Moving out, moving in,

(short version in english below)

// update - äiti sanoi, että allaolevassa tekstissä on paljon aukkoja, joten paikkailin niitä hieman ja yritin saada muutoksesta helpommin ymmärrettävää.

Ei postia enää osoitteeseen Via Montà! Muutin, enkä pysty postittamaan uutta osoitettani kaikille. Laitan sen sähköpostitse kaikille, joiden osoite minulla on, heti kun se on tilanteen puolesta mahdollista!

Yksityiskohtiin. Keskiviikko oli erikoinen päivä. Yhteen päivään voi mahtua niin paljon stressiä ja niin paljon ihania juttuja. Tuomo oli minun luona kylässä parin yön verran (välissä kävi Roomassa ja tuli takaisin pariksi yöksi). Tuomon viimeisenä iltana tultiin kymmenen tienoilla kotiin, hieman hiprakassa aloitettiin katsomaan elokuvaa ja tekemään nopeaa pastaruokaa. Jossain vaiheessa Anna huusi meidän huoneesta, että missä hänen vihreä vilttinsä on. Minulla kun sattuu olemaan samanlainen. Kävin selvittämässä asiaa, joka oli niin että Tuomon lainaama (neidin peitto) oli olohuoneessa selkänojalla (jossa sitä oli myös säilytetty). Hän sitten kovaan ääneen salamoi, että ei toisen peittoa saa ottaa se on intiimiasia. Kumman tästä asiasta tekee se, että minä lainasin hänelle omaa talvipeittoani, jolle olin allerginen. Hän pisti omansa vierashuoneeseen, jossa se oli vieraille käytössä. Nyt tämä peitto oli kadonnut vierashuoneesta, minä en tiedä missä minun peittoni on ja hän alkaa rääkymään peittonsa intiimiydestä. Hieman myöhemmin hän tuli vielä olohuoneeseen, jossa katsottiin Tuomon kanssa elokuvaa ja oltiin juuri syömässä. Hän kävi keittiössä: "Voitteko siivota tuolla. Sitten kun Marica ja Giada tulee kotiin, niin meidän on keskusteltava tästä asiasta, koska tää tilanne on aivan mahdoton!"

Siinä teille maistiaiset neidin logiikasta. Minä en kyllä tajua mistä tilanteesta on kyse. Illalla sitten menin tosi kakoissa fiiliksissä nukkumaan ja heräsin janoon yöllä. En nukkunutkaan sitten sen aamuneljän jälkeen. Tuomo yritti asemalle käveltäessä piristää kovasti ja saikin nauramaan pari kertaa. Sen voimalla ei kuitenkaan eletty hirvittävän pitkälle. Pyöräilin Tuomon lähdettyä Prato della Vallelle selässä reppu, joka sisälsi melkein kaiken mun tärkeimmän. Soitin Päiville, josko tehtäisiin jotain kun tiesin, että hänellä on vapaa päivä. Giulia soitti melkein heti perään ja kysyi missä meennään. Hän oli todella joustava ja ymmärtäväinen. Saisin tuoda tavarani uuteen asuntoon jo saman illan aikana. Siinä vaiheessa kiirettä ei vielä ollut, ajattelin että huomenna sitten. Giulian kanssa puhuttuani jouduin nieleskelemään kyyneleitä koko pyöräilymatkan Päiville. Portaita ylös kulkiessani äiti soitti ja jouduin pitkän hetken yrittämään rauhoittua siinä käytävässä.. liiemmin onnistumatta. Päivin ovelle vihdoin päästyäni en osannut sanoa muuta kuin "oisko sulla paperia". Päivi vaan halasi ja minä sitten itkeä täristelin toisen olkapäätä vasten.

Päivi on vietti koko päivän minun negatiivisen, pessimistisen ja surullisen puoleni kanssa. En pidä itsestäni tällaisena, joka lisää sotkuun vielä lisämausteen. Käytiin lounaan jälkeen pakkaamassa kaikki tavarat. Sain kummallisia väsymyskohtauksia aina välillä, tyttö piti mut henkisesti pystyssä kokoajan ja oli järjen äänenä koko pakkaamisessa. Pakkaamisen jälkeen istuin nettikahvilassa maanpaossa pari tuntia, jonka jälkeen Giorgio tuli juttelemaan omistajanaisen kanssa. Nainen pistikin kovat kortit pöytään, eikä päästänyt niin helpolla tilanteesta, mutta onneksi Giorgio osasi myös hommansa. Siinä on kyllä yksi taivaanlahja. Sanoinkin, että tunnen itseni niin hyödyttömäksi yksin, koska en pysty tekemään mitään kunnolla yksin. Lopuksi vuokraemäntä kysyi vielä lähdenkö siksi, että minulla ja Annalla ei mene yksiin. Sanoin Giorgiolle, että vastaa sen minkä näkee parhaaksi vastata. Hän sanoi, että olin jo aiemmin päättänyt lähteä, mutta tämä riita vauhditti lähtemistä.

