29.9.2007 klo 11:42
Näin yöllä unta Kimmosta ja kotomaisemista. Se miksi Kimmo juuri niihin osui, en tiedä. En ole jutellut hänen kanssaan, eikä hän ole tullut muissakaan yhteyksissä vastaan. Näin todella todentuntuista unta omasta (entisestä ja nykyisestä vanhempien) huoneesta Raisiossa. Heräsin ja avasin silmät, niin jouduin pitkään miettimään missä oikein olen. Päästessäni hermolle, olin vähän pettynyt. Tuntui niin kotoisalta unessa.
Nyt istuskelen tässä rauhottumassa. Taidan vähän pakoilla italian puhumista ja yrittää ottaa aikaa kaiken muun omaksumiselle. Tämä kirjoittaminenkin vie aikaa, kun on niin paljon kerrottavaa, mutta silmät ei pysy auki.
Suvi: Mitä muuta? Kerro jotain... Tiiän et sul on tieto/tapahtumaähky :D
Milla: on tosiaan. en ees osaa jäsentää oikeen kaikkea.
Suvi: Hihi.
Suvi: Ikävä. Katoin eilen pietari-videoita ja tiiän et kukaan ei tuu tanssii mun kaa pingviinitanssii, letkistä ja teletappeja pitkään aikaan :(
Milla: hehe, ollaan kyl oltu hulluja. ja muutenkin... tääl ihmiset on hirveen sivistyneitä ja ne ei ymmärrä mun huumoria oikeen :( jos rupeisin tanssii salsapinkkuu yhtäkkii ni ne menis hiljaseks ja miettis et ammunko ne seuraavaks
Suvi: Höh. Luulis et italialaiset on menevää porukkaa :o
Milla: on ne ja puhuu paljon, mut ei ne pelleile :/
Suvi: Kyl ne vielä oppii sun huumorille, mäki oon kouluttanu pari vaihtarii siihen :P
Ivo: Hey beautiful. How's you then?
Milla: Hey handsome. I'm good. Just woke up :) How are you?
Ivo: Hmmm, lovely.
Ivo: I'm not bad m'self, been up a while longer, but I've just come back from grocery shopping. :)
Ivo: So, did you wake up next to a tall, dark, and handsome Italian? ;)
Milla: naah, i'm a bit amazed but i haven't seen but only one truly goodlooking man here.
Ivo: Just the one? Tell me, was he as good-looking as I am?
Milla: of course not!
Ivo: See? Y'should've just come over here, 'stead of goin' all the way to Italy. Dutch guys ftw! :)
Milla: Yeah, seems so! I'm a bit dissapointed, I came here for italian gorgeousness :P
Ivo: Did you? And here I thought it was all about culture, and language, and stuff like that. Are you at least getting some of that, then?
Milla: yeah, a lot and it makes me really exhausted everyday. by the end of the day, i'm totally woren out.
Ivo: Well that's good. See, you wouldn't even have time for Italian guys, so maybe it's a good thing they're a disappointment. ;)
Milla: :D eventually, that won't be the case... unless i become a lesbian.
Ivo: Ah, so you are planning on seducing that one interesting subject?
Milla: meaning the one gorgeous guy?
Ivo: Yes?
Milla: no, he's girlfriend was sitting in his lap in the bus :P
Ivo: My dear, dear girl, you forget that you have something very rare and valuable in Italy.
Ivo: You're a blonde.
Milla: Seems like it's not as big of a deal as I was told.
Ivo: Really? I know I've never been there, but I was under the impression that few, if any, Italian women have blonde hair.
Milla: that is true, but the men don't seem to care so much for blondes.
Ivo: Well, I must admit that I'm not all that partial to a particular hair color myself... Although I do have this thing for redheads, I dunno why.
Ivo: so you're saying, Italian guys don't go for you due to your luscious blonde locks? (Not that they should, anyway, they should do it for your sparkling personality.)
Pekka lisäsi mut Facebookissa kavereihinsa, josta tuli mieleen, että lähtiessä sain häneltä tosi kivan tekstiviestin. Rohkaisevan omalla tavallaan, kaiken jälkeen. Ja just kun ajattelin niin lähetti taas kivan viestin. Kiva poika! (Ja jottei tule epäselvyyksiä, niin ei, tässä ei ole mitään sen kummempaa meneillään.)
Rita kävi. "Menen moikkaamaan Millaa. Moi kulta! Nukuitko hyvin? Et syönyt aamupalaa? En häiritse enempää! Nähdään ruokapöydässä!" <3
Kohta syödään, sitten mahdollisesti vaateostoksille ja illalla keikalle!
Sunday, September 30, 2007
Saturday, September 29, 2007
At Vestone
280907 klo 23:58
in english
Tänään aamulla herätyskello oli väännetty numeroille 7:45. Tarkoitus oli lähteä yhdeksältä juna-asemalle ja suunnata nenä kohti Bresciaa. Saatiin kaikki valmiiksi ja oltiin melkein ovesta ulkona, kun Norina (Francan äiti) tulee ja kysyi kai, että ollaanko lähdössä. Sì sì. Boilerin ja lämmityksen kanssa on ollut vaikeuksia, joten korjaaja teki taas jotain temppuja. Päästiin kuitenkin bussipysäkille jossain välissä, mutta kiire siinä tuli. Bussi oli täynnä vanhoja ihmisiä ja kaikilla oli jotain asiaa toisilleen. Oli hauska huomata miten he käyttäytyivät hiukan kuin lapset koulubussissa. Huomasin myös, että vieressäni istuva vanha nainen skannasi mut oikeen. Katsoi oikein selkeästi ja piilottelematta päästä varpaisiin. Ihan mielenkiintosta. Anna sanoi, että se on ihan tavallista ja varsinkin pienemmissä kaupungeissa, kuten Vestonessa, vanhat naiset ja muutkin ovat todella uteliaita. Kaikki tuntevat kaikki, joten uusia ja varsinkin vähän erilaisia ihmisiä katsotaan pitkään. Vanhat naiset skannailevat senkin takia, että niiden on vaikea ymmärtää jotain muotia.
Alkushokin jälkeen olen taas totutellut omaan tyyliini, vaikka hiukan muista poikkeaakin. Vielä ei ole ihan kotoisa olo, jo senkin takia, että palelen alituisesti. Täytyy ostaa uusia ja lämpimiä vaatteita, kunhan tässä nyt vaan löytyy aikaa jostain ja tarpeeksi tarmoa lähteä sompailemaan kauppoihin.
Päästiin rautatieasemalle bussinvaihdon jälkeen, jossa kävi ilmi, että Annan aikataulu taisi olla vanha, koska siihen aikaan ei mennyt junaa. Kello oli 9:40 ja oltiin juostu päätä pahkaa, että kerettäisiin junaan. Minun upouusi reppukin kerkesi revetä siinä tohinassa. Jouduttiin lopulta odottamaan 11 asti, junan tuloa, joka meni sopivasti italian kirjaa selatessa ja opiskellessa. Aseman kahvilassa oli englantilaisia ja juotiin vielä oikein hyvää sitruunalla varustettua teetä :) Juna tuli lopulta ja päästiin suuremmitta mutkitta sisään. Paikat oli vähän kaukana toisistaan, mutta päästiin istumaan kuitenkin vierekkäin. Koko matkan tolkutin itselleni italiaa. Annasta oli suuri hyöty, koska tarkisti, ettei mikään mene ihan pieleen. Listasin tärkeitä verbejä ja yritin muodostaa lauseita niistä. Passato prossimo (vähän kuin imperfekti) ja muuten normaalit lauseet menee jo aika hyvin. Sanastoakin löytyy, mutta futuuri ja konditionaali on VAIKEITA!
Yksi esimerkkilause a la Milla: Ho comprato una lampadina in.... le montagne.
Anna: Oh, did you by the lamp from the moose?
Jossain vaiheessa kun pysähdyttiin väliasemalla, Anna meni katsomaan matkalaukkunsa perään ja edessä istuvani pakistanilainen mies alkoi jutella. Ihan mukava ja varmasti olisi mennyt koko matka rattoisasti jutellessa, mutta hirveän läheiseksi se yritti heti alkutekijöistä. Anna kun tuli takaisin, niin yritin nopeasti siirtyä takaisin italian pariin.
Nainen punaisessa paidassa on tähti saippuaoopperassa nimeltä Don Matteo. Hän piti itsestään kovaa meteliä.
The woman in red shirt is a star in a soup opera called Don Matteo. She made a big deal of herself.
Bresciaan ei mennyt kuin 1h 20min Eurostar-pikajunalla. Asemalla oli odottamassa Annan isä. Tervehti todella lämpimästi. Poskipusut ja taputti kädellä poskelle. Myöhemmin puhui myös toisesta tyttärestään :) Kun omat vanhemmat, perhe tai kaverit ei ole täällä, niin tuollaisia pieniä läheisyysmerkkejä kaipaa kyllä. En ole kenenkään kanssa vielä niin hyvissä väleissä, että voisin halata esim. niin lämpimästi, kun olen tottunut kavereiden kesken. Italialaiset pitää myös omanlaisensa välimatkan muihin. Autossa oli myös erään perheen lastenhoitaja ja zia (aunt, täti) Ritaakin hoitanut ukrainalaisnainen, jonka nimeä en nyt muista.
Autossa yritin kehitellä hyödyllisiä lauseita, joilla voin avittaa itselleni lisää aikaa seuraavien lauseiden muodostamiseen ja ihmiset muutenkin ymmärtäisivät, että harjoittelen vasta. "Sono lenta a parlare italiano!" (Olen hidas puhumaan italiaa.)
Ajettiin Bresciasta parin mutkan kautta Vestoneen. Brescia on siis lähellä Garda järveä ja Vestoneen on noin 45 minuutin matka. Voin sanoa jo nyt, että tykkään Bresciasta enemmän kuin Padovasta. Ensinnäkin, kaupungissa on enemmän asennetta jo heti alkuun, kun Padova on jokseenkin sekava. Anna tosin sanoi tykkäävänsä Padovasta juuri tuon sekavuuden vuoksi. Padova on myös todella utuinen ja kostea, joka tekee siitä todella kylmän. Luihin ja ytimiin kylmän. Brescia ei ole niin kylmä, vaikka onkin pohjoisemmassa ja voih... ne vuoret. Täällä on AIVAN upeat maisemat! Annan käydessä korjauttamassa silmälasinsa, katselin vuorille, jotka ympäröivät Bresciaa. Aivan upeat. Ne ovat huipulle saakka peittyneitä vihreisiin puihin. Jylhät, ei niin hirveän jyrkät vuoret. Upeita. Annan perheen talon takapihalta ja jokaisesta ikkunasta näkee vuorille. Aivan upeita, upeita, upeita!!! Samoin kuin heidän talo!
Sciantarellien portilta. Ja seuraavaksi itse talo:
From the porch of the Sciantarelli family. And next the house:
Olen monesti miettinyt, että olen todella onnekas, koska pääsin italialaisten sekaan heti alusta. Taisin siitä jo aiemminkin jotain sepustaa. Mutta tässä vaiheessa voin alleviivata sen. Minä olen päässyt JO NYT syömään italialaiseen kotiin, kotona tehtyä italialaista ruokaa. Niin paljon kuin suomalaista ruokaa haluaisin ainakin osittain puolustaa, niin haluan huomauttaa, että kertaakaan en ole jättänyt minkäänlaista ruokaa vielä lautaselle. Ainoa, joka ei ole hirveästi kutkuttanut makuhermoja oli anjoviksen tapainen kala oliiviöljy-chili-liemessä. Alas meni sekin.
