Second of Finland,

Only pictures.

I loved all the seconds.

First of Finland,

There's so many reasons for me not to like Padova and not want to live there. I know that. As well as I know that even if I want to stay in Finland for the old days, I also know that I don't want those days to start just yet.

In the morning I went out for few last things to do anymore. I saw Piero. He doesn't know any english, so it's only italian with him. It's not always so easy, but I'm surprised of my confidence in speaking now. I can actually make jokes and have a conversation. Usually I miss some words and depending on the person the conversation is VAIHTELEVASTI successful. However, I realize that after starting to hang-out more with finnish people my italian has improved. I don't talk so much english and I don't have to focus so much on changing from language to language. Or maybe that has nothing to do with hanging out with finnish people. Maybe it's a change in me. I hope so.

I even enjoy talking italian. It doesn't feel like work anymore.

The last hours at home, I had nothing to do anymore, but I didn't dare to leave the house before actually leaving for the bus station. I did nothing. I couldn't sit in front of the computer but I didn't have anything else to do either... so I just wandered around thinking if I should eat something or pack some more or leave already or... I leave home very early to first catch the tram and then the bus at the station. At the bus station a nun asks me if a bus is a bus to Venezia. She starts to ask where I'm going with such big luggage. She talks slow if I don't understand. When the bus comes I touch her hand to make her aware of it. When she leaves the bus, she touches mine and waves. "Buon viaggio cara!"

On the way to the airport I see a lot of things. There is bright red flowers on the side of the road. A family of ducks going to a river. A HAIKARA. Signs.. I see all signs. Were they all there before, but I was too tired, too sad, too.. something to realize it.

I get to the airport I'm one hour early for the check-in. It goes fast. I read some more of The Alchemist and listen to my mp3-player. I watch at the screen telling me which check-in. There's a storm inside me. I can figure out all the possible reasons why not leave Italy and not go to Finland. And vice versa. I cannot figure out what I want. I think of Mario who just came from Singapore where he found not just love but also a place he wants to go with one way ticket. He fell in love with Singapore like he did with Finland.

Standing in line with all finnish speaking people, I realize how much I dislike it. I even catch myself thinking that I will never take Finnair again because there is nothing but around me. I dislike their need to get everything done right at the very second (no ability to wait). I dislike their way of looking. I think there's only one young girl and a really old guy that look worth getting to know to. Just for a while I like about the world except for my home country.

I have so many reasons to dislike Italy. None of them have anything to do with the country itself. All of them are about my experience here. Why go, why stay. When to go and when to stay? I have no idea.

I just know that I'm (fucking) excited to see my family, grandparents and friends again.. but the excitment does not include the country itself.

There is something that I absolutely adore in leaving. Unknown.

300408

Tässä, kauniina kuin mastodontti konsanaa, suorassa kuin juhannussalko. - Jussi

After I walked through the gates of the airport. Coming from the no-mans-land I felt so out of place. I was happy to be there, but it was strange to understand what the women behind the desk selling sandwichs'said to each other.

Later on I did so much that I didn't usually do when I was in Finland. I talked to an unknown woman on the busstop and she seemed to be happy to be talked to. I walked around in the shops... and finally in the bookstore where I could understand most of the books. In the beginning I even found italians from the food hall of Turku. There is a small italian restaurant where two men were talking italian. I stop, look back...

"you talk italian"
"yes we do"
"how nice"
"sit here and have lunch with us"
"no, i can't now"

The first days I was completely out of place. I wanted back to Italy so bad and I seeked signs to tell me that I belong there. I should be there, but everytime I only found a certain peace of mind that I have when walking these streets. It's a feeling I have for myself when I am here. I like myself here and I'm me in here. I don't think the people who know me in Italy, know the me that people here know and who I know.. or the me I want to be for everyone and in everywhere.

Nel temporale senza scarpe bellissime,

It is thundering so bad that the car alarms went off in the near-by parking lot. Now our lights went out, so if this text ends somewhat quickly, it's because the dead american-indians (who's cemetery Prato della Valle used to be according to Lorenzo) came after me :)

Do you remember the girl I met in the train while going to Trieste in November to meet Walter? She was studying in Milano but had been studying in Padova as well and she said that she comes here every now and then. I met her about few weeks ago in a club! It was so strange. She went into a complete shock and was just laughing there. Apparently she had also been talking about me just at the same moment. And who says there's no magic :) Or faith or.. whatever you want to call it.

My new roommates are great. Alessandra is home mostly and studying for some exams. She's studying something with politics and is from Bergamo. Really calm and nice. Giulia and Camilla are home only for the nights.. otherwise they stay outside or at study rooms or class. They are best friends and from Verona. Francesco is never here. I don't even know much to tell about him, because according to Alessandra she's also seen him maybe twice within a month. What I know is that he studies engineering.

(1) Giulia and Camilla (they had some kind of fight of wills going on there) (2) My table under the bed while the lights were out. (3) The other end of the room.

Today Alessandra made a promise that she'll just talk italian to me. I've started to get a bit nervious about my italian. I talk so little and I've been here already 6 months now... people keep on mobbing me about it. While I was walking through the city with Katri, I realized that I've always been really slow with languages. I mean, I can have a conversation in italian already, but I always am missing many words and I'm shy to have conversations between more than just one other person. When I was starting to learn english, it took me years to get to the point of writing this good english and speak as fluently as I do now. I started to write a blog also then and then slowly it got better. I took breaks and it took years. Then I started tutoring exchange students, that's when it all got off. Now I can say I can speak it well and I know good english (at least I did before coming here to mess up my whole language system). Anyhow, I decided this changing apartment is also a changing point with the language. More confidence, more practice.

I enjoy living here and I like my room a lot. It's a single room with a loft bed (parvisänky?) and I sleep so well in it. The room is a bit dark, but it doesn't matter. I have my own biig table, lots of storage space, bookshelf space in the living room. We share so much from sugar to spice, from washing powders to soil cleanser. Francesco came to fix the lights.. they just didn't go on after this proper thunderstorm. He's never here and now after 20 mins of going, he came back and first thing in the between the door: "Non ho dimenticato niente!" I didn't forget anything! Then I made baked potatoes for myself and left the room to pick up the phone, going back Giulia had her moment: "mmmm buoni ma poco piccanti" (mmm good but a bit spicy) with a focused look on her face :P

The only thing left worrying me about my ex-house is money. There is a big gas bill coming and I don't know how to pay that if I cannot get the money from the landlord. And it also looks like this change for a better mental health is costing me quite a lot, but we will still see what happens here.

I feel alive and dandy. Even though there's some problems always on the back of my mind haunting me, they don't get to me so much like before. I actually like walking the streets of Padova and I enjoy every ray of sun. I even feel like standing up for lessons in the morning, even though noone cares if I'm there. On Tuesday at the time of the lunch, I realized I smiled without any certain reason just because I could.. and it felt great. I have some kind of a peace of mind stage for a while. Hello, where have you been?

I have been partying with friends who stay and friends who leave in a short period of time.

I've got visits. Tuomo was visiting me for few nights. We went to Venice where the poor fake product sellers were escaping the police (1) and we went to Prato's market (2) and ate chinese (3).

Katri came for a visit and we went sunbathing as the sun was heating with over 20 degrees. Giorgio watching my strange drawings (1), Nicola reading the songs in a cd (2), Katri being cute (3). Otherwise Katri's visit was quite a casino with this moving stuff and all the arrangements. First 3 nights we were couch hopping.

And one lovely day 3 finnish girls and a crazy brit walked through the whole city just to go to Lidl.

Moving out, moving in,

(short version in english below)

// update - äiti sanoi, että allaolevassa tekstissä on paljon aukkoja, joten paikkailin niitä hieman ja yritin saada muutoksesta helpommin ymmärrettävää.

Ei postia enää osoitteeseen Via Montà! Muutin, enkä pysty postittamaan uutta osoitettani kaikille. Laitan sen sähköpostitse kaikille, joiden osoite minulla on, heti kun se on tilanteen puolesta mahdollista!

Yksityiskohtiin. Keskiviikko oli erikoinen päivä. Yhteen päivään voi mahtua niin paljon stressiä ja niin paljon ihania juttuja. Tuomo oli minun luona kylässä parin yön verran (välissä kävi Roomassa ja tuli takaisin pariksi yöksi). Tuomon viimeisenä iltana tultiin kymmenen tienoilla kotiin, hieman hiprakassa aloitettiin katsomaan elokuvaa ja tekemään nopeaa pastaruokaa. Jossain vaiheessa Anna huusi meidän huoneesta, että missä hänen vihreä vilttinsä on. Minulla kun sattuu olemaan samanlainen. Kävin selvittämässä asiaa, joka oli niin että Tuomon lainaama (neidin peitto) oli olohuoneessa selkänojalla (jossa sitä oli myös säilytetty). Hän sitten kovaan ääneen salamoi, että ei toisen peittoa saa ottaa se on intiimiasia. Kumman tästä asiasta tekee se, että minä lainasin hänelle omaa talvipeittoani, jolle olin allerginen. Hän pisti omansa vierashuoneeseen, jossa se oli vieraille käytössä. Nyt tämä peitto oli kadonnut vierashuoneesta, minä en tiedä missä minun peittoni on ja hän alkaa rääkymään peittonsa intiimiydestä. Hieman myöhemmin hän tuli vielä olohuoneeseen, jossa katsottiin Tuomon kanssa elokuvaa ja oltiin juuri syömässä. Hän kävi keittiössä: "Voitteko siivota tuolla. Sitten kun Marica ja Giada tulee kotiin, niin meidän on keskusteltava tästä asiasta, koska tää tilanne on aivan mahdoton!"

Siinä teille maistiaiset neidin logiikasta. Minä en kyllä tajua mistä tilanteesta on kyse. Illalla sitten menin tosi kakoissa fiiliksissä nukkumaan ja heräsin janoon yöllä. En nukkunutkaan sitten sen aamuneljän jälkeen. Tuomo yritti asemalle käveltäessä piristää kovasti ja saikin nauramaan pari kertaa. Sen voimalla ei kuitenkaan eletty hirvittävän pitkälle. Pyöräilin Tuomon lähdettyä Prato della Vallelle selässä reppu, joka sisälsi melkein kaiken mun tärkeimmän. Soitin Päiville, josko tehtäisiin jotain kun tiesin, että hänellä on vapaa päivä. Giulia soitti melkein heti perään ja kysyi missä meennään. Hän oli todella joustava ja ymmärtäväinen. Saisin tuoda tavarani uuteen asuntoon jo saman illan aikana. Siinä vaiheessa kiirettä ei vielä ollut, ajattelin että huomenna sitten. Giulian kanssa puhuttuani jouduin nieleskelemään kyyneleitä koko pyöräilymatkan Päiville. Portaita ylös kulkiessani äiti soitti ja jouduin pitkän hetken yrittämään rauhoittua siinä käytävässä.. liiemmin onnistumatta. Päivin ovelle vihdoin päästyäni en osannut sanoa muuta kuin "oisko sulla paperia". Päivi vaan halasi ja minä sitten itkeä täristelin toisen olkapäätä vasten.

Päivi on vietti koko päivän minun negatiivisen, pessimistisen ja surullisen puoleni kanssa. En pidä itsestäni tällaisena, joka lisää sotkuun vielä lisämausteen. Käytiin lounaan jälkeen pakkaamassa kaikki tavarat. Sain kummallisia väsymyskohtauksia aina välillä, tyttö piti mut henkisesti pystyssä kokoajan ja oli järjen äänenä koko pakkaamisessa. Pakkaamisen jälkeen istuin nettikahvilassa maanpaossa pari tuntia, jonka jälkeen Giorgio tuli juttelemaan omistajanaisen kanssa. Nainen pistikin kovat kortit pöytään, eikä päästänyt niin helpolla tilanteesta, mutta onneksi Giorgio osasi myös hommansa. Siinä on kyllä yksi taivaanlahja. Sanoinkin, että tunnen itseni niin hyödyttömäksi yksin, koska en pysty tekemään mitään kunnolla yksin. Lopuksi vuokraemäntä kysyi vielä lähdenkö siksi, että minulla ja Annalla ei mene yksiin. Sanoin Giorgiolle, että vastaa sen minkä näkee parhaaksi vastata. Hän sanoi, että olin jo aiemmin päättänyt lähteä, mutta tämä riita vauhditti lähtemistä.

Illalla kävin vielä kaupungilla ja kahdeksalta Johannes tuli autolla viemään minun kamoja Päivin kanssa. Ennen yhdeksää olin jo muuttanut. Nyt on jo helpompi olo. Asun olohuoneessa toistaiseksi. Sunnuntaina saan omat avaimet ja ehkä maanantaina pääsen jo omaan huoneeseen. Ollaan Katrin kanssa vähän tuuliajolla tällä hetkellä. Nukuttiin ensimmäinen yö olohuoneen 80cm sängyssä molemmat. Huominen yö päästään Eevan luokse punkkaamaan ja sitä seuraava yö pitäisi vielä kanssa saada jotenkin järjestettyä. Sitten maanantaina toivon, että päästäisiin jo uuteen huoneeseeni, koska minua stressaa jo muutenkin tämä alituinen paikan hankkiminen... tuntuu että olen kokoajan vaikeuttamassa ihmisten elämiä ja tiellä.

Olen sanattoman kiitollinen kaikesta avusta ja tuesta jota olen saanut osakseni täällä. Giorgio on jaksanut joka päivä rauhoitella minua ja puhua puolestani, taistella puolestani. Päivi on pitänyt melkein fyysisestikin pystyssä kokoajan ja jaksanut kuunnella ja auttaa. Giulia ja Camilla olivat molemmat todella joustavia ja ymmärtäväisiä tilanteen suhteen. Johannes jaksoi myös jutella asiasta ja auttaa muutossa auton kanssa. Marica ja Giada pitivät puoliani taistelutantereella neiti A:n kanssa. Sitten on vain muita ihmisiä, jotka ovat piristäneet pelkällä olemassaolollaan.. Tuomo, Fredi, Mauro, Marco... <3

Äiti, isi ja Jussi. Aina siellä<3 Sen tietäminen on jo tarpeeksi.

-

No mail to the old address Via Montà anymore! I moved and I cannot post my new address to everyone. I will write an e-mail to everyone that I have e-mail addresses from, as soon as the situation allows it!

I moved out yesterday due to a situation and a boost to the decision. Packed and moved out and moved in within one day. I'm happier. I'll be even more when this whole process is over with.

I'm lacking words for the gratefulness I have of all the help and support I have got. Giorgio has everyday had the energy to calm me down and talk for me, fight for me. Päivi has almost also physically kept me standing all the time and listened and helped. Giulia and Camilla were both very flexible and understanding about the situation. Johannes was always there to talk to and helping with moving. Marica and Giada. Then there is so many other people who have just made me feel better, just by being there and being interested, caring.. Tuomo, Fredi, Mauro, Marco, Simona, Hanna.. <3

Mom, dad and Jussi. Always there <3 Just knowing that is enough.

Milano and Genova,

Early on Friday morning Hanna and I stood in the Padova station to realize that we couldn't take the train that we planned because not having any other places available for 2nd class anymore. So we waited half an hour for the next train and we're 2 hours later in Milano.

In Milano we had to face a person full of service spirit in the luggage deposit, right after arriving. So full infact that we had to watch a man with a big big bag going around the station with a baby seat in his arms.. searching where to put the stuff, because these people didn't take more than 20kilos per bag there. That bag was over 40. And I still cannot understand why? There was so much space, the bag wasn't so big, just heavy. And they have these carriages to take the luggage to the safe. What's the god damn problem?

After that, the city just took a hold of us. When we entered to the fresh air and at our first steps saw blue little flowers, something clicked. We were out of Padova and felt so free about it. The day went by fast. I saw new things too, like the top of the Duomo. I was also suppose to meet Francesco but he didn't have time.



At 19:30 We were sitting in the train on our way to Genova. What was Genova? Except for a city on the Ligurian coast, horizontally on the other side of Italy. The city in Italy, I would like to study in. It might not be the perfect and most interesting place, neither the most impressive, historical nor beautiful, Ive been to... but it has the atmosphere I click with... when I think about living... in Italy.

We were there around nine in the evening and we had no reservation to any place, but we knew a hostel. In the station there was a sign there, so we started climbing upwards.. which in the end became 3-5 km's of a tour. Almost an hour when sometimes having to ask for the road and something just taking pictures. In the end, even though we were highly tired and hungry, it was really worth it... we got a great view over the city coast by night. We saw a living site in the city. Also the hostel is very nice and recommendable!


In the morning we took the bus down the hill. Gave our seats to an old couple, who said first in italian that we are amazingly kind and it's very unusual nowadays already. Then he realized we're not italian, so he said the same in english. Now me and Hanna were with our mouths open. Such an old man talking in english and with such kind words. We both agreed on this never happening in Padova. Even if you'd give the seat to someone, they would never say thank you or even look you in the eye. He continued the talk with his - presumably - wife until they got of the bus.

Aquario di Genova, molto famoso!

Genova with its alternative little shops, streets, bars, churches and harbour has such an open character. After eating lasagne al pesto (genovese), I kept thinking why a city and it's character beat so many people with their fine personalities. How can it feel so good to stay away. Maybe it's like Hanna said in the train, we are just so bored and we have so much time to think about it.

(More pictures here!)

Veli-kortti,

Milla: ootko siel?
Jussi: just tulin
Milla: IHANA KORTTI IHANA KORTTI IHANA KORTTI IHANA KORTTI IHANA KORTTI IHANA KORTTI IHANA KORTTI IHANA KORTTI
Milla: <<<<<<<<<<<<<<<<<<<<3333333333333333333333333333 style="font-weight: bold;">Jussi: o_o
Milla: hihihihihih
Jussi: eihä kello oo ku kaks sielä ja oot kännissä

Matkan jälkeistä alakuloisuutta ja onnellisuutta,

Istun tietokoneen edessä. Pöytä oli poissaollessani siirretty sivuttain ikkunan eteen, vaatekaappi oven taakse. Olin vihainen kun minulta ei kysytty. Koskaan touhtumustani julkilausumatta, uskallan sanoa nyt, että pidän tästä. Tietokone pyörittää samaan aikaan Freedom Writers-elokuvaa, jossa opettaja opettaa luokalle äidinkielen kautta elämää ja tapaa käsitellä vaikeita asioita. Kirjoittakaa oma tarinanne. Minun on vedettävä huoneen ovi kiinni kun monen ristitulen kautta neljän kuukauden kyyneleet puhdistavat poskia. Onnelliset tuskan vihvahtavat kyyneleet ovat raskaita itkettäviä. Huone vaihtuu suihkuun, jossa voi edes hetken olla yksin, kun pisarat ropisevat suuremmalla paineella iholle kuin aiemmissa kodeissa.

Olen tehnyt niin paljon. Ja tänään kevät yllätti minut. Tänään olin onnellinen. Istuin bussissa ja nukahdin aamutuimaan olkapäätä vasten. Kävelin bussiasemalta yksin kotiin ja kuuntelin melkein pölyistä mp3-soittimeni nuotteja. Tanssin kuin kesällä tanssin juna-asemalla yksin salsaa kuin olisin ollut yksin asemalaiturilla. Hymyilin nyrpeimmillekin naamoille ja deororanttipurkeille, jotka vahingossa kaadoin kaupassa. Hymyilin kaikelle joka sai minut aiemmin lannistumaan. Hymyilin kun Mario kertoi vuolaasti tuntojaan Singaporesta. Sain Lauralta ennen matkaa seinäkalenterin, joka oli tarkoitettu yhdessä kehittämäksemme onnellisuuskalenteriksi. Jokaisen päivän kohdalle kirjoitan jotain josta olin sinä päivänä onnellinen. Viime viikolle ei ole tarpeeksi tilaa tai ehkä en osaa valita mistä olin onnellisin.


Kun puhun ihmisille kuten Dino, he saavat minut tuntemaan itseni eläväksi. Kukaan ei aja ajatuksiani alas olemassa liian kriittinen. Italiaksi puhuminenkaan ei tunnu niin vaikealta. On helpompi puhua jonkun kanssa, joka nauraa kanssani virheille eikä minulle. Huomasin, etten viihdy kärsimättömien ihmisten kanssa kauaa. Monet varmasti kohottavat tai kohottaisivat kulmiaan, tätä lukiessaan ja katsoessaan ympärilleen kaveripiirissäni. Uskokaa pois, jokaisessa heissä asuu kärsivällisyyttä, luultavasti enemmän kuin kuvittelettekaan. Se tulee näkyviin asioissa, joita ei aina näe.

What is a Passion? It can be an object, person or something fictional like memories, fables, plans or an activity. These things become a passion if one likes it very much even so much that he can do it all day long. He probably will loose the sense of time and won't regret spending hours, days or even more time following his passion. You still don't have to do it all the time and spend all your time in it. Another sign for a passion is that he may develop feelings for it.

A passion can be for a part of a person. Abstract or concrete. Passion is something particular. Passion is a carrot, something that makes life worth living.

There is not necessarily difference between passion and love. But generally passion is more selfish. In passion one will try to avoid dealing with bad sides. In love it doesn't matter if there is bad sides. Which one, passion or love, comes first depends on the person. Love can be stronger where passion can be pushed back. Passion is a need and you can put them in order saying which of them is most needed. Both passion and love can have an end, because of an impact.

Tämä on minun ja Dinon yhdessä kehittämä määritelmä intohimolle. Inspiroiduin ottamaan asiasta selvää kun näin Bedford Diariesin jakson The Passion of the Beaver (nähtävissä youtubessa). Intohimo on niin erilaista jokaiselle. Dinolle intohimon kohteita olivat suurpiirteisesti: autot, hyvä viini ja hyvä ruoka, naiset, jalkapallon seuraaminen kun kyse on tärkeistä italian peleistä, urheilu (jonka jälkeen on aivan voipunut), matkustaminen, elokuvat, Italiassa oleminen. Minä en ole vielä ihan selvillä omistani, koska olen vielä selvittämässä mitkä oikeasti lasken tähän kategoriaan. Alustavassa listassa on kuitenkin tällä hetkellä uudessa paikassa oleminen ja eläminen, tutkiminen (research) tai enemminkin siitä johtuva ymmärtäminen on se mistä muodostuu intohimo, onnellisena oleminen, valokuvaus, vaatteet (niiden ompeleminen, yhdisteleminen, löytäminen..), kirjoittaminen, uusien ihmisten tapaaminen, tanssiminen ja värit. Kyllä näitä pitää vielä enemmän tutkiskella, mutta alku on kuitenkin jo.


Jos tutuista ei voi hetkessä tulla kavereita ja kavereista ystäviä, niin yhtä hyvin asuinpaikasta ei voi tulla kotia hetkessä. Tänään itkin ehkä senkin takia, että vaikka olin unohtanut aamulla antaa Annalle hänen pyöränsä avaimet, hän ei suutahtanut mulle illalla. Hän oli leppoisa ja... miten onkin vaikeeta sanoa tätä, mutta tänään tämä talon puitteet eivät tuntuneet täysin homehtuneilta. Kaikki tuntui hyvältä ja miten vaikealta se tuntuikin kohdata.

Luin joulukortteja uudelleen läpi ja haluan sanoa, että kaikki rohkaisut ovat olleet tarpeen ja ne ovat auttaneet. Being defeated is only a temporary condition; giving up is what makes it permanent. Ja minähän en periksi anna :)

Kaikkein puhdistavinta on kuitenkin huomata uudelleen tätä kirjoitusta läpilukiessani, että kirjoitan täyttä totta. Yksikään sana ei ole keksitty tai harkitsematon. Vaan täysin totta. On aina pelottavaa näyttää heikot hetket ja kohdat, mutta joka kerta se herättää oravanpyörän lailla uutta ja lisääntynyttä rohkeutta.

She left,

First I thought that I just got myself back, but in the end... even Fish Market, just ended up being the same old shit after the one and only dance partner left.

So Laura left today.

I'm so tired too. So much travelling within 3 weeks. Parties, new people, shopping till dropping, food, movies, staying up late... hmm and probably the only thing that separates this from before (which sounds exactly the same) is the company. I actually got to be me for that time. I could be cranky when I'm cranky, look horrible, be happy, be dancing strangely, talk in public things I would never talk in public among people who understand the language. And today, the last day of her stay, I could say at the airport, without wearing any make-up, wearing a hat because of my bad hair day, every possible pattern and color mixed up, with my baggiest jeans, that I felt confident. It was a high peak for me :)

Millan seikkailut / The adventures of Milla

I don't know exactly who are behind these whole things but it melt my heart everytime I watch the dias. Almost right after I left I got the first part of my adventures. After that I've been to

GOOM (student's getting drunk cruise to Stockholm and back)







St. Petersburg and Moscow



to Minna's birthday party





and LOB (cruise for Laurea students to get drunk)! Got lots of tags in Facebook being a lamb and here's for you girls: When I showed these to my flatmates and Nina. Nina said: "Wow, I thought my friends are cool, but yours... are really cool!"

Saksalaiset IKEAssa, vaihtarit Torinossa.

(Beginning in finnish, below it continues in english.)

Oon nyt jo moneen otteeseen alkanut kirjottamaan saksalaisista. Mikä helevetti niitä vaivaa. Torstai-illalla istuin VIISI tuntia kohteliaisuudesta ja kuuntelin kun ne kommunikoi ainoastaan omalla kielellään. Viisi tuntia kohteliaisuudesta, koska oli Benjaminin synttärit ja piti odottaa puoleen yöhön eli siihen oikeaan päivään, jolloin hällä on synttärit. Annettiin lahja ja olisin halunnut lähteä heti, koska inhosin itseäni näyttäessäni niin kyllästyneeltä. Eikä mitään muutosta. Nina käänsi mulle välillä niiden toisten keskusteluja ja siinä vaiheessa kun (taas yksi saksalainen) Johannes liittyi joukkoon olin jo liian väsynyt yrittääkseni varastaa häntä juttukumppaniksi. Ääliöt. Ymmärrän toki, jos ihmiset haluaa välillä puhua äidinkielellään ja jos joku ei ymmärrä jotain niin selvittää, mutta että tuo on kyllä jo täyttä väliinpitämättömyyttä. Olisi jättänyt mut kutsumatta, jos halusivat pitää saksabileet. Tulee meinaan piste, jolloin ei enää jaksa yrittä saada joka ainut kerta heitä vaihtamaan kieltä, että "halojaa, täällä on ihminen joka ei ymmärrä". Mitä siinä sitte voi enää tehdä kun istua paikoillaan ja miettiä, että miksi istun tässä kohteliaisuudesta, kun nuo tuossa harjoittaa kaikkea muuta kuin kohteliaisuutta.

Tunnen niin useesti itteni todella riittämättömäks täällä. Tyhmäks ja riittämättömäks. En joko osaa sanoa oikeita sanoja jollekin, en oo tarpeeks ystävällinen ja kutsu joka kissanristijäisiin tai käy itse joka puolella kohteliaisuudesta, en osaa kieltä vieläkään niin että voisin sujuvasti luritella lauseita..

Tänään mentiin sitten taas saksalaisvoittoisella porukalla IKEAan. Pyysin jo viikko sitten Till'ltä, josko saisin kyydin IKEAan kun kuulin huhua, että sieltä saisi piparitaikinaa. Ei saanut, mutta saksalaiset saivat puhua keskenään saksaa. Jossain vaiheessa Jeni sanoi, että "sä et halua tietää mistä me puhuttiin" "ai en vai..." Mun pitää siis mennä ihan sillä armolla, että mihin keskusteluun ne suostuu ottamaan mut mukaan. Vähäinenkin saksan puhuminen alkaa jo ottaa pannuun tällä hetkellä. Sain kuitenkin ostettua kaiken mitä IKEAsta tarvitsin ja lisäksi lihapullia, soosia sille, puolukkahilloa, piparkakkuja ja viiniglögiä :) Nam! Järjestän kämppiksille noiden voimilla sellaisen skandinaavisvivahteisen aterian tulevalla viikolla :) Jotain hyvää tästäkin seuras.

The rest in english:

And another good thing; I talked to Giulia who lives in Torino and I met in Finland before leaving for Italy. She's going back home the 23rd of December. I'm going to meet Mario (another guy who was in exchange in Finland during the last spring) in Torino, so I'm going to meet Giulia as well and - next is the part which gets me ridicilously excited - Dino is also coming to Torino!! I will see two of the people who remind me of the great spring I spent. Hopefully they will make me the smiley self I'm. They are the ones who remember me as the girl who danced everywhere and smiled all the time. The one who laughed sincerely and who didn't let anyone put her down. (Why can't I do that here...? So frustrating.)

Surely mom, dad and Jussi are coming here in 12 days. I think I will be in coma for the first days, because I don't have to be so much all the time. I can just loosen up and be whatever I'm. Whether it's ugly or beautiful. I can just let the stress flow away. I just wanna be me and not care so much. Especially not care so much.

Pulmat, vaikeudet, surut..

Eilen Nina tuli vielä meille asuttamaan vierashuonetta. Hän oli täysin murtunut, koska nyt asunnosta oli viety sähkötkin. Benjamin kirjoitti internetissä vain 5 minuuttia kotiintuloni jälkeen, että hänellä on jotain tärkeää puhuttavaa. Lopulta istuimme kolmestaan Benjaminin autossa, hämärässä, usvassa, josta näki vain metrin eteenpäin. Kello oli lähellä puoltayötä. Istuin etupenkillä ja tunsin itseni hieman vähäpätöiseksi. Olin auttanut jo niin monia ihmisiä, että energiani alkoi olla vähissä. Olen väsynyt. Nina osasi puhua Benjaminille ja Benjamin osasi puhua Ninalle. Vaikken sanonut sanaakaan tiedän että minun kuului olla siinä. Minun kuului olla sanomatta mitään ja antaa heidän puhua. He tiesivät paremmin.. nyt. Minä voin auttaa olemalla hölmö itseni, vaatimalla isoja teletappihalauksia, istumalla hiljaa autossa pidelle toisen kättä ja tarjoamalla vierashuoneen käyttöön kun ei ole omaa kotia johon mennä. Minä voin aina kuunnella.

Täällä näkee myös todella surullisia tapauksia. Ihmisillä on todella vaikeita pulmia, joita he joutuvat vaihtonsa aikana ratkaisemaan. Tällä hetkellä lähimmässä ystäväpiirissäni on kolme, joille olen ollut tukipilarina. Yhdellä on jopa niin pahoja psyykkisiä ongelmia, että ammatti-ihminen käski jo lähtemään kotiin. Toistaiseksi hän ei ole vielä lähtenyt, koska ei tiedä auttaisiko kotiinmeno sitä. Yhdellä on ollut asunnon suhteen todella huono tuuri, eikä hän ole vieläkään päässyt muuttamaan uuteen asuntoonsa, koska siellä ei ole kaasua eikä sähköä.. ei siis lämmintä vettä, hella ei toimi, ei valoa tai lämpöä. Hän on nyt kuukauden jo viettänyt toisten nurkissa niin sanotusti asunnottomana, kun italialaiset jaksavat edelleen sanoa että vielä yksi viikko, vielä yksi päivä. Yksi meni naimisiin juuri ennen vaihtoon lähtöään. Yksi ei syö masennuksensa vuoksi. Kaikki nuo kuuluvat toisaalta vaihtoon, asunnon kanssa sähläämisestä sydänsuruihin, mutta tietyissä olosuhteissa niistä tulee paljon isompia juttuja.

Sitten on myös se Erasmus-elämän maine, joka on myös - jos minulta kysytään - sen varjopuoli. Välillä on mietittävä tarkkaan kehen voi luottaa. Ihmiset ovat innokkaita juoruamaan ja kehittämään tarinoita. Monet pettävät kotona odottavia tai muualla vaikuttavia poika-/tyttöystäviään. Toiset suunnittelevat pettämistä verukkeella nimeltä Erasmus. Kaikki on anteeksiannettavaa jos se tapahtuu tämän nimen alla. Ihmiset myös varastavat ja tekevät ilkivaltaa, koska ovat täällä vain hetken aikaa. Nämä äärimmäisetkin tapaukset ovat ikävää arkipäivää. On oikeasti vaikeita pulmia ja on ihmisten tylsyydestä kehittämiä vaikeuksia.

Minulla ei tällä hetkellä ole kuin viisauden hampaan ikenen läpi pyrkimisestä aiheutunut leukaluun lamautuminen. Minkäs teet. Ehkä joskus on ihan hyvä olla vaan hiljaa hetken, vaikkei se tekisi italian harjoittelulle hyvää :)

Minulle muistutukseksi siitä miten onnellinen joku voi olla epäonnen vallitessa ympärillä:
"I like us three together. Benjamin, I and you just go so good together. I felt so bad in the lunch with these two other girls and I had force myself to eat as I lost my appotite because of this mess again. With you, it's just so easy. Even the silence is comfortable." -Nina

Scandinavian dinner,

Silje (Norway), I (Finland) and Charlotte (Sweden) arranged a Scandinavian dinner for people in Nievo and few others. We served:

Antipasti: Dark bread with philadelphia, spring onions, cold smoked salmon and dill.
Main course: Potatoes with chive (ruohosipuli), cod (turska) with tomatoes, leek (purjo), spring onions, pepper, cream, milk, emmental-cheese.
Dessert: Cinnamon rolls.
Drinks: German beer, white wine and water.

We started preparing at 12am in the morning and continued until the beginning of the dinner at 9pm. But it was so worth it! The people loved our food and I'm still hyper of it being so good and so homey. YAM!

The main makers + Eeva who came to help!

<3

Hermostunut Milla,

Oltiin eilen Fish Marketissa. Siellä oli ensimmäiset vaihtaribileet. Olin jo alunperin koko päivän menossa. Siivosin ensin kotona lattiat, kun oli mun vuoro. (Meillä on vuorot viikottain. Yksi pesee kylppärin, yksi lattiat, yksi vie roskat ja yhdellä on vapaa viikko.) Sitten lähdin koululle kauheessa kiireessä kun unohduin hakemaan netistä erilaisia gallerioita joita käydä kurkkaamassa näyttelyä varten. Saa nähdä nyt. Yksi kahvila vaikuttaa aika mukavalta, mutten tiedä vielä mitä sinne tarjoaisin. Seuraavaksi onkin projekti katsasta kaikki kuvat läpi.

Luennolle làhdin ajoissa, koska sain tekstiviestin joltain(?) ettà alkaakin jo 15:30. Luokassa kàvi ilmi, ettà tàstà làhtien alkaa aina jo tuohon aikaan ja kestàà 19:15 asti. Tààllà tai ainakin tàmà professori ei tunne sanaa tauko, joten se on joko itse otettava, koska ketààn ei kiinnosta koska tulet ja menet, kunhan et kokoajan ramppaa TAI on vain kestettàvà. Minà làhden aina ajoissa, ettà kerkeàn kuoroharjoituksiin. Tàllà kertaa katsottiin taas dokumenttielokuvia.. ja yksi filmi oli vuohien juuston tekemisestà luonnonolosuhteissa. Maisemat nàytti ihan Suomelta. Lunta pyrytti ja ne kuivatti sità juustoa kodannàkòisessà paikassa. Pààhenkilòt eivàt juuri puhuneet ja jouduin oikein pinnistàmààn kuullakseni puhuvatko suomea vaiko eivàt. Kuulosti ihan joltain murteelta, mutten voi vielàkààn mennà takuuseen oliko sità vaiko ei. Tuli kuitenkin sopivan kotoisa olo.

Kuorossa meille lykàttiin uusi biisi nenàn eteen, Kyrie Eleison: Lord Have Mercy (en oo ihan varma onko oikee kohta biisistà joka lauletaan, kun en pysty tààllà koulussa kuuntelee sità kunnolla). Olen huomannut tuntevani oloni kovin kotoisaksi tuolla kuorossa. Tykkààn siità miten hyvàltà se kuulostaa (jos nyt pari osaa otetaan pois). Hankin jonkun ottamaan videoa kun lauletaan konsertissa. Lauletaan meinaan Santa Lucian kirkossa, joka on aika iso. Lauletaan ens kuun puolessa vàlissà :)

Sitten sieltà menin Benjaminin kanssa syòmààn koulun ruokalaan joka on tààllà auki myòs iltaisin. Lounas tarjoillaan 11:45-14:30 ja illallinen 18:45 - 21:00. Oltiin molemmat vàhàn huonolla tuulella. Tai ei.. vaan mulla on ollu ongelmia kielen kanssa taas ja oon tosi vàsyny siihen.. ja on myòs vàhàn sellainen negatiivinen vaihe tààllà olemisen kanssa. Kaikki erilainen tuntuu vààràltà ja àrsyttàvàltà. Esimerkkinà ruoka on mun mielestà tààllà tosi ykstoikkosta. Pastaa, pizzaa, pastaa eri kastikkeilla, pastaa... pastaa. Toisaalta taas ruoka mità oon syòny tààllà on melkein poikkeuksetta ollu tosi hyvàà. Benjaminilla oli samanlainen meininki, mikà oli sinànsà helpottavaa koska oon tuntenu oloni niin yksinàiseksi olojeni kanssa. Kukaan ei tunnu ymmàrtàvàn sità. Hannallekin selitin, ettà mun on kirjoitettava ylòs kaikki asiat Italiasta mistà en pidà.. Hanna suhtautu tosi negatiivisesti mun negaatioihin, eikà oikein tukenut niità vaan osoitti vaan miten lapsellisia tai pikkujuttuja ne on. Toki sen tajuan ettà suurin osa tai ainakin hyvànkokoinen osa niistà on vain pikkujuttuja jotka harmittaa nyt ehkà aivan syyttà, mutta ei se tee niistà silti vàhàpàtòsià olon suhteen. Turhauttavaa mulle, vaikka sinànsà asiasta tyttò sanoikin.

Illalla sitten kàvin nopeasti kotona tekemàssà stressaavat italian làksyt. Viime kertainen italian kurssi meni huonosti ja ànkytin. Jài huono fiilis, mutta aattelin sitten panostaa làksyihin, jotta oisin ajantasalla edes. Puh. Nyt haluaisin jo ostaa sen kirjan, mutta se on aina myyty loppuun tms kun kàyn siellà kolmesti viikossa.

Sitte viipotin ensin piazzalle, jossa juotiin kuumaa sangriaa ja sitten suunnattiin loistavalle FishMarketille. Kerroin aiemmin niistà kahdesta amerikaanosta. Ne on huipumpia tyyppejà kun ajattelin aluks. Tanssii ku hullut <3 Molempina kertoina kun oon kàyny tuolla klubilla oon tullu hikisenà ja onnellisena takaisin :) Etenkin onnellisena. Illan saldona oli myòs tandem-partner eli henkilò joka haluaa oppia mun kielen, mutta tàssà tapauksessa englantia ja minà haluan oppia hànen kielen. Eli lòysin jonkun kenen kanssa opetella italiaa. Oli myòs ihana kun Mattia ja Daniele (tandem-partner) vakuutti mun yritettyà ànkyttàà italiaa hetken ja sitte turhauduttua, ettà "ei ei ei.. sà oot hyvà! nyt vaan yritàt!" ja ne oli tosi kàrsivàllisià mun puhumisen kanssa :) Me is happy!

Hanna tuli myòs yòksi, kun Anna ei ollut paikalla ja oli ihanaa huomata miten rentoa oli. Aamulla sanoinkin siità Hannalle ja hàn huomautti ettà olenkin tuntunut jokapuolella hirveàn hermostuneelta. Pitàisi vain olla vàlittàmàttà. Annalla on vain tapa riidellà todella epàreilusti. Siinà sitten kun on yksin selkà seinàà vasten, niin miettii josko jaksais tuommosta katsella lainkaan. Toiseen suuntaan kun ei kuulu làpi lainkaan.

Kaikkineen eilinen oli kuitenkin mukava. Ei niin mitààn valittamista. Tànààn illalla on ilmainen Merengue-opetuskerta!

Ja lopuksi teidàn iloksi linkki, jonka Henry làhetti piristykseksi: Russell Peters About Italy. En tiedà onko tuo teille yhtà hauskaa, koska oikeasti ihmiset kàyttàà esimerkiksi noita kàsimerkkejà niin paljon ja huvittavaa on ettà Russell on oikeasti vàhàn niinkuin asian ytimessà :P HUOM! En ole itse ehtinyt katsoa sità loppuun saakka, joten jos siellà on jotain vastuutonta niin katsotte sitten videon ihan omalla vastuulla.

Haleja!

Girls night out,

051007 klo 12:06
Music: The Feeling - Sewn
(in english below)

Eilen Marica, Giada ja Anna olivat mua vastassa, kun tulin yliopistolta. Oli mukava huomata kuuluvansa johonkin joukkoon :) Ettekä varmasti voi kuvitella miten paljon ääntä noista tytöistä voi lähteä. Italialaisen ääniasteikon mukaan se voi olla normaalia, mutta suomalaisella asteikolla oltiin kyllä aika äänekkäitä. Yhdestä spritzistä tuli kaksi ja kolme. Alunperin kun sen piti olla yksi ennen päivällistä. Alkoholi kuitenkin kiihottaa ruokahalua, se näköjään kiihottaa myös juomahalua. Kolme eri paikkaa, kaksi piazza delle Erbellä ja yksi tuomiokirkon piazzalla.

Juomien mukana tulee aina sipsejä. Kauheassa nälässä napsittiin kaikki aluksi saamamme sipsit heti alkuun. Järjestyksessä toisessa paikassa tytöt yllytti mut (ulkomaalaisena, tuntemattomana) pyytämään lisää sipsejä. Raukat nälissään, niin pyysin. Käytin ulkomaalaisen charmiani ja toki sipsejä tuli paljon lisää.

Vinkkaus tarjoilijalle.
Sì?
Do you speak english?
Yes!
(tytöt parahtaa, kun mun piti pyytää italiaksi)
We would like more chips!
Okay!
Wait, wait, wait.. I want to try that in italian. Posso avere ancora patatine?
Brava! Perfect!

Ja hän toi. Jaksan vieläkin ihmetellä sitä miten ihmiset on niin vallattoman mukavia ja aurinkoisia. Tarjoilijat ei näytä läpeensä kyllästyneiltä ja jaksaa vieläkin hymyillä asiakkaille.

Giada.

Marica.

Minä kuin enkeli ;)
Me like an angel ;)

All my flatmates. Anna, Marica and Giada.

Mulla ja Giadalla on samanlaiset etuhampaat!
See! Giada and I have the same kind of front teeth!

Tykkäsin koko illasta paljon. Nauroin pitkästä aikaa paljon :) Viikko ilman suurempia naurunremahduksia on aika paljon kuitenkin.

Ennen kotiin menoa syötiin italialaista pikaruokaa eli pizza slicet, jotka oli kuitenkin 1/4 iiisosta pizzasta. Maksoi vain kaksi euroa. Täällä ei muutenkaan tunneta sanaa pikaruoka ja koko isossa kaupungissa on vain kaksi McDonaldsia. Pikaruoka on ihan oikeeta kunnollista hyvää ruokaa! Pyöräiltiin kotiin hirveällä mekkalalla. 10 minuutin matka lyheni ja minä pikkupyöräni pienen rataksen kanssa jäin ihan jälkeen. Kannoin vielä korissa jumalattoman painavaa kirjaa, jonka Marica oli ostanut koulua varten.

Kotiin päästyä kolme täysin päissään olevaa tyttöä päätti vielä pistää iltateet pystyyn pikkuisten suklaatäytteisten briochien ja suklaakeksien kanssa. Maattiin sitten sohvilla ja juteltiin kaikenlaisesta.

Tuntuu, että italia on joku pitkien suhteiden maa. Kaikki tytöt ovat pitkäaikaisessa suhteessa. Anna on ollut kolme vuotta Francescon kanssa, Marica on ollut poikaystävänsä kanssa 4 vuotta ja Giada 6 vuotta. Laskekaapa kuinka nuoresta lähtien, kun kerron, että Marica ja Giada ovat molemmat 20-vuotiaita. Anna on 23. Huh! Ihan kunnioitettavaa kyllä ja kaikki vaikuttavat oikeasti vakiintuneilta. Ei mitään sellaista väkisin hengailua, vaan ihan oikeasti yhdessä... loppullisesti yhdessä-tyylillä.

Music: Sia - Sunday

Marica ja Giada lähti n. puoli tuntia sitten ja vaikka olenkin kaivannut jo hiukan hiljaista hetkeä, niin kyllä tähän todelliseen yhdessä oloon tottuu myös. Oon varma, että sitä mun tulee vielä pois lähtiessä ikävä. Täällä kun tottuu, että aina on joku kelle voi tarvittaessa höpötellä ja vähän muutenkin, Suomessa istuin usein omassa huoneessa kotona ollessa ja tein yksinäni juttuja.

Eilen illalla Shane lähetti viestiä, josko menisin spritzille hänen kanssaan, mutta en huomannut viestiä tarpeeksi ajoissa. Sovittiin siis menevämme tänään! Lauantaina menen Prato della Vallen markkinoille, Padovan kierrokselle ja Sangria bileisiin. Ihanaa kun on tekemistä. Sunnuntaina taidan pestä pyykkiä uudella pyykinpesukoneella, jonka kaksi reippaantuntuista miestä toi tänään tuonne vierashuoneeseen :) Franca halusi tosin viedä pöydän pois, joten nyt se huone on jotenkin vajaa. Siellä on vain sänky ja pesukone.

Lähden puoli neljäksi keskustaan ostamaan vaatteita :) Jiihaa!

---

Yesterday Marica, Giada and Anna met me outside the university building when my lessons ended. It was nice to realize that I belong to a group :) And you cannot imagine how much noise a these girls can make. In the italian noise scale it is probably normal, but on the finnish one it was definitely loud. One spritz became two and three. Originally we were suppose to go for one before dinner. After all alcohol whets the appotite and I see that also the appotite for drinking. Three places, two in the piazza delle Erbe and one at the piazza of the church.

With the drinks there's always chips. Being terribly hungry we ate everything at the moment when we got them. In the second place the girls made me (a foreigner and unknown) to ask for more chips. Poor things so hungry, of course I asked for more. I used my foreigners charm and of course got more chips.. a lot of more.

Wave at the waiter.
Sì?
Do you speak english?
Yes!
(the girls were dissapointed because I started in english)
We would like more chips!
Okay!
Wait, wait, wait.. I want to try that in italian. Posso avere ancora patatine?
Brava! Perfect!

And he brought more. I still keep wondering how people are here so infinitively nice and sunny. The waiters don't seem totally bored and they still keep smiling for costumers.

I liked the evening a lot. I laughed a lot after a long while :) A week without loud laughing is a lot, after all.

Before going home we went to eat italian fast food... pizza slices, which were 1/4 of an enourmous pizza and only costed 2 euros. Here they don't seem to know the word fast food and in the whole big city there is only 2 McDonalds'. The fastfood is actually proper and good food! We biked home speaking and laughing very loudly. 10 minutes journey became shorter and my little bike with a little wheel was the last one to arrive (with me of course). I carried a really heavy book of Marica's.

After getting in from the door, the three totally drunk girls decided to make tea with minibrioches filled with chocolate and chocolate cookies. We laid in the sofas and talked about everything.

Feels like Italy is a land of long relationships. All the girls are in a long relationship. Anna has been three years together with Francesco, Marica has been with her boyfriend for 4 years and Giada 6 with hers. Count how young they were in the beginning, if I tell you that both Marica and Giada are 20. Anna is 23. Phew! Honorable yes and everyone seem really settled with that one person. Nothing like I have to hang out with this guy because everyone else has someone, but really being together... forever together-kind.

Music: Sia - Sunday

Marica and Giada left about a half an hour ago and even though I've missed for a silent moment already, I'm getting used to being together a lot with people. I'm sure I will miss it when I leave. Here you get used to having someone around all the time for chatting, in Finland I was mainly home in my own room and did things alone.

Yesterday evening Shane sent me a message asking me for a drink with him, but I didn't notice his message early enough. We decided to go today! On Saturday I'm going to the market of Prato della Valle, tour of Padova and Sangria party. Lovely to have something to do. On Sunday I need to wash clothes with the brand new washing machine, which too very perky men brought to the guestroom :) Franca wanted to take the table from there again and now the room feels a bit empty. There's only a bed and a washing machine.

Half four I'm going to the centre to buy clothes :) Yihaa!

Exchangie party,

021007 klo 20:28
(english below)

Puoli tuntia aikaa ja lähden kohti Prato della Vallea. Sen keskellä on iso vesiputous, jonka lähellä näen Simonan. Mennään jonkun englantilaisen tytön luo, joka asuu yksin ja järjestää illanistujaiset. Kivaa, vihdoin italialais-ulkopuolistettuja kontakteja (lue: joitain muita kuin italialaisia). Istuin tänään Simonan kanssa pari tuntia juttelemassa jätskien äärellä. (Jätski on täällä ihan SIKAhyvää, kuten ehkä arvata saattoi! Ja yksi pallo maksaa EURON! Hah. Lisäks, Suomessa en tykkää lakritsijäätelöstä yhtään, mutta täällä se on taivaallista.) Oli ihana päästä purkamaan tuntoja ja ihmettelemään italialaisten tapoja yms. Ollaan Simonan kanssa sinänsä erilaisissa tilanteissa, että Simona asuu muiden vaihtareitten keskellä asuntolassa ja hänellä on paljon koulua, joka on alkanut jo viime viikolla. Minä asun italialaisten kanssa ja mulla on vähän koulua.

Olin niin turhautunut näiden italiattarien keskellä viimeiset päivät, että oli aivan ihana jutella jonkun kanssa kunnon englanniksi. Italia on ollut ihan pakkopullaa jo muutenkin, niin kun sitä kuulee kokoajan ja nuo tytöt kuitenkin juttelee keskenään paljon italiaksi, niin on hankala päästä mukaan. Huomattiin myös tykkäävämme samanlaisista jutuista ja mietittiin jo jotain reissuja, jos ESN ei järjestä niitä - esimerkiksi Dolomiiteille trekkaamaan ja telttailemaan jonnekin <3




Nautin myös bileistä paljon. Simona tuli ja Pratto della Vallella odotti myös kaksi muuta vaihtaria häntä ja Hollya joka tuli hänen kanssaan residenssiltä. Jokainen odotettiin omassa nurkassamme. Portugalilaiseen tyttöön en saanut oikein otetta, enkä tiedä nimeäkään, mutta juttelin Philipin kanssa. Hän on saksalainen, asunut Hannoverissa ja opiskelee nykyään Munchenissä. Todella kohtelias. Kiinnitin häneen huomiota odottaessa, koska hän kävi pyytämässä tulta ja kävi makaamaan aukion reunuksilla olevalle penkille poltellen tupakkaansa samalla tavalla mietiskellen kuin Nils. :) Opiskelee liiketaloutta (tietenkin).
Prato della Vallen keskus.The centre of Prato della Valle.

Bileisiin päästyämme pitkän kävelyn jälkeen juttelin slovakialaisen Tatianan kanssa. Hän oli kovin puhelias. Kävi ilmi, että hänellä on italialainen poikaystävä ja siksi hän puhuu todella hyvää italiaa jo. Philipin mielestä se on todella oiva tapa oppia italiaa ja miettikin, että tarvitsisi varmasti hankkia jostain italialainen tyttö :) Puhuin myös englantilaisen Cindyn kanssa, joka ei osaa italiaa juuri ollenkaan. Hauska englannin aksenttinen tyttö oli samaa mieltä, kun puhuttiin, että Padova on lopulta todella hiljainen opiskelijakaupunki. Manchesterissa, jossa hän opiskelee, tapahtuu aina. Minä taas kaipaan Helsingin klubien meininkiä. Tultiin siihen tulokseen, että italialaisten päivälliselle kokoontumismeininki on mukavaa, mutta aina välillä on mukavaa mennä klubeille.

Pitkät pätkät juttelin myös aussi-Shanen kanssa. Tosi hyvä tyyppi! Sanoin hänellekin, että on ihana puhua jonkun kanssa englantia ja jonkun sellaisen kenellä on kunnon huumorintaju! Oi nautin ihan hirveästi. Nää italialaiset tytöt, joiden kanssa asun on todella mukavia, mutta ne eivät ymmärrä mun jokseenkin sarkastista huumorintajua ja usein päädyn selittämään kaikkia letkautuksia.. tai no nykyään en jaksa enää edes selitellä. Oli aivan ihanaa jutella jonkun kanssa ketä oli samalla aaltopituudella :)

Shane asui viime vuoden Pariisissa. Tämän vuoden Padovassa. Suorittaa masterin papereita. Näkee vanhempansa ekaan kertaa jouluna Padovassa sitten puolentoista vuoden.
Oon todella helpottunu. En ole enää niin ahdistunut ja yksinäinen. Nyt voin jakaa vaihtoajan ajatuksia jonkun kanssa.

Lisäks pyöräilin yksin kaupungin muurin viertä kotiin ja löysin vaikka kuinka helpostia. Tykkään pyöräilystä tässä säässä. Loppukesän yö. Tarvii jo kaulaliinan mutta on kivan hiljasta ja viileetä. Ajatukset tuulettuu. Pyöräilin auringon sädettä pitkin (via Raggio di Sole).

---

I have half an hour before I leave for Prato della Valle. In the middle of it there is a fountain, where I meet Simona. We are going to some girl's (from Great Britain) place, who lives alone and is arranging a get-together. Nice to finally meet people outside of italians. I met Simona today to talk and eat an icecream. (The icecream here is deadly good, like you might have guessed! One ball costs A EURO! Hah. Adding that in Finland, I don't like liquoirize icecream at all, but here it's heavenly.) It was wonderful to discharge and wonder funny things of italians like habits and such. We're in kind of a different situations with Simona. She lives with other exchange students in a residence and she has a lot of school, which started already last week. I'm living with italians and I have just a little bit of school.

I was already so frustrated with these italians the last few days and it was so relieving to talk to someone with proper english. Italian has felt like forced anyway and when you hear it all the time. After all, it's just fair that they get to talk with their mother tongue around here, but it's also hard for me to get into the action because of the same fact. Simona and I also noticed that we like same kind of things and started thinking of going for trips together, if ESN doesn't arrange them - for example to Dolomits trekking and camping somewhere <3

Simona gave me a lot of valuable info about ESN, school and Padova. I haven't gone to Prato della Valle yet, which is a central sight in Padova. She told me that there's a big outdoor market on Saturdays when you can find a lot very cheap. I've searched for warmer shoes and there I heard, I can find shoes for 5 euros. It's strange to realize there is not shoeshops priced like Dinsko in here. You can easily pay 35 euros for ballerinas. Next Sat before going to the Tour of Padova, I will go there!!

Today was also the starting exam of italian. I don't think I shined in the exam, but it's not a problem. I just wish I will get a place from the course. It costs 150 euros about, but I think it's worth it. I get to meet other exchangies and I finally get to a class for italian. In the exam, I saw Silje, who was suppose to live with me and Anna. I was also sure I heard finnish names, when the man was calling people in, but I'm didn't get to talk to them. I'm sure I'll find out about them sooner or later.

Yesterday my lessons began. Photography. The whole lesson I sat and tried and tried. My gosh, I was tired.. and I cannot honestly say that I understood absolutely anything. Even context was hard to figure out sometimes, but today there was 3 short films about anamorphic pictures. So I guess I should find out something about anamorphic pictures in english. Professor promissed to figure out more easy books for me to read and that I can make the exam as written. In here all the exams are ALWAYS oral but as balance people are seldom interested in what you answer. I just have to hope that the professor of tomorrow's cinematografia is also as nice. The first exams in italian should be taken easy anyway.

In the class I got to know an italian girl called Angelika. Well, I asked her things about the class in english and she said she either didn't understand or answered me in italian. Very nice girl anyway even though we didn't get to know any better. Now she says hi everytime she sees me and sits next to me. We've talked very little anyway. Today when I again asked something, she turned to me: "Dimmi!" (Tell me!)

Now everything is getting better already. I might have spoken myself into the party this evening, but I was starting to be so frustrated that I even scared myself. This should start to get better when I get my own friends too and I don't have to hang out at the apartment all the time miserable.

At the foodstore I noticed that for the first time I was feeling brave. I wasn't scared for someone asking or saying something to me. Now I go and aim to the darkness. Wish me luck!

at 01:26

Oh I was in my first exchangie party. At some point I came back down to Earth and realized that I'm not a tutor anymore but I'm an exchangie also.

Simona was almost an hour late. I had a lot in my mind and Pratto della Valle was very beautiful, so time went by fast. How nice can it be to sit in a park which smells like the late night of the end of the summer. I enjoyed it a lot.

As well as I did enjoy the party. Simona and Holly (a girl from her residence) came and there was two other exchangies waiting at the Pratto della Valle. We all waited in our corners. The portuguese girl I didn't get a hold of, not even a name, but I talked to Philip. He's german, has lived in Hannover and studies in Munich right now. Very polite. He paid my attention at the square, because he went to ask for light and then went lying down on the bench, smoking with the same sense of thought as Nils did :) He studies economics (of course).

When we got to the party after a long walk I talked to a slovakian Tatiana. She's very talkative. Turned out that she has an italian boyfriend and that is why she speaks so good italian already. Philip thinks it's a great way of getting to know italian and thought of finding an italian girl for himself :) I also talked to Cindy from England, who doesn't know any italian yet. Funny english accenty girl agreed with me on Padova being a very quiet city for being a student city. She studies in Manchester where there's always something happening. I again miss Helsinki's clubs. We came to a conclusion that as nice as the dinner-meetings italians have are, it's nice to go to a club every now and then.

I talked for a long time with an Australian Shane. Such a nice guy! I told him how lovely it is to talk english to someone and when someone has actually a proper sense of humour! I enjoyed everything so much. The girls I live with are really nice, but I don't think they understand my sarcastic sense of humour and quite often I end of explaining myself... or these days I don't even bother to explain anymore. Anyway, it was great to talk to someone on the same wavelength :)
Shane lived in Paris last year. This year in Padova. He's completing his masters and sees his parents for the first time in 1,5 years in Padova this Christmas.
I'm very relieved. I'm not so anxious and lonely anymore. I can share my exchange-thoughts with someone.

I biked home along the wall that surrounds part of the city and found my way quite easily. I like biking in this weather. The night of the end of the summer. You need a scarf already but it's nicely quiet and breezy. Thoughts get air. I biked along the ray of sun (Via Raggio di Sole).

Random,

29.9.2007 klo 11:42

Näin yöllä unta Kimmosta ja kotomaisemista. Se miksi Kimmo juuri niihin osui, en tiedä. En ole jutellut hänen kanssaan, eikä hän ole tullut muissakaan yhteyksissä vastaan. Näin todella todentuntuista unta omasta (entisestä ja nykyisestä vanhempien) huoneesta Raisiossa. Heräsin ja avasin silmät, niin jouduin pitkään miettimään missä oikein olen. Päästessäni hermolle, olin vähän pettynyt. Tuntui niin kotoisalta unessa.

Nyt istuskelen tässä rauhottumassa. Taidan vähän pakoilla italian puhumista ja yrittää ottaa aikaa kaiken muun omaksumiselle. Tämä kirjoittaminenkin vie aikaa, kun on niin paljon kerrottavaa, mutta silmät ei pysy auki.

Suvi: Mitä muuta? Kerro jotain... Tiiän et sul on tieto/tapahtumaähky :D
Milla: on tosiaan. en ees osaa jäsentää oikeen kaikkea.
Suvi: Hihi.
Suvi: Ikävä. Katoin eilen pietari-videoita ja tiiän et kukaan ei tuu tanssii mun kaa pingviinitanssii, letkistä ja teletappeja pitkään aikaan :(
Milla: hehe, ollaan kyl oltu hulluja. ja muutenkin... tääl ihmiset on hirveen sivistyneitä ja ne ei ymmärrä mun huumoria oikeen :( jos rupeisin tanssii salsapinkkuu yhtäkkii ni ne menis hiljaseks ja miettis et ammunko ne seuraavaks
Suvi: Höh. Luulis et italialaiset on menevää porukkaa :o
Milla: on ne ja puhuu paljon, mut ei ne pelleile :/
Suvi: Kyl ne vielä oppii sun huumorille, mäki oon kouluttanu pari vaihtarii siihen :P

Ivo: Hey beautiful. How's you then?
Milla: Hey handsome. I'm good. Just woke up :) How are you?
Ivo: Hmmm, lovely.
Ivo: I'm not bad m'self, been up a while longer, but I've just come back from grocery shopping. :)
Ivo: So, did you wake up next to a tall, dark, and handsome Italian? ;)
Milla: naah, i'm a bit amazed but i haven't seen but only one truly goodlooking man here.
Ivo: Just the one? Tell me, was he as good-looking as I am?
Milla: of course not!
Ivo: See? Y'should've just come over here, 'stead of goin' all the way to Italy. Dutch guys ftw! :)
Milla: Yeah, seems so! I'm a bit dissapointed, I came here for italian gorgeousness :P
Ivo: Did you? And here I thought it was all about culture, and language, and stuff like that. Are you at least getting some of that, then?
Milla: yeah, a lot and it makes me really exhausted everyday. by the end of the day, i'm totally woren out.
Ivo: Well that's good. See, you wouldn't even have time for Italian guys, so maybe it's a good thing they're a disappointment. ;)
Milla: :D eventually, that won't be the case... unless i become a lesbian.
Ivo: Ah, so you are planning on seducing that one interesting subject?
Milla: meaning the one gorgeous guy?
Ivo: Yes?
Milla: no, he's girlfriend was sitting in his lap in the bus :P
Ivo: My dear, dear girl, you forget that you have something very rare and valuable in Italy.
Ivo: You're a blonde.
Milla: Seems like it's not as big of a deal as I was told.
Ivo: Really? I know I've never been there, but I was under the impression that few, if any, Italian women have blonde hair.
Milla: that is true, but the men don't seem to care so much for blondes.
Ivo: Well, I must admit that I'm not all that partial to a particular hair color myself... Although I do have this thing for redheads, I dunno why.
Ivo: so you're saying, Italian guys don't go for you due to your luscious blonde locks? (Not that they should, anyway, they should do it for your sparkling personality.)

Pekka lisäsi mut Facebookissa kavereihinsa, josta tuli mieleen, että lähtiessä sain häneltä tosi kivan tekstiviestin. Rohkaisevan omalla tavallaan, kaiken jälkeen. Ja just kun ajattelin niin lähetti taas kivan viestin. Kiva poika! (Ja jottei tule epäselvyyksiä, niin ei, tässä ei ole mitään sen kummempaa meneillään.)

Rita kävi. "Menen moikkaamaan Millaa. Moi kulta! Nukuitko hyvin? Et syönyt aamupalaa? En häiritse enempää! Nähdään ruokapöydässä!" <3

Kohta syödään, sitten mahdollisesti vaateostoksille ja illalla keikalle!

Emotion storm for farewell,

Suomeksi

Warning, the up-coming text is made within a major emotion storm.

On Fri evening was the shadow fresher's party (a starting party for the first year students). The whole weekend I've been repeating the same thing to my new roomie here in Vantaa of how sad I'm to go away from these people. She said that it's easily noticable that the group has spent time (and experienced) a lot together. We danced in those mosh-pit-kind-of-things in Pinkku (a bar in Tikkurila), danced letkajenkka and sandwich dance with at least ten people :) According to Saara, my new roomie, we danced some weird pervert dance. In the morning Suvi and I were wondering what the hell that means: "Probably something to do with us dancing so close.. so finnish." :P

Today I'm still in a shock of what happened yesterday (on Sat). I've never felt I'd actually deserve something like this and I've never got something like this.

Small group was suppose to go to salsa with the spanish exchangies and so we did. I agreed with Laura to see her before and start the night together by relaxing. I was a bit stale and thinking: "okay... first food and then watch a nice movie, because I'm feeling like this." Laura opened the door: "Heyy" and straight without taking a breath in between "you look tired!" I wondered out loud that she had hardly seen me and she's already saying that... I cannot remember what we talked after that or did we talk at all. I put my bag down and took shoes off - and suddenly 800% unexpected visitors come out of the bedroom. "Aaaaa... surrprise!" Oh no oh no. "You didn't :D"

From Minna, Fatsku and Paula, I got a card, which had a lovely little pearlheart inside of it and it wished angels for my journey, emergency buttons and a sign saying: Teeny tiny guarding angel will be with you. From Suvi and Laura I got a big Karhu-design blue and white bag, which can fit a laptop (!!!) and there was peasoup inside and Fazer chocolate and salmiakki in every possible form. I didn't know how to react to everything in such a short time. Did I even say thank you!



Oh I've never ever had such a lovely surprise. Later they told me things like how they had planned it for over a month and how I didn't get little slips that people had made. I was and I AM very greatful.. and in shock. I sat in the sofa after I'd hug everything and wondered aloud: "Oh no, I wasn't prepared to be social." :D Laura, Suvi, Siru, Kimmo, Miika, Juha, Paula, Fatsku ja Minna <3

Later in the evening we did go salsa and to Zetor to introduce underlined finnish attitude. I got to dance salsa with Julio, David, Yoli and Suvi, dance on the benches and sing my voice down - I had a wonderful night. Absolutely wonderful.

Siru said today on the phone perkele, we just got to know and now you're leaving already.



I think it's lovingly torturing that there's so many great people staying here. Also the up-coming (and already a bit being) longing is lovingly torturing. The supposedly philosophic conversations with Miika, oh dear with Siru, dancing with Fatsku... Don't ever think that I didn't notice and appreciate every one of you. You've saved me with your own personally interesting ways from my own personally interesting brain farts. I believe I wouldn't even be in this school without you - I wouldn't go to exchange without you. I won't. You'll stay with me.

Today is 7 days until my move-out from Vantaa and 14 days until my move-out from Finland.
And I'm still not totally recovered from the surprise farewell party yesterday. Loveliest thought<3

---

Perjantai-illalla oli fuksiaiset. Koko viikonlopun olen toistellut sisällöltään samaa litanjaa uudelle (Vantaan) kämppikselleni, siitä miten minusta on surullista lähteä näiden ihmisten luota. Hänkin totesi, että siitä porukasta huomaa, että ollaan vietetty paljon aikaa (ja koettu paljon) yhdessä. Tanssittiin taas niissä Pinkun (baari) mosh-pit-jutuissa, letkajenkkaa ja sandwich-tanssia varmasti ainakin kymmenellä tyypillä. Saaran mukaan tanssittiin ihme-perverssitanssia. Aamulla mietittiin Suvin kanssa mitäköhän se meinaa: "Varmaan sitä kun tanssitaan liian lähellä.. pyh, niin suomalaista." :P

Tänään olen vieläkin shokissa siitä mitä eilen (lauantaina) tapahtui. En ole koskaan tuntenut itseäni tällaista ansainneeksi, eikä minulle ole aiemmin tuollaista tehtykään.

Pienen porukan oli tarkoitus mennä espanjalaisten vaihtareiden kanssa salsaamaan. Niinhän me mentiinkin. Sovin Lauran kanssa, että nähdään aiemmin hänen luona ja valmistaudutaan rentoutumalla. Oven ulkopuolella mietin hiukan nuutuneena: "okei... nyt ekana ruokaa ja ihan kiva kattoo leffaa, kun on vähän tämmönen fiilis." Laura avas oven: "Mooi" ja suoraan samaan hengenvetoon "sä näytät väsyneeltä!" Ihmettelin ääneen, että eihän hän nähny mua kun sekunnin.. hyvä kun kerkes päin kattoa, ennen kun sano. En muista mitä sen jälkeen juteltiin vai juteltiinko edes muuta. Sain kassin pois olkapäältä ja kengät pois ja yhtäkkiä makuuhuoneesta tulee 800% odottamattomia vieraita. "ÄÄääää... ylläri!" Voi ei voi ei. "Ettehän :D"

Sain Minnalta, Fatskulta ja Paulalta kortin, josta kellahti pieni helmisydän sisältä ja se toivotti enkeleitä matkaan, hätänappeja ja kyltin, jossa lukee: Pienen pieni enkeli olkoon aina turvanasi. Suvilta ja Lauralta sain ison Karhun sinivalkoisen laukun, johon mahtuu kannettava (!!!) ja siellä sisällä oli hernekeittoa, Fazerin suklaata ja salmiakki joka mahdollisessa muodossa. En osannut edes reagoida kaikkeen mitä tapahtui niin pienen ajan sisällä. Sanoinko edes kiitos!



Oi mulle ei oo ikinä koskaan pidetty mitään noin hyvin vedettyä ylläriä. Ne kerto myöhemmin kaikkia juttuja, että tuota on järkkäilty jo ainakin yli kuukaus ja että miten en ollu pikkulipsahduksia tajunnu ollenkaan. Olin ja OLEN aivan otettu.. ja shokissa. Istuin sohvalla halailtuani kaikkia ja mietin ääneen: "Voi ei, mä en varautunu et mun tarvis olla sosiaalinen." :D Laura, Suvi, Siru, Kimmo, Miika, Juha, Paula, Fatsku ja Minna <3

Kyllä me illemmalla sitten ehdittiin myös salsaamaan ja Zetoriin tutustuttamaan ulkomaalaiset alleviivaten suomalaiseen ilmapiiriin. Pääsin tanssimaan salsaa Julion, Davidin, Yolin ja Suvin kanssa, tanssimaan penkeillä ja laulamaan äänen käheäksi - ja mulla oli aivan ihana ilta. Aivan aivan ihana.

Siru sanoi tänään puhelimessa, että on se nyt perkele. Just ollaan tutustuttu ja nyt sä lähdet jo.



Musta on ihanan kiduttavaa, että tänne jää näin loistavia ihmisiä. Ihanan kiduttavaa on myös se tuleva (ja hiukan jo oleva) ikävä, jolla tuun teitä kaipaamaan. Miikan kanssa muka-filosofisia keskusteluja, Lauran kanssa leffailtoja, Suvin kanssa käytyjä vastauksia-antavia keskusteluja, Sirun kanssa ai kauheeta, Fatskun kanssa tanssimista... Elkää kuvitelkokaan ettenkö olis huomannu ja arvostanu teistä joka-ikistä. Ootte pelastanut mut omilla persoonallisen mielenkiintoisilla tavoillanne mun omilta persoonallisen mielenkiintoisilta aivopieruilta. En varmasti olisi edes tässä koulussa enää ilman teitä - enkä varmasti lähtisi vaihtoon ilman teitä. En lähdekään. Mukana pysytte.

Tänään on 7 päivää Vantaalta muuttoon ja 14 ulkomaille muuttoon.
Enkä vielä eilen tähänkään aikaan (20:00) uskonut, että mulle oli järjestetty ylläriläksiäiset. Suloisin ajatus<3