Hanna,

Hanna lähti sillä aikaa kun olin Saksassa. On tuntunut tosi vaikeelta sisäistää se nyt tänne takas tullessa. Hanna oli aina se kenelle soitin ja ketä tuli istumaan aurinkoon mun kanssa. Kenen kanssa kävin ulkona. Kenen kanssa juttelin kaikesta.

Kirjoitin eilen mailia hänelle:

"Hey love,

I have this strange depression going on. I miss you all the time here and I didn't think it would be so hard to get used to some people going. I mean some people left and I spent a lot of time with them too, but it didn't feel so bad. Now you are gone and everyday there is something I would want to call you about or ask you to do with me. And it doesn't help that everyone has something else to do this weekend. Thank god I got Eeva to go dancing with me tonight..

Padova, I can't really say what it is right now. It's strange because I don't see familiar people around me anymore. There's lacking so much and it feels somewhat empty to me. Many people somehow ignore me... like yesterday I was talking to Tatjana (slovakian girl) and then someone new asks me "oh you're finnish" "yes" "can you take a picture of us" (as in me taking the picture of other people).. funny how personally I can take such ordinary situation if I'm feeling bad myself. I'll get over it eventually. Just so much stress right now. And even though I sound depressed right now, don't worry about me. It's just again my process on getting over these holes which people leave around me when they go. I guess it's good too.. good preparation for going home and a sign on that I care alot.

I missssss you soooooo much! I will dance Blink182 for you, drink a spritz with you and hug some strangers in the street for you :) I wish you were here!

BACIONE!"

Olen ollut niin väsynyt viimeiset 15 päivää matkustamisesta, sotkuista, unenpuutteesta ja niin monista tapahtumista, että huomasin tänään kuinka paljon mulla oikeastaan on ja on ollut. On ihana huomata ajoittain kuinka onnellinen on hassusti huomaamatta ollutkaan. Soitin Johannekselle kun kävelin pois asemalta ja höpöteltiin hyvän aikaa. Näin Giorgion lounaalla ja oi mulla oli ikävä niitä lounashetkiä kun saan taas heittää hervotonta juttua sen kanssa. Kaiken lisäks pesin farkkuni Piovegon coca-colalla, kun uudet helmet kaato lasin syliin. Päivi lähetti ihanan viestin, että olipa pitkät 10 päivää. Ja lopuks juttelin Peterin kanssa onlinessa pitkästä aikaa (oon aina hymyä kun kuulen siitä pojasta):

Peter: hehe. U know, U r kind of life artist :P (if there is such a word. :P) U used to say that U don't really like Padova and now U wanna stay
Milla: yaaaaj :P someone said it's a real finnish thing. trying and wanting to be happy all the time, which is obviously not possible, but we do it all the time and that's why if something doesn't work we get so sad and easily depressed.
Peter: then I'm finnish in my soul. :)

Matkan jälkeistä alakuloisuutta ja onnellisuutta,

Istun tietokoneen edessä. Pöytä oli poissaollessani siirretty sivuttain ikkunan eteen, vaatekaappi oven taakse. Olin vihainen kun minulta ei kysytty. Koskaan touhtumustani julkilausumatta, uskallan sanoa nyt, että pidän tästä. Tietokone pyörittää samaan aikaan Freedom Writers-elokuvaa, jossa opettaja opettaa luokalle äidinkielen kautta elämää ja tapaa käsitellä vaikeita asioita. Kirjoittakaa oma tarinanne. Minun on vedettävä huoneen ovi kiinni kun monen ristitulen kautta neljän kuukauden kyyneleet puhdistavat poskia. Onnelliset tuskan vihvahtavat kyyneleet ovat raskaita itkettäviä. Huone vaihtuu suihkuun, jossa voi edes hetken olla yksin, kun pisarat ropisevat suuremmalla paineella iholle kuin aiemmissa kodeissa.

Olen tehnyt niin paljon. Ja tänään kevät yllätti minut. Tänään olin onnellinen. Istuin bussissa ja nukahdin aamutuimaan olkapäätä vasten. Kävelin bussiasemalta yksin kotiin ja kuuntelin melkein pölyistä mp3-soittimeni nuotteja. Tanssin kuin kesällä tanssin juna-asemalla yksin salsaa kuin olisin ollut yksin asemalaiturilla. Hymyilin nyrpeimmillekin naamoille ja deororanttipurkeille, jotka vahingossa kaadoin kaupassa. Hymyilin kaikelle joka sai minut aiemmin lannistumaan. Hymyilin kun Mario kertoi vuolaasti tuntojaan Singaporesta. Sain Lauralta ennen matkaa seinäkalenterin, joka oli tarkoitettu yhdessä kehittämäksemme onnellisuuskalenteriksi. Jokaisen päivän kohdalle kirjoitan jotain josta olin sinä päivänä onnellinen. Viime viikolle ei ole tarpeeksi tilaa tai ehkä en osaa valita mistä olin onnellisin.


Kun puhun ihmisille kuten Dino, he saavat minut tuntemaan itseni eläväksi. Kukaan ei aja ajatuksiani alas olemassa liian kriittinen. Italiaksi puhuminenkaan ei tunnu niin vaikealta. On helpompi puhua jonkun kanssa, joka nauraa kanssani virheille eikä minulle. Huomasin, etten viihdy kärsimättömien ihmisten kanssa kauaa. Monet varmasti kohottavat tai kohottaisivat kulmiaan, tätä lukiessaan ja katsoessaan ympärilleen kaveripiirissäni. Uskokaa pois, jokaisessa heissä asuu kärsivällisyyttä, luultavasti enemmän kuin kuvittelettekaan. Se tulee näkyviin asioissa, joita ei aina näe.

What is a Passion? It can be an object, person or something fictional like memories, fables, plans or an activity. These things become a passion if one likes it very much even so much that he can do it all day long. He probably will loose the sense of time and won't regret spending hours, days or even more time following his passion. You still don't have to do it all the time and spend all your time in it. Another sign for a passion is that he may develop feelings for it.

A passion can be for a part of a person. Abstract or concrete. Passion is something particular. Passion is a carrot, something that makes life worth living.

There is not necessarily difference between passion and love. But generally passion is more selfish. In passion one will try to avoid dealing with bad sides. In love it doesn't matter if there is bad sides. Which one, passion or love, comes first depends on the person. Love can be stronger where passion can be pushed back. Passion is a need and you can put them in order saying which of them is most needed. Both passion and love can have an end, because of an impact.

Tämä on minun ja Dinon yhdessä kehittämä määritelmä intohimolle. Inspiroiduin ottamaan asiasta selvää kun näin Bedford Diariesin jakson The Passion of the Beaver (nähtävissä youtubessa). Intohimo on niin erilaista jokaiselle. Dinolle intohimon kohteita olivat suurpiirteisesti: autot, hyvä viini ja hyvä ruoka, naiset, jalkapallon seuraaminen kun kyse on tärkeistä italian peleistä, urheilu (jonka jälkeen on aivan voipunut), matkustaminen, elokuvat, Italiassa oleminen. Minä en ole vielä ihan selvillä omistani, koska olen vielä selvittämässä mitkä oikeasti lasken tähän kategoriaan. Alustavassa listassa on kuitenkin tällä hetkellä uudessa paikassa oleminen ja eläminen, tutkiminen (research) tai enemminkin siitä johtuva ymmärtäminen on se mistä muodostuu intohimo, onnellisena oleminen, valokuvaus, vaatteet (niiden ompeleminen, yhdisteleminen, löytäminen..), kirjoittaminen, uusien ihmisten tapaaminen, tanssiminen ja värit. Kyllä näitä pitää vielä enemmän tutkiskella, mutta alku on kuitenkin jo.


Jos tutuista ei voi hetkessä tulla kavereita ja kavereista ystäviä, niin yhtä hyvin asuinpaikasta ei voi tulla kotia hetkessä. Tänään itkin ehkä senkin takia, että vaikka olin unohtanut aamulla antaa Annalle hänen pyöränsä avaimet, hän ei suutahtanut mulle illalla. Hän oli leppoisa ja... miten onkin vaikeeta sanoa tätä, mutta tänään tämä talon puitteet eivät tuntuneet täysin homehtuneilta. Kaikki tuntui hyvältä ja miten vaikealta se tuntuikin kohdata.

Luin joulukortteja uudelleen läpi ja haluan sanoa, että kaikki rohkaisut ovat olleet tarpeen ja ne ovat auttaneet. Being defeated is only a temporary condition; giving up is what makes it permanent. Ja minähän en periksi anna :)

Kaikkein puhdistavinta on kuitenkin huomata uudelleen tätä kirjoitusta läpilukiessani, että kirjoitan täyttä totta. Yksikään sana ei ole keksitty tai harkitsematon. Vaan täysin totta. On aina pelottavaa näyttää heikot hetket ja kohdat, mutta joka kerta se herättää oravanpyörän lailla uutta ja lisääntynyttä rohkeutta.

Random,

29.9.2007 klo 11:42

Näin yöllä unta Kimmosta ja kotomaisemista. Se miksi Kimmo juuri niihin osui, en tiedä. En ole jutellut hänen kanssaan, eikä hän ole tullut muissakaan yhteyksissä vastaan. Näin todella todentuntuista unta omasta (entisestä ja nykyisestä vanhempien) huoneesta Raisiossa. Heräsin ja avasin silmät, niin jouduin pitkään miettimään missä oikein olen. Päästessäni hermolle, olin vähän pettynyt. Tuntui niin kotoisalta unessa.

Nyt istuskelen tässä rauhottumassa. Taidan vähän pakoilla italian puhumista ja yrittää ottaa aikaa kaiken muun omaksumiselle. Tämä kirjoittaminenkin vie aikaa, kun on niin paljon kerrottavaa, mutta silmät ei pysy auki.

Suvi: Mitä muuta? Kerro jotain... Tiiän et sul on tieto/tapahtumaähky :D
Milla: on tosiaan. en ees osaa jäsentää oikeen kaikkea.
Suvi: Hihi.
Suvi: Ikävä. Katoin eilen pietari-videoita ja tiiän et kukaan ei tuu tanssii mun kaa pingviinitanssii, letkistä ja teletappeja pitkään aikaan :(
Milla: hehe, ollaan kyl oltu hulluja. ja muutenkin... tääl ihmiset on hirveen sivistyneitä ja ne ei ymmärrä mun huumoria oikeen :( jos rupeisin tanssii salsapinkkuu yhtäkkii ni ne menis hiljaseks ja miettis et ammunko ne seuraavaks
Suvi: Höh. Luulis et italialaiset on menevää porukkaa :o
Milla: on ne ja puhuu paljon, mut ei ne pelleile :/
Suvi: Kyl ne vielä oppii sun huumorille, mäki oon kouluttanu pari vaihtarii siihen :P

Ivo: Hey beautiful. How's you then?
Milla: Hey handsome. I'm good. Just woke up :) How are you?
Ivo: Hmmm, lovely.
Ivo: I'm not bad m'self, been up a while longer, but I've just come back from grocery shopping. :)
Ivo: So, did you wake up next to a tall, dark, and handsome Italian? ;)
Milla: naah, i'm a bit amazed but i haven't seen but only one truly goodlooking man here.
Ivo: Just the one? Tell me, was he as good-looking as I am?
Milla: of course not!
Ivo: See? Y'should've just come over here, 'stead of goin' all the way to Italy. Dutch guys ftw! :)
Milla: Yeah, seems so! I'm a bit dissapointed, I came here for italian gorgeousness :P
Ivo: Did you? And here I thought it was all about culture, and language, and stuff like that. Are you at least getting some of that, then?
Milla: yeah, a lot and it makes me really exhausted everyday. by the end of the day, i'm totally woren out.
Ivo: Well that's good. See, you wouldn't even have time for Italian guys, so maybe it's a good thing they're a disappointment. ;)
Milla: :D eventually, that won't be the case... unless i become a lesbian.
Ivo: Ah, so you are planning on seducing that one interesting subject?
Milla: meaning the one gorgeous guy?
Ivo: Yes?
Milla: no, he's girlfriend was sitting in his lap in the bus :P
Ivo: My dear, dear girl, you forget that you have something very rare and valuable in Italy.
Ivo: You're a blonde.
Milla: Seems like it's not as big of a deal as I was told.
Ivo: Really? I know I've never been there, but I was under the impression that few, if any, Italian women have blonde hair.
Milla: that is true, but the men don't seem to care so much for blondes.
Ivo: Well, I must admit that I'm not all that partial to a particular hair color myself... Although I do have this thing for redheads, I dunno why.
Ivo: so you're saying, Italian guys don't go for you due to your luscious blonde locks? (Not that they should, anyway, they should do it for your sparkling personality.)

Pekka lisäsi mut Facebookissa kavereihinsa, josta tuli mieleen, että lähtiessä sain häneltä tosi kivan tekstiviestin. Rohkaisevan omalla tavallaan, kaiken jälkeen. Ja just kun ajattelin niin lähetti taas kivan viestin. Kiva poika! (Ja jottei tule epäselvyyksiä, niin ei, tässä ei ole mitään sen kummempaa meneillään.)

Rita kävi. "Menen moikkaamaan Millaa. Moi kulta! Nukuitko hyvin? Et syönyt aamupalaa? En häiritse enempää! Nähdään ruokapöydässä!" <3

Kohta syödään, sitten mahdollisesti vaateostoksille ja illalla keikalle!

Cleaning day,

26.9.2007 klo 23:54
music: Travis - Last Train
(in english - coming soon)

Täällä on tuollaiset puiset ikkunakaihtimet ikkunoissa, joten huoneisiin ei tule yhtään valoa, jos niin tahtoo. Olen nukkunut monena päivänä hirveän pitkään, koska en ole tottunut pitämään edes verhoja. Olen aina aiemmin asunut kerrostalossa, joka on ollut sellaiseen suuntaan, ettei kukaan ole voinut nähdä sisään ja myös sen verran korkealla. Tänään nukuin puoli kahteentoista. Siihen mennessä Anna oli pessyt olohuoneen ikkunan ja ottanut siitä likaiset verhot pois. Parhaillaan hän pesi kylpyhuonetta raaputinlastalla. Jepjep. Vaikutti tosi kireeltä koko päivän... ja väsyneeltä.

Minun aamiaisen ja Annan lounaan jälkeen (söi hassuja paneerattuja mozzarellatomaatti-juttuja, jotka oli paremman makuisia kun miltä kuulostaa), siivottiin vierashuone. Kiinnitin sinne Suomen lipun ja kartan, joka ulottuu Turun alueesta Helsinkiin - ja pari korttia. Huone näyttää nyt paljon kotoisammalta ja koko talokin alkaa tuntua enemmän kotoisalta. Vaihdoin omien huonekalujeni järjestystä ja nyt ne sopii paremmin. Sängyn yläpuolelle kiinnitän taulun (jonka kehykset sain Annalta), jossa on kuvia kavereista ja maisemista.


Käytiin nopeasti keskustassa, koska Annan piti käydä kopioimassa. Kävin sillä aikaa 99sentin kaupassa ostamassa lankaa. Meille tuli hiukan kiire, koska kello olikin jo seitsemän ja vielä piti käydä ostamassa adapterit minulle. Löydettiin isopäisille johdoille adaptori (adattatore tedesco - saksalainen adapteri) ja pienille jatkojohto. Nyt ei ole enää ongelmaa. Hassua on, että italialaisetkin joutuvat ostamaan adaptereita ja niitä on todella monta erilaatua. Kolmepäisiä, kaksipäisiä, isoja, pieniä... niitäkin on saanut metsästää kissojen ja koirien kanssa. Ollaan käyty katsomassa parissa supermarketissa, isosta Expert-kaupastakaan ei löytynyt molempia vaan toinen piti hakea pienemmästä. Kun pyöräiltiin takaisin Montàlle satoi. Kastumisprosentti oli perusteellinen - ja voi luoja miten kylmä. Ihan kuin olisin tuonut suomalaisen syksyn tänne pienellä viiveellä. Sateessa on kuitenkin se hyvä puoli, että henki kulkee taas. Päivällä kun pesin ikkunoita, aurinko vielä porotti. Via Montà on todella kaunis ja pitkä katu päivisin, kun liikkeet on auki ja olen saanut sen käsityksen, että koko alue on todella rauhallinen ja turvallinen moneen muuhun alueeseen verrattuna.

Ensimmàinen on mun pyòrà. Huomatkaa ketjut!

The first one is mine. Note the chains!

10 minuuttia aikaa saada itteni valmiiksi ennen kuin....

10 minutes time to get myself ready, before...

Francesco (Anna kutsuu häntä sukunimen taloa Galloksi, joka tarkoittaa kukkoa) ja Emanuele, Manu, tulivat syömään. Anna teki ruokaa, joka tuli yllättävän nopeasti. Ekana alkupalaksi syötiin tortilla sipsejä, jotain ei-miltään-maistuvia-sipsejä, vihreitä oliiveja ja jotain anjoviksen kokoista kalaa chilissä patongin kanssa. Pääruuaksi oli carbonaraa, joka on Rooman läheltä tyypillistä pastaa. Siinä on parmesania, spaghettia, valkosipulia ja pancetta-lihaa. Se liha on ihan kunnon rasvaista lihaa sormenpään kokoisina paloina. Yllätyin, että oikeasti tykkäsin siitä. Parmesaanikaan ei etonut, kun ruoka ei haissut siltä :) Pelattiin ruuan jälkeen lautakimbleä, jota italialaiset kutsuu "don't get angry" nimellä :D Häviäjät joutuis tiskaamaan. Toki tytöt joutu tiskaamaan ihan reilusti hävittyä ensiin. Arvostan kyllä italialaisten yritelijäisyyttä. Vaikka niitä ujostuttaa välillä puhua englantia, niin ne yrittää. Joka toinen sana voi olla italiaa tai enempikin, mutta ne yrittää. Manukin halusi itse yrittää selittää pelin säännöt :)

Vain italialaisnainen tekee ruokaa korkkarit jalassa :D
Only an italian woman makes food with highheels on :D

Carbonara.

Anna - Francesco (Gallo) - Emanuele

Pancetta ja valkosipuli (Anna ottaa itse valkosipulit pois, mutta tekee niihin viiltoja, ettà maku tulee paremmin).

Pancetta and garlic (Anna takes the garlic out in the end, but makes cuts in it so the taste comes out more easily).

Minun ruisleivàt kuivumassa.
My ryebread drying.

Illalla ei lähdetty mihinkään, vaikka tarkoitus oli. Keskiviikko on kuulemma täällä se suurin bilepäivä, mutta ulkona satoi ja ukkosti, niin ei lähdetty jokirantaan. Lähetin Simonalle viestiä ja hänkin oli väsynyt, joten nähdään huomenna. Nyt istun huoneessa väsyneenä ja kylmissäni. Täällä on ihan pirun kylmä koko ajan. Huoneet on isoja, kivestä ja ikkunoista vetää. Joka ilta ennen nukkumaanmenoa olen umpijäässä. Olen ollut tänään hiukan kyllästynyt italiaan. En ole pystynyt puhumaan pitkään kenenkään suomalaisen (tai kunnon englantia osaavan) kanssa, joten olen kaikkien kielien kanssa vähän tukossa. En saa ilmaistua itseäni kellekään oikein kunnolla ja puhelimoitseminenkin maksaa niin paljon. Kaikki kielet on muutenkin mennyt ihan sekaisin ja välillä en muista sanoja suomeksi, vaikka se olisi niinkin helppo kuin silitysrauta. Vaate > rauta silit... silitin > silitysrauta! Hyvähyvä. En ole edes ehtinyt opiskella italiaa yhtään tässä lomassa. Kaikki verbin taivutukset tarvitsisi opetella ensin vedenpitävästi, että voin edes yrittää sanoa sanottavaani ja sitten pitäisi alkaa kartuttaa sanavarastoa.

Olen tehnyt pyöräillessä hassuja havaintoja italialaisista tavoista ja maisemista. Siinä ehtii miettimään jonkin verran vaikka liikenteen seassa yrittääkin löytää tiensä oikeaan. Aikamoista kikkailua se kyllä voi olla. Olen tuntenut itseni jotenkin paikkaan kuulumattomaksi. Ei ole mukavia ja päällä hyvältä tuntuvia vaatteita tai kenkiä. Olen jäässä kokoajan tai keskipäivällä sulan. En pysty ilmaisemaan itseäni näiden kielellä ja tunnun olevan riippuvainen Annasta, koska en saisi muuten haluamiani tavaroita. Eteenpäin on kuitenkin se, että kävelin tänään ensikertaa Padovassa yksin. Tuntui hassun vapaalta! Kun tori on auki taas huomenna tai tiistaina, niin menen katsomaan vaatetarjontaa. Sieltä saa kuulemma halvalla ja Anna on ostanut sieltä ihania koruja. En tiedä mahtuuko ne mulle - täällä ei ole oikein medium-tyttöjä, on vain todella laihoja (niinkun Anna) tai vähän lihavahkoja. Tai ehkä on mediumeja, mutta laihoja tyttöjä on niin paljon, että kaikki muut näyttää isoilta niiden keskellä.

At the airport,

23.9.2007 klo 8:32
in english

Oon täysin tukossa. Mun niskalihakset on jumissa ja nenä joko vuotaa valtoimenaan tai on ihan tukossa. Päässä tuntuu paine. Olo on ilman itkujakin jo aika kamala. Ennen turvatarkastukseen menoa syötiin aamupalaa ja vedin ohessa pari buranaa, ettei lento ylittäisi ihan sietokykyä. Matkalaukut olivat lopulta vain 14 kiloa ylipainoisia yhteensä, joista mukava virkailija antoi anteeksi aika monta kiloa ja maksettavaksi jäi vain 5. Siinä kun halasin äitiä, en vielä tajunnut että lähden oikeasti. Niille, jotka jää tänne... niille lähden nyt. Itselle en lähde vaan olen lähtenyt kun olen oikeasti siellä. Olen lähtenyt, kun istun ensimmäisen kerran oman huoneeni sängyllä ja huokaisen syvään. Tuntuu aivan tunteettomalta, etten itkenyt lähtiessä.

Hauskaa on, että istun nyt Helsinki-Vantaan portilla 24, joka on töissä ollessa ollut riesa. Lennonjohto on aivan portin yläpuolella ja siksi, siinä kohtaa ei kuulu mikään puhelinlinja kunnolla. Vastapäätä istuu nainen, joka on aivan omissa maailmoissaan. Hän odottaa ja miettii. Kaunis ulkomaalainen nainen. Hän tahtoisi jo pois täältä ja suuri lapsimäärä lennolla, ei näytä innostavan häntä yhtään enempää kuin minuakaan. Hänen takanaan kuljeskelee todella laiha nainen pieni vauva sylissään. Hän juttelee kolmivuotiaalle. Kaikki ihmiset näyttävät kalpeilta aamuauringossa. Jopa pikitummamies, joka hymyili kauniisti kun istuin vastapäätä häntä.


Päätä särkee.

Minulla ei olekaan muuta kuin aikaa. Aikaa murehtia, potea ja istua. Murehdittavaksi ei keräänny muuta kuin Anna-raukka, joka joutuu kantamaan jumalattoman painavia laukkujani ja Venetsian lento, johon toivottavasti ehdin Kööpenhaminassa. Kone on kai hieman myöhässä, koska se ei ole saapunut vielä portille ja minulle sanottiin check-innissä, että yhdeksältä pitäisi olla portilla. Kello on nyt varttia vaille. (Heh, siivoukseen menee ainakin 10 minuuttia ja sen pitäisi olla valmis ainakin 15 minuuttia ennen matkustajien koneeseen nousua. -> Tieto lisää tuskaa. Jepjep.)

Lasisillan alla seisoessani ja katsoessani saattajiani samalla jutellen kännykässä heidän kanssaan, mietin miten onnellinen olen. Kaikilla ei ole tuollaista mihin tulla takaisin. Kaikkia ei ole myöskään kasvatettu optimisteiksi.



... Nyt pääsee koneeseen. <3

(Myöhemmin.) Portin yläpuolella oli taulu, jossa luki suomeksi, ruotsiksi ja englanniksi portillekutsu. Ruotsista suomennettuna se on jotain tyyliin uloskäynnille. Ajatus siitä, että lentokoneeseen astuminen on sekä ulos- että sisäänastumista oli kiehtova, mutta aivan vähän lohduton. Kävelin putkea pitkin ties kuinka monetta kertaa ja se tuoksui töiltä. Vilkaisin ulos pyöreistä ikkunoista samallalailla. En nähnyt yhtään Sodexhon autoa.


Halusin ottaa vielä yhden kuvan Helsinki-Vantaasta, kun kone lähti, mutta vähän kireä lentoemo käski laittaa kameran pois päältä. Kone lähti rullaamaan kohti kiitorataa. Blue1:n kapteeni toivotti tervetulleeksi. En irroittanut katsetta lentoasemasta ennen kuin se oli fyysisesti mahdotonta. Kiitotien päässä kapteeni kuulutti crew'n istumaan, kun KLM teki ensin lähtöä. Lentokoneen moottorien antamien ensimmäisten paikallaan kiihdytysten aikaan tunsin palan kurkussa, ampaisun alkusekunteina se nousi taakse kurkun päälle ja paloi iloisena tähtisädetikkuna. Ulos se purkautui rauhallisesti valuvina kyyneleinä. Isoina ja kastelevina.

Suomi on kaunis alkavana syksynä - ylhäältä. Kaunis metsä.

Lentokoneessa, mun vieressä istuu mies, joka näyttää aivan ruokapalkalla elävältä muusikolta. Sillä on lierihattu, jota se pitää vähän takaraivolla. Hiukan ylikasvanut tukka. Erään naisen laittaessa laukkua ylähyllylle hän varoitti olemasta liian kovakourainen: "there's an instrument in a soft bag."

Hetkeä ennen laskeutumista lennettiin kahden pilvikerroksen välissä. Kauempana oli aukko, josta valo heijastui alempaan kerrokseen. Se näytti aivan omalta maailmaltaan.

Köpiksen kentällä kiertelin kauppoja, lähettelin viestejä ja yritin saada kentän sisäistä langatonta toimimaan (tuloksetta).

Nàytàn hyvàltà (lue: kipeeltà) Kòpiksen kentàllà.
Me looking great (read: sick) at the Copenhagen airport.

The way to the gate of my Venice-flight.

Oikeaa porttia hain kauan - tai en hakenut, mutta kävelin kauan. Löydettyäni sen muistin äidin käteen lykkäämän pienen paketin juuri ennen turvatarkastukseen menoa. Mietin hetken avaisinko sen vasta uudessa omassa huoneessa, mutta se hetki oli todella lyhyt ja vaihtoehto nopeasti sivuutettu. Kun päänsärky ja niskajäykkyys olivat ehtineet tähän mennessä laantua tuli kyyneleetkin ihan vaivatta. Se kirja on varmasti kaunein, jonka olen koskaan saanut!

(Lisää kuvia tästä myöhemmin. More pictures of this later.)


Pyysin peittoa, koska penkkirivit olivat niin tyhjià, ettà pystyi nukkumaan vaaka-asennossa.
I asked for a blanket, because there was enough room to sleep vertically.



15-20 minutes before landing - The Alps.

---
(All the pictures are in the finnish entry.)

I'm totally stuck. My neck muscles are stuck and nose is running like a flood all the time or it's totally stuffed. I can feel a pressure in my head. I'm feeling awful without all the crying already. Before security check we went for breakfast and I took few painkillers, so the flight wouldn't go over my tolerance. In the end the luggage was only 14 kilos overweight (together) and the nice woman behind the desk didn't notice many of them. Only 5, I had to pay for. When I hugged mom, I wasn't really realizing yet that I was actually leaving. To those who stay here... for them, I'm leaving now. For myself I don't leave, I have left when I'm there. I have left when I sit down to my own room's bed and sigh deeply for the first time. It feels so cold not to cry when I was leaving.

Funny thing is that now I sit in the Helsinki-Vantaa airport on gate 24, which has always been a trouble in work. The ground control is right above it and that is also why the phone line don't hear there very well. In front of me sits a woman, who is totally in another world. She waits and thinks. Beautiful foreign woman. She would like to be away from here and the great amount of children in the flight, doesn't seem to please her more than me. Behind her walks around a thin woman with a little baby in her lap. She talks to a three-year-old. All the people look pale in the morningsun. Even the pitch-black man, who smiled beautifully when I sat in front of him.

My head aches.

I don't have anything else but time. Time to worry, be sick and sit. The only thing left to worry is poor Anna, who needs to carry a very heavy bags and the flight to Venice, which I hopefully will catch in Copenhagen. The plane is probably a bit late, because it hasn't come to the gate yet. They told me in check-in that I should be at the gate at 9. It's 15 minutes past. (Heh, cleaning takes at least 10 minutes and the plane should be ready 15 minutes before the people get in. -> Knowledge increases pain. Yepyep.)

When standing under the glass bridge, watching the people and talking to them on the phone, I thought of how happy I am. Not everyone have something to come back to. And not everyone have been taught to be an optimist.

... Now I can get into the plane. <3 (Later.) Above the gate there is a screen, which said calling to the gate in finnish, swedish and english. Straightly translated to english from swedish it mean something like to the outgoing. A thought of stepping to the plane is both out and in-going is fascinating, but also very desperate. I walked along the gate for the millionth time and it smelled like work. I looked from the round windows like always. Didn't see any Sodexho cars. I wanted to take one more photo of Helsinki-Vantaa when the plane was leaving, but a bit up-tight flight attendant told me to shut it down. The plane started to go towards the speeding way. Blue1's captain welcomed. I didn't take my eyes off of the airport before it was physically impossible. In the end of the speeding way the captain told the crew to go sit down, when KLM was first leaving. When the first sounds of speeding came out from the motors I felt a lump in my throat, before flying like shot the lump came to the back of my throat and exploded like a happy sparkle. On the outside it came out are calm tears. Big and watery. Finland is beautiful during the starting autumn - above. Beautiful forest. In the plane, beside me was sitting a man who looked like a musician working for food payment. He had a big hat, which he kept on the back of his head. Slightly over-grown hair. When a woman was putting her bag to the shelf, he told her to be careful: "there's an instrument in a soft bag." A moment before landing we flew between two layers of clouds. A bit further I could see a light reflecting to the lower layer. It looked like its own world. In the airport of Copenhagen I went through the shops, sent messages and tried to get the wireless net to work (it didn't). I was searching for the right gate - well not searching, but walking to find it a long time. When I found it, I remembered that mom had given me a small package right before security check. I wondered if I should open it in my new room, but that moment was very short and the option quickly forgotten. Because the headache and stuckness of the neck had gone better, the tears came out much more easily. The book is without doubt the most beautiful I have ever got!

Emotion storm for farewell,

Suomeksi

Warning, the up-coming text is made within a major emotion storm.

On Fri evening was the shadow fresher's party (a starting party for the first year students). The whole weekend I've been repeating the same thing to my new roomie here in Vantaa of how sad I'm to go away from these people. She said that it's easily noticable that the group has spent time (and experienced) a lot together. We danced in those mosh-pit-kind-of-things in Pinkku (a bar in Tikkurila), danced letkajenkka and sandwich dance with at least ten people :) According to Saara, my new roomie, we danced some weird pervert dance. In the morning Suvi and I were wondering what the hell that means: "Probably something to do with us dancing so close.. so finnish." :P

Today I'm still in a shock of what happened yesterday (on Sat). I've never felt I'd actually deserve something like this and I've never got something like this.

Small group was suppose to go to salsa with the spanish exchangies and so we did. I agreed with Laura to see her before and start the night together by relaxing. I was a bit stale and thinking: "okay... first food and then watch a nice movie, because I'm feeling like this." Laura opened the door: "Heyy" and straight without taking a breath in between "you look tired!" I wondered out loud that she had hardly seen me and she's already saying that... I cannot remember what we talked after that or did we talk at all. I put my bag down and took shoes off - and suddenly 800% unexpected visitors come out of the bedroom. "Aaaaa... surrprise!" Oh no oh no. "You didn't :D"

From Minna, Fatsku and Paula, I got a card, which had a lovely little pearlheart inside of it and it wished angels for my journey, emergency buttons and a sign saying: Teeny tiny guarding angel will be with you. From Suvi and Laura I got a big Karhu-design blue and white bag, which can fit a laptop (!!!) and there was peasoup inside and Fazer chocolate and salmiakki in every possible form. I didn't know how to react to everything in such a short time. Did I even say thank you!



Oh I've never ever had such a lovely surprise. Later they told me things like how they had planned it for over a month and how I didn't get little slips that people had made. I was and I AM very greatful.. and in shock. I sat in the sofa after I'd hug everything and wondered aloud: "Oh no, I wasn't prepared to be social." :D Laura, Suvi, Siru, Kimmo, Miika, Juha, Paula, Fatsku ja Minna <3

Later in the evening we did go salsa and to Zetor to introduce underlined finnish attitude. I got to dance salsa with Julio, David, Yoli and Suvi, dance on the benches and sing my voice down - I had a wonderful night. Absolutely wonderful.

Siru said today on the phone perkele, we just got to know and now you're leaving already.



I think it's lovingly torturing that there's so many great people staying here. Also the up-coming (and already a bit being) longing is lovingly torturing. The supposedly philosophic conversations with Miika, oh dear with Siru, dancing with Fatsku... Don't ever think that I didn't notice and appreciate every one of you. You've saved me with your own personally interesting ways from my own personally interesting brain farts. I believe I wouldn't even be in this school without you - I wouldn't go to exchange without you. I won't. You'll stay with me.

Today is 7 days until my move-out from Vantaa and 14 days until my move-out from Finland.
And I'm still not totally recovered from the surprise farewell party yesterday. Loveliest thought<3

---

Perjantai-illalla oli fuksiaiset. Koko viikonlopun olen toistellut sisällöltään samaa litanjaa uudelle (Vantaan) kämppikselleni, siitä miten minusta on surullista lähteä näiden ihmisten luota. Hänkin totesi, että siitä porukasta huomaa, että ollaan vietetty paljon aikaa (ja koettu paljon) yhdessä. Tanssittiin taas niissä Pinkun (baari) mosh-pit-jutuissa, letkajenkkaa ja sandwich-tanssia varmasti ainakin kymmenellä tyypillä. Saaran mukaan tanssittiin ihme-perverssitanssia. Aamulla mietittiin Suvin kanssa mitäköhän se meinaa: "Varmaan sitä kun tanssitaan liian lähellä.. pyh, niin suomalaista." :P

Tänään olen vieläkin shokissa siitä mitä eilen (lauantaina) tapahtui. En ole koskaan tuntenut itseäni tällaista ansainneeksi, eikä minulle ole aiemmin tuollaista tehtykään.

Pienen porukan oli tarkoitus mennä espanjalaisten vaihtareiden kanssa salsaamaan. Niinhän me mentiinkin. Sovin Lauran kanssa, että nähdään aiemmin hänen luona ja valmistaudutaan rentoutumalla. Oven ulkopuolella mietin hiukan nuutuneena: "okei... nyt ekana ruokaa ja ihan kiva kattoo leffaa, kun on vähän tämmönen fiilis." Laura avas oven: "Mooi" ja suoraan samaan hengenvetoon "sä näytät väsyneeltä!" Ihmettelin ääneen, että eihän hän nähny mua kun sekunnin.. hyvä kun kerkes päin kattoa, ennen kun sano. En muista mitä sen jälkeen juteltiin vai juteltiinko edes muuta. Sain kassin pois olkapäältä ja kengät pois ja yhtäkkiä makuuhuoneesta tulee 800% odottamattomia vieraita. "ÄÄääää... ylläri!" Voi ei voi ei. "Ettehän :D"

Sain Minnalta, Fatskulta ja Paulalta kortin, josta kellahti pieni helmisydän sisältä ja se toivotti enkeleitä matkaan, hätänappeja ja kyltin, jossa lukee: Pienen pieni enkeli olkoon aina turvanasi. Suvilta ja Lauralta sain ison Karhun sinivalkoisen laukun, johon mahtuu kannettava (!!!) ja siellä sisällä oli hernekeittoa, Fazerin suklaata ja salmiakki joka mahdollisessa muodossa. En osannut edes reagoida kaikkeen mitä tapahtui niin pienen ajan sisällä. Sanoinko edes kiitos!



Oi mulle ei oo ikinä koskaan pidetty mitään noin hyvin vedettyä ylläriä. Ne kerto myöhemmin kaikkia juttuja, että tuota on järkkäilty jo ainakin yli kuukaus ja että miten en ollu pikkulipsahduksia tajunnu ollenkaan. Olin ja OLEN aivan otettu.. ja shokissa. Istuin sohvalla halailtuani kaikkia ja mietin ääneen: "Voi ei, mä en varautunu et mun tarvis olla sosiaalinen." :D Laura, Suvi, Siru, Kimmo, Miika, Juha, Paula, Fatsku ja Minna <3

Kyllä me illemmalla sitten ehdittiin myös salsaamaan ja Zetoriin tutustuttamaan ulkomaalaiset alleviivaten suomalaiseen ilmapiiriin. Pääsin tanssimaan salsaa Julion, Davidin, Yolin ja Suvin kanssa, tanssimaan penkeillä ja laulamaan äänen käheäksi - ja mulla oli aivan ihana ilta. Aivan aivan ihana.

Siru sanoi tänään puhelimessa, että on se nyt perkele. Just ollaan tutustuttu ja nyt sä lähdet jo.



Musta on ihanan kiduttavaa, että tänne jää näin loistavia ihmisiä. Ihanan kiduttavaa on myös se tuleva (ja hiukan jo oleva) ikävä, jolla tuun teitä kaipaamaan. Miikan kanssa muka-filosofisia keskusteluja, Lauran kanssa leffailtoja, Suvin kanssa käytyjä vastauksia-antavia keskusteluja, Sirun kanssa ai kauheeta, Fatskun kanssa tanssimista... Elkää kuvitelkokaan ettenkö olis huomannu ja arvostanu teistä joka-ikistä. Ootte pelastanut mut omilla persoonallisen mielenkiintoisilla tavoillanne mun omilta persoonallisen mielenkiintoisilta aivopieruilta. En varmasti olisi edes tässä koulussa enää ilman teitä - enkä varmasti lähtisi vaihtoon ilman teitä. En lähdekään. Mukana pysytte.

Tänään on 7 päivää Vantaalta muuttoon ja 14 ulkomaille muuttoon.
Enkä vielä eilen tähänkään aikaan (20:00) uskonut, että mulle oli järjestetty ylläriläksiäiset. Suloisin ajatus<3

Vapauden huuma (Petri Tamminen)

"Hurjimmalta tuntuu rikkoa arkisimmat tottumukset - nukkua yö täysissä pukeissa, herätä varhain ja lähteä ulos niine hyvineen, syömättä, pesemättä ja hampaita harjaamatta. Kaupunki näyttää uudelta ja kansainväliseltä. Vapaus pakahduttaa. Elämä tuntuu lahjalta.

Ihmiset muistelevat äkkilähtöjään vuosikausia - kuinka silloin kahvipöydästä paineltiin suoraan satamaan tai lentokentälle. Pelkkä yllättäen valvottu kesäyö voi laukaista voimantunnon. Ympärillä ovat äkkiä oudot hajut ja äänet, autiot torit, yön kulkijat. Auringonnousu on elämys, se tuntuu yksityisnäytökseltä.

Hurmoksellinen, ilmestyksenä koettu vapaus on lupaus paremmasta elämästä. Se käynnistää ketjureaktion. Tottumukset rapisevat, vanhat salaisuudet ja valheet raukeavat. --"