Kotona vastaan tuli pieni valkoinen koira, joka irvisteli hassusti ja oli kovin leikkisä. Lilli alkoi heti ulvomaan :) Annan äiti, Loretta, ei osaa englantia, joten puhuin hänen kanssaan hyvin vähän, enkä ymmärrä hänen puhumaansa italiaa hirveän hyvin. Ja voih, aivan ihana vanha nainen, zia Rita: "Ciao cara!" Ja ensimmäistä kertaa minulta kysyttiin italiaksi minun nimeä. Zia ei myöskään kuule kovinkaan hyvin, mutta ei se tunnu hänen menoaan haittaavan. Aivan sydämen sulattava täti ja ihanan hyväntuulinen. Aina kun hymyilin zialle, hän hymyili ihanan leveästi takaisin - joka oli sinänsä oravanpyörä, koska se sai mut hymyilemään enemmän. Hän jutteli mulle pitkät pätkät italiaksi ja minä vaan hymyilin ja nyökyttelin... sanoin sì tai no, jos ymmärsin jotain.. sekin piti tehdä huutaen. Kaikkein eniten ihmettelin, että hän on 94-vuotias! Italiassa on sanonta, että punaviini on vanhusten toivo. Juteltiin muutenkin italialaisten ruokavaliosta ja miksi niin monet ovat niin laihoja, vaikka kovinkaan monet eivät harrasta mitään urheilua säännöllisesti. Taidan ruveta toteuttamaan italialaisia elämäntapoja :P
Zia teki paljon havaintoja minusta ruokailun aikana. Sanoi, että mulla on kaunis väri poskilla, kun posket kuumotti - ja, että mulla on vähiten vaatetusta, koska oon tottunut kylmään ilmaan ja, että olen kaunis tyttö. Ja siihen päälle hymyili taas sulattavasti. Laura (pink), voisitpa tavata Ritan. Oisit myöskin sulanu tuolle mummolle!! Päivällisen jälkeen juotuaan pari lasia viiniä, alkoi kysellä oonko katolinen ja Anna selitti, että tässä vaiheessa on hyvä sanoa, että kyllä! Täti päätti tehdä testinkin ja mun piti tehdä ristinmerkki :D Täydellä onnella sain sen kaiken oikein ja oltiin uskonnon paremmalla puolella - voitiin siis jättää se aihe. Zia myös olisi halunnut vielä lisää kaljaa, mutta ei halunnut olla ainoa, joka on kännissä... joten yritti mullekin tyrkyttää kaljaa vielä. Posket ei punottanukaan vielä tarpeeksi. Finnish colour ;)
Zia Rita.
Mario, Annan isä.
Mario, Anna's father.
Päivällisellä oli mukana myös Annan hyvä ystävä, Maura. Hän oli (Baskimaassa) Espanjassa vaihdossa ja opiskelee kieliä. Puhuttiin suomenkielestä ja ääntämisestä. Maura on todella eloisa tyttö, tykkäsin hirveästi. Vähän ennen lähtöään tuli puheeksi huominen konsertti, johon ollaan menossa Annan kanssa. Siellä soittaa Gallon bändi, nimeltä O'Chang Beat. Mauralla oli jonkinlainen tragedia parin bändin jäsenen kanssa, joten hän ei tule konserttiin ollenkaan. Hän ei halua nähdä näitä ihmisiä. Hassua suomalaisena miettiä samanlaista tilannetta. Toki tiedän samankaltaisia tilanteita Suomestakin, mutta tiedän myös, että aika suureksi osaksi suomalaiset ovat liian ylpeitä ollakseen menemättä tuollaisiin tapahtumiin kuitenkaan muiden ystävien vuoksi. Jos siellä ei ole muita kavereita, niin sitten ei välttämättä mennä.
Päivällä juttelin skypessä äitin ja Lauran kanssa nopeasti. Illalla vielä Lauran kanssa vähän aikaa. Ihanaa jutella suomeksi jotain ja purkaa hiukan tätä tieto-/tapahtumaähkyä. Huomenna soitetaan myös Viktorille, joka on näille jotain sukua ja asuu Skotlannissa. Pääsen puhumaan englantia<3 onblur="try {parent.deselectBloggerImageGracefully();} catch(e) {}" href="http://3.bp.blogspot.com/_HEZ8th5FGIs/Rv5NlAQGzlI/AAAAAAAAB-E/oHBnGtKAq8k/s1600-h/Kuva000.jpg">
Unta siis, että jaksaa huomenna taas.
---
(All the pictures in the finnish entry)
Today the alarm clock was set for 7:45. We were meant to leave for trainstation at nine and leave for Brescia. Everything was ready and we were almost out of the door when Norina (Franca's mother) came in and (I think) she asked if we were leaving. Sì sì. We had had problems with the boiler and heating, so the fixer came in and did some tricks too. Eventually we got to the busstop, but at that time were in hurry already. The bus was filled with old people and all of them had something to say to each other. It was funny to realize that they acted like children in a schoolbus. I also noticed that the old lady sitting next to me was scanning me. She didn't hide the scanning at all... from head to toe. Very interesting. Anna said that it's very usual and especially in smaller cities, like in Vestone, where old ladies and everyone else for that matter are very curious. Everyone knows everyone, so the new people and especially a bit different get long looks. The old ladies scan also because they have hard time understanding some kind of fashions. After the first shock, I've got used to my own style again.. even when it is a bit different. I don't feel so homey yet also because of freezing all the time. I need to buy new and warm clothes, when I get the time and courage to go to the shops. Anyway, we got to the railwaystation after changing the bus. At the station, we got to know that Anna's schedule for trains must be old, because there was no train at that time. The time was 9:40 and we had ran like maniacs to catch that train. My brand new backpack teared up from a seam. In the end, we had to wait until 11 for the train, but the time went easily by reading my italian book and studying. There was englishmen in the cafeteria and we drank very good lemon tea :) The train came eventually and we got in without too many twists. Our places were a bit far from each other, but we got to sit side by side anyway. The whole trip I studied italian. Anna is very useful for me, because she checks that I don't say anything wrong. I listed important verbs and tried to make them into a sentence. Passato prossimo (past tense) and other normal sentences go quite well. Vocabulary I have too, but future and contional are HARD! Example sentence a la Milla: Ho comprato una lampadina in.... le montagne. Anna: Oh, did you by the lamp from the moose? At some point the train stopped and Anna went to check on her bags - the Pakistani man in front of me started to talk. He was very nice and I'm sure the whole trip would've gone nicely chatting, but he tried to get so close, so early. Anna came back and I tried to focus on italian again. Brescia is only 1h 20mins with the Eurostar-fast train. At the station was waiting Anna's father. He greeted me very warmly. Cheek kisses and patted my cheek. Later he also talked about his second daughter :) When my own parents, family or friends are not here, I miss that kind of signs of closeness. I'm not as good friends with anyone yet, that I could hug them as warmly as I'm used to hugging my friends. Italians also take their kind of space. In the car, there was also a family acquintance and also zia (aunt) Rita's former caretaker, ukrainian woman, who's name I cannot remember right now. In the car, I tried to think of useful sentences, which could help me get more time to think of the next sentences and people would also get that I'm only learning now. "Sono lenta a parlare italiano!" (I'm slow to speak italian.) We drove from Brescia via couple of stops to Vestone. Brescia is quite close to lake Garda and Vestone is about 45 minutes away. I can already say that I like Brescia more than Padova. First of all, the city has much more attitude from the first sight when Padova is quite confusing. Though Anna told me she likes Padova just because of that confuseness. Padova is also very misty and wet, which makes it very cold. The kind that goes straight to the bones. Brescia is not as cold though it's more North - and oh, those mountains. The views here are AMAZING! When Anna went fixing her glasses, I watched to the mountains which surround Brescia. Fantastic! They are covered with green trees to the top. Rough, not so sharp mountains. Gorgeous. From the backyard of Anna's family's house and from every window, I can see to the mountains. Totally gorgeous, wonderful, fantastic!!! As well as the house!
Many times I've thought that I'm very lucky to be among italians from the very beginning. I think I wrote something about it already. At this point I can underline it. I have ALREADY got the chance to go to a genuine italian home, eat home-made italian food. As much as I want to defend finnish food, I want to note that not even once I have left food on my plate. The only thing that hasn't been so tasty for me was a fish like anjovis in olive oil-chili-sauce. But that went down too.
At home there was a small white dog greeting us. She was very playful. Lilli started to howl :) Anna's mom, Loretta, doesn't know english, so I spoke with her very little and I understood her italian not so well. And oh, the loveliest old lady, zia Rita: "Ciao cara!" and for the first time someone asked my name in italian. Zia doesn't hear very well, but it doesn't seem to concern her. She's just absolutely melting my heart and she's lovelingly good-humored. Everytime I smiled at her, she smiled back at me with her whole face - which is basicly a vicious circle, because that made me smile more. She talked many times to me in italian and I just smiled and nodded... said sì or no, if I understood something.. and that had to be done by shouting. The biggest wonder is that she's 94 years old! In Italy there's a saying which goes something like the redwine is the hope of the old people. We talked about the italian diet and why still so many are so thin, even though they don't do sports regularly. I think I'm starting to follow the italian diet :P
Zia observated me while eating. She said I have a lovely color on my cheeks, when they were burning - and that I have the least clothes because I'm used to cold air and that's a beautiful girl. Then she smiled again melting my heart even more. Laura (pink), I wish you were here to meet Rita. You would've melted for the granny too!! At the dinner after drinking few glasses of wine, she started to ask if I'm catholic and Anna said that now it's better to say yes! Aunt decided to make a test and I had to make the sign of the cross :D With total luck, I got it right and we went to the better side of religion - we could leave the subject. Zia also would've wanted more beer, but she didn't want to be the only one being drunk... so she tried to get me drink it too. My cheeks weren't red enough. Finnish colour ;)
I like the dinnertable-culture the most here. Everyone sits in the table until the end and we talk about everything. We eat cheese, drink wine, there's tomatoes, salad, zucchini... and the main dishe. There's always appetizers like olives and chips. We also talked about finnish sauna and that someone thought it is warming with a finnish woman :D Also when one gratuated, zia Rita and now passed-away zia Theresa carried one home, one kept saying one wants to die on a Ferrari. The situations in the dinner-table are very calming in a way, though all the time I'm very tired because of trying to understand italian.
At the dinner there was also Anna's good friend, Maura. She was in exchange in (Baschiland) Spain and studies languages. We talked about finnish language and pronounciation. Maura is very lively girl, I liked her a lot. A bit before she left we talked about a concert arranged tomorrow, which I'm going to with Anna. There plays the band of Gallo, called O'Chang Beat. Maura had somekind of a tradegy with few of the members, so she isn't coming to the event at all. She doesn't want to see these people. It's strange for a finnish person like me. Of course I know same kind of situations in Finland, but I also know that mostly Finns are too proud not to go because of other friends there. If there's no other friends, of course the situation is different.
During the day, I got a chance to talk with mom and Laura quickly on skype. In the evening again with Laura. It's lovely to talk in finnish and get out all the anxiety because of the huge ache of knowledge and happenings. Tomorrow we're calling Viktor, who is related to Anna's family and lives in Scotland. I get to speak english<3
I bought slippers here too! It's a kind of an art here too. They are soft, superwarm and strech from the heels.
Also the fish market was one of a kind. It is like any kind of a photography shop for example. In the middle there's the desk, where you could find very few salmon but a lot of calamari and octopus. Yh, they looked so slimy. Anna decided to proove that calamari if very good, so tomorrow we are eating them for lunch. In the store I talked with Anna about how hard it is that we both communicate with a language we don't know.
So asleep I go, to have the energy for tomorrow too.
in english
Tänään aamulla herätyskello oli väännetty numeroille 7:45. Tarkoitus oli lähteä yhdeksältä juna-asemalle ja suunnata nenä kohti Bresciaa. Saatiin kaikki valmiiksi ja oltiin melkein ovesta ulkona, kun Norina (Francan äiti) tulee ja kysyi kai, että ollaanko lähdössä. Sì sì. Boilerin ja lämmityksen kanssa on ollut vaikeuksia, joten korjaaja teki taas jotain temppuja. Päästiin kuitenkin bussipysäkille jossain välissä, mutta kiire siinä tuli. Bussi oli täynnä vanhoja ihmisiä ja kaikilla oli jotain asiaa toisilleen. Oli hauska huomata miten he käyttäytyivät hiukan kuin lapset koulubussissa. Huomasin myös, että vieressäni istuva vanha nainen skannasi mut oikeen. Katsoi oikein selkeästi ja piilottelematta päästä varpaisiin. Ihan mielenkiintosta. Anna sanoi, että se on ihan tavallista ja varsinkin pienemmissä kaupungeissa, kuten Vestonessa, vanhat naiset ja muutkin ovat todella uteliaita. Kaikki tuntevat kaikki, joten uusia ja varsinkin vähän erilaisia ihmisiä katsotaan pitkään. Vanhat naiset skannailevat senkin takia, että niiden on vaikea ymmärtää jotain muotia.