Illalla kävin vielä kaupungilla ja kahdeksalta Johannes tuli autolla viemään minun kamoja Päivin kanssa. Ennen yhdeksää olin jo muuttanut. Nyt on jo helpompi olo. Asun olohuoneessa toistaiseksi. Sunnuntaina saan omat avaimet ja ehkä maanantaina pääsen jo omaan huoneeseen. Ollaan Katrin kanssa vähän tuuliajolla tällä hetkellä. Nukuttiin ensimmäinen yö olohuoneen 80cm sängyssä molemmat. Huominen yö päästään Eevan luokse punkkaamaan ja sitä seuraava yö pitäisi vielä kanssa saada jotenkin järjestettyä. Sitten maanantaina toivon, että päästäisiin jo uuteen huoneeseeni, koska minua stressaa jo muutenkin tämä alituinen paikan hankkiminen... tuntuu että olen kokoajan vaikeuttamassa ihmisten elämiä ja tiellä.

Olen sanattoman kiitollinen kaikesta avusta ja tuesta jota olen saanut osakseni täällä. Giorgio on jaksanut joka päivä rauhoitella minua ja puhua puolestani, taistella puolestani. Päivi on pitänyt melkein fyysisestikin pystyssä kokoajan ja jaksanut kuunnella ja auttaa. Giulia ja Camilla olivat molemmat todella joustavia ja ymmärtäväisiä tilanteen suhteen. Johannes jaksoi myös jutella asiasta ja auttaa muutossa auton kanssa. Marica ja Giada pitivät puoliani taistelutantereella neiti A:n kanssa. Sitten on vain muita ihmisiä, jotka ovat piristäneet pelkällä olemassaolollaan.. Tuomo, Fredi, Mauro, Marco... <3

Äiti, isi ja Jussi. Aina siellä<3 Sen tietäminen on jo tarpeeksi.

-

No mail to the old address Via Montà anymore! I moved and I cannot post my new address to everyone. I will write an e-mail to everyone that I have e-mail addresses from, as soon as the situation allows it!

I moved out yesterday due to a situation and a boost to the decision. Packed and moved out and moved in within one day. I'm happier. I'll be even more when this whole process is over with.

I'm lacking words for the gratefulness I have of all the help and support I have got. Giorgio has everyday had the energy to calm me down and talk for me, fight for me. Päivi has almost also physically kept me standing all the time and listened and helped. Giulia and Camilla were both very flexible and understanding about the situation. Johannes was always there to talk to and helping with moving. Marica and Giada. Then there is so many other people who have just made me feel better, just by being there and being interested, caring.. Tuomo, Fredi, Mauro, Marco, Simona, Hanna.. <3

Mom, dad and Jussi. Always there <3 Just knowing that is enough.

Padova by night,

Hanna,

Hanna lähti sillä aikaa kun olin Saksassa. On tuntunut tosi vaikeelta sisäistää se nyt tänne takas tullessa. Hanna oli aina se kenelle soitin ja ketä tuli istumaan aurinkoon mun kanssa. Kenen kanssa kävin ulkona. Kenen kanssa juttelin kaikesta.

Kirjoitin eilen mailia hänelle:

"Hey love,

I have this strange depression going on. I miss you all the time here and I didn't think it would be so hard to get used to some people going. I mean some people left and I spent a lot of time with them too, but it didn't feel so bad. Now you are gone and everyday there is something I would want to call you about or ask you to do with me. And it doesn't help that everyone has something else to do this weekend. Thank god I got Eeva to go dancing with me tonight..

Padova, I can't really say what it is right now. It's strange because I don't see familiar people around me anymore. There's lacking so much and it feels somewhat empty to me. Many people somehow ignore me... like yesterday I was talking to Tatjana (slovakian girl) and then someone new asks me "oh you're finnish" "yes" "can you take a picture of us" (as in me taking the picture of other people).. funny how personally I can take such ordinary situation if I'm feeling bad myself. I'll get over it eventually. Just so much stress right now. And even though I sound depressed right now, don't worry about me. It's just again my process on getting over these holes which people leave around me when they go. I guess it's good too.. good preparation for going home and a sign on that I care alot.

I missssss you soooooo much! I will dance Blink182 for you, drink a spritz with you and hug some strangers in the street for you :) I wish you were here!

BACIONE!"

Olen ollut niin väsynyt viimeiset 15 päivää matkustamisesta, sotkuista, unenpuutteesta ja niin monista tapahtumista, että huomasin tänään kuinka paljon mulla oikeastaan on ja on ollut. On ihana huomata ajoittain kuinka onnellinen on hassusti huomaamatta ollutkaan. Soitin Johannekselle kun kävelin pois asemalta ja höpöteltiin hyvän aikaa. Näin Giorgion lounaalla ja oi mulla oli ikävä niitä lounashetkiä kun saan taas heittää hervotonta juttua sen kanssa. Kaiken lisäks pesin farkkuni Piovegon coca-colalla, kun uudet helmet kaato lasin syliin. Päivi lähetti ihanan viestin, että olipa pitkät 10 päivää. Ja lopuks juttelin Peterin kanssa onlinessa pitkästä aikaa (oon aina hymyä kun kuulen siitä pojasta):

Peter: hehe. U know, U r kind of life artist :P (if there is such a word. :P) U used to say that U don't really like Padova and now U wanna stay
Milla: yaaaaj :P someone said it's a real finnish thing. trying and wanting to be happy all the time, which is obviously not possible, but we do it all the time and that's why if something doesn't work we get so sad and easily depressed.
Peter: then I'm finnish in my soul. :)

Oi Saksanmaa (osa 1)

On tää elämä kyllä aika mielenkiintoista ja hyppeleväistä lopulta.. tulin kotiin takaisin Saksasta maanantai-iltapäivänä. Matka oli melkein 12 tuntia, kun ensin lähdin Katjan luota taksitolpalle, taksitolpalta lentokentälle, kentältä parin tunnin odotuksen jälkeen koneeseen, kone lentoon ja lento Bergamon Orioon, Oriosta Milanoon, Milanossa tapasin tunnin verran Francescoa (kotoisin Calabriasta), jonka jälkeen istuin täydessä junassa klo 11:21 matkalla Padovaan. Koko matkan olin aivan yliväsynyt pitkästä matkasta ja lyhyistä yöunista. Toki perillä ei enää nukuttanut lain, joten lähdin vielä näkemään kavereita pitkästä aikaa. Lopulta nukahdin sohvalle :D Että se sit seuraavistakin yöunista.

Matkalla aika eteni hetkittäin todella hitaasti, toisinaan nopeasti ja kerran se pysähtyi kokonaan. Kun lähdin (6.3.) en olisi halunnut lähteä koko maahan. Padovassa jäi useampi asia kesken, suurimpana niistä muutto. Kun kone kuitenkin lähti lentoon ja pääsi pilvien yläpuolelle, sain nukkua suorassa auringonpaisteen lämmössä tunnin verran. Laskeuduin Münsterin lentokentälle, jossa menin suoraan infotiskiltä kyselemään miten pääsee Osnabrückiin. Ysiluokkalainen harjoittelijapoika toi mut sitte bussipysäkille ja selitti huonolla englannilla miten pääsen ja mikä linja. Punasteli hassu kokoajan ja pyyteli anteeks englantiaan :)



Kun olin yksin tyhjällä lentokentällä hymistellyt mp3:sia tunnin verran, bussi osoittautui sellaiseksi pieneksi yhteensä ehkä 10-12 hengen bussiksi. Söpöhän tuo oli ja meni alle tunnissa Osnikseen. Vietin keskenäni kallista aikaa Starbucksissa, jonne Nina suuntasi töiden jälkeen. Oli ihana kun se juoksi kahvilassa halaamaan :) Onhan siitä sitte jo 2 kuukautta kun viimeksi nähtiinkin. Juteltiin melkeinpä siinä mun syödessä aamupalaksi juustokakkua kaikki jutut ja illalla syötiin fondueta Ninan perheen ja poikaystävän, Johanneksen, kanssa.





Seuraavana päivänä (7.3.) suuntasin jo suoraan Nilsin luo, Blankenburgiin. Juttelin ensin pitkien yöunien jälkeen Johanneksen kanssa Ninasta ja siitä miten Nina lähti yhtäkkiä Italiasta, kun neiti itse oli akupunktiohoidossa :P Johannes oli huolissaan ja jännityksissään, koska nyt tätä kirjoittaessani jo he ovat muuttaneet yhteiseen asuntoon.


Juna-asemalla sain Ninalta Sudokukirjan, jota täyttelin matkan aikana aika ahkerasti. Hassua kuitenkin, että sudokukin käy niin nopeesti tylsäksi.. joo 1,2,3,4.. miten jotkut ihmiset jaksaakin innostua siitä niin verisesti? Hannoverissa mua odotti kahden tunnin vaihtoaika. Kuljeskelin siis perjantaimarkkinoilla ympäriinsä ja päädyin ostamaan mausteita. (Kyllä tillikin epämääräisesti pakattuna tuli tullista läpi!) Hannoverissa oli taas kerran sellaisia hetkiä, joita mulla on tässä ollut hetkittäin. Tiedättekö leffoista ne semmoiset hetket kun joku kuuntelee musiikkia ja se on ainoa mitä kuuntelee, ne katsoo ikkunasta ulos ja miettii jotain aivan omissa maailmoissaan. Sellaisia mä harrastin koko tuon päivän ja monesti muutenkin junassa ollessa. Olin kaukana siitä penkistä.





Ennen kuin saavuin Wernigerodeen, jossa minun piti tavata Nils, puhelin kuoli. Olin ladannut sitä koko yön, mutta se silti päätti irtisanoa akun ja puhelimen välisen telepatian. Astuin junasta ulos, ilman että tiesin ketään paikkakunnalla tai edes mihin suuntaan lähteä, että pääsisin keskustaan. Ei oltu edes sovittu tapaamispaikkaa. Minun piti odottaa kyseisessä kaupungissa n. 2 tuntia, koska Nils oli vasta tulossa Nürnbergistä tärkeästä työhaastattelusta. Matkalla näin tytön, jonka rinkassa oli Suomen ja Ruotsin lippu. Uskaltauduin kysymään häneltä suuntaa keskustaan ja neuvoa missä voisin ladata kännykkää. Hän oli kovin ystävällinen maailmankansalainen ja päädyin jo-suljettuun viinikauppaan lataamaan kännykkää hetkeksi, jossa paikallinen ystäväpiiri oli viettämässä viini-illallista. Huonoa englantia puhuvat kuuskymppiset terhakkaat pariskunnat olivat kovin huolissaan minusta. Lopulta pääsin lataamaan kännykkää pidemmäksi aikaa panimoravintolaan, josta Nilskin minut lopulta löysi. Oli kaunista olla hetki kadoksissa maailmassa, aivan yksin. En pelännyt missään vaiheessa, vaan huomasin kehittäneeni itselleni jossain matkan varrella luottamuksen itseeni ja muihin ihmisiin. Jotenkin tilanne aina selviää. Olin pikkuruisessa kaupungissa, valottomana aikana ja hetken aivan hukassa.

Nilsin vaatekaappi :D

Aamulla (8.3.) lähdettiin kunnon leipomosta haettujen sämpylöiden syönnin jälkeen Harzin luonnonpuistoon. Ajettiin mutkikasta tietä ylösalas matalilla kukkuloilla, joissa oli tiheä harmaa puukanta. Matkalla näkyi talo, jossa luki isolla hostelli, mutta se oli täysin rapistunut ja kaikki ikkunat oli rikottu. Itä-Saksa. Kavuttiin kuulumisten vaihdon yhteydessä yhdelle korkeimmista kohdista (Brocken, 1142m), jossa oli lunta :) Oli piristävää kävellä puiden keskellä, kun pitkästä aikaa en ollut kunnon metsään päässyt kävelemään. Tuoksukin oli aivan erilainen. Vaikka illalla jalat huusi jo, lähdettiin vielä Quedlinburgin UNESCOkaupunkiin syömään intialaista.

Illalla nukahdettiin sohvatuoleihin viinilasit kädessä.







9. päivä suunnattiin Nilsin tyttöystävän, Susannen, luo. Tajusin muuten kuvia selaillessani, ettei minulla ole hänestä yhtään kuvaa. Ajomatkalla kuunneltiin Nilsin Sibelius-levyltä Finlandiaa ja viulukonserttoja. Oli hassua ajella Saksan laakeiden peltomaisemien läpi ja kuunnella jotain niin tuttua, mutta mahtipontista. Tietä tuijotellessa mietin, että Nilsille tämä reitti on todella tuttu, mutta minulle ei. Hän ei katso maisemia ensimmäistä kertaa ja siksi ne näyttävät aivan eri puolia hänelle. Minulle tuo ja tuo ja tuo puu on vain puita, kun hänelle se kertoo kuinka pitkä matka on vielä tai muistuttaa kun joku sanoi jotain juuri tässä kohtaa tai sen puun muoto muistuttaa häntä aina karhuista.

Marburgissa perillä oli käännettävä pää pois ja hymyiltävä hymisteltävä itsekseen kun Nils ja Susanne tapasivat taas pitkästä aikaa :) Käveltiin illalla Marburgin kaupungissa, sen linnalle ylös mäkeä. Tunsin itseni Kattokassiseksi siellä, näytti aivan sen kirjan piirroksilta. Söin tzatzikia ennen nukkumaan menoa!







Neljäntenä matkustuspäivänä (10.3.) tehtiin Nilsin kanssa jotain mitä kumpikaan ei ole tehnyt aiemmin. Mentiin thai-hierojalle. Se oli aika jännää. Ensin kun mentiin, niin ensinnäkään hierojat ei puhunut mitään niistä kielistä mitä mä puhun ja toisekseen ei kumpikaan oltu varmoja onko se toinen hieroja mies vai oliko se joskus mies. Toisin sanoen, en ole koskaan nähnyt niin rotevaa ja pitkää aasialaisnaista. En kyllä miestäkään sen puoleen. Seinällä olevien sertifikaattien kuvissa näytti kuitenkin enemmän naiselta. Hieronta itsessään oli loistavaa ja rentouttavaa. Maattiin sellaisten lämmitettyjen sänkyjen päällä. Lopuksi niskavillat oli aivan öljyiset!

Käytiin ostamassa ainekset pasta carbonaraan, josta on tullut mun niin sanottu bravuuri italialaisruuista. Kallistahan tuo on kun pekoni maksaa, mutta hyvää ja se tuntuu kelpaavan kaikille :) Tein sitten kiitokseksi päivällistä Susannelle ja Nilsille.







(osa 2 - tulossa pian)

I will write soon. Right now this moving thing is taking so much time and energy and I'm still recovering from the Germany trip. I'll be right with you, loves<3

I'm alive.

Muuttolintu,

(english below)

Onpa hassua. Tiedän, että tää muutto on mulle hyvästä. Kaikki kenelle oon siitä maininnu on sanonu et mene nyt ihmeessä, koska 1) tarjous on loistava ja 2) sun olo Padovassa muuttuis paljon paremmaks varmasti. Etenkin Hanna, jonka kanssa nyt eniten aikaani oon viettäny on sanonu monesti uskovansa tän olevan todella hyvä juttu mulle. Uskon itsekin niin.

Olinkin tapaamispaikalle pyöräillessäni todella hermostunut. Hyvä etten auton alle jäänyt kun vain roboottimaisesti pyöräilin eteenpäin. Olin hermostunut, koska kerroin juuri Annalle ja hän suhtautuu minuun nyt kylmästi. Olin hermostunut, koska Giorgio maalaili piruja seinille sopimuksen kanssa - JA MITÄ TÄSTÄKIN OPIMME - Lapset älkää ikinä IKINÄ tehkö tuollaista sopimusta itaaliassa.. vuokranmaksupuoli oli aivan epäreilu ja melkein laiton. Kuitenkin kun Giorgio soitti Francalle, koko juttu tais mennä tosi hyvin. Nyt mun tarvii soittaa Francalle huomenna ja sopia aika tapaamiselle keskiviikkona. Sitten pitäisi selittää samat luritukset eli haluan muuttaa sinne koska oon tavannu kavereita ja muuttaa asua niiden kanssa kun oon täällä kuitenkin vaan vuoden.

Nyt pistin nettiin jo ilmoituksia ja Francesco teki mulle sellaisen ilmoituksen jonka käyn tulostamassa huomenna ja vien ympäri mantuja. Lähetin jo mailia jos mihin paikkaan, josko uudet vaihtarit vaikka innostuis meitsin paikasta. Nyt toivon vaan että kämppikset ois yhteystyöhaluisia, koska oon Saksassa torstaista lähtien 10 päivää ja sit ois jo niinkun muuttaminen tosi hollilla. Yleensä ongelma on toisinpäin. Paikkaa ei löydy ja edellinenkin menee alta.

Ihmiset on niin ihanan avuliaita. Giorgio ja Fredi molemmat auttanut ja vienyt melkeen kädestä pitäen ja kertonut miten mikäkin pitää tehdä. Giorgiokin kuittas isot kiitokset sillä että juujuu kyl hän tietää et autat sitte häntä jos hän yrittää joskus ettiä töitä Suomessa (on siis ollu Suomessa vaihdossa).

Nyt on kuitenkin haikea olo lähteä. Mulla tulee tyttöjä ikävä vielä ja mietin että tuossa tulevassa kodissa ei kyllä ole sitä sellasta samanlaista ruokailuhenkeä, kun eivät oo kotona samallalailla, mut ei se mitään. Voin tulla tänne viel näidenkin kanssa illastamaan :) On tässä viel mutkia, mut kyl se tästä. Nokka vaan eteenpäin ja puskemalla sit jossei muuten.

---

So I don't miss any spot of advertisement:

I'm an Erasmus student here in Padova and I'm searching for someone to take my place in the house I live in now. I'm moving myself to a singola in a house with friends.

The place I offer is a bed in a very big doppia with an italian girl. She studies art history and is 23 years old. There is other two girls in another doppia, they are both 20 and study farmacia. The house is very clean and nice! One shared bathroom and also a guestroom, which is very convinient for Erasmus people. There is internet, washing machine and a place for a car. It is in the area Montá which is 2km from the station and about the same to the center.

This place is free from March (however we arrange it) until September or more if needed. I'm going for a vacation on 6th of March until 17th, but there are other girls to show around in the house.

Email me soon if you're interested: haleine00@hotmail.com

Nyt vaihtuu kyllä,

Tässä on meneillään aikamoisen mielenkiintoisia kuvioita lisää meneillään. Oon hirveen väsyny kokoajan, koska tää kaikki sotku saa pään särkemään ja vaan sängyn pohjalle, muttei näihin uni auta... ei ainakaan kokonaan.

Olen päättänyt vaihtaa asuntoa. En erityisemmin hakenut toista asuntoa, mutta sellaista minulle tarjottiin hiukan yli viikko sitten tandem-partnerini valmistujaisbileissä. Oma huone, jossa vuokra 190e+laskut. Kävin katsomassa asuntoa viime viikon lopulla ja viikonlopun harkitsin kaikenlaisia ratkaisuja. Ongelmaksi tuli netti, koska se on väylä kotiin ja sitä heillä ei ollut. Löysin kuitenkin luontevan ratkaisun kännykän kautta. (Toivottavasti myös toimii.) Päädyin siis eilen illalla siihen että muutan. Marica ja Giada olivat tosi surullisia kun kerroin päätöksestä, vaikka prosessista kerroin jo aiemminkin. Annalle kerroin tänään ja hän meni aika hiljaiseksi ja kysyi vain monesti olenko aivan varma. Nyt illalla Giorgio auttaa mua soittamaan Francalle (asunnonvuokraaja), mietin ekan pitkään että soittaisin itse, mutta eihän siitä mitään tulis muuta kun sekasotkua. Saattaisin sanoa italiallani tyhmyyksiä ja saada aikaan vaan turhia väärinkäsityksiä. Giorgio siis soittaa. Kultanen poika on muutenkin auttanut tässä päättämisessä ja sopimuksen tutkimisessa. Pelottaa kyllä hiukan. Toivottavasti Franca on ymmärtäväinen.

Saksaan lähden torstaina :) Odotan sinänsä innolla, mutta kyllä tän asunnonkin kannalta tulee matka kyllä tosi huonoon loveen. Monista syistä kuitenkin. Sit melkeen heti perään lähden Roomaan Tuomon ja Päivin kanssa. Voi saapas.

Lauantaina olin muuten illallisella jossa oli spaghettia, ragua ja salaattia espanjalaisittain. Namnam! Ei siinä muuta. Istuin tänään joen varrella odottaen tuntien alkamista. Täällä on semmonen KESÄ! Voi olla ilman pitkähihastakin ajoittain. Ihanan lämmintä. Ulkona nukkumiskeli ihan neljään asti.