilassa oli englantilaisia ja juotiin vielä oikein hyvää sitruunalla varustettua teetä :) Juna tuli lopulta ja päästiin suuremmitta mutkitta sisään. Paikat oli vähän kaukana toisistaan, mutta päästiin istumaan kuitenkin vierekkäin. Koko matkan tolkutin itselleni italiaa. Annasta oli suuri hyöty, koska tarkisti, ettei mikään mene ihan pieleen. Listasin tärkeitä verbejä ja yritin muodostaa lauseita niistä. Passato prossimo (vähän kuin imperfekti) ja muuten normaalit lauseet menee jo aika hyvin. Sanastoakin löytyy, mutta futuuri ja konditionaali on VAIKEITA!

Yksi esimerkkilause a la Milla: Ho comprato una lampadina in.... le montagne.
Anna: Oh, did you by the lamp from the moose?


Jossain vaiheessa kun pysähdyttiin väliasemalla, Anna meni katsomaan matkalaukkunsa perään ja edessä istuvani pakistanilainen mies alkoi jutella. Ihan mukava ja varmasti olisi mennyt koko matka rattoisasti jutellessa, mutta hirveän läheiseksi se yritti heti alkutekijöistä. Anna kun tuli takaisin, niin yritin nopeasti siirtyä takaisin italian pariin.

Nainen punaisessa paidassa on tähti saippuaoopperassa nimeltä Don Matteo. Hän piti itsestään kovaa meteliä.
The woman in red shirt is a star in a soup opera called Don Matteo. She made a big deal of herself.

Bresciaan ei mennyt kuin 1h 20min Eurostar-pikajunalla. Asemalla oli odottamassa Annan isä. Tervehti todella lämpimästi. Poskipusut ja taputti kädellä poskelle. Myöhemmin puhui myös toisesta tyttärestään :) Kun omat vanhemmat, perhe tai kaverit ei ole täällä, niin tuollaisia pieniä läheisyysmerkkejä kaipaa kyllä. En ole kenenkään kanssa vielä niin hyvissä väleissä, että voisin halata esim. niin lämpimästi, kun olen tottunut kavereiden kesken. Italialaiset pitää myös omanlaisensa välimatkan muihin. Autossa oli myös erään perheen lastenhoitaja ja zia (aunt, täti) Ritaakin hoitanut ukrainalaisnainen, jonka nimeä en nyt muista.

Autossa yritin kehitellä hyödyllisiä lauseita, joilla voin avittaa itselleni lisää aikaa seuraavien lauseiden muodostamiseen ja ihmiset muutenkin ymmärtäisivät, että harjoittelen vasta. "Sono lenta a parlare italiano!" (Olen hidas puhumaan italiaa.)

Ajettiin Bresciasta parin mutkan kautta Vestoneen. Brescia on siis lähellä Garda järveä ja Vestoneen on noin 45 minuutin matka. Voin sanoa jo nyt, että tykkään Bresciasta enemmän kuin Padovasta. Ensinnäkin, kaupungissa on enemmän asennetta jo heti alkuun, kun Padova on jokseenkin sekava. Anna tosin sanoi tykkäävänsä Padovasta juuri tuon sekavuuden vuoksi. Padova on myös todella utuinen ja kostea, joka tekee siitä todella kylmän. Luihin ja ytimiin kylmän. Brescia ei ole niin kylmä, vaikka onkin pohjoisemmassa ja voih... ne vuoret. Täällä on AIVAN upeat maisemat! Annan käydessä korjauttamassa silmälasinsa, katselin vuorille, jotka ympäröivät Bresciaa. Aivan upeat. Ne ovat huipulle saakka peittyneitä vihreisiin puihin. Jylhät, ei niin hirveän jyrkät vuoret. Upeita. Annan perheen talon takapihalta ja jokaisesta ikkunasta näkee vuorille. Aivan upeita, upeita, upeita!!! Samoin kuin heidän talo!

Näkymä vuorille silmälasikaupan edestä.
Scenery to the mountains from in front of the glass shop's.

Sciantarellien portilta. Ja seuraavaksi itse talo:
From the porch of the Sciantarelli family. And next the house:

Olen monesti miettinyt, että olen todella onnekas, koska pääsin italialaisten sekaan heti alusta. Taisin siitä jo aiemminkin jotain sepustaa. Mutta tässä vaiheessa voin alleviivata sen. Minä olen päässyt JO NYT syömään italialaiseen kotiin, kotona tehtyä italialaista ruokaa. Niin paljon kuin suomalaista ruokaa haluaisin ainakin osittain puolustaa, niin haluan huomauttaa, että kertaakaan en ole jättänyt minkäänlaista ruokaa vielä lautaselle. Ainoa, joka ei ole hirveästi kutkuttanut makuhermoja oli anjoviksen tapainen kala oliiviöljy-chili-liemessä. Alas meni sekin.