Alkushokin jälkeen olen taas totutellut omaan tyyliini, vaikka hiukan muista poikkeaakin. Vielä ei ole ihan kotoisa olo, jo senkin takia, että palelen alituisesti. Täytyy ostaa uusia ja lämpimiä vaatteita, kunhan tässä nyt vaan löytyy aikaa jostain ja tarpeeksi tarmoa lähteä sompailemaan kauppoihin.
Päästiin rautatieasemalle bussinvaihdon jälkeen, jossa kävi ilmi, että Annan aikataulu taisi olla vanha, koska siihen aikaan ei mennyt junaa. Kello oli 9:40 ja oltiin juostu päätä pahkaa, että kerettäisiin junaan. Minun upouusi reppukin kerkesi revetä siinä tohinassa. Jouduttiin lopulta odottamaan 11 asti, junan tuloa, joka meni sopivasti italian kirjaa selatessa ja opiskellessa. Aseman kahvilassa oli englantilaisia ja juotiin vielä oikein hyvää sitruunalla varustettua teetä :) Juna tuli lopulta ja päästiin suuremmitta mutkitta sisään. Paikat oli vähän kaukana toisistaan, mutta päästiin istumaan kuitenkin vierekkäin. Koko matkan tolkutin itselleni italiaa. Annasta oli suuri hyöty, koska tarkisti, ettei mikään mene ihan pieleen. Listasin tärkeitä verbejä ja yritin muodostaa lauseita niistä. Passato prossimo (vähän kuin imperfekti) ja muuten normaalit lauseet menee jo aika hyvin. Sanastoakin löytyy, mutta futuuri ja konditionaali on VAIKEITA!
Yksi esimerkkilause a la Milla: Ho comprato una lampadina in.... le montagne.
Anna: Oh, did you by the lamp from the moose?
Jossain vaiheessa kun pysähdyttiin väliasemalla, Anna meni katsomaan matkalaukkunsa perään ja edessä istuvani pakistanilainen mies alkoi jutella. Ihan mukava ja varmasti olisi mennyt koko matka rattoisasti jutellessa, mutta hirveän läheiseksi se yritti heti alkutekijöistä. Anna kun tuli takaisin, niin yritin nopeasti siirtyä takaisin italian pariin.
Nainen punaisessa paidassa on tähti saippuaoopperassa nimeltä Don Matteo. Hän piti itsestään kovaa meteliä.The woman in red shirt is a star in a soup opera called Don Matteo. She made a big deal of herself.
Bresciaan ei mennyt kuin 1h 20min Eurostar-pikajunalla. Asemalla oli odottamassa Annan isä. Tervehti todella lämpimästi. Poskipusut ja taputti kädellä poskelle. Myöhemmin puhui myös toisesta tyttärestään :) Kun omat vanhemmat, perhe tai kaverit ei ole täällä, niin tuollaisia pieniä läheisyysmerkkejä kaipaa kyllä. En ole kenenkään kanssa vielä niin hyvissä väleissä, että voisin halata esim. niin lämpimästi, kun olen tottunut kavereiden kesken. Italialaiset pitää myös omanlaisensa välimatkan muihin. Autossa oli myös erään perheen lastenhoitaja ja zia (aunt, täti) Ritaakin hoitanut ukrainalaisnainen, jonka nimeä en nyt muista.
Autossa yritin kehitellä hyödyllisiä lauseita, joilla voin avittaa itselleni lisää aikaa seuraavien lauseiden muodostamiseen ja ihmiset muutenkin ymmärtäisivät, että harjoittelen vasta. "Sono lenta a parlare italiano!" (Olen hidas puhumaan italiaa.)
Ajettiin Bresciasta parin mutkan kautta Vestoneen. Brescia on siis lähellä Garda järveä ja Vestoneen on noin 45 minuutin matka. Voin sanoa jo nyt, että tykkään Bresciasta enemmän kuin Padovasta. Ensinnäkin, kaupungissa on enemmän asennetta jo heti alkuun, kun Padova on jokseenkin sekava. Anna tosin sanoi tykkäävänsä Padovasta juuri tuon sekavuuden vuoksi. Padova on myös todella utuinen ja kostea, joka tekee siitä todella kylmän. Luihin ja ytimiin kylmän. Brescia ei ole niin kylmä, vaikka onkin pohjoisemmassa ja voih... ne vuoret. Täällä on AIVAN upeat maisemat! Annan käydessä korjauttamassa silmälasinsa, katselin vuorille, jotka ympäröivät Bresciaa. Aivan upeat. Ne ovat huipulle saakka peittyneitä vihreisiin puihin. Jylhät, ei niin hirveän jyrkät vuoret. Upeita. Annan perheen talon takapihalta ja jokaisesta ikkunasta näkee vuorille. Aivan upeita, upeita, upeita!!! Samoin kuin heidän talo!
Näkymä vuorille silmälasikaupan edestä.
Scenery to the mountains from in front of the glass shop's.
Scenery to the mountains from in front of the glass shop's.
Sciantarellien portilta. Ja seuraavaksi itse talo:From the porch of the Sciantarelli family. And next the house:
Olen monesti miettinyt, että olen todella onnekas, koska pääsin italialaisten sekaan heti alusta. Taisin siitä jo aiemminkin jotain sepustaa. Mutta tässä vaiheessa voin alleviivata sen. Minä olen päässyt JO NYT syömään italialaiseen kotiin, kotona tehtyä italialaista ruokaa. Niin paljon kuin suomalaista ruokaa haluaisin ainakin osittain puolustaa, niin haluan huomauttaa, että kertaakaan en ole jättänyt minkäänlaista ruokaa vielä lautaselle. Ainoa, joka ei ole hirveästi kutkuttanut makuhermoja oli anjoviksen tapainen kala oliiviöljy-chili-liemessä. Alas meni sekin.
Kotona vastaan tuli pieni valkoinen koira, joka irvisteli hassusti ja oli kovin leikkisä. Lilli alkoi heti ulvomaan :) Annan äiti, Loretta, ei osaa englantia, joten puhuin hänen kanssaan hyvin vähän, enkä ymmärrä hänen puhumaansa italiaa hirveän hyvin. Ja voih, aivan ihana vanha nainen, zia Rita: "Ciao cara!" Ja ensimmäistä kertaa minulta kysyttiin italiaksi minun nimeä. Zia ei myöskään kuule kovinkaan hyvin, mutta ei se tunnu hänen menoaan haittaavan. Aivan sydämen sulattava täti ja ihanan hyväntuulinen. Aina kun hymyilin zialle, hän hymyili ihanan leveästi takaisin - joka oli sinänsä oravanpyörä, koska se sai mut hymyilemään enemmän. Hän jutteli mulle pitkät pätkät italiaksi ja minä vaan hymyilin ja nyökyttelin... sanoin sì tai no, jos ymmärsin jotain.. sekin piti tehdä huutaen. Kaikkein eniten ihmettelin, että hän on 94-vuotias! Italiassa on sanonta, että punaviini on vanhusten toivo. Juteltiin muutenkin italialaisten ruokavaliosta ja miksi niin monet ovat niin laihoja, vaikka kovinkaan monet eivät harrasta mitään urheilua säännöllisesti. Taidan ruveta toteuttamaan italialaisia elämäntapoja :P
Zia teki paljon havaintoja minusta ruokailun aikana. Sanoi, että mulla on kaunis väri poskilla, kun posket kuumotti - ja, että mulla on vähiten vaatetusta, koska oon tottunut kylmään ilmaan ja, että olen kaunis tyttö. Ja siihen päälle hymyili taas sulattavasti. Laura (pink), voisitpa tavata Ritan. Oisit myöskin sulanu tuolle mummolle!! Päivällisen jälkeen juotuaan pari lasia viiniä, alkoi kysellä oonko katolinen ja Anna selitti, että tässä vaiheessa on hyvä sanoa, että kyllä! Täti päätti tehdä testinkin ja mun piti tehdä ristinmerkki :D Täydellä onnella sain sen kaiken oikein ja oltiin uskonnon paremmalla puolella - voitiin siis jättää se aihe. Zia myös olisi halunnut vielä lisää kaljaa, mutta ei halunnut olla ainoa, joka on kännissä... joten yritti mullekin tyrkyttää kaljaa vielä. Posket ei punottanukaan vielä tarpeeksi. Finnish colour ;)
Zia Rita.
Mario, Annan isä.Mario, Anna's father.
Loretta, Annan äiti.
Loretta, Anna's mother.
Ruokapöytäkulttuurista pidän täällä eniten. Kaikki istuu pöydässä tappiin asti ja jutellaan ihan kaikenlaisesta. Syödään juustoja, juodaan viiniä, on tomaattia, salaattia, kurpitsaa... ja pääruoka. Aina on ollut alkupaloja, tyyliin oliiveja ja sipsejä. Tuli puheeksi suomalainen sauna ja, että joku joskus on luullut että se on lämmittelyä suomalaisen naisen kanssa :D Tai kun eräs valmistui, niin zia Rita ja nyt jo kuollut zia Theresa kantoivat kotiin, niin hän hoki vain, että tahtoo kuolla Ferrariin. Ne tilanteet ruokapöydässä on todella rauhottavia tavallaan, vaikka kokoajan väsynkin nopeasti italian kanssa pinnistelyn takia.Loretta, Anna's mother.
Italian lippu - kesäkurpitsa (vihreä), parmesaani (valkea), tomaatti (punainen).
Italian flag - zucchini (green), parmesan (white), tomatoes (red).
Italian flag - zucchini (green), parmesan (white), tomatoes (red).
Päivällisellä oli mukana myös Annan hyvä ystävä, Maura. Hän oli (Baskimaassa) Espanjassa vaihdossa ja opiskelee kieliä. Puhuttiin suomenkielestä ja ääntämisestä. Maura on todella eloisa tyttö, tykkäsin hirveästi. Vähän ennen lähtöään tuli puheeksi huominen konsertti, johon ollaan menossa Annan kanssa. Siellä soittaa Gallon bändi, nimeltä O'Chang Beat. Mauralla oli jonkinlainen tragedia parin bändin jäsenen kanssa, joten hän ei tule konserttiin ollenkaan. Hän ei halua nähdä näitä ihmisiä. Hassua suomalaisena miettiä samanlaista tilannetta. Toki tiedän samankaltaisia tilanteita Suomestakin, mutta tiedän myös, että aika suureksi osaksi suomalaiset ovat liian ylpeitä ollakseen menemättä tuollaisiin tapahtumiin kuitenkaan muiden ystävien vuoksi. Jos siellä ei ole muita kavereita, niin sitten ei välttämättä mennä.
Päivällä juttelin skypessä äitin ja Lauran kanssa nopeasti. Illalla vielä Lauran kanssa vähän aikaa. Ihanaa jutella suomeksi jotain ja purkaa hiukan tätä tieto-/tapahtumaähkyä. Huomenna soitetaan myös Viktorille, joka on näille jotain sukua ja asuu Skotlannissa. Pääsen puhumaan englantia<3 onblur="try {parent.deselectBloggerImageGracefully();} catch(e) {}" href="http://3.bp.blogspot.com/_HEZ8th5FGIs/Rv5NlAQGzlI/AAAAAAAAB-E/oHBnGtKAq8k/s1600-h/Kuva000.jpg">
Kalakaupassa.
In the fish market.
Mun tossut.
My slippers.
In the fish market.
Mun tossut.My slippers.
Unta siis, että jaksaa huomenna taas.
---
(All the pictures in the finnish entry)
Today the alarm clock was set for 7:45. We were meant to leave for trainstation at nine and leave for Brescia. Everything was ready and we were almost out of the door when Norina (Franca's mother) came in and (I think) she asked if we were leaving. Sì sì. We had had problems with the boiler and heating, so the fixer came in and did some tricks too. Eventually we got to the busstop, but at that time were in hurry already. The bus was filled with old people and all of them had something to say to each other. It was funny to realize that they acted like children in a schoolbus. I also noticed that the old lady sitting next to me was scanning me. She didn't hide the scanning at all... from head to toe. Very interesting. Anna said that it's very usual and especially in smaller cities, like in Vestone, where old ladies and everyone else for that matter are very curious. Everyone knows everyone, so the new people and especially a bit different get long looks. The old ladies scan also because they have hard time understanding some kind of fashions. After the first shock, I've got used to my own style again.. even when it is a bit different. I don't feel so homey yet also because of freezing all the time. I need to buy new and warm clothes, when I get the time and courage to go to the shops. Anyway, we got to the railwaystation after changing the bus. At the station, we got to know that Anna's schedule for trains must be old, because there was no train at that time. The time was 9:40 and we had ran like maniacs to catch that train. My brand new backpack teared up from a seam. In the end, we had to wait until 11 for the train, but the time went easily by reading my italian book and studying. There was englishmen in the cafeteria and we drank very good lemon tea :) The train came eventually and we got in without too many twists. Our places were a bit far from each other, but we got to sit side by side anyway. The whole trip I studied italian. Anna is very useful for me, because she checks that I don't say anything wrong. I listed important verbs and tried to make them into a sentence. Passato prossimo (past tense) and other normal sentences go quite well. Vocabulary I have too, but future and contional are HARD! Example sentence a la Milla: Ho comprato una lampadina in.... le montagne. Anna: Oh, did you by the lamp from the moose? At some point the train stopped and Anna went to check on her bags - the Pakistani man in front of me started to talk. He was very nice and I'm sure the whole trip would've gone nicely chatting, but he tried to get so close, so early. Anna came back and I tried to focus on italian again. Brescia is only 1h 20mins with the Eurostar-fast train. At the station was waiting Anna's father. He greeted me very warmly. Cheek kisses and patted my cheek. Later he also talked about his second daughter :) When my own parents, family or friends are not here, I miss that kind of signs of closeness. I'm not as good friends with anyone yet, that I could hug them as warmly as I'm used to hugging my friends. Italians also take their kind of space. In the car, there was also a family acquintance and also zia (aunt) Rita's former caretaker, ukrainian woman, who's name I cannot remember right now. In the car, I tried to think of useful sentences, which could help me get more time to think of the next sentences and people would also get that I'm only learning now. "Sono lenta a parlare italiano!" (I'm slow to speak italian.) We drove from Brescia via couple of stops to Vestone. Brescia is quite close to lake Garda and Vestone is about 45 minutes away. I can already say that I like Brescia more than Padova. First of all, the city has much more attitude from the first sight when Padova is quite confusing. Though Anna told me she likes Padova just because of that confuseness. Padova is also very misty and wet, which makes it very cold. The kind that goes straight to the bones. Brescia is not as cold though it's more North - and oh, those mountains. The views here are AMAZING! When Anna went fixing her glasses, I watched to the mountains which surround Brescia. Fantastic! They are covered with green trees to the top. Rough, not so sharp mountains. Gorgeous. From the backyard of Anna's family's house and from every window, I can see to the mountains. Totally gorgeous, wonderful, fantastic!!! As well as the house!
Many times I've thought that I'm very lucky to be among italians from the very beginning. I think I wrote something about it already. At this point I can underline it. I have ALREADY got the chance to go to a genuine italian home, eat home-made italian food. As much as I want to defend finnish food, I want to note that not even once I have left food on my plate. The only thing that hasn't been so tasty for me was a fish like anjovis in olive oil-chili-sauce. But that went down too.
At home there was a small white dog greeting us. She was very playful. Lilli started to howl :) Anna's mom, Loretta, doesn't know english, so I spoke with her very little and I understood her italian not so well. And oh, the loveliest old lady, zia Rita: "Ciao cara!" and for the first time someone asked my name in italian. Zia doesn't hear very well, but it doesn't seem to concern her. She's just absolutely melting my heart and she's lovelingly good-humored. Everytime I smiled at her, she smiled back at me with her whole face - which is basicly a vicious circle, because that made me smile more. She talked many times to me in italian and I just smiled and nodded... said sì or no, if I understood something.. and that had to be done by shouting. The biggest wonder is that she's 94 years old! In Italy there's a saying which goes something like the redwine is the hope of the old people. We talked about the italian diet and why still so many are so thin, even though they don't do sports regularly. I think I'm starting to follow the italian diet :P
Zia observated me while eating. She said I have a lovely color on my cheeks, when they were burning - and that I have the least clothes because I'm used to cold air and that's a beautiful girl. Then she smiled again melting my heart even more. Laura (pink), I wish you were here to meet Rita. You would've melted for the granny too!! At the dinner after drinking few glasses of wine, she started to ask if I'm catholic and Anna said that now it's better to say yes! Aunt decided to make a test and I had to make the sign of the cross :D With total luck, I got it right and we went to the better side of religion - we could leave the subject. Zia also would've wanted more beer, but she didn't want to be the only one being drunk... so she tried to get me drink it too. My cheeks weren't red enough. Finnish colour ;)
I like the dinnertable-culture the most here. Everyone sits in the table until the end and we talk about everything. We eat cheese, drink wine, there's tomatoes, salad, zucchini... and the main dishe. There's always appetizers like olives and chips. We also talked about finnish sauna and that someone thought it is warming with a finnish woman :D Also when one gratuated, zia Rita and now passed-away zia Theresa carried one home, one kept saying one wants to die on a Ferrari. The situations in the dinner-table are very calming in a way, though all the time I'm very tired because of trying to understand italian.
At the dinner there was also Anna's good friend, Maura. She was in exchange in (Baschiland) Spain and studies languages. We talked about finnish language and pronounciation. Maura is very lively girl, I liked her a lot. A bit before she left we talked about a concert arranged tomorrow, which I'm going to with Anna. There plays the band of Gallo, called O'Chang Beat. Maura had somekind of a tradegy with few of the members, so she isn't coming to the event at all. She doesn't want to see these people. It's strange for a finnish person like me. Of course I know same kind of situations in Finland, but I also know that mostly Finns are too proud not to go because of other friends there. If there's no other friends, of course the situation is different.
During the day, I got a chance to talk with mom and Laura quickly on skype. In the evening again with Laura. It's lovely to talk in finnish and get out all the anxiety because of the huge ache of knowledge and happenings. Tomorrow we're calling Viktor, who is related to Anna's family and lives in Scotland. I get to speak english<3
I bought slippers here too! It's a kind of an art here too. They are soft, superwarm and strech from the heels.
Also the fish market was one of a kind. It is like any kind of a photography shop for example. In the middle there's the desk, where you could find very few salmon but a lot of calamari and octopus. Yh, they looked so slimy. Anna decided to proove that calamari if very good, so tomorrow we are eating them for lunch. In the store I talked with Anna about how hard it is that we both communicate with a language we don't know.
So asleep I go, to have the energy for tomorrow too.
Friday, September 28, 2007
Tiredness and new people,
27.9.2007 klo 18:08
in english
Koko päivä on ollut todella kylmä. Yöllä heräilin koirauneen asti ukkoseen pariin kertaa. Taisi olla ihan meidän yläpuolella, koska jyrähteli monesti.
Päivä meni tosi nopeasti. Heti aamusta tuli boilerin korjaaja ja joku YTV:n tyyppinen tyyppi kävi hakemassa vanhat pyörät kellarista ja jonkun vanhan telkkarin. Illalla tuli vielä Telecomin tyyppi pistämään meille puhelinlinjan toimimaan... joka ei kuitenkaan toimi. Jepjep.
Tapasin mun toiset kämppikset myös. Giada ja Marica asuvat käytävän toisella puolella olevassa huoneessa. He tulivat ensin kaksin ja lisääntyivät myöhemmin perheenjäsenistä kuuteen ihmiseen - yhteisvoimin maalasivat olohuoneen ja oman huoneensa. Omaan huoneeseen tuli kaksi oranssia seinää ja kaksi valkoista :) Tosi aurinkoinen. Myös molemmat tytöt on aurinkoisia. Marica on todella mukava ja puhuu suhteellisen hyvää englantia, tai ainakin sen kuvan sain nyt näin äkkiseltään. Giada vaikuttaa vähän ujommalta ja siksi hiukan passiivisemmalta. He tulivat aamulla juttelemaan meidän huoneen ovensuuhun hetkeksi :) Kyselivät kaikenlaista.
Kun lauma tuli sisään, Anna ja minä oltiin lähdössä kaupunkiin. Pyöräiltiin Tito Liviolle, jossa Annan piti käydä toimistossa ja minun ESN:llä ilmoittautumassa jäseneksi (kaikesta täälläkin pitää maksaa). Kävelin vähän matkaa pyörän lukittuani etsimässä Galleria di Tito Liviota (eli Tito Livion käytävää) ja sieltä löyty ovisummeri ESN:lle. Ylöspäästyäni jouduin odottamaan hetken, kun eloisa poika selitti hirvittävällä vauhdissa kahdelle tytölle italiaksi... jotain. Odottelin aulassa ja sinne tuli myös toinen poika odottelemaan. Sisään pyydettäessä, ESN:n tyyppi alkoi puhua mulle italiaa: "In english, please.. still."
Kirjoitin taas kerran nimeni ja tietoni yhteen lappuun ja maksoin 8 euroa, että sain ESN:n jäsenkortin. Sillä saa alennuksia jostain baareista ja klubeista yms - ja mukana tuli myös jonkinlainen matkavakuutus. Sain myös lokakuun ohjelman:
Lähtiessä Daniele antoi numeronsa, kun kysyin viikonlopun bileistä. Olin lukenut jostain, että lauantaina olisi tervetulobileet, mutta ne on vasta enskuun puolessa välissä. Hassua.. Niin, antoi numeronsa, että voin ilmoittaa, jos saan tietää lisää bileistä. Simonan kanssa pari viestiä vaihdettuani - ei sellaisia kai olekaan. Lähtiessä olin ylpeä kun kävin loppukeskustelun italiaksi.
Grazie mille! - Kiitos paljon!
Prego! Buona giornata! - Ole hyvä! Hyvää päivänjatkoa!
Anche a te! - Sulle myös!
Grazie. - Kiitos.
Myöhemmin menin tietokonehuoneeseen, jossa sain päivitettyä kaikki siihen asti kirjoittamani. Mara oli lähettänyt sähköpostikiitoksen lahjasta, jonka annoin. Oli laittanut sen verhoihinsa killumaan :) Jäin yksin vielä päivittelemään ja lukemaan sähköposteja, kun Anna lähti hoitamaan muita asioita. Olin ensimmäistä kertaa yksin niin, että piti oikeasti toimittaa asioita. Sinänsä myös helpottavaa.
Kävin kaupassa ja onnistui kassalla ilman suurempaa panikointia ja englantiin turvautumista vastata kysymyksiin muovikassista ja plussakortista. Helppoja kyllä-ei-kysymyksiä.. hmpf. Kaupanjonossa Anna soitti ja kysyi missä olen - lähtisinkö syömään Marican, Giadan ja hänen kanssa jonnekin. Toki! Sanoin, että olen kotona 15-20 minuutissa. Toki alkoi satamaan, kun pääsin ulos ja ukkonenkin jyrisi justiinsa Montàn suunnalla. Pyöräilin käytäviä pitkin kotiin. Täällä siis talojen etualalla on ensin käytävä ja sitten vasta ovet taloihin. Niissä voi pyöräillä kun sataa. Selvisin kämpälle loistavasti yksin! Brava Milla!
Purin ostokset kämpällä ja lähdettiin syömään. Tytöt puhu aika paljon italiaa keskenään, mutta oli muiden italialaisten tapaan hirveän kiinnostuneita ulkomaalaisesta. Lupasin kokata heille jotain suomalaista, mutta varoitin myös, etteivät he välttämättä pidä siitä. Ruoka on kuitenkin aika erilaista. Toinen ongelma on se, että en keksi mitään oikeasti suomalaista, johon saisin täältä tarpeet. Suomikaupasta (netistä) tarvikkeiden ostaminen on jumalattoman kallista ja niin on muutenkin lähettäminen. Apua?
Tilasin baarissa risoton. Mentiin lounaan jälkimaininkeihin, niin oltiin onnekkaita, että saatiin edes ruokaa. Ruoka oli kyllä kummallista. Risotto oli harmaata mössöä, joka maistu vaan voimakkaasti parmesaanilta. Näytti harmaalta kaurapuurolta. Yh. Ei niin pahaa etteikö sitä ois kovaan nälkään voinu syyä. Oli mukava syödä yhdessä, vaikka olin todella väsynyt. Kotona linnoittauduin tietokoneen eteen ja kirjoitin kirjeitä. On turhauttavaa, kun ei pysty kommunikoimaan kenenkään kanssa kunnolla reaaliajassa.. kotoota siis. Kaikki kommunikointi maksaa niin paljon. Latasin prepaidia tiistaina 14 euroa ja nyt siitä on jäljellä enää 4.
Väsyttää ja ahdistaa italian osaamattomuus. Niin kuin äiti lähetti viestissä, pitäisi vain rohkeasti alkaa puhumaan. Viikonloppuna päätin opetella verbien taivutuksia, että voisin helpommin alkaa muodostaa lauseita. Illalla mietin, josko menisin Annan kanssa Vestoneen vaiko en, mutta koska hänen äiti henkilökohtaisesti soitti vaan sanoakseen, että mun tarvii tulla, kun hän tekee kunnon kanaa ja uunijäätelöä (kai?). Olin tosi väsynyt, mutta koska ei ollut edes vaihtaribileitä, niin ajattelin, että yhtä hyvin voin lähteä. Seuraavaan kuukauteen ei olisi kuitenkaan aikaa sellaiseen.
Telkkarissa soi Frou Frou monessa mainoksessa. Tarvitsen lisää lämpimiä vaatteita.
---
The whole day has been very cold. At night I woke up few times to semi-sleep because of the thunder. I think it was right above us, because it was thumping many times.
The days go by so fast. Right in the morning the boiler fixer came and someone for something like YTV to take old bikes from the cellar and I think an old tv. In the evening also a guy from Telecom came to put the phoneline to work... but it doesn't work anyway. Yepyep.
I met my other flatmates too. Giada and Marica live across the hall in a similar kind of room. They came first just two of them and the group grew later on of six family members. All together they painted the living room and their room. Their own room got 2 orange walls and 2 white :) Very sunny. Both of the girls are sunny too. Marica is very nice and speaks fairly good english, though I got this image only based on a quick meeting. Giada seems more shy and because of that more passive. They came this morning to chat in our rooms door for a while :) Asked a bunch of things.
When the cast came in, Anna and I were leaving to the city. We biked to Tito Livio, where Anna had to go to a office and me to sign up for ESN. I walked some time after locking my bike to find Galleria di Tito Livio (the corridor of Tito Livio) and there I found a buzzer for ESN. After finding my way up I had to wait for a while, when a very lively boy was explaining something to two italian girls with terribly fast italian. I waited in the corridor where also another boy came to wait. When they asked me inside, the ESN guy started to speak italian: "In english, please.. still."
I wrote my name and other personal info to yet another piece of paper and paid 8 euros to get a membercard of ESN. I can get some discounts with that from bars and clubs - and with it there was also some kind of travelling insurance. I also got the event list for October.
When I was leaving, Daniele gave me his number, because I asked about the party in the weekend. I had read somewhere that there was going to be on Saturday, but it's not until the half of next month. Funny.. Yes, and he gave me the number so I can tell where the party is if there is one. After few SMS's with Simona - I guess there isn't one. In the end I was proud to be quick enough to answer in italian:
Grazie mille! - Thanks alot!
Prego! Buona giornata! - You're welcome! Have a nice day!
Anche a te! - Back at you!
Grazie. - Thank you.
Later I went to the computer room to update I had written so far. Mara had also sent me an e-mail thank you for the gift I gave her. She had put it hanging on her curtains :) I staid alone to update and read my e-mails when Anna left to take care of some other things. For the first time I was actually alone and I had to take care of something too. In a way it's also relieving.
I went to the supermarket and managed without too much panicing and falling back on english to answer few questions about a bonuscard and plasticbags. Easy yes-no-questions.. hmpf. In the line, Anna called me asking where I am and would I go for a late lunch with Marica, Giada and her. Of course! I said I'll be home in 15-20 minutes. Of course it started to rain when I went out and it was thundering too in the direction of Montà. I biked along these corridors. There is a corridor in front of the houses everywhere. You get to bike along them when it rains. I managed to go to the house on my own! Brava Milla!
I unpacked and we left to eat. The girls were speaking quite a lot of italian, but were also - like all the italians seem to be - very interested in the foreigner. I promised to cook them something finnish, but I also warned them that they might not like it. The food is so different after all. Another problem is that I cannot figure out anything finnish that I could cook here, because I can't find the ingredients in the market. In the Suomi-shop (online) buying the stuff is very expensive as is sending it from Finland too. Help?
In the bar, I ordered a risotto. We went after the actual lunchtime, so we were lucky to even get food. Food itself was strange. Risotto was grey mush, which tasted strongly like parmesan. It looked like grey oat porridge. Yh. But not so bad that it couldn't hunt down hunger. It was nice to eat together, though I was very tired. At home I basicly lived by the computer and wrote letters. It is frustrating not to have a chance to communicate with anyone properly in real time... from home I mean. All the communication costs so much. My prepaid card for 14 euros from Tuesdays is now left with 4 anymore.
I'm tired and anxious because I can't speak italian. Like mom said in a message, I should just start talking. In the weekend, I decided to learn the conjungation of verbs, so I could more easily start forming sentences. In the evening I was thinking if to go to Vestone with Anna or not, but because her mom personally called just to ask me to go there, because she's making proper chicken and a cake, I decided to go. I was very tired, but because there was no welcoming party for erasmus, I thought I could very well go. For the next month there won't be a weekend anyway when I could go.
On the tv, they play Frou Frou in a commercial. I need more warm clothes.
in english
Koko päivä on ollut todella kylmä. Yöllä heräilin koirauneen asti ukkoseen pariin kertaa. Taisi olla ihan meidän yläpuolella, koska jyrähteli monesti.
Päivä meni tosi nopeasti. Heti aamusta tuli boilerin korjaaja ja joku YTV:n tyyppinen tyyppi kävi hakemassa vanhat pyörät kellarista ja jonkun vanhan telkkarin. Illalla tuli vielä Telecomin tyyppi pistämään meille puhelinlinjan toimimaan... joka ei kuitenkaan toimi. Jepjep.
Tapasin mun toiset kämppikset myös. Giada ja Marica asuvat käytävän toisella puolella olevassa huoneessa. He tulivat ensin kaksin ja lisääntyivät myöhemmin perheenjäsenistä kuuteen ihmiseen - yhteisvoimin maalasivat olohuoneen ja oman huoneensa. Omaan huoneeseen tuli kaksi oranssia seinää ja kaksi valkoista :) Tosi aurinkoinen. Myös molemmat tytöt on aurinkoisia. Marica on todella mukava ja puhuu suhteellisen hyvää englantia, tai ainakin sen kuvan sain nyt näin äkkiseltään. Giada vaikuttaa vähän ujommalta ja siksi hiukan passiivisemmalta. He tulivat aamulla juttelemaan meidän huoneen ovensuuhun hetkeksi :) Kyselivät kaikenlaista.
Kun lauma tuli sisään, Anna ja minä oltiin lähdössä kaupunkiin. Pyöräiltiin Tito Liviolle, jossa Annan piti käydä toimistossa ja minun ESN:llä ilmoittautumassa jäseneksi (kaikesta täälläkin pitää maksaa). Kävelin vähän matkaa pyörän lukittuani etsimässä Galleria di Tito Liviota (eli Tito Livion käytävää) ja sieltä löyty ovisummeri ESN:lle. Ylöspäästyäni jouduin odottamaan hetken, kun eloisa poika selitti hirvittävällä vauhdissa kahdelle tytölle italiaksi... jotain. Odottelin aulassa ja sinne tuli myös toinen poika odottelemaan. Sisään pyydettäessä, ESN:n tyyppi alkoi puhua mulle italiaa: "In english, please.. still."
Kirjoitin taas kerran nimeni ja tietoni yhteen lappuun ja maksoin 8 euroa, että sain ESN:n jäsenkortin. Sillä saa alennuksia jostain baareista ja klubeista yms - ja mukana tuli myös jonkinlainen matkavakuutus. Sain myös lokakuun ohjelman:
Lähtiessä Daniele antoi numeronsa, kun kysyin viikonlopun bileistä. Olin lukenut jostain, että lauantaina olisi tervetulobileet, mutta ne on vasta enskuun puolessa välissä. Hassua.. Niin, antoi numeronsa, että voin ilmoittaa, jos saan tietää lisää bileistä. Simonan kanssa pari viestiä vaihdettuani - ei sellaisia kai olekaan. Lähtiessä olin ylpeä kun kävin loppukeskustelun italiaksi.Grazie mille! - Kiitos paljon!
Prego! Buona giornata! - Ole hyvä! Hyvää päivänjatkoa!
Anche a te! - Sulle myös!
Grazie. - Kiitos.
Myöhemmin menin tietokonehuoneeseen, jossa sain päivitettyä kaikki siihen asti kirjoittamani. Mara oli lähettänyt sähköpostikiitoksen lahjasta, jonka annoin. Oli laittanut sen verhoihinsa killumaan :) Jäin yksin vielä päivittelemään ja lukemaan sähköposteja, kun Anna lähti hoitamaan muita asioita. Olin ensimmäistä kertaa yksin niin, että piti oikeasti toimittaa asioita. Sinänsä myös helpottavaa.
Kävin kaupassa ja onnistui kassalla ilman suurempaa panikointia ja englantiin turvautumista vastata kysymyksiin muovikassista ja plussakortista. Helppoja kyllä-ei-kysymyksiä.. hmpf. Kaupanjonossa Anna soitti ja kysyi missä olen - lähtisinkö syömään Marican, Giadan ja hänen kanssa jonnekin. Toki! Sanoin, että olen kotona 15-20 minuutissa. Toki alkoi satamaan, kun pääsin ulos ja ukkonenkin jyrisi justiinsa Montàn suunnalla. Pyöräilin käytäviä pitkin kotiin. Täällä siis talojen etualalla on ensin käytävä ja sitten vasta ovet taloihin. Niissä voi pyöräillä kun sataa. Selvisin kämpälle loistavasti yksin! Brava Milla!
Purin ostokset kämpällä ja lähdettiin syömään. Tytöt puhu aika paljon italiaa keskenään, mutta oli muiden italialaisten tapaan hirveän kiinnostuneita ulkomaalaisesta. Lupasin kokata heille jotain suomalaista, mutta varoitin myös, etteivät he välttämättä pidä siitä. Ruoka on kuitenkin aika erilaista. Toinen ongelma on se, että en keksi mitään oikeasti suomalaista, johon saisin täältä tarpeet. Suomikaupasta (netistä) tarvikkeiden ostaminen on jumalattoman kallista ja niin on muutenkin lähettäminen. Apua?
Tilasin baarissa risoton. Mentiin lounaan jälkimaininkeihin, niin oltiin onnekkaita, että saatiin edes ruokaa. Ruoka oli kyllä kummallista. Risotto oli harmaata mössöä, joka maistu vaan voimakkaasti parmesaanilta. Näytti harmaalta kaurapuurolta. Yh. Ei niin pahaa etteikö sitä ois kovaan nälkään voinu syyä. Oli mukava syödä yhdessä, vaikka olin todella väsynyt. Kotona linnoittauduin tietokoneen eteen ja kirjoitin kirjeitä. On turhauttavaa, kun ei pysty kommunikoimaan kenenkään kanssa kunnolla reaaliajassa.. kotoota siis. Kaikki kommunikointi maksaa niin paljon. Latasin prepaidia tiistaina 14 euroa ja nyt siitä on jäljellä enää 4.
Väsyttää ja ahdistaa italian osaamattomuus. Niin kuin äiti lähetti viestissä, pitäisi vain rohkeasti alkaa puhumaan. Viikonloppuna päätin opetella verbien taivutuksia, että voisin helpommin alkaa muodostaa lauseita. Illalla mietin, josko menisin Annan kanssa Vestoneen vaiko en, mutta koska hänen äiti henkilökohtaisesti soitti vaan sanoakseen, että mun tarvii tulla, kun hän tekee kunnon kanaa ja uunijäätelöä (kai?). Olin tosi väsynyt, mutta koska ei ollut edes vaihtaribileitä, niin ajattelin, että yhtä hyvin voin lähteä. Seuraavaan kuukauteen ei olisi kuitenkaan aikaa sellaiseen.
Telkkarissa soi Frou Frou monessa mainoksessa. Tarvitsen lisää lämpimiä vaatteita.
---
The whole day has been very cold. At night I woke up few times to semi-sleep because of the thunder. I think it was right above us, because it was thumping many times.
The days go by so fast. Right in the morning the boiler fixer came and someone for something like YTV to take old bikes from the cellar and I think an old tv. In the evening also a guy from Telecom came to put the phoneline to work... but it doesn't work anyway. Yepyep.
I met my other flatmates too. Giada and Marica live across the hall in a similar kind of room. They came first just two of them and the group grew later on of six family members. All together they painted the living room and their room. Their own room got 2 orange walls and 2 white :) Very sunny. Both of the girls are sunny too. Marica is very nice and speaks fairly good english, though I got this image only based on a quick meeting. Giada seems more shy and because of that more passive. They came this morning to chat in our rooms door for a while :) Asked a bunch of things.
When the cast came in, Anna and I were leaving to the city. We biked to Tito Livio, where Anna had to go to a office and me to sign up for ESN. I walked some time after locking my bike to find Galleria di Tito Livio (the corridor of Tito Livio) and there I found a buzzer for ESN. After finding my way up I had to wait for a while, when a very lively boy was explaining something to two italian girls with terribly fast italian. I waited in the corridor where also another boy came to wait. When they asked me inside, the ESN guy started to speak italian: "In english, please.. still."
I wrote my name and other personal info to yet another piece of paper and paid 8 euros to get a membercard of ESN. I can get some discounts with that from bars and clubs - and with it there was also some kind of travelling insurance. I also got the event list for October.
When I was leaving, Daniele gave me his number, because I asked about the party in the weekend. I had read somewhere that there was going to be on Saturday, but it's not until the half of next month. Funny.. Yes, and he gave me the number so I can tell where the party is if there is one. After few SMS's with Simona - I guess there isn't one. In the end I was proud to be quick enough to answer in italian:
Grazie mille! - Thanks alot!
Prego! Buona giornata! - You're welcome! Have a nice day!
Anche a te! - Back at you!
Grazie. - Thank you.
Later I went to the computer room to update I had written so far. Mara had also sent me an e-mail thank you for the gift I gave her. She had put it hanging on her curtains :) I staid alone to update and read my e-mails when Anna left to take care of some other things. For the first time I was actually alone and I had to take care of something too. In a way it's also relieving.
I went to the supermarket and managed without too much panicing and falling back on english to answer few questions about a bonuscard and plasticbags. Easy yes-no-questions.. hmpf. In the line, Anna called me asking where I am and would I go for a late lunch with Marica, Giada and her. Of course! I said I'll be home in 15-20 minutes. Of course it started to rain when I went out and it was thundering too in the direction of Montà. I biked along these corridors. There is a corridor in front of the houses everywhere. You get to bike along them when it rains. I managed to go to the house on my own! Brava Milla!
I unpacked and we left to eat. The girls were speaking quite a lot of italian, but were also - like all the italians seem to be - very interested in the foreigner. I promised to cook them something finnish, but I also warned them that they might not like it. The food is so different after all. Another problem is that I cannot figure out anything finnish that I could cook here, because I can't find the ingredients in the market. In the Suomi-shop (online) buying the stuff is very expensive as is sending it from Finland too. Help?
In the bar, I ordered a risotto. We went after the actual lunchtime, so we were lucky to even get food. Food itself was strange. Risotto was grey mush, which tasted strongly like parmesan. It looked like grey oat porridge. Yh. But not so bad that it couldn't hunt down hunger. It was nice to eat together, though I was very tired. At home I basicly lived by the computer and wrote letters. It is frustrating not to have a chance to communicate with anyone properly in real time... from home I mean. All the communication costs so much. My prepaid card for 14 euros from Tuesdays is now left with 4 anymore.
I'm tired and anxious because I can't speak italian. Like mom said in a message, I should just start talking. In the weekend, I decided to learn the conjungation of verbs, so I could more easily start forming sentences. In the evening I was thinking if to go to Vestone with Anna or not, but because her mom personally called just to ask me to go there, because she's making proper chicken and a cake, I decided to go. I was very tired, but because there was no welcoming party for erasmus, I thought I could very well go. For the next month there won't be a weekend anyway when I could go.
On the tv, they play Frou Frou in a commercial. I need more warm clothes.
Thursday, September 27, 2007
Isosti pàivityksià,
Pistin kaikki tàhàn asti kirjoittamani nyt nettiin. Olen yliopiston tietokonehuoneessa. Haetaan ADSL modeemi vielà jostain samassa kun ostetaan imuri ja microaaltouuni, jotta sitte chattaillaan ja skypetetààn paremmin. Mulla ei ole aikaa vastata maileihin vielà, mutta yritàn lòytàà siihen aikaa pian.
Puspus.
---
I put everything that I've written so far here, but not all of them are in english... yet. I'm in the computer room of the Uni. We still need an ADSL modem. Gonna buy it together with the vacuum cleaner and microwave... so then I'll chat and skype. I still don't have time to answer e-mails, but I'm trying to find time.
Kisskiss.
Puspus.
---
I put everything that I've written so far here, but not all of them are in english... yet. I'm in the computer room of the Uni. We still need an ADSL modem. Gonna buy it together with the vacuum cleaner and microwave... so then I'll chat and skype. I still don't have time to answer e-mails, but I'm trying to find time.
Kisskiss.
Cleaning day,
26.9.2007 klo 23:54
music: Travis - Last Train
(in english - coming soon)
Täällä on tuollaiset puiset ikkunakaihtimet ikkunoissa, joten huoneisiin ei tule yhtään valoa, jos niin tahtoo. Olen nukkunut monena päivänä hirveän pitkään, koska en ole tottunut pitämään edes verhoja. Olen aina aiemmin asunut kerrostalossa, joka on ollut sellaiseen suuntaan, ettei kukaan ole voinut nähdä sisään ja myös sen verran korkealla. Tänään nukuin puoli kahteentoista. Siihen mennessä Anna oli pessyt olohuoneen ikkunan ja ottanut siitä likaiset verhot pois. Parhaillaan hän pesi kylpyhuonetta raaputinlastalla. Jepjep. Vaikutti tosi kireeltä koko päivän... ja väsyneeltä.
Minun aamiaisen ja Annan lounaan jälkeen (söi hassuja paneerattuja mozzarellatomaatti-juttuja, jotka oli paremman makuisia kun miltä kuulostaa), siivottiin vierashuone. Kiinnitin sinne Suomen lipun ja kartan, joka ulottuu Turun alueesta Helsinkiin - ja pari korttia. Huone näyttää nyt paljon kotoisammalta ja koko talokin alkaa tuntua enemmän kotoisalta. Vaihdoin omien huonekalujeni järjestystä ja nyt ne sopii paremmin. Sängyn yläpuolelle kiinnitän taulun (jonka kehykset sain Annalta), jossa on kuvia kavereista ja maisemista.
Käytiin nopeasti keskustassa, koska Annan piti käydä kopioimassa. Kävin sillä aikaa 99sentin kaupassa ostamassa lankaa. Meille tuli hiukan kiire, koska kello olikin jo seitsemän ja vielä piti käydä ostamassa adapterit minulle. Löydettiin isopäisille johdoille adaptori (adattatore tedesco - saksalainen adapteri) ja pienille jatkojohto. Nyt ei ole enää ongelmaa. Hassua on, että italialaisetkin joutuvat ostamaan adaptereita ja niitä on todella monta erilaatua. Kolmepäisiä, kaksipäisiä, isoja, pieniä... niitäkin on saanut metsästää kissojen ja koirien kanssa. Ollaan käyty katsomassa parissa supermarketissa, isosta Expert-kaupastakaan ei löytynyt molempia vaan toinen piti hakea pienemmästä. Kun pyöräiltiin takaisin Montàlle satoi. Kastumisprosentti oli perusteellinen - ja voi luoja miten kylmä. Ihan kuin olisin tuonut suomalaisen syksyn tänne pienellä viiveellä. Sateessa on kuitenkin se hyvä puoli, että henki kulkee taas. Päivällä kun pesin ikkunoita, aurinko vielä porotti. Via Montà on todella kaunis ja pitkä katu päivisin, kun liikkeet on auki ja olen saanut sen käsityksen, että koko alue on todella rauhallinen ja turvallinen moneen muuhun alueeseen verrattuna.
Ensimmàinen on mun pyòrà. Huomatkaa ketjut!
10 minuuttia aikaa saada itteni valmiiksi ennen kuin....
Francesco (Anna kutsuu häntä sukunimen taloa Galloksi, joka tarkoittaa kukkoa) ja Emanuele, Manu, tulivat syömään. Anna teki ruokaa, joka tuli yllättävän nopeasti. Ekana alkupalaksi syötiin tortilla sipsejä, jotain ei-miltään-maistuvia-sipsejä, vihreitä oliiveja ja jotain anjoviksen kokoista kalaa chilissä patongin kanssa. Pääruuaksi oli carbonaraa, joka on Rooman läheltä tyypillistä pastaa. Siinä on parmesania, spaghettia, valkosipulia ja pancetta-lihaa. Se liha on ihan kunnon rasvaista lihaa sormenpään kokoisina paloina. Yllätyin, että oikeasti tykkäsin siitä. Parmesaanikaan ei etonut, kun ruoka ei haissut siltä :) Pelattiin ruuan jälkeen lautakimbleä, jota italialaiset kutsuu "don't get angry" nimellä :D Häviäjät joutuis tiskaamaan. Toki tytöt joutu tiskaamaan ihan reilusti hävittyä ensiin. Arvostan kyllä italialaisten yritelijäisyyttä. Vaikka niitä ujostuttaa välillä puhua englantia, niin ne yrittää. Joka toinen sana voi olla italiaa tai enempikin, mutta ne yrittää. Manukin halusi itse yrittää selittää pelin säännöt :)
Carbonara.
Anna - Francesco (Gallo) - Emanuele
Pancetta ja valkosipuli (Anna ottaa itse valkosipulit pois, mutta tekee niihin viiltoja, ettà maku tulee paremmin).
Minun ruisleivàt kuivumassa.
My ryebread drying.
Illalla ei lähdetty mihinkään, vaikka tarkoitus oli. Keskiviikko on kuulemma täällä se suurin bilepäivä, mutta ulkona satoi ja ukkosti, niin ei lähdetty jokirantaan. Lähetin Simonalle viestiä ja hänkin oli väsynyt, joten nähdään huomenna. Nyt istun huoneessa väsyneenä ja kylmissäni. Täällä on ihan pirun kylmä koko ajan. Huoneet on isoja, kivestä ja ikkunoista vetää. Joka ilta ennen nukkumaanmenoa olen umpijäässä. Olen ollut tänään hiukan kyllästynyt italiaan. En ole pystynyt puhumaan pitkään kenenkään suomalaisen (tai kunnon englantia osaavan) kanssa, joten olen kaikkien kielien kanssa vähän tukossa. En saa ilmaistua itseäni kellekään oikein kunnolla ja puhelimoitseminenkin maksaa niin paljon. Kaikki kielet on muutenkin mennyt ihan sekaisin ja välillä en muista sanoja suomeksi, vaikka se olisi niinkin helppo kuin silitysrauta. Vaate > rauta silit... silitin > silitysrauta! Hyvähyvä. En ole edes ehtinyt opiskella italiaa yhtään tässä lomassa. Kaikki verbin taivutukset tarvitsisi opetella ensin vedenpitävästi, että voin edes yrittää sanoa sanottavaani ja sitten pitäisi alkaa kartuttaa sanavarastoa.
Olen tehnyt pyöräillessä hassuja havaintoja italialaisista tavoista ja maisemista. Siinä ehtii miettimään jonkin verran vaikka liikenteen seassa yrittääkin löytää tiensä oikeaan. Aikamoista kikkailua se kyllä voi olla. Olen tuntenut itseni jotenkin paikkaan kuulumattomaksi. Ei ole mukavia ja päällä hyvältä tuntuvia vaatteita tai kenkiä. Olen jäässä kokoajan tai keskipäivällä sulan. En pysty ilmaisemaan itseäni näiden kielellä ja tunnun olevan riippuvainen Annasta, koska en saisi muuten haluamiani tavaroita. Eteenpäin on kuitenkin se, että kävelin tänään ensikertaa Padovassa yksin. Tuntui hassun vapaalta! Kun tori on auki taas huomenna tai tiistaina, niin menen katsomaan vaatetarjontaa. Sieltä saa kuulemma halvalla ja Anna on ostanut sieltä ihania koruja. En tiedä mahtuuko ne mulle - täällä ei ole oikein medium-tyttöjä, on vain todella laihoja (niinkun Anna) tai vähän lihavahkoja. Tai ehkä on mediumeja, mutta laihoja tyttöjä on niin paljon, että kaikki muut näyttää isoilta niiden keskellä.
music: Travis - Last Train
(in english - coming soon)
Täällä on tuollaiset puiset ikkunakaihtimet ikkunoissa, joten huoneisiin ei tule yhtään valoa, jos niin tahtoo. Olen nukkunut monena päivänä hirveän pitkään, koska en ole tottunut pitämään edes verhoja. Olen aina aiemmin asunut kerrostalossa, joka on ollut sellaiseen suuntaan, ettei kukaan ole voinut nähdä sisään ja myös sen verran korkealla. Tänään nukuin puoli kahteentoista. Siihen mennessä Anna oli pessyt olohuoneen ikkunan ja ottanut siitä likaiset verhot pois. Parhaillaan hän pesi kylpyhuonetta raaputinlastalla. Jepjep. Vaikutti tosi kireeltä koko päivän... ja väsyneeltä.
Minun aamiaisen ja Annan lounaan jälkeen (söi hassuja paneerattuja mozzarellatomaatti-juttuja, jotka oli paremman makuisia kun miltä kuulostaa), siivottiin vierashuone. Kiinnitin sinne Suomen lipun ja kartan, joka ulottuu Turun alueesta Helsinkiin - ja pari korttia. Huone näyttää nyt paljon kotoisammalta ja koko talokin alkaa tuntua enemmän kotoisalta. Vaihdoin omien huonekalujeni järjestystä ja nyt ne sopii paremmin. Sängyn yläpuolelle kiinnitän taulun (jonka kehykset sain Annalta), jossa on kuvia kavereista ja maisemista.
Käytiin nopeasti keskustassa, koska Annan piti käydä kopioimassa. Kävin sillä aikaa 99sentin kaupassa ostamassa lankaa. Meille tuli hiukan kiire, koska kello olikin jo seitsemän ja vielä piti käydä ostamassa adapterit minulle. Löydettiin isopäisille johdoille adaptori (adattatore tedesco - saksalainen adapteri) ja pienille jatkojohto. Nyt ei ole enää ongelmaa. Hassua on, että italialaisetkin joutuvat ostamaan adaptereita ja niitä on todella monta erilaatua. Kolmepäisiä, kaksipäisiä, isoja, pieniä... niitäkin on saanut metsästää kissojen ja koirien kanssa. Ollaan käyty katsomassa parissa supermarketissa, isosta Expert-kaupastakaan ei löytynyt molempia vaan toinen piti hakea pienemmästä. Kun pyöräiltiin takaisin Montàlle satoi. Kastumisprosentti oli perusteellinen - ja voi luoja miten kylmä. Ihan kuin olisin tuonut suomalaisen syksyn tänne pienellä viiveellä. Sateessa on kuitenkin se hyvä puoli, että henki kulkee taas. Päivällä kun pesin ikkunoita, aurinko vielä porotti. Via Montà on todella kaunis ja pitkä katu päivisin, kun liikkeet on auki ja olen saanut sen käsityksen, että koko alue on todella rauhallinen ja turvallinen moneen muuhun alueeseen verrattuna.
Ensimmàinen on mun pyòrà. Huomatkaa ketjut!The first one is mine. Note the chains!
10 minuuttia aikaa saada itteni valmiiksi ennen kuin....10 minutes time to get myself ready, before...
Vain italialaisnainen tekee ruokaa korkkarit jalassa :D
Only an italian woman makes food with highheels on :D
Only an italian woman makes food with highheels on :D
Carbonara.
Anna - Francesco (Gallo) - Emanuele
Pancetta ja valkosipuli (Anna ottaa itse valkosipulit pois, mutta tekee niihin viiltoja, ettà maku tulee paremmin).Pancetta and garlic (Anna takes the garlic out in the end, but makes cuts in it so the taste comes out more easily).
Minun ruisleivàt kuivumassa.
My ryebread drying.
Illalla ei lähdetty mihinkään, vaikka tarkoitus oli. Keskiviikko on kuulemma täällä se suurin bilepäivä, mutta ulkona satoi ja ukkosti, niin ei lähdetty jokirantaan. Lähetin Simonalle viestiä ja hänkin oli väsynyt, joten nähdään huomenna. Nyt istun huoneessa väsyneenä ja kylmissäni. Täällä on ihan pirun kylmä koko ajan. Huoneet on isoja, kivestä ja ikkunoista vetää. Joka ilta ennen nukkumaanmenoa olen umpijäässä. Olen ollut tänään hiukan kyllästynyt italiaan. En ole pystynyt puhumaan pitkään kenenkään suomalaisen (tai kunnon englantia osaavan) kanssa, joten olen kaikkien kielien kanssa vähän tukossa. En saa ilmaistua itseäni kellekään oikein kunnolla ja puhelimoitseminenkin maksaa niin paljon. Kaikki kielet on muutenkin mennyt ihan sekaisin ja välillä en muista sanoja suomeksi, vaikka se olisi niinkin helppo kuin silitysrauta. Vaate > rauta silit... silitin > silitysrauta! Hyvähyvä. En ole edes ehtinyt opiskella italiaa yhtään tässä lomassa. Kaikki verbin taivutukset tarvitsisi opetella ensin vedenpitävästi, että voin edes yrittää sanoa sanottavaani ja sitten pitäisi alkaa kartuttaa sanavarastoa.
Olen tehnyt pyöräillessä hassuja havaintoja italialaisista tavoista ja maisemista. Siinä ehtii miettimään jonkin verran vaikka liikenteen seassa yrittääkin löytää tiensä oikeaan. Aikamoista kikkailua se kyllä voi olla. Olen tuntenut itseni jotenkin paikkaan kuulumattomaksi. Ei ole mukavia ja päällä hyvältä tuntuvia vaatteita tai kenkiä. Olen jäässä kokoajan tai keskipäivällä sulan. En pysty ilmaisemaan itseäni näiden kielellä ja tunnun olevan riippuvainen Annasta, koska en saisi muuten haluamiani tavaroita. Eteenpäin on kuitenkin se, että kävelin tänään ensikertaa Padovassa yksin. Tuntui hassun vapaalta! Kun tori on auki taas huomenna tai tiistaina, niin menen katsomaan vaatetarjontaa. Sieltä saa kuulemma halvalla ja Anna on ostanut sieltä ihania koruja. En tiedä mahtuuko ne mulle - täällä ei ole oikein medium-tyttöjä, on vain todella laihoja (niinkun Anna) tai vähän lihavahkoja. Tai ehkä on mediumeja, mutta laihoja tyttöjä on niin paljon, että kaikki muut näyttää isoilta niiden keskellä.
I officially am IN the Uni!
25.9.2007
(in english - coming soon)
JIPII! Käytiin tänään Segreteria Studenti'ssa ja nyt olen virallisesti kursseilla ja kaiken lisäksi todella mukava ja - harvinaista kyllä - suht'hyvää englantia osaava täti tiskin takana lupasi vielä ruokailukortin. Täällä se on tasoa Visa Electron, ihan siruinen kaikkineen - eikä sitä yleensä saa kuin virallisesti Padovan yliopistossa opiskelevat. Itse toimistokäytäntö taas oli hyvää surkuhupaisaa komediaa. Ensinnäkin koko toimisto oli aika iso. Siellä oli jokaiselle tiedekunnalle oli n. 3 luukku, joista todella harvoin jokaisessa oli joku palvelemassa. Parhaimmillaan yksi henkilö palvelemassa. Ulkopuolelta piti ottaa vuoronumero ja sitten mennä sisään katsomaan kuinka monennessa mennään. Meillä kävi niinkin hyvä tuuri, että meitä edellä oli 200 ihmistä :D Oli muuten voittaja fiilis muutenkin jo stressaavan päivän jatkoksi. Käytiin siinä välissä kahvilassakin istumassa puolituntia, joka oli 50 vuoron arvoinen. Tiistaisin on erikoispäivä, koska sillon kaikki toimistot on vielä toisen kerran auki. Ensin aamulla ~9-12:30 ja uudelleen ~15-16:30. Siinä vaiheessa kun kello tuli 12:30, ovet suljettiin ja sisään ei päässyt enää kukaan uusi odottamaan. Sisälläolijoita palveltiin kaikkia ja sitten putiikki meni kiinni. Päästiin viimeisenä tiskille, mutta tulos oli todella mukava ja stressiälievittävä. 10 päivän päästä saan lounaskorttini ja kirjasen, johon professorit merkkaavat (kai) kurssien arvosanat. (Luulen, että sain sen kortin, koska olen suomalainen. Ihmiset tuntuvat arvostavat todella paljon skandinaaveja.)
Unohdin kààntàà tàmàn kuvan, enkà tààllà yliopiston tietokonehuoneessa pysty.
I forgot to turn this and I cannot do it here in the uni's computerroom.
Foccaccio vegetariana ja taka-alalla vettà, johon on sekoitettu minttusiirappia. Maistuu hammastahnalta, en voi ymmàrtàà miksi siità tykàtààn tààllà.
Foccaccio vegetariana and on the background water with mint syrup. It tastes like toothpaste, I cannot understand why people like it here.
Matkalla pois, ohi meni tyttö punaisen rullatun paperin kanssa. Anna pysähtyi ja kuiskasi, että tuo on valmistumispaperi. Tyttö kantoi sitä todella ylpeänä ja muut opiskelijat melkein antoivat tietä :) Kaupunki itsessään on kuin pyhitetty opiskelijoille. Heitä/meitä/niitä on joka puolella. Tietyillä alueilla näkee paljon isoja A1:sen kokoisia papereita, joissa on piirretty kuva, jostakusta ja elämän kertomus. Se on todella vanha perinne. Jokaisesta vastavalmistuneesta kirjoitetaan ja piirretään tuonlainen kuva. Valmistumispäivänä he pukeutuvat hassuihin ja usein paljastaviin vaatteisiin. He seisovat ympäri kaupunkia löytyvillä penkeillä, joissa he joutuvat lukemaan hassut tekstit elämästään. Jos he lukevat väärin, he saavat rangaistukseksi esim. jauhoja päälle ja/tai joutuvat juomaan alkoholia. Koko suuri perhe ja ystäväpiiri on kerääntynyt penkin eteen kuuntelemaan. Ihan joka päivä olen nähnyt ainakin yhden valmistuneen ja monta kertaa ympäri kaupunkia on kuulunut laulua "dottore, dottooore, dottoooore" (lääkäri).
Tosiaan pyöräily on opiskelijoiden lisäksi todella suuri osa kaupungin kulttuuria. Minun pyöräni on ihana vaaleanliila tyttöjen jopo - tai jopon tapainen. Se on myös hienosti tasapainoitettu, koska ajettaessa takaisin kaupalta, mulla oli 3 muovikassillista tavaraa (perustarvikkeita) ja matka meni tosi simppelisti. No problemo.
Maanantaina mulla alkaa valokuvauskurssi. Ihan tavallinen vissiin, mutta hyvä alku italiaksi opiskeluun. Tuolla voi myös mennä (niinkun vissiin yliopistoissa yleensä) kuuntelemaan muita luentoja. Ajattelin harjoituksen (ja ajanvietteen) vuoksi käydä muitakin luentoja kuuntelemassa. Saisin opiskeltua vähän yliopistoitaliaa siinä, koska ne puhuu nopeesti ja mulla on aikaa. Kaikki luennot on iltaisin.
Valokuvaus (fotografia) - maanantaina ja tiistaina 16.30-18.15, keskiviikkona 17.30-19.15
Cinematografia - keskiviikkona 16.30-19.15, torstaina 17.30-19.15
Netistä kuulemma näkee muut kurssit. Taidan taas tarvita arvokasta-Annaani apuun :) Se on kyllä niin kultainen tyttö. En varmasti olisi saanut näin sutjakasti ja helposti asioita hoitoon ilman hänen apua. Ihana tyttö!
Toimistoa ennen käytiin tapaamassa Mara Nardinia, joka on kai opiskelijatutor. Aivan ihana myös. Kaikki kenen kanssa oon ollut aiemmin jo yhteyksissä on todella lämpimiä ihmisiä. Franca (vuokraemäntä) esimerkiksi hehkuu lämpöä. Yhtään hän ei osaa englantia, mutta hyvin me silti kommunikoidaan ja monesti oon Annallekin sanonut miten pidän hänestä. Multa puuttui vielä yksi paperi, jonka onneksi sain täytettyä Maran ja Annan kanssa. Meille tuli kiire Segreterian aukioloaikojen takia, joten en muistanut antaa hänelle Aarikalta ostamaani puista heijastinta. Hän oli todella kaunis, pitkä ja naisellinen nainen, joten en tiedä kuinka paljon sille on käyttöä, mutta toivottavasti piti kuitenkin. Kun menimme myöhemmin viemään lahjan hän ei ollut paikalla ja kaksi muuta tutor junioria olivat kyllä ihan hukassa englannin kanssa. Matkalla pois nähtiin Mara ja kerroin että jätin hänelle lahjan. "You are crazy! It's my job, so of course!" Ja sanoi, että pitää ottaa heti yhteyttä jos on mitään kysyttävää :)
Ennen kuin mentiin seuraavaan toimistoon, käytiin jätskillä ja 99 sentin kaupassa. Ostin paperia, sakset, teippiä, vanulappuja, pienen laatikon koruille jne... tosi halpoja juttuja. Anna osti kaksi täysin pätevää keittiöveistä. Niin ja italialainen jätski on SUPERhyvää ja halpaa. Yksi ISO pallo maksaa euron. Varmasti ei Suomessa saa vastaavanlaista jäätelöä tuommoseen hintaan! Kuitenkin - suunnattiin kansainvälisyystoimistolle, jossa odoteltiin pitkään vain saadaksemme tietää, että pitää olla toisessa paikassa saamassa infoa toiseen aikaan... toki. Aina sama juttu. Italialaisilla on tapana kierrättää ympäri kaupunkia ennen kuin löytää sen oikean paikan. Toimistolla tuli eräs tyttö juttelemaan: "Are you Milla?" Olin puhunut Simonan (Romaniasta) kanssa facebookissa ennen lähtöäni ja hän tunnisti minut. Oli jotenkin helpottavaa saada puhua "kunnon" englantia, koska Anna ei ole vielä niin hyvä englannissa ja tuntuu, että oma englanti myös taantuu, eikä saa sanottua kaikkia asioita, joita tahtoisin. Kutsuin Simonan mukaan huomenna (keskiviikkona), kun mennään Emanuelen, Francescon, Andrean ja Annan kanssa aukioille. (Täällä ulos menemistä kutsutaan aukioille menemiseksi, koska sieltä saa halpoja spritzejä. Eurolla saa helposti happyhourina olutta ja spritzejä.)
Illemmalla Francesco (Annan poikaystävä) ja Emanuele (Annan serkku) tulivat käymään. Pyörähtivät katsomassa taloa ja sitten lähdettiin aukioille. Kumpikaan ei puhu juurikaan englantia, mutta yritys oli kova ja ymmärsin lopulta italiaakin aika paljon. Kaikki ovat hirveän kiinnostuneita Suomesta ja puhuttiinkin järvistä, joulupukista ja mitä Berlusconi sanoi suomalaisesta ruuasta. Istuttiin taivas alla ihanalla aukiolla, juotiin spritzejä ja juteltiin. Ihanan italialaista. Molemmat Francesco ja Emanuele ovat todella mukavia myös - ja hiukan ujoja. Oon jotenkin yllättynyt miten mukavia ja helppoja ihmiset on täällä. Ja kuten sanoin Annallekin jätskiä syödessä - olen ihan onnellinen, etten joutunut/päässyt Erasmus-opiskelijoiden sekaan, koska minä saan nyt kontaktia oikeeseen italialaiseen tapaan toimia ja italialaisiin ihmisiin yleensä. Se on selvä etu mulle!
PS. Näin Marimekon Unikko-kangasta ison palan yhden liikkeen ikkunassa ihan keskustassa.
PSS. Netti tulee toimintaan via Montàlla 10 päivän sisällä!
PSSS. Anna kävi yliopiston mukana Nykissä keväällä ja osallistujien kuvista järjestetään ilmeisesti aika suuri näyttely. Menen mukaan avajaisiin!
(in english - coming soon)
JIPII! Käytiin tänään Segreteria Studenti'ssa ja nyt olen virallisesti kursseilla ja kaiken lisäksi todella mukava ja - harvinaista kyllä - suht'hyvää englantia osaava täti tiskin takana lupasi vielä ruokailukortin. Täällä se on tasoa Visa Electron, ihan siruinen kaikkineen - eikä sitä yleensä saa kuin virallisesti Padovan yliopistossa opiskelevat. Itse toimistokäytäntö taas oli hyvää surkuhupaisaa komediaa. Ensinnäkin koko toimisto oli aika iso. Siellä oli jokaiselle tiedekunnalle oli n. 3 luukku, joista todella harvoin jokaisessa oli joku palvelemassa. Parhaimmillaan yksi henkilö palvelemassa. Ulkopuolelta piti ottaa vuoronumero ja sitten mennä sisään katsomaan kuinka monennessa mennään. Meillä kävi niinkin hyvä tuuri, että meitä edellä oli 200 ihmistä :D Oli muuten voittaja fiilis muutenkin jo stressaavan päivän jatkoksi. Käytiin siinä välissä kahvilassakin istumassa puolituntia, joka oli 50 vuoron arvoinen. Tiistaisin on erikoispäivä, koska sillon kaikki toimistot on vielä toisen kerran auki. Ensin aamulla ~9-12:30 ja uudelleen ~15-16:30. Siinä vaiheessa kun kello tuli 12:30, ovet suljettiin ja sisään ei päässyt enää kukaan uusi odottamaan. Sisälläolijoita palveltiin kaikkia ja sitten putiikki meni kiinni. Päästiin viimeisenä tiskille, mutta tulos oli todella mukava ja stressiälievittävä. 10 päivän päästä saan lounaskorttini ja kirjasen, johon professorit merkkaavat (kai) kurssien arvosanat. (Luulen, että sain sen kortin, koska olen suomalainen. Ihmiset tuntuvat arvostavat todella paljon skandinaaveja.)
Unohdin kààntàà tàmàn kuvan, enkà tààllà yliopiston tietokonehuoneessa pysty.I forgot to turn this and I cannot do it here in the uni's computerroom.
Foccaccio vegetariana ja taka-alalla vettà, johon on sekoitettu minttusiirappia. Maistuu hammastahnalta, en voi ymmàrtàà miksi siità tykàtààn tààllà.
Foccaccio vegetariana and on the background water with mint syrup. It tastes like toothpaste, I cannot understand why people like it here.
Julisteet, jotka valmistuneiden tàytyy lukea, kiinnitetààn seinille muiden nàhtàvàksi.
The posters that the gratuates need to read aloud at attached to the walls for others to see.
Matka opiskelijatoimistolle oli todella kaunis osa kaupunkia. Koko kaupungissa on hirveästi pieniä söpöjä putiikkeja ja ainoastaan kengät - ja toki merkkivaatteet - on kalliimpia kuin Suomessa. Takaisin päin ajettiin pyörillä todella kauniin puiston läpi. Siellä oli isot paksut kaiteet joen vieressä, jotka oli vähän koristeellisia ja osittain peittyneitä murattiin. Myöhemmin käytiin läheisessä (1km) supermarketissa ostoksilla. Matka sinne oli aivan lumoava, kun käännyttiin eräälle syrjäisemmälle tielle, se johti aurinkomaahan. Tien päässä näkyi aivan uusia lämpimillä väreillä (oranssilla, keltaisella ja punertavammalla oranssilla) maalattuja upeita 3-kerroksisia taloja. Molemmin puolin tietä oli pystyyn kuivuneita maissintähkiä. Aurinko oli vielä sen verran alhaalla, että kaikki värit näytti tuplasti kylläisemmiltä. Vau!The posters that the gratuates need to read aloud at attached to the walls for others to see.
Tosiaan pyöräily on opiskelijoiden lisäksi todella suuri osa kaupungin kulttuuria. Minun pyöräni on ihana vaaleanliila tyttöjen jopo - tai jopon tapainen. Se on myös hienosti tasapainoitettu, koska ajettaessa takaisin kaupalta, mulla oli 3 muovikassillista tavaraa (perustarvikkeita) ja matka meni tosi simppelisti. No problemo.
Maanantaina mulla alkaa valokuvauskurssi. Ihan tavallinen vissiin, mutta hyvä alku italiaksi opiskeluun. Tuolla voi myös mennä (niinkun vissiin yliopistoissa yleensä) kuuntelemaan muita luentoja. Ajattelin harjoituksen (ja ajanvietteen) vuoksi käydä muitakin luentoja kuuntelemassa. Saisin opiskeltua vähän yliopistoitaliaa siinä, koska ne puhuu nopeesti ja mulla on aikaa. Kaikki luennot on iltaisin.
Valokuvaus (fotografia) - maanantaina ja tiistaina 16.30-18.15, keskiviikkona 17.30-19.15
Cinematografia - keskiviikkona 16.30-19.15, torstaina 17.30-19.15
Netistä kuulemma näkee muut kurssit. Taidan taas tarvita arvokasta-Annaani apuun :) Se on kyllä niin kultainen tyttö. En varmasti olisi saanut näin sutjakasti ja helposti asioita hoitoon ilman hänen apua. Ihana tyttö!
Toimistoa ennen käytiin tapaamassa Mara Nardinia, joka on kai opiskelijatutor. Aivan ihana myös. Kaikki kenen kanssa oon ollut aiemmin jo yhteyksissä on todella lämpimiä ihmisiä. Franca (vuokraemäntä) esimerkiksi hehkuu lämpöä. Yhtään hän ei osaa englantia, mutta hyvin me silti kommunikoidaan ja monesti oon Annallekin sanonut miten pidän hänestä. Multa puuttui vielä yksi paperi, jonka onneksi sain täytettyä Maran ja Annan kanssa. Meille tuli kiire Segreterian aukioloaikojen takia, joten en muistanut antaa hänelle Aarikalta ostamaani puista heijastinta. Hän oli todella kaunis, pitkä ja naisellinen nainen, joten en tiedä kuinka paljon sille on käyttöä, mutta toivottavasti piti kuitenkin. Kun menimme myöhemmin viemään lahjan hän ei ollut paikalla ja kaksi muuta tutor junioria olivat kyllä ihan hukassa englannin kanssa. Matkalla pois nähtiin Mara ja kerroin että jätin hänelle lahjan. "You are crazy! It's my job, so of course!" Ja sanoi, että pitää ottaa heti yhteyttä jos on mitään kysyttävää :)
Ennen kuin mentiin seuraavaan toimistoon, käytiin jätskillä ja 99 sentin kaupassa. Ostin paperia, sakset, teippiä, vanulappuja, pienen laatikon koruille jne... tosi halpoja juttuja. Anna osti kaksi täysin pätevää keittiöveistä. Niin ja italialainen jätski on SUPERhyvää ja halpaa. Yksi ISO pallo maksaa euron. Varmasti ei Suomessa saa vastaavanlaista jäätelöä tuommoseen hintaan! Kuitenkin - suunnattiin kansainvälisyystoimistolle, jossa odoteltiin pitkään vain saadaksemme tietää, että pitää olla toisessa paikassa saamassa infoa toiseen aikaan... toki. Aina sama juttu. Italialaisilla on tapana kierrättää ympäri kaupunkia ennen kuin löytää sen oikean paikan. Toimistolla tuli eräs tyttö juttelemaan: "Are you Milla?" Olin puhunut Simonan (Romaniasta) kanssa facebookissa ennen lähtöäni ja hän tunnisti minut. Oli jotenkin helpottavaa saada puhua "kunnon" englantia, koska Anna ei ole vielä niin hyvä englannissa ja tuntuu, että oma englanti myös taantuu, eikä saa sanottua kaikkia asioita, joita tahtoisin. Kutsuin Simonan mukaan huomenna (keskiviikkona), kun mennään Emanuelen, Francescon, Andrean ja Annan kanssa aukioille. (Täällä ulos menemistä kutsutaan aukioille menemiseksi, koska sieltä saa halpoja spritzejä. Eurolla saa helposti happyhourina olutta ja spritzejä.)
Illemmalla Francesco (Annan poikaystävä) ja Emanuele (Annan serkku) tulivat käymään. Pyörähtivät katsomassa taloa ja sitten lähdettiin aukioille. Kumpikaan ei puhu juurikaan englantia, mutta yritys oli kova ja ymmärsin lopulta italiaakin aika paljon. Kaikki ovat hirveän kiinnostuneita Suomesta ja puhuttiinkin järvistä, joulupukista ja mitä Berlusconi sