House at the beach,

After I came back from Finland a lot has happened. I got to know more of the people I got to know first through Fredi. I met Fabian and Mickela for example. I met them a week ago in the piazza when like on all the Wednesdays the students gather up. I was telling them that we had planned to celebrate my birthday in Prato della Valle on the next Saturday as in a picnic. The original plan also included to go to a nearby city to party and return with one of the first trains. The plan expanded.

In the end at Prato there was a lot of people in the group that I didn't know and with them, in Fabian's car, we went to the near-by city, Mestre (just one before Venezia) to a social palace called Rivolta. I gathers up from a house which some people took over and turned it into a huge club of different sections. It was like a festival where people sell unordinary cd's for a little money and funny t-shirts, but it happens every weekend. There was three different halls of different kinds of music (Reggae, Minimal/Industrial and... I don't know what to call it.)

After the club, at 5-6am the car was directed to the beach. The original plan was to go to Lido to the beach to enjoy sunrise and swim. But the plan expanded as well and we ended up to a private area in Albarella, where Mickela's grandparent(s) have a beachhouse. When they told the plan it sounded very good and dreamish. In the end, as Mickela's wallet had got stolen that evening from Prato della Valle, we couldn't get in.. the whole island of Albarella is private and filled with houses. It is guarded day and night and you can only enter it within certain times. There was a small beach with small boats, so we landed there drinking wine and sleeping. It was like from a movie. Drunk young people talking, laughing and drinking on a beach while the sun is rising.



When we finally did enter, the house turned out to be something that I didn't imagine (based on Hollywood movies of course). It was a small apartment, which had a small garden in front and if you went out of the yard there was water. Not the beach but like a harbour for boats (without boats) with tall sidebuildings and you could just swim there. Milka and I walked around there and were certained that it was a place for only quite wealthy people. There was swimming pools and really glamorous houses.

I have no pictures to show you of any of these events and of the extraordinary looong evening anyway, because in the club at 4am, while dancing and having my purse with me all the times. My phone, camera, cards and some money got stolen. From my bag, which was on me all the times.

Even if I was highly sad about this loss of material, as I'm looking back after few days of "calming down", the evening was great. Like Milka said in the car to Fabian, this is already the greatest night so far and it's not even over yet. If nothing else, it is something to remember. On Sunday we got home at 5pm, so the long evening for us lasted... almost a day and as I looked back to it then, it felt at least like two split nights, not just one long one.

Moving out, moving in,

(short version in english below)

// update - äiti sanoi, että allaolevassa tekstissä on paljon aukkoja, joten paikkailin niitä hieman ja yritin saada muutoksesta helpommin ymmärrettävää.

Ei postia enää osoitteeseen Via Montà! Muutin, enkä pysty postittamaan uutta osoitettani kaikille. Laitan sen sähköpostitse kaikille, joiden osoite minulla on, heti kun se on tilanteen puolesta mahdollista!

Yksityiskohtiin. Keskiviikko oli erikoinen päivä. Yhteen päivään voi mahtua niin paljon stressiä ja niin paljon ihania juttuja. Tuomo oli minun luona kylässä parin yön verran (välissä kävi Roomassa ja tuli takaisin pariksi yöksi). Tuomon viimeisenä iltana tultiin kymmenen tienoilla kotiin, hieman hiprakassa aloitettiin katsomaan elokuvaa ja tekemään nopeaa pastaruokaa. Jossain vaiheessa Anna huusi meidän huoneesta, että missä hänen vihreä vilttinsä on. Minulla kun sattuu olemaan samanlainen. Kävin selvittämässä asiaa, joka oli niin että Tuomon lainaama (neidin peitto) oli olohuoneessa selkänojalla (jossa sitä oli myös säilytetty). Hän sitten kovaan ääneen salamoi, että ei toisen peittoa saa ottaa se on intiimiasia. Kumman tästä asiasta tekee se, että minä lainasin hänelle omaa talvipeittoani, jolle olin allerginen. Hän pisti omansa vierashuoneeseen, jossa se oli vieraille käytössä. Nyt tämä peitto oli kadonnut vierashuoneesta, minä en tiedä missä minun peittoni on ja hän alkaa rääkymään peittonsa intiimiydestä. Hieman myöhemmin hän tuli vielä olohuoneeseen, jossa katsottiin Tuomon kanssa elokuvaa ja oltiin juuri syömässä. Hän kävi keittiössä: "Voitteko siivota tuolla. Sitten kun Marica ja Giada tulee kotiin, niin meidän on keskusteltava tästä asiasta, koska tää tilanne on aivan mahdoton!"

Siinä teille maistiaiset neidin logiikasta. Minä en kyllä tajua mistä tilanteesta on kyse. Illalla sitten menin tosi kakoissa fiiliksissä nukkumaan ja heräsin janoon yöllä. En nukkunutkaan sitten sen aamuneljän jälkeen. Tuomo yritti asemalle käveltäessä piristää kovasti ja saikin nauramaan pari kertaa. Sen voimalla ei kuitenkaan eletty hirvittävän pitkälle. Pyöräilin Tuomon lähdettyä Prato della Vallelle selässä reppu, joka sisälsi melkein kaiken mun tärkeimmän. Soitin Päiville, josko tehtäisiin jotain kun tiesin, että hänellä on vapaa päivä. Giulia soitti melkein heti perään ja kysyi missä meennään. Hän oli todella joustava ja ymmärtäväinen. Saisin tuoda tavarani uuteen asuntoon jo saman illan aikana. Siinä vaiheessa kiirettä ei vielä ollut, ajattelin että huomenna sitten. Giulian kanssa puhuttuani jouduin nieleskelemään kyyneleitä koko pyöräilymatkan Päiville. Portaita ylös kulkiessani äiti soitti ja jouduin pitkän hetken yrittämään rauhoittua siinä käytävässä.. liiemmin onnistumatta. Päivin ovelle vihdoin päästyäni en osannut sanoa muuta kuin "oisko sulla paperia". Päivi vaan halasi ja minä sitten itkeä täristelin toisen olkapäätä vasten.

Päivi on vietti koko päivän minun negatiivisen, pessimistisen ja surullisen puoleni kanssa. En pidä itsestäni tällaisena, joka lisää sotkuun vielä lisämausteen. Käytiin lounaan jälkeen pakkaamassa kaikki tavarat. Sain kummallisia väsymyskohtauksia aina välillä, tyttö piti mut henkisesti pystyssä kokoajan ja oli järjen äänenä koko pakkaamisessa. Pakkaamisen jälkeen istuin nettikahvilassa maanpaossa pari tuntia, jonka jälkeen Giorgio tuli juttelemaan omistajanaisen kanssa. Nainen pistikin kovat kortit pöytään, eikä päästänyt niin helpolla tilanteesta, mutta onneksi Giorgio osasi myös hommansa. Siinä on kyllä yksi taivaanlahja. Sanoinkin, että tunnen itseni niin hyödyttömäksi yksin, koska en pysty tekemään mitään kunnolla yksin. Lopuksi vuokraemäntä kysyi vielä lähdenkö siksi, että minulla ja Annalla ei mene yksiin. Sanoin Giorgiolle, että vastaa sen minkä näkee parhaaksi vastata. Hän sanoi, että olin jo aiemmin päättänyt lähteä, mutta tämä riita vauhditti lähtemistä.

Illalla kävin vielä kaupungilla ja kahdeksalta Johannes tuli autolla viemään minun kamoja Päivin kanssa. Ennen yhdeksää olin jo muuttanut. Nyt on jo helpompi olo. Asun olohuoneessa toistaiseksi. Sunnuntaina saan omat avaimet ja ehkä maanantaina pääsen jo omaan huoneeseen. Ollaan Katrin kanssa vähän tuuliajolla tällä hetkellä. Nukuttiin ensimmäinen yö olohuoneen 80cm sängyssä molemmat. Huominen yö päästään Eevan luokse punkkaamaan ja sitä seuraava yö pitäisi vielä kanssa saada jotenkin järjestettyä. Sitten maanantaina toivon, että päästäisiin jo uuteen huoneeseeni, koska minua stressaa jo muutenkin tämä alituinen paikan hankkiminen... tuntuu että olen kokoajan vaikeuttamassa ihmisten elämiä ja tiellä.

Olen sanattoman kiitollinen kaikesta avusta ja tuesta jota olen saanut osakseni täällä. Giorgio on jaksanut joka päivä rauhoitella minua ja puhua puolestani, taistella puolestani. Päivi on pitänyt melkein fyysisestikin pystyssä kokoajan ja jaksanut kuunnella ja auttaa. Giulia ja Camilla olivat molemmat todella joustavia ja ymmärtäväisiä tilanteen suhteen. Johannes jaksoi myös jutella asiasta ja auttaa muutossa auton kanssa. Marica ja Giada pitivät puoliani taistelutantereella neiti A:n kanssa. Sitten on vain muita ihmisiä, jotka ovat piristäneet pelkällä olemassaolollaan.. Tuomo, Fredi, Mauro, Marco... <3

Äiti, isi ja Jussi. Aina siellä<3 Sen tietäminen on jo tarpeeksi.

-

No mail to the old address Via Montà anymore! I moved and I cannot post my new address to everyone. I will write an e-mail to everyone that I have e-mail addresses from, as soon as the situation allows it!

I moved out yesterday due to a situation and a boost to the decision. Packed and moved out and moved in within one day. I'm happier. I'll be even more when this whole process is over with.

I'm lacking words for the gratefulness I have of all the help and support I have got. Giorgio has everyday had the energy to calm me down and talk for me, fight for me. Päivi has almost also physically kept me standing all the time and listened and helped. Giulia and Camilla were both very flexible and understanding about the situation. Johannes was always there to talk to and helping with moving. Marica and Giada. Then there is so many other people who have just made me feel better, just by being there and being interested, caring.. Tuomo, Fredi, Mauro, Marco, Simona, Hanna.. <3

Mom, dad and Jussi. Always there <3 Just knowing that is enough.

Muuttolintu,

(english below)

Onpa hassua. Tiedän, että tää muutto on mulle hyvästä. Kaikki kenelle oon siitä maininnu on sanonu et mene nyt ihmeessä, koska 1) tarjous on loistava ja 2) sun olo Padovassa muuttuis paljon paremmaks varmasti. Etenkin Hanna, jonka kanssa nyt eniten aikaani oon viettäny on sanonu monesti uskovansa tän olevan todella hyvä juttu mulle. Uskon itsekin niin.

Olinkin tapaamispaikalle pyöräillessäni todella hermostunut. Hyvä etten auton alle jäänyt kun vain roboottimaisesti pyöräilin eteenpäin. Olin hermostunut, koska kerroin juuri Annalle ja hän suhtautuu minuun nyt kylmästi. Olin hermostunut, koska Giorgio maalaili piruja seinille sopimuksen kanssa - JA MITÄ TÄSTÄKIN OPIMME - Lapset älkää ikinä IKINÄ tehkö tuollaista sopimusta itaaliassa.. vuokranmaksupuoli oli aivan epäreilu ja melkein laiton. Kuitenkin kun Giorgio soitti Francalle, koko juttu tais mennä tosi hyvin. Nyt mun tarvii soittaa Francalle huomenna ja sopia aika tapaamiselle keskiviikkona. Sitten pitäisi selittää samat luritukset eli haluan muuttaa sinne koska oon tavannu kavereita ja muuttaa asua niiden kanssa kun oon täällä kuitenkin vaan vuoden.

Nyt pistin nettiin jo ilmoituksia ja Francesco teki mulle sellaisen ilmoituksen jonka käyn tulostamassa huomenna ja vien ympäri mantuja. Lähetin jo mailia jos mihin paikkaan, josko uudet vaihtarit vaikka innostuis meitsin paikasta. Nyt toivon vaan että kämppikset ois yhteystyöhaluisia, koska oon Saksassa torstaista lähtien 10 päivää ja sit ois jo niinkun muuttaminen tosi hollilla. Yleensä ongelma on toisinpäin. Paikkaa ei löydy ja edellinenkin menee alta.

Ihmiset on niin ihanan avuliaita. Giorgio ja Fredi molemmat auttanut ja vienyt melkeen kädestä pitäen ja kertonut miten mikäkin pitää tehdä. Giorgiokin kuittas isot kiitokset sillä että juujuu kyl hän tietää et autat sitte häntä jos hän yrittää joskus ettiä töitä Suomessa (on siis ollu Suomessa vaihdossa).

Nyt on kuitenkin haikea olo lähteä. Mulla tulee tyttöjä ikävä vielä ja mietin että tuossa tulevassa kodissa ei kyllä ole sitä sellasta samanlaista ruokailuhenkeä, kun eivät oo kotona samallalailla, mut ei se mitään. Voin tulla tänne viel näidenkin kanssa illastamaan :) On tässä viel mutkia, mut kyl se tästä. Nokka vaan eteenpäin ja puskemalla sit jossei muuten.

---

So I don't miss any spot of advertisement:

I'm an Erasmus student here in Padova and I'm searching for someone to take my place in the house I live in now. I'm moving myself to a singola in a house with friends.

The place I offer is a bed in a very big doppia with an italian girl. She studies art history and is 23 years old. There is other two girls in another doppia, they are both 20 and study farmacia. The house is very clean and nice! One shared bathroom and also a guestroom, which is very convinient for Erasmus people. There is internet, washing machine and a place for a car. It is in the area Montá which is 2km from the station and about the same to the center.

This place is free from March (however we arrange it) until September or more if needed. I'm going for a vacation on 6th of March until 17th, but there are other girls to show around in the house.

Email me soon if you're interested: haleine00@hotmail.com

First exam,

I sucked bad. I had a line on my msn later saying didn't pass :( and Marco (guy from ESN) asked me what? He told me that I should just take it easy on me, because it was the first one and they're hard on italians too and it depends on the professor... Still I feel bad. I studied so hard and now I just feel useless. I have another one tomorrow straight. I'm intending to pass it (like this one too), but I definitely don't feel very confident about it now.

The situation was strange in the first place. I sent maybe 3 e-mails to the professors that I can't sign up through the signing up page for some reason. Yesterday evening the other one answered, so I could sign up still this morning and take the exam. The other one for tomorrow... haven't heard anything. After signing up, people were just registrating written exams (which apparently could've been done before Christmas and would cover all). In the room I was left, there was two women taking the oral exams. They took one by one people and then afterwards registered it to a book.

While two people were having the exam, other people could listen if they went to sit closer (which they did) or just read their notes still. I couldn't do anything. I was so focused on being so nervious. I probably have never been so nervious. Not knowing if I can actually do the exam in english or italian. Not knowing what she's gonna ask. Not knowing what I should answer.

I went with an older woman to talk. She asked me punch of general questions and when I started to answer she asked me more specific and I couldn't follow her path at all... I'm used to having 2 hours or time to write even three essays and using the first ½-1 hour just to make mindmaps. How the fuck can I answer to a really general question quickly when I definitely am not used to this. Then she even went to details... I have never had to remember specific years...

I'm gonna suck tomorrow so bad if the other professor is like that too. This system sucks! Though it does have advantages like making the students have a lot of detail knowledge but I still HIGHLY prefer focusing on the important and put it into practice.

Positive thing in this day was how many people encouraged me. Dino's just helping me to remember years for tomorrow's exam. Minna cheered me up so much just by being her and saying that come on girl, get up :)

PS. I can't remember if I told that Marco's thinking of going to Finland to exchange and I'm trying to convince him so today he kind of invited himself over for a finnish dinner, so I thought I'd just put a finnish dinner together and invite all the Finns (all girls) and him over :)
PSS. Tomorrow I'm going for dinner in the evening with this one new finnish girl. She seems really nice when I met her in the Carnival party last Saturday!!

Strange goals, strange people, strange habits, strange standards.

Three things. One neutral, two positive and one negative.

Neutral. I must've been stupid to take this kind of reading job. My god. I decided to make in a shorter time that I first thought, 2 days to go, so I have to get this finished by Wednesday. At this time of the night, it's tomorrow. I'm now on the page 221 of the 349 paged book. That means about 65 pages per day. I'm now behind on writing down the underlines about 50 pages. GREAT! However the lovely thing is that this kind fo activation obviously brings my senses and creativity back. I've done a cartoonish painting and heard and realized suddenly so much more of what's going on around me.

Positive. I realized due to some events happened lately within some friends, that what I like in italians - most of them at least, even if some may consider it as dishonesty and fakery - is that they can get along with anyone and put their happy face on even when they don't really like someone. You can always be nice, you don't have to like everyone. They usually don't give people unnecessary attitude, though they love rumours and gossip.

Positive. I went to Banale yesterday after studying intensively for 4 days. It was really refreshing and I noticed a change in me from the time before Christmas. So the result of the evening was much more satisfying that before. New friends, phonenumbers and meetings afterwards :) What can I, I can't blame the people not wanting to spend time with me so much before... who would want to spend time with a bitter lemon lady? :)

Negative. This comes together in a talk I had with Dino today:

Milla: when you were in exchange, did you notice that many people would've cheated on their boyfriend/girlfriends while being there?
Dino: ...
Dino: yes
Dino: a lot
Dino: the most
Dino: everyone
Dino: :D
Dino: no, not everyone but as i know a lot
Milla: umf.. i feel like a freak here, because i'm not doing something morally unaccepted. people.. strange. me... does not understand.
Dino: so, i know kissing was something which really a lot did but not everybody did more I think
Milla: here too. more over.. i don't want to know.
Milla: i'm still shocked. i saw so many people knowing they have boyfriend/girlfriends at home, that i thought were really responsible people, kissing someone.
Milla: i hope my moral standards are still fine when i come back from here. :P

Saksalaiset IKEAssa, vaihtarit Torinossa.

(Beginning in finnish, below it continues in english.)

Oon nyt jo moneen otteeseen alkanut kirjottamaan saksalaisista. Mikä helevetti niitä vaivaa. Torstai-illalla istuin VIISI tuntia kohteliaisuudesta ja kuuntelin kun ne kommunikoi ainoastaan omalla kielellään. Viisi tuntia kohteliaisuudesta, koska oli Benjaminin synttärit ja piti odottaa puoleen yöhön eli siihen oikeaan päivään, jolloin hällä on synttärit. Annettiin lahja ja olisin halunnut lähteä heti, koska inhosin itseäni näyttäessäni niin kyllästyneeltä. Eikä mitään muutosta. Nina käänsi mulle välillä niiden toisten keskusteluja ja siinä vaiheessa kun (taas yksi saksalainen) Johannes liittyi joukkoon olin jo liian väsynyt yrittääkseni varastaa häntä juttukumppaniksi. Ääliöt. Ymmärrän toki, jos ihmiset haluaa välillä puhua äidinkielellään ja jos joku ei ymmärrä jotain niin selvittää, mutta että tuo on kyllä jo täyttä väliinpitämättömyyttä. Olisi jättänyt mut kutsumatta, jos halusivat pitää saksabileet. Tulee meinaan piste, jolloin ei enää jaksa yrittä saada joka ainut kerta heitä vaihtamaan kieltä, että "halojaa, täällä on ihminen joka ei ymmärrä". Mitä siinä sitte voi enää tehdä kun istua paikoillaan ja miettiä, että miksi istun tässä kohteliaisuudesta, kun nuo tuossa harjoittaa kaikkea muuta kuin kohteliaisuutta.

Tunnen niin useesti itteni todella riittämättömäks täällä. Tyhmäks ja riittämättömäks. En joko osaa sanoa oikeita sanoja jollekin, en oo tarpeeks ystävällinen ja kutsu joka kissanristijäisiin tai käy itse joka puolella kohteliaisuudesta, en osaa kieltä vieläkään niin että voisin sujuvasti luritella lauseita..

Tänään mentiin sitten taas saksalaisvoittoisella porukalla IKEAan. Pyysin jo viikko sitten Till'ltä, josko saisin kyydin IKEAan kun kuulin huhua, että sieltä saisi piparitaikinaa. Ei saanut, mutta saksalaiset saivat puhua keskenään saksaa. Jossain vaiheessa Jeni sanoi, että "sä et halua tietää mistä me puhuttiin" "ai en vai..." Mun pitää siis mennä ihan sillä armolla, että mihin keskusteluun ne suostuu ottamaan mut mukaan. Vähäinenkin saksan puhuminen alkaa jo ottaa pannuun tällä hetkellä. Sain kuitenkin ostettua kaiken mitä IKEAsta tarvitsin ja lisäksi lihapullia, soosia sille, puolukkahilloa, piparkakkuja ja viiniglögiä :) Nam! Järjestän kämppiksille noiden voimilla sellaisen skandinaavisvivahteisen aterian tulevalla viikolla :) Jotain hyvää tästäkin seuras.

The rest in english:

And another good thing; I talked to Giulia who lives in Torino and I met in Finland before leaving for Italy. She's going back home the 23rd of December. I'm going to meet Mario (another guy who was in exchange in Finland during the last spring) in Torino, so I'm going to meet Giulia as well and - next is the part which gets me ridicilously excited - Dino is also coming to Torino!! I will see two of the people who remind me of the great spring I spent. Hopefully they will make me the smiley self I'm. They are the ones who remember me as the girl who danced everywhere and smiled all the time. The one who laughed sincerely and who didn't let anyone put her down. (Why can't I do that here...? So frustrating.)

Surely mom, dad and Jussi are coming here in 12 days. I think I will be in coma for the first days, because I don't have to be so much all the time. I can just loosen up and be whatever I'm. Whether it's ugly or beautiful. I can just let the stress flow away. I just wanna be me and not care so much. Especially not care so much.

Älyllisesti vajaa, empaattisesti täysi.

Tuntuu, että musta on tullu älyllisesti aivan vajaa täällä. En ole koskaan ollut niin kovinkaan kirjanoppinut tai perustanut niinkään lukemalla oppimisesta, vaikka sekin toki hyvää tekee aika ajoin. Tunneälykkyyttä* tunnistan itsessäni enemmän. En silti ajoittaisesta hitaudestani huolimatta tunnusta olevani tyhmä. Olen aina tiennyt suurinpiirtein kaiken mitä perustallaajan yleistietoon kuuluu. Tänään italian tunnilla puhuttiin Italian suurista menneistä vaikuttajista. Minulta kysyttiin, mitä Kolumbus löysi... vastasin Intia. Hyyyyvä Milla!

Jos nyt siis ei huomioida tuota aivopierua, niin yleisesti täällä ei harrasteta aivoja hierovaa keskustelua. Ainoat aivolliset aktiviteetit mitä suoritan on italian opiskelu (joka sekin tuntuu ottaneen taantumisvaiheen tähän väliin), autokeilailu pyörällä (motoriikka) ja muiden tunne-elämien ongelmien ratkominen. Jos ensimmäistä ei oteta niinkään huomioon, niin täällä ei esimerkiksi opiskelussa ole kauheasti muuta haastamista kuin muistaminen. Toki lukemallakin oppii teorioita ja soveltamaan niitä johonkin pisteeseen asti. Historiaa ja tekniikkaa voi opiskella kirjoista. Silti täällä jo pelkästää opetustavasta ja opiskelutavasta näkee, ettei ihmisiä totuteta samalla tavalla kuin Suomessa soveltamaan taitojaan ja tietojaan käytäntöön.

Kysyin taloustiedettä opiskelevalta serkultani onko heillä harjoittelua, kun kovastikaan ole hänen kanssaan puhunut, saati tiedä aiheesta jota hän opiskelee. Hän totesi, ettei heille kuulu edes harjoittelua opiskeluun, joka oli hänen mielestään erittäin huonoa, koska ei ole mitään käytännönkokemusta opiskelemastaan. "Sen huomas jo viime kesänä. Hyvä et osas mapittaa! :D" Täällä tunneilla tai yleisesti ihmiset ei harrasta samanlaista keskustelua, kuin mihin olen Suomessa tottunut. Välillä on myös ikävä Nilsiä, joka haastoi minua älyllisesti ehkä eniten äidin lisäksi. Yleisesti olin tottunut puhumaan kehittävästi kaikenlaisesta niin tunne-elämässä kuin ammattitaidon kehittämismielessäkin. Täällä on vaikea löytää samanmielistä keskusteluseuraa, enkä edes tiedä mistä hakisin, jos sitä nyt edes voi hakea.

On vaikea löytää oikein mitään älyllisesti haastavaa ja virkistävää. Italiaa kun pitää vieläkin opiskella että voisi keskustella jostain enemmän kehittävästi. Kulttuurien eroista olen keskustellut koko sen ajan kun olen vaihto-opiskelijoiden kanssa ollut missään tekemisissä niin Suomessa kuin Italiassa. Täällä se on tuntuu olevan vielä vaikeampaa, koska oman kulttuurin edustajia on todella vähän ja toisen kulttuurin edustaja voi joko loukkaantua tai vain olla ymmärtämättä lainkaan spontaania havaintoa Italiasta. Yritä siinä sitten sanonnan mukaisesti olla kristitty, kun ihmisillä ei tunnu olevan samanlaisia toisen saappaisiin astumistaitoa kun itsellä suurimmaksi osaksi. Kaikki asiat täytyy käsitellä omassa päässä kun ei tiedä mitä uskaltaa tuoda enää julkilausutuksi. Toisaalta se on myös opettavaista. Kantapään kautta on monesti joutunut suovimaan kaikenlaiset väärinkäsitykset läpi, jotta ymmärtää toista kulttuuria paremmin.

Tämä tuo taas minut toiseen asianhaaraan, jolla ei ehkä älylaantuman kanssa ole mitään tekemistä, mutta empatiavaraston kanssa sitäkin enemmän. Olen käyttänyt empatiataitojani viime aikoina todella paljon ja sen kautta moneen otteeseen olen havahtunut siihen miten vähän empatiaa** ihmiset yleensä jakelee. Olen saanut kiitosta myös siitä, että jaksan kuunnella ja miettiä ratkaisuja toisten ongelmiin enemmissä määrin, mutta lopulta jään aina miettimään missä on muiden empatian viilaamisvälineet? Missä on empatia kun minä sitä tarvitsisin? Kiitos on kovin heikko, jossei saa sitä samaa empaattista keskittymistä osakseen kun vastavuoroisesti sitä tarvitsisi. Aina välillä kun ei tarvitse sitä totuuksia töksäyttelevää viereensä, kun ne totuudet tietää itsekin... välillä se empaattinen tuki olisi aika mukava lisä.

*) Tunneälykkyys muodostuu ihmisen kyvyistä tunnistaa, ilmaista ja kokea tunteita. Tunneälykkyyteen kuuluu myös ihmisen kyky käsitellä ja säännöstellä näitä tunnistettuja tunteita, sekä hyödyntää näitä tunteita rakentaviin tarkoituksiin, kuten motivoimaan itseään tekemään työnsä hyvin ja olemaan luova. Lisäksi tunneälykkyys auttaa ihmissuhteiden hoidossa kun ihminen kykenee havaitsemaan toisten ihmisten tunteita ja käsittelemään niitä. (Sanna Keskioja, Tietojenkasittelytieteen laitos)

**) Empatia (kreikan ilmaisusta em pathos, tuntea sisälle) tarkoittaa kykyä asettaa itsensä toisen henkilön asemaan ja ymmärtää toisen tunteita. Empatia on sympatian tapaan myötätuntoa, mutta sympatia on "kanssa tuntemista" (kreikan ilmaisu sym pathos), kun empatia on toisen sisällistä ymmärtämistä. (Wikipedia)

Talossa tapahtuu,

261007 klo 13:17

Tapahtumia talolla. Oon vähän väsynyt olemaan kokoajan ihmisten armoilla. Annan kanssa on ollut jonkinlaista kitkaa, koska... no hän ei ole hirveän joustava. Sinänsä kaikki mitä hän (tai muut tytöt) pyytää on aiheellista, mutta usein se ketä kompromisoi tekemisistään olen minä. Ero on siinä, että minä olen huomattavasti spontaanimpi ja menevämpi/vauhdikkaampi kuin muut tytöt. Teen paljon enemmän erilaisia juttuja ja päätän tekemisistäni vauhdissa. He harkitsevat pitkään pelkästään vaateostoksille lähtöä ja päättävät lähteä aina hirveän myöhään.

Minun spontaanisuus on omasta mielestäni mukava piirre tai toisin sanoen tulen hyvin toimeen oman spontaanisuuteni kanssa. Toki siinä on huonojakin puoli. Unohtelen paljon ja yleistä pientä sekasortoa saattaa olla ympäristössä. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä ettenkö olisi siisti ja yritän toki olla huomioonottava ja ehkä tämän selityksen saatossa tulee esiin että juuri se huomioonottavuus tuo nämä ongelmat esiin. Tarkoitukseni ei ole olla väliinpitämätön tai ajattelematon. Olen silti luonteeltani enemmän sellainen 'vähän sinne päin' -tyyppi. Koska yritän ottaa kuitenkin kaikki huomioon, kompromisoin usein juuri sitä spontaanisuudesta johtuvaa unohtelua ja sotkuisuutta. Piilottelen ja poden huonoa omatuntoa ominaisuuksistani.

Tässä tilanteessa mua ahdistaa esimerkiksi Annan yletön järjestelmällisyys. Tähän on lisättävä taustatiedoksi, että hän on ainoa lapsi, jotta koko tämä selitys olisi jokseenkin järkeenkäypä. Minä en esimerkiksi ymmärrä seuraavia tapahtumia:

Minulla oli kuusi-pack vesipulloja pöydällä. Se on minun ruokakaapin alla ja Annan ruokahyllykön päällä. Siinä on mikroaaltouuni, joka on Annan ja vie suurimman tilan. Sen päässä on minun folio-, kelmu- ja leivinpaperirullat. Mikro vie eniten tilaa ja siihen viereen jää pieni tila. Laskin siis pulloni siihen, kun ne eivät mahtuneet minun kaappiini enää. Hän aloitti kevyen vihjailevasti: "Mutta eikö tuo mahtunut sun kaappiin?" "Ei." "Voitko ottaa sen tosta pöydältä pois, kun se on ainoa mihin voidaan laskea jos tarvitaan tilaa." Minä en ymmärrä. Jos tarvitaan tilaa. Hyvänä esimerkkinä voin verrata tätä minun ja Jussin keinoon jakaa asioita ja alueita. Jos tilanne olisi ollut sama uskon että Jussia ei olisi voinut vähempää kiinnostaa minun vesipullot ja jos tarvitsisi tilaa olisi siirtänyt sen omatoimisesti pois huomauttamatta sen enempää. Anna oli hetken päästä siirtänyt ne lattialle ja siinä pöydällä ei ole edelleenkään mitään.

Tuo tapa huomautella kaikista minun virheistä on raskasta. Hän huomauttaa kun unohdan valot päälle (joka on muuten harventunut huomattavasti nyt), huomauttaa kun lasken tavaroitani väärille tasoille. Josta toisena esimerkkinä voin kertoa, että kylpyhuoneessa on pienihyllykkö lattialla minulle ja hänelle. Minun on alintaso ja tason päälle ei saa kuulemma laskea mitään koska pistetään siihen vaatteet kun mennään suihkuun. Mun on vaikea tajuta tuota. Nyt se useimmiten tarvittava taso on suurimman osan käyttämättä, koska minä diplomaattisena toki suostuin ihmeelliseen käytäntöön. Se yletön järjestelmällisyys ahdistaa mua jo.

Toinen pointti tässä on se, että tämän talon on oltava mulle koti. Heille se on väliaikainen asuinpaikka (vaikka viettävätkin suurimman osan ajastaan), niin tämä ei ole heille koti. Minulle sen on oltava käytännönkin pakosta. Heillä on täällä ystävät ja perheet, joiden varaan he voivat pudottautua. Minulla ei ole sitä. Minulla ei ole täällä edes ystäviä joihin luotan niin että voin heille uskoutua aivan päätä pahkaa. Ei ole sinänsä ketään kenen varaan voin pudottautua. Joten tämä talo on minun turvapaikkani. Täällä minun on saatava olla oma itseni ja minun paketissa tulee mukana se spontaanisuus, jonka mukana tulee myös unohteleminen. Se järjestelmällisyyden ja ainaisten pyytämisten vuoksi en pysty rentoutumaan täällä. Olen alituisesti varpaillani ja vahtaan omia virheitäni, joita teen joka tapauksessa... jo pelkästään inhimillisyyteni vuoksi.

Puhuin jo Maricalle ja Giadalle melkein testimielessäkin, kun tässä on aina se pieni kulttuurimuuri välissä. Seuraavaksi pitäisi vielä puhua asiasta itse päähenkilölle ja päästä minun itseni kanssa jonkinlaiseen kompromissiin ja rohkaistumiseen, että saan sanottua enkä vain antaisi itseni kompromisoida.

Blocks of many kinds,

191007 klo 21:36

Lately I've been in a kind of a block. Block of many kinds... writers block, friend block, internet block, blocked from being healthy, motivation block for learning the language.

I haven't had much to write about. I've been missing home. I still keep comparing everything. What is different. How italians can be so childish or overly dramatic. I think my roommates have also felt insulted because I've said something about the food they've made... I haven't noticed things like a newbie anymore. Or if I have I haven't had the energy to write about them. I've also been blocked from people. I don't feel like I'm connected well to anyone. I'm on hold because of waiting for the internet. I cannot talk properly with my family and friends back home. People here are tired or getting tired of running around in events all the time and so am I. I'm sick which has kept me home already for few days now. I'm still bored all the time, but getting to know people takes so much time and energy. I have time, but no energy.

I feel home here.. now. It's also a two sided feeling. I keep compraring and missing people and feelings I had when I was at home, in Finland. Lately, I've been especially missing family. Going home for the weekend and lying on the lovely white couch of ours. I miss mom's balsamico-chicken and mashed potatoes. I miss the cottage.. THE place to be. But I also keep waking up to the fact that I sometimes forget that I'm abroad. I think it's good.

There's a little situation at the house right now. The girls are kind of blocking me out of all the decision making, so they consult each other and tell me when they've basicly made the decision already. So at the point where they get into an argument or more likely to disagreement, I cannot do much to solve it - since I don't know the facts. I told two girls today that we really need to sit down and talk about everything. The turns in cleaning, buying stuff and so on. And we need to do it in english, so I can be a part of the discussion too. I cannot tell my opinion, disagree or agree if I don't know what's going on.

Sometimes I feel blocked of having someone to talk to. That has two things included.. no internet and having hard time learning the language. I keep having hard time starting to talk italian. I'm such a perfectionist and I don't want to say something if I'm not completely sure. Everyone else seems do fine in that I get just more frustrated. But I try. I try so much... and if someone dares to tell me to try more, I swear I will bunch them.

At the same time I keep challenging people. I see they are tired and I challenge them. Very seldom I can be in a superficial friendship. I want to see who are ready to bear with me. Yes, but they are tired.

Exchangie party,

021007 klo 20:28
(english below)

Puoli tuntia aikaa ja lähden kohti Prato della Vallea. Sen keskellä on iso vesiputous, jonka lähellä näen Simonan. Mennään jonkun englantilaisen tytön luo, joka asuu yksin ja järjestää illanistujaiset. Kivaa, vihdoin italialais-ulkopuolistettuja kontakteja (lue: joitain muita kuin italialaisia). Istuin tänään Simonan kanssa pari tuntia juttelemassa jätskien äärellä. (Jätski on täällä ihan SIKAhyvää, kuten ehkä arvata saattoi! Ja yksi pallo maksaa EURON! Hah. Lisäks, Suomessa en tykkää lakritsijäätelöstä yhtään, mutta täällä se on taivaallista.) Oli ihana päästä purkamaan tuntoja ja ihmettelemään italialaisten tapoja yms. Ollaan Simonan kanssa sinänsä erilaisissa tilanteissa, että Simona asuu muiden vaihtareitten keskellä asuntolassa ja hänellä on paljon koulua, joka on alkanut jo viime viikolla. Minä asun italialaisten kanssa ja mulla on vähän koulua.

Olin niin turhautunut näiden italiattarien keskellä viimeiset päivät, että oli aivan ihana jutella jonkun kanssa kunnon englanniksi. Italia on ollut ihan pakkopullaa jo muutenkin, niin kun sitä kuulee kokoajan ja nuo tytöt kuitenkin juttelee keskenään paljon italiaksi, niin on hankala päästä mukaan. Huomattiin myös tykkäävämme samanlaisista jutuista ja mietittiin jo jotain reissuja, jos ESN ei järjestä niitä - esimerkiksi Dolomiiteille trekkaamaan ja telttailemaan jonnekin <3




Nautin myös bileistä paljon. Simona tuli ja Pratto della Vallella odotti myös kaksi muuta vaihtaria häntä ja Hollya joka tuli hänen kanssaan residenssiltä. Jokainen odotettiin omassa nurkassamme. Portugalilaiseen tyttöön en saanut oikein otetta, enkä tiedä nimeäkään, mutta juttelin Philipin kanssa. Hän on saksalainen, asunut Hannoverissa ja opiskelee nykyään Munchenissä. Todella kohtelias. Kiinnitin häneen huomiota odottaessa, koska hän kävi pyytämässä tulta ja kävi makaamaan aukion reunuksilla olevalle penkille poltellen tupakkaansa samalla tavalla mietiskellen kuin Nils. :) Opiskelee liiketaloutta (tietenkin).
Prato della Vallen keskus.The centre of Prato della Valle.

Bileisiin päästyämme pitkän kävelyn jälkeen juttelin slovakialaisen Tatianan kanssa. Hän oli kovin puhelias. Kävi ilmi, että hänellä on italialainen poikaystävä ja siksi hän puhuu todella hyvää italiaa jo. Philipin mielestä se on todella oiva tapa oppia italiaa ja miettikin, että tarvitsisi varmasti hankkia jostain italialainen tyttö :) Puhuin myös englantilaisen Cindyn kanssa, joka ei osaa italiaa juuri ollenkaan. Hauska englannin aksenttinen tyttö oli samaa mieltä, kun puhuttiin, että Padova on lopulta todella hiljainen opiskelijakaupunki. Manchesterissa, jossa hän opiskelee, tapahtuu aina. Minä taas kaipaan Helsingin klubien meininkiä. Tultiin siihen tulokseen, että italialaisten päivälliselle kokoontumismeininki on mukavaa, mutta aina välillä on mukavaa mennä klubeille.

Pitkät pätkät juttelin myös aussi-Shanen kanssa. Tosi hyvä tyyppi! Sanoin hänellekin, että on ihana puhua jonkun kanssa englantia ja jonkun sellaisen kenellä on kunnon huumorintaju! Oi nautin ihan hirveästi. Nää italialaiset tytöt, joiden kanssa asun on todella mukavia, mutta ne eivät ymmärrä mun jokseenkin sarkastista huumorintajua ja usein päädyn selittämään kaikkia letkautuksia.. tai no nykyään en jaksa enää edes selitellä. Oli aivan ihanaa jutella jonkun kanssa ketä oli samalla aaltopituudella :)

Shane asui viime vuoden Pariisissa. Tämän vuoden Padovassa. Suorittaa masterin papereita. Näkee vanhempansa ekaan kertaa jouluna Padovassa sitten puolentoista vuoden.
Oon todella helpottunu. En ole enää niin ahdistunut ja yksinäinen. Nyt voin jakaa vaihtoajan ajatuksia jonkun kanssa.

Lisäks pyöräilin yksin kaupungin muurin viertä kotiin ja löysin vaikka kuinka helpostia. Tykkään pyöräilystä tässä säässä. Loppukesän yö. Tarvii jo kaulaliinan mutta on kivan hiljasta ja viileetä. Ajatukset tuulettuu. Pyöräilin auringon sädettä pitkin (via Raggio di Sole).

---

I have half an hour before I leave for Prato della Valle. In the middle of it there is a fountain, where I meet Simona. We are going to some girl's (from Great Britain) place, who lives alone and is arranging a get-together. Nice to finally meet people outside of italians. I met Simona today to talk and eat an icecream. (The icecream here is deadly good, like you might have guessed! One ball costs A EURO! Hah. Adding that in Finland, I don't like liquoirize icecream at all, but here it's heavenly.) It was wonderful to discharge and wonder funny things of italians like habits and such. We're in kind of a different situations with Simona. She lives with other exchange students in a residence and she has a lot of school, which started already last week. I'm living with italians and I have just a little bit of school.

I was already so frustrated with these italians the last few days and it was so relieving to talk to someone with proper english. Italian has felt like forced anyway and when you hear it all the time. After all, it's just fair that they get to talk with their mother tongue around here, but it's also hard for me to get into the action because of the same fact. Simona and I also noticed that we like same kind of things and started thinking of going for trips together, if ESN doesn't arrange them - for example to Dolomits trekking and camping somewhere <3

Simona gave me a lot of valuable info about ESN, school and Padova. I haven't gone to Prato della Valle yet, which is a central sight in Padova. She told me that there's a big outdoor market on Saturdays when you can find a lot very cheap. I've searched for warmer shoes and there I heard, I can find shoes for 5 euros. It's strange to realize there is not shoeshops priced like Dinsko in here. You can easily pay 35 euros for ballerinas. Next Sat before going to the Tour of Padova, I will go there!!

Today was also the starting exam of italian. I don't think I shined in the exam, but it's not a problem. I just wish I will get a place from the course. It costs 150 euros about, but I think it's worth it. I get to meet other exchangies and I finally get to a class for italian. In the exam, I saw Silje, who was suppose to live with me and Anna. I was also sure I heard finnish names, when the man was calling people in, but I'm didn't get to talk to them. I'm sure I'll find out about them sooner or later.

Yesterday my lessons began. Photography. The whole lesson I sat and tried and tried. My gosh, I was tired.. and I cannot honestly say that I understood absolutely anything. Even context was hard to figure out sometimes, but today there was 3 short films about anamorphic pictures. So I guess I should find out something about anamorphic pictures in english. Professor promissed to figure out more easy books for me to read and that I can make the exam as written. In here all the exams are ALWAYS oral but as balance people are seldom interested in what you answer. I just have to hope that the professor of tomorrow's cinematografia is also as nice. The first exams in italian should be taken easy anyway.

In the class I got to know an italian girl called Angelika. Well, I asked her things about the class in english and she said she either didn't understand or answered me in italian. Very nice girl anyway even though we didn't get to know any better. Now she says hi everytime she sees me and sits next to me. We've talked very little anyway. Today when I again asked something, she turned to me: "Dimmi!" (Tell me!)

Now everything is getting better already. I might have spoken myself into the party this evening, but I was starting to be so frustrated that I even scared myself. This should start to get better when I get my own friends too and I don't have to hang out at the apartment all the time miserable.

At the foodstore I noticed that for the first time I was feeling brave. I wasn't scared for someone asking or saying something to me. Now I go and aim to the darkness. Wish me luck!

at 01:26

Oh I was in my first exchangie party. At some point I came back down to Earth and realized that I'm not a tutor anymore but I'm an exchangie also.

Simona was almost an hour late. I had a lot in my mind and Pratto della Valle was very beautiful, so time went by fast. How nice can it be to sit in a park which smells like the late night of the end of the summer. I enjoyed it a lot.

As well as I did enjoy the party. Simona and Holly (a girl from her residence) came and there was two other exchangies waiting at the Pratto della Valle. We all waited in our corners. The portuguese girl I didn't get a hold of, not even a name, but I talked to Philip. He's german, has lived in Hannover and studies in Munich right now. Very polite. He paid my attention at the square, because he went to ask for light and then went lying down on the bench, smoking with the same sense of thought as Nils did :) He studies economics (of course).

When we got to the party after a long walk I talked to a slovakian Tatiana. She's very talkative. Turned out that she has an italian boyfriend and that is why she speaks so good italian already. Philip thinks it's a great way of getting to know italian and thought of finding an italian girl for himself :) I also talked to Cindy from England, who doesn't know any italian yet. Funny english accenty girl agreed with me on Padova being a very quiet city for being a student city. She studies in Manchester where there's always something happening. I again miss Helsinki's clubs. We came to a conclusion that as nice as the dinner-meetings italians have are, it's nice to go to a club every now and then.

I talked for a long time with an Australian Shane. Such a nice guy! I told him how lovely it is to talk english to someone and when someone has actually a proper sense of humour! I enjoyed everything so much. The girls I live with are really nice, but I don't think they understand my sarcastic sense of humour and quite often I end of explaining myself... or these days I don't even bother to explain anymore. Anyway, it was great to talk to someone on the same wavelength :)
Shane lived in Paris last year. This year in Padova. He's completing his masters and sees his parents for the first time in 1,5 years in Padova this Christmas.
I'm very relieved. I'm not so anxious and lonely anymore. I can share my exchange-thoughts with someone.

I biked home along the wall that surrounds part of the city and found my way quite easily. I like biking in this weather. The night of the end of the summer. You need a scarf already but it's nicely quiet and breezy. Thoughts get air. I biked along the ray of sun (Via Raggio di Sole).

Safely at Raisio,

Okay, after yesterday's moving out rumble, I'm safely at Raisio again. Spent the last night in Helsinki partying. Iain, Robbie, Riina and I went to Onnela, where also Frank and Remon joined us. Found myself from Espoo around 5am in the morning with a whole in my shoe (very small one though), because people tend to break glasses in the bar and relatively big one decided to go through my leather shoes. Thank god, nothing worse happened.

Riina was a part of LIC team when I was starting my career there. I never actually spoke to her before, but this evening I did. She's absolutely lovely :) We talked about so much between going to exchange to the social side of smoking (and no mom, I don't smoke). She left with the last train and later sent Iain a message which was directed to me (she doesn't have my phonenumber). So little things can make me so happy. Yesterday before leaving for clubbing, Robert asked me if my leaving is for me hooray (thumb up), ok (hand about stable), don't wanna go (thumb down). I said hooray (thumb up), don't wanna go (thumb down). This morning I talked to Riina again and she said to me that I shouldn't think about leaving as such a bad thing. I can always come back and "it's absolutely the best time of your life!" I told mom about it today and she pointed that she's been trying to say the same thing several times, but seemingly it only goes through when said by the right person.

Right now, Siru is visiting me in Turku. We came here with the same train. Before jumping in, I went shopping in Kamppi trying to find small things to give to people in Italy of Finland. I didn't find anything else than postcards for the guestroom in my italian apartment. It'll so go Finland.

Now I'm really tired. For the last week, I've had hard time figuring out how to be with people. I spend time with them, but I don't have much to say to them. I have so much on my mind that it's like absolutely everything that is happening around me is interupting me; whether it's someone talking, me thinking, me doing something.. whatever, it's always interupting something.

---

Okei, nyt on muuttorumba eilisen lumia ja olen turvallisesti Raisiossa. Vietin viimeisen illan Helsingissä juhlien. Iain, Robbie, Riina ja minä mentiin Onnelaan, missä nähtiin myös Frank ja Remon. Löysin itseni Espoosta n. viideltä aamulla, kengässä reikä (tosin aika pieni), koska ihmiset rikkovat laseja baarissa ja suhteellisen iso palanen tökötti jossain vaiheessa kengässä. Luojan kiitos, mitään kummempaa ei tapahtunut.

Riina oli osa LIC teamiä kun alottelin omaa uraani siellä. En ollut puhunut aiemmin hänelle, mutta tänä iltana puhuin. Hän on aivan ihana :) Puhuttiin kaikenlaisesta aina vaihdosta tupakoinnin sosiaaliseen aspektiin (ja ei äiti, en polta). Hän lähti viimeisellä junalla ja myöhemmin lähetti Iainille viestin, joka oli osoitettu minulle (hänellä ei ole minun puhelinnumeroani). Niin pienet jutut saa minut hyvälle tuulelle. Eilen ennen klubille lähtöä, Robert kysyi minulta lähtemisestä... onko se hurraa (peukku ylös), ok (käsi suorassa), ei tahdo lähteä (peukku alas). Sanoin hurraa (peukku ylös), en halua lähteä (peukku alas). Tänäaamuna juttelin Riinan kanssa taas ja hän sanoi minulle, ettei minun kannata ajatella lähtemistä huonona asiana. Voin aina tulla varmasti takaisin ja "se on ehdottomasti parasta aikaa sun elämässä!" Sanoin äidille tuosta keskustelusta tänään ja hän huomautti, että hän on yrittänyt sanoa samaa monesti, mutta selkeästi viesti menee perille vain jos se tulee oikealta tyypiltä.

Justiinsa nyt, Siru on käymässä Turussa. Tultiin yhdessä junalla. Ennen junaan hyppäämistä, menin shoppailemaan Kamppiin ja yritin löytää pieniä juttuja annettavaksi ihmisille Italiassa Suomesta. En löytänyt oikein muuta kuin kortteja vierashuoneeseen italian asunnossa. Siitä huoneesta tulee Suomi pyhättö.

Nyt olen väsynyt. Koko viime viikon mulla on ollut vaikea olla ihmisten kanssa - tai vaikea päättää miten olla niiden kanssa. Olen viettänyt kaiken mahdollisen ajan niiden kanssa, mutta mulla ei ole ollut paljoa sanottavaa. On niin paljon mielessä, että ihan kaikki mitä ympärillä tapahtuu keskeyttää mut jotenkin aina; oli se sitten joku puhumassa, minä ajattelemassa, minä tekemässä jotain.. mitä tahansa, se aina keskeyttää mut jotenkin.

Packing,

This household is suppose to look livable in about 8 hours - and ready be moving out - and to have the farewell party :) I should also still cook something to eat, go to the foodstore and bake chocolate pieces. Pheww.

Tämä huusholli pitäs näyttää vielä asuttavalta kahdeksan tunnin päästä - ja että oon valmis muuttamaan pois - ja että voin pitää vielä läksiäiset :) Pitäis myös vielä kokata jotain syötävää, käydä kaupassa ja leipoa mokkapaloja. Puuh.






I don't want this evening to come just yet. Not just yet. Please.

En tahdo, että ilta tulee ihan vielä. Ei ihan vielä. Jooko.

Music: Santana ft. Everlast - Put Your Light On

Emotion storm for farewell,

Suomeksi

Warning, the up-coming text is made within a major emotion storm.

On Fri evening was the shadow fresher's party (a starting party for the first year students). The whole weekend I've been repeating the same thing to my new roomie here in Vantaa of how sad I'm to go away from these people. She said that it's easily noticable that the group has spent time (and experienced) a lot together. We danced in those mosh-pit-kind-of-things in Pinkku (a bar in Tikkurila), danced letkajenkka and sandwich dance with at least ten people :) According to Saara, my new roomie, we danced some weird pervert dance. In the morning Suvi and I were wondering what the hell that means: "Probably something to do with us dancing so close.. so finnish." :P

Today I'm still in a shock of what happened yesterday (on Sat). I've never felt I'd actually deserve something like this and I've never got something like this.

Small group was suppose to go to salsa with the spanish exchangies and so we did. I agreed with Laura to see her before and start the night together by relaxing. I was a bit stale and thinking: "okay... first food and then watch a nice movie, because I'm feeling like this." Laura opened the door: "Heyy" and straight without taking a breath in between "you look tired!" I wondered out loud that she had hardly seen me and she's already saying that... I cannot remember what we talked after that or did we talk at all. I put my bag down and took shoes off - and suddenly 800% unexpected visitors come out of the bedroom. "Aaaaa... surrprise!" Oh no oh no. "You didn't :D"

From Minna, Fatsku and Paula, I got a card, which had a lovely little pearlheart inside of it and it wished angels for my journey, emergency buttons and a sign saying: Teeny tiny guarding angel will be with you. From Suvi and Laura I got a big Karhu-design blue and white bag, which can fit a laptop (!!!) and there was peasoup inside and Fazer chocolate and salmiakki in every possible form. I didn't know how to react to everything in such a short time. Did I even say thank you!



Oh I've never ever had such a lovely surprise. Later they told me things like how they had planned it for over a month and how I didn't get little slips that people had made. I was and I AM very greatful.. and in shock. I sat in the sofa after I'd hug everything and wondered aloud: "Oh no, I wasn't prepared to be social." :D Laura, Suvi, Siru, Kimmo, Miika, Juha, Paula, Fatsku ja Minna <3

Later in the evening we did go salsa and to Zetor to introduce underlined finnish attitude. I got to dance salsa with Julio, David, Yoli and Suvi, dance on the benches and sing my voice down - I had a wonderful night. Absolutely wonderful.

Siru said today on the phone perkele, we just got to know and now you're leaving already.



I think it's lovingly torturing that there's so many great people staying here. Also the up-coming (and already a bit being) longing is lovingly torturing. The supposedly philosophic conversations with Miika, oh dear with Siru, dancing with Fatsku... Don't ever think that I didn't notice and appreciate every one of you. You've saved me with your own personally interesting ways from my own personally interesting brain farts. I believe I wouldn't even be in this school without you - I wouldn't go to exchange without you. I won't. You'll stay with me.

Today is 7 days until my move-out from Vantaa and 14 days until my move-out from Finland.
And I'm still not totally recovered from the surprise farewell party yesterday. Loveliest thought<3

---

Perjantai-illalla oli fuksiaiset. Koko viikonlopun olen toistellut sisällöltään samaa litanjaa uudelle (Vantaan) kämppikselleni, siitä miten minusta on surullista lähteä näiden ihmisten luota. Hänkin totesi, että siitä porukasta huomaa, että ollaan vietetty paljon aikaa (ja koettu paljon) yhdessä. Tanssittiin taas niissä Pinkun (baari) mosh-pit-jutuissa, letkajenkkaa ja sandwich-tanssia varmasti ainakin kymmenellä tyypillä. Saaran mukaan tanssittiin ihme-perverssitanssia. Aamulla mietittiin Suvin kanssa mitäköhän se meinaa: "Varmaan sitä kun tanssitaan liian lähellä.. pyh, niin suomalaista." :P

Tänään olen vieläkin shokissa siitä mitä eilen (lauantaina) tapahtui. En ole koskaan tuntenut itseäni tällaista ansainneeksi, eikä minulle ole aiemmin tuollaista tehtykään.

Pienen porukan oli tarkoitus mennä espanjalaisten vaihtareiden kanssa salsaamaan. Niinhän me mentiinkin. Sovin Lauran kanssa, että nähdään aiemmin hänen luona ja valmistaudutaan rentoutumalla. Oven ulkopuolella mietin hiukan nuutuneena: "okei... nyt ekana ruokaa ja ihan kiva kattoo leffaa, kun on vähän tämmönen fiilis." Laura avas oven: "Mooi" ja suoraan samaan hengenvetoon "sä näytät väsyneeltä!" Ihmettelin ääneen, että eihän hän nähny mua kun sekunnin.. hyvä kun kerkes päin kattoa, ennen kun sano. En muista mitä sen jälkeen juteltiin vai juteltiinko edes muuta. Sain kassin pois olkapäältä ja kengät pois ja yhtäkkiä makuuhuoneesta tulee 800% odottamattomia vieraita. "ÄÄääää... ylläri!" Voi ei voi ei. "Ettehän :D"

Sain Minnalta, Fatskulta ja Paulalta kortin, josta kellahti pieni helmisydän sisältä ja se toivotti enkeleitä matkaan, hätänappeja ja kyltin, jossa lukee: Pienen pieni enkeli olkoon aina turvanasi. Suvilta ja Lauralta sain ison Karhun sinivalkoisen laukun, johon mahtuu kannettava (!!!) ja siellä sisällä oli hernekeittoa, Fazerin suklaata ja salmiakki joka mahdollisessa muodossa. En osannut edes reagoida kaikkeen mitä tapahtui niin pienen ajan sisällä. Sanoinko edes kiitos!



Oi mulle ei oo ikinä koskaan pidetty mitään noin hyvin vedettyä ylläriä. Ne kerto myöhemmin kaikkia juttuja, että tuota on järkkäilty jo ainakin yli kuukaus ja että miten en ollu pikkulipsahduksia tajunnu ollenkaan. Olin ja OLEN aivan otettu.. ja shokissa. Istuin sohvalla halailtuani kaikkia ja mietin ääneen: "Voi ei, mä en varautunu et mun tarvis olla sosiaalinen." :D Laura, Suvi, Siru, Kimmo, Miika, Juha, Paula, Fatsku ja Minna <3

Kyllä me illemmalla sitten ehdittiin myös salsaamaan ja Zetoriin tutustuttamaan ulkomaalaiset alleviivaten suomalaiseen ilmapiiriin. Pääsin tanssimaan salsaa Julion, Davidin, Yolin ja Suvin kanssa, tanssimaan penkeillä ja laulamaan äänen käheäksi - ja mulla oli aivan ihana ilta. Aivan aivan ihana.

Siru sanoi tänään puhelimessa, että on se nyt perkele. Just ollaan tutustuttu ja nyt sä lähdet jo.



Musta on ihanan kiduttavaa, että tänne jää näin loistavia ihmisiä. Ihanan kiduttavaa on myös se tuleva (ja hiukan jo oleva) ikävä, jolla tuun teitä kaipaamaan. Miikan kanssa muka-filosofisia keskusteluja, Lauran kanssa leffailtoja, Suvin kanssa käytyjä vastauksia-antavia keskusteluja, Sirun kanssa ai kauheeta, Fatskun kanssa tanssimista... Elkää kuvitelkokaan ettenkö olis huomannu ja arvostanu teistä joka-ikistä. Ootte pelastanut mut omilla persoonallisen mielenkiintoisilla tavoillanne mun omilta persoonallisen mielenkiintoisilta aivopieruilta. En varmasti olisi edes tässä koulussa enää ilman teitä - enkä varmasti lähtisi vaihtoon ilman teitä. En lähdekään. Mukana pysytte.

Tänään on 7 päivää Vantaalta muuttoon ja 14 ulkomaille muuttoon.
Enkä vielä eilen tähänkään aikaan (20:00) uskonut, että mulle oli järjestetty ylläriläksiäiset. Suloisin ajatus<3

Appartemento con Anna,

It is very hard to divide the time left as equally and satisfyingly between everyone. These new exchange students are totally distroying my system of time dividing.

All together, I'm very excited to go to Italy. Everything is starting to be ready for going. Appartment is ready for me and waiting. The whole finding it was a process in itself. There was many complications and such during the search but in the end, all thanks going to Anna, I found a great place 3-4 minutes bike ride away from the center of Padova. Or at least based on what I know now, it seems like a great place. The only thing I don't understand in it is that why would someone want a mottled floor anywhere. I mean seriously mottled. All around the house there is a floor made of stone I think. It looks like black-white-dark green marble but isn't. And making it even more mottled is that the stones is in pieces, so that the already mottled material looks even more mottled when it is in little pieces around the house. Mottled or not - I'm happy with the result I got.

In the building, I'm living with Anna in one double room. In the other double room, there is going to be living two other unknown girls. At the moment, two italian girls are interested, who have been to exchange somewhere. There is also a little kitchen. It is surprisingly small to be in an italian house. The first one I saw pictures had a huge kitchen. Bigger than the bedrooms together. But I think there is all the space we need for cooking and baking. Outside the kitchen, there is a living room with sofa and tv-corner, dining-table and some cupboard room. In the end of the hallway, which starts from the door, is the bathroom. If I saw right and understood what I saw, there is two toiletseats in the bathroom... that's interesting I think. Or maybe it was a sink? But it was in the same level and looking the same as the toilet. On the sides, from the bathroom doorway, there is entrances to both of the double rooms. There's desks, chairs and shelves for everyone.

All together the house looked a bit dirty in the pictures, but there is or was living 4 boys, so that might explain something. I think we can do a lot to make the appartment look good with the help of a near-by IKEA!

The nicest part is that there is a nice guestroom for visitors. Unfortunately with only one bed, but there is lots of room for more than one person. That means that you can come visit me!

The house is a villa so there is a garden in front of it. The most interesting part of the arrangement is this. The owner, Franca's, mother lives in the same building. So as we entry the house from the side, she entries it in the front. So she lives in the same building but the appartments are clearly seperated. The garden is basicly on her side of the house, but I'm still hoping we can use it too! There is also a place for bicycles and a car.

ground plan of the house (made by Anna)

Now it's time for a thank you and an introduction. Anna, who made all this possible, is 23 years old and studies art history in the Uni of Padova. She's originally from Brescia, which is quite near to lake Garda. I got to know her when I found her ad for an Erasmus student to share a room with her in another appartment. After I replied her many things have happened.

The owner of the place where I applied first had some problems of getting me a lease contract, so as Anna got another interested SMS from a Norwegian girl, Silje, she started to look for other options. First option was a place near the river, but as she went to see her, the place was very small and some stairs where even a bit dangerous. The location would've been ideal, but the condition wasn't. So the owner, Franca, had another house for her to see. The villa in via Montà which we decided to take :)

And now, in the weekend, when I pay for a deposit, the place is reserved for me. Anna and I will share a room facing the garden<3

As scared as I'm for sharing a room with an italian girl, I'm also very excited to see how it works. So far, I haven't had a flatmate who has really been on the same level as I'm. Now I'm going to share a room, not just the appartment, with someone. Finns have the tend to need space around themselves, so I'm also worried for that. But that's a challenge too.

Another problem at first was that Franca wanted the rents paid every 6 months. As the rent is now 180 euros, the 6 month price is 1080 euros. That is not a problem as that is how it goes still, but the way she wanted it to paid was. She wanted a check for the first 6 months as I arrived and check for the last 6 months dated for 1st of January 2008. In Finland, checks are used very very very seldom, if ever. I've only got checks for a present in my graduation party. So the problem would've been that the checks need to be paid in advance and here there is no dating system as to not getting the checks dated for an exact date. When you get them, they can be cashed straight away. The problem was solved as Franca agreed to get the payment straight to her account. This way I don't have to pay the whole years rent at once. And yes, I'm there only 10 months and I can only get appartments for 12 months. It's funny. Italians *sneers*

So now there is only signing up for the courses, moving out from Vantaa and packing left to do. I still need a suitcase and some boxes for packing my things but everything else is about ready. Yeah, I have some school things still undone. 3 exams and 3+1 essays to write and one excercise to do. Most of the exams are very hard to do but.. let's see. I'll manage everything. I also got 3 more shifts to do at work. (Someone had just quit there last week and they were calling me 2 times a day asking if I could go that evening!)

ARGH!

Absolutely everything is on hold right now. Valeria and I can't get the contract ready, because the person helping her in it is on a holiday. August is the biggest holiday season in Italy during the whole year.

Also the person, I'm suppose to get the ONE needed paper anymore for signing up for the courses is on holiday from the italian embassy of Finland.. or is it the finnish embassy of Italy? Anyway the embassy which takes care of italian things and it situated in Finland.

It is absolutely frustrating... and they come from the holidays in the end of this month, which means, with luck, I have just about a month to get EVERYTHING ready.

---

Ihan kaikki on jäädyksissä tällä hetkellä. Valeria ja minä ei voida saada vuokrasopimusta yhtään eteenpäin, koska se henkilö, joka auttaa Valeriaa koko lakipuolen kanssa on lomalla. Elokuu on kaikkein suurin lomakausi Italiassa koko vuonna.

Tän lisäksi se henkilö Suomen Italian suurlähetystöstä (vai onko se Italian Suomen suurlähetystö? No kuitenkin se joka hoitaa italialaishommia Suomessa), joka auttaa mua saamaan sen yhden ainoan tarvittavan paperin, jonka enää tarvitsen, että voin ilmoittautua kursseille.. on myös lomalla.

Niin turhauttavaa... ja ne tulee lomilta vielä tän kuun lopussa, eli hyvällä lykyllä mulla on kuukausi (tai alle) aikaa saada KAIKKI valmiiksi ja paperit joka puolella perille.

Kämppä,

Olen löytänyt mukavan kämpän, jossa asuisi minun lisäkseni 3 italialaista tyttöä: Anna, Chiara ja Valeria. Valerian isä omistaa kämpän. Talosta vapautui yksi sänkypaikka, koska Alessandra lähtee vuodeksi Saksaan opiskelemaan. Italiassa on tapana, ettei opiskelupaikkakunnilla vietetä sen enempää aikaa kun on tarvis. Jokainen noista tytöistä siis matkustaa kotiin viikonlopuiksi. Joka viikonlopuksi. Koska opiskelupaikkakunnan kämppä ei ole pääkoti, niin pienempikin tila riittää. Siksi monesti makuuhuoneet jaetaan. Näin ei samanlaista yksityisyyskuplaa pääse tulemaan, mikä taas suomalaisilla on kovin yleistä. Minäkin jaan huoneen Annan kanssa.

Anna (23) asuu Bresciassa, joka on Lombardyn alueella. Brescia sijaitsee noin 150 kilometrin päässä Padovasta (suurinpiirtein siis sama kuin Helsinki-Turku). Hän ja Valeria (21) opiskelevat Padovan yliopistossa taidehistoriaa. Chiara (21) opiskelee filosofiaa. Molemmat, Valeria ja Chiara, ovat Bellunosta, joka on Padovan tavoin Veneton alueella. Välimatkat voivat silti näiden alueiden sisällä olla pitkät ja Bellunostakin on yli 100 kilometria Padovaan. Annan mukaan Valeria ja Chiara ovat vähän ujompia kuin hän itse, mutta ajan kanssa he avautuvat vähän enemmän. (Kuulostaa ihan suomalaiselta.)

Kuitenkin... sopimusneuvottelut on vielä käynnissä. Italiassa ei myöskään ole sellaista käytäntöä kuin Suomessa, että ihan normaali alivuokralaisuussopimus olisi vain asunnon omistajan ja alivuokralaisen välinen juttu. Nimet vaan paperin alle. Italiassa sopimuksen tekee lakitoimisto ja siitä pitää maksaa vielä 50 euroa poliisille, jotta se on täysin laillisesti voimassa. Ihan mielenkiintoinen härdelli tulossa. Valeria meni tällä viikolla ottamaan selvää kaikista lain mutkista. Vielä en ole kuullut hänestä mitään.

Padovassa kaikki käyttävät pyörää. Myös asunnolta yliopistolle on 15minuutin pyöräilymatka. Anna kertoi minulle, että useimmat opiskelijat ostavat pyöränsä poliisin huutokaupasta. Hän oli ostanut omansa 48 eurolla, mutta halvemmallakin kuulemma lähtee. Asunnolta menee myös bussilinja (10) rautatieasemalle 10 minuutin välein. Matka kestää myös sen 10-15 minuuttia.

Lähetin tuossa viikko sitten papereita Suomen Italian suurlähetystöön, mutta he eivät ole käsitykseni mukaan vielä saaneet papereitani. Olen lähettänyt kahdesti kysymyksen, koska postin mukana lähti kuitenkin arvokkaita papereita. Apostillellinen yo-todistuksen kopio ja suht'kalliit italian käännökset todistuksesta ja apostillesta sekä läsnäolotodistus ammattikorkeasta. Lisäksi juuri se henkilö joka minulle tarvittavan paperini kirjoittaa lähti lähetystöstä lomalle eilen tai tänään. Sain aamulla sieltä luultavasti italialaiselta harjoittelijalta mielenkiintoisen viestin, joka ilmoitti että Satu lähti lomalle ja "minä en apuu sinua". Eikä muuta.

Nyt sitten vain odotellessa. Piinavan odotuksen kanssa on välillä niin raivostuttavaa elää. Asunto ja tuo suurlähetystön kirjoittama paperi ovat kuitenkin tärkeimmät osat, jotta saan kaiken järjestettyä.