Kotona vastaan tuli pieni valkoinen koira, joka irvisteli hassusti ja oli kovin leikkisä. Lilli alkoi heti ulvomaan :) Annan äiti, Loretta, ei osaa englantia, joten puhuin hänen kanssaan hyvin vähän, enkä ymmärrä hänen puhumaansa italiaa hirveän hyvin. Ja voih, aivan ihana vanha nainen, zia Rita: "Ciao cara!" Ja ensimmäistä kertaa minulta kysyttiin italiaksi minun nimeä. Zia ei myöskään kuule kovinkaan hyvin, mutta ei se tunnu hänen menoaan haittaavan. Aivan sydämen sulattava täti ja ihanan hyväntuulinen. Aina kun hymyilin zialle, hän hymyili ihanan leveästi takaisin - joka oli sinänsä oravanpyörä, koska se sai mut hymyilemään enemmän. Hän jutteli mulle pitkät pätkät italiaksi ja minä vaan hymyilin ja nyökyttelin... sanoin sì tai no, jos ymmärsin jotain.. sekin piti tehdä huutaen. Kaikkein eniten ihmettelin, että hän on 94-vuotias! Italiassa on sanonta, että punaviini on vanhusten toivo. Juteltiin muutenkin italialaisten ruokavaliosta ja miksi niin monet ovat niin laihoja, vaikka kovinkaan monet eivät harrasta mitään urheilua säännöllisesti. Taidan ruveta toteuttamaan italialaisia elämäntapoja :P

Zia teki paljon havaintoja minusta ruokailun aikana. Sanoi, että mulla on kaunis väri poskilla, kun posket kuumotti - ja, että mulla on vähiten vaatetusta, koska oon tottunut kylmään ilmaan ja, että olen kaunis tyttö. Ja siihen päälle hymyili taas sulattavasti. Laura (pink), voisitpa tavata Ritan. Oisit myöskin sulanu tuolle mummolle!! Päivällisen jälkeen juotuaan pari lasia viiniä, alkoi kysellä oonko katolinen ja Anna selitti, että tässä vaiheessa on hyvä sanoa, että kyllä! Täti päätti tehdä testinkin ja mun piti tehdä ristinmerkki :D Täydellä onnella sain sen kaiken oikein ja oltiin uskonnon paremmalla puolella - voitiin siis jättää se aihe. Zia myös olisi halunnut vielä lisää kaljaa, mutta ei halunnut olla ainoa, joka on kännissä... joten yritti mullekin tyrkyttää kaljaa vielä. Posket ei punottanukaan vielä tarpeeksi. Finnish colour ;)

Zia Rita.

Mario, Annan isä.
Mario, Anna's father.

Loretta, Annan äiti.
Loretta, Anna's mother.

Ruokapöytäkulttuurista pidän täällä eniten. Kaikki istuu pöydässä tappiin asti ja jutellaan ihan kaikenlaisesta. Syödään juustoja, juodaan viiniä, on tomaattia, salaattia, kurpitsaa... ja pääruoka. Aina on ollut alkupaloja, tyyliin oliiveja ja sipsejä. Tuli puheeksi suomalainen sauna ja, että joku joskus on luullut että se on lämmittelyä suomalaisen naisen kanssa :D Tai kun eräs valmistui, niin zia Rita ja nyt jo kuollut zia Theresa kantoivat kotiin, niin hän hoki vain, että tahtoo kuolla Ferrariin. Ne tilanteet ruokapöydässä on todella rauhottavia tavallaan, vaikka kokoajan väsynkin nopeasti italian kanssa pinnistelyn takia.

Italian lippu - kesäkurpitsa (vihreä), parmesaani (valkea), tomaatti (punainen).
Italian flag - zucchini (green), parmesan (white), tomatoes (red).

Päivällisellä oli mukana myös Annan hyvä ystävä, Maura. Hän oli (Baskimaassa) Espanjassa vaihdossa ja opiskelee kieliä. Puhuttiin suomenkielestä ja ääntämisestä. Maura on todella eloisa tyttö, tykkäsin hirveästi. Vähän ennen lähtöään tuli puheeksi huominen konsertti, johon ollaan menossa Annan kanssa. Siellä soittaa Gallon bändi, nimeltä O'Chang Beat. Mauralla oli jonkinlainen tragedia parin bändin jäsenen kanssa, joten hän ei tule konserttiin ollenkaan. Hän ei halua nähdä näitä ihmisiä. Hassua suomalaisena miettiä samanlaista tilannetta. Toki tiedän samankaltaisia tilanteita Suomestakin, mutta tiedän myös, että aika suureksi osaksi suomalaiset ovat liian ylpeitä ollakseen menemättä tuollaisiin tapahtumiin kuitenkaan muiden ystävien vuoksi. Jos siellä ei ole muita kavereita, niin sitten ei välttämättä mennä.

Päivällä juttelin skypessä äitin ja Lauran kanssa nopeasti. Illalla vielä Lauran kanssa vähän aikaa. Ihanaa jutella suomeksi jotain ja purkaa hiukan tätä tieto-/tapahtumaähkyä. Huomenna soitetaan myös Viktorille, joka on näille jotain sukua ja asuu Skotlannissa. Pääsen puhumaan englantia<3 onblur="try {parent.deselectBloggerImageGracefully();} catch(e) {}" href="http://3.bp.blogspot.com/_HEZ8th5FGIs/Rv5NlAQGzlI/AAAAAAAAB-E/oHBnGtKAq8k/s1600-h/Kuva000.jpg">

Kalakaupassa.
In the fish market.

Mun tossut.
My slippers.

Unta siis, että jaksaa huomenna taas.

---
(All the pictures in the finnish entry)

Today the alarm clock was set for 7:45. We were meant to leave for trainstation at nine and leave for Brescia. Everything was ready and we were almost out of the door when Norina (Franca's mother) came in and (I think) she asked if we were leaving. Sì sì. We had had problems with the boiler and heating, so the fixer came in and did some tricks too. Eventually we got to the busstop, but at that time were in hurry already. The bus was filled with old people and all of them had something to say to each other. It was funny to realize that they acted like children in a schoolbus. I also noticed that the old lady sitting next to me was scanning me. She didn't hide the scanning at all... from head to toe. Very interesting. Anna said that it's very usual and especially in smaller cities, like in Vestone, where old ladies and everyone else for that matter are very curious. Everyone knows everyone, so the new people and especially a bit different get long looks. The old ladies scan also because they have hard time understanding some kind of fashions. After the first shock, I've got used to my own style again.. even when it is a bit different. I don't feel so homey yet also because of freezing all the time. I need to buy new and warm clothes, when I get the time and courage to go to the shops. Anyway, we got to the railwaystation after changing the bus. At the station, we got to know that Anna's schedule for trains must be old, because there was no train at that time. The time was 9:40 and we had ran like maniacs to catch that train. My brand new backpack teared up from a seam. In the end, we had to wait until 11 for the train, but the time went easily by reading my italian book and studying. There was englishmen in the cafeteria and we drank very good lemon tea :) The train came eventually and we got in without too many twists. Our places were a bit far from each other, but we got to sit side by side anyway. The whole trip I studied italian. Anna is very useful for me, because she checks that I don't say anything wrong. I listed important verbs and tried to make them into a sentence. Passato prossimo (past tense) and other normal sentences go quite well. Vocabulary I have too, but future and contional are HARD! Example sentence a la Milla: Ho comprato una lampadina in.... le montagne. Anna: Oh, did you by the lamp from the moose? At some point the train stopped and Anna went to check on her bags - the Pakistani man in front of me started to talk. He was very nice and I'm sure the whole trip would've gone nicely chatting, but he tried to get so close, so early. Anna came back and I tried to focus on italian again. Brescia is only 1h 20mins with the Eurostar-fast train. At the station was waiting Anna's father. He greeted me very warmly. Cheek kisses and patted my cheek. Later he also talked about his second daughter :) When my own parents, family or friends are not here, I miss that kind of signs of closeness. I'm not as good friends with anyone yet, that I could hug them as warmly as I'm used to hugging my friends. Italians also take their kind of space. In the car, there was also a family acquintance and also zia (aunt) Rita's former caretaker, ukrainian woman, who's name I cannot remember right now. In the car, I tried to think of useful sentences, which could help me get more time to think of the next sentences and people would also get that I'm only learning now. "Sono lenta a parlare italiano!" (I'm slow to speak italian.) We drove from Brescia via couple of stops to Vestone. Brescia is quite close to lake Garda and Vestone is about 45 minutes away. I can already say that I like Brescia more than Padova. First of all, the city has much more attitude from the first sight when Padova is quite confusing. Though Anna told me she likes Padova just because of that confuseness. Padova is also very misty and wet, which makes it very cold. The kind that goes straight to the bones. Brescia is not as cold though it's more North - and oh, those mountains. The views here are AMAZING! When Anna went fixing her glasses, I watched to the mountains which surround Brescia. Fantastic! They are covered with green trees to the top. Rough, not so sharp mountains. Gorgeous. From the backyard of Anna's family's house and from every window, I can see to the mountains. Totally gorgeous, wonderful, fantastic!!! As well as the house!

Many times I've thought that I'm very lucky to be among italians from the very beginning. I think I wrote something about it already. At this point I can underline it. I have ALREADY got the chance to go to a genuine italian home, eat home-made italian food. As much as I want to defend finnish food, I want to note that not even once I have left food on my plate. The only thing that hasn't been so tasty for me was a fish like anjovis in olive oil-chili-sauce. But that went down too.

At home there was a small white dog greeting us. She was very playful. Lilli started to howl :) Anna's mom, Loretta, doesn't know english, so I spoke with her very little and I understood her italian not so well. And oh, the loveliest old lady, zia Rita: "Ciao cara!" and for the first time someone asked my name in italian. Zia doesn't hear very well, but it doesn't seem to concern her. She's just absolutely melting my heart and she's lovelingly good-humored. Everytime I smiled at her, she smiled back at me with her whole face - which is basicly a vicious circle, because that made me smile more. She talked many times to me in italian and I just smiled and nodded... said sì or no, if I understood something.. and that had to be done by shouting. The biggest wonder is that she's 94 years old! In Italy there's a saying which goes something like the redwine is the hope of the old people. We talked about the italian diet and why still so many are so thin, even though they don't do sports regularly. I think I'm starting to follow the italian diet :P

Zia observated me while eating. She said I have a lovely color on my cheeks, when they were burning - and that I have the least clothes because I'm used to cold air and that's a beautiful girl. Then she smiled again melting my heart even more. Laura (pink), I wish you were here to meet Rita. You would've melted for the granny too!! At the dinner after drinking few glasses of wine, she started to ask if I'm catholic and Anna said that now it's better to say yes! Aunt decided to make a test and I had to make the sign of the cross :D With total luck, I got it right and we went to the better side of religion - we could leave the subject. Zia also would've wanted more beer, but she didn't want to be the only one being drunk... so she tried to get me drink it too. My cheeks weren't red enough. Finnish colour ;)

I like the dinnertable-culture the most here. Everyone sits in the table until the end and we talk about everything. We eat cheese, drink wine, there's tomatoes, salad, zucchini... and the main dishe. There's always appetizers like olives and chips. We also talked about finnish sauna and that someone thought it is warming with a finnish woman :D Also when one gratuated, zia Rita and now passed-away zia Theresa carried one home, one kept saying one wants to die on a Ferrari. The situations in the dinner-table are very calming in a way, though all the time I'm very tired because of trying to understand italian.

At the dinner there was also Anna's good friend, Maura. She was in exchange in (Baschiland) Spain and studies languages. We talked about finnish language and pronounciation. Maura is very lively girl, I liked her a lot. A bit before she left we talked about a concert arranged tomorrow, which I'm going to with Anna. There plays the band of Gallo, called O'Chang Beat. Maura had somekind of a tradegy with few of the members, so she isn't coming to the event at all. She doesn't want to see these people. It's strange for a finnish person like me. Of course I know same kind of situations in Finland, but I also know that mostly Finns are too proud not to go because of other friends there. If there's no other friends, of course the situation is different.

During the day, I got a chance to talk with mom and Laura quickly on skype. In the evening again with Laura. It's lovely to talk in finnish and get out all the anxiety because of the huge ache of knowledge and happenings. Tomorrow we're calling Viktor, who is related to Anna's family and lives in Scotland. I get to speak english<3

I bought slippers here too! It's a kind of an art here too. They are soft, superwarm and strech from the heels.

Also the fish market was one of a kind. It is like any kind of a photography shop for example. In the middle there's the desk, where you could find very few salmon but a lot of calamari and octopus. Yh, they looked so slimy. Anna decided to proove that calamari if very good, so tomorrow we are eating them for lunch. In the store I talked with Anna about how hard it is that we both communicate with a language we don't know.

So asleep I go, to have the energy for tomorrow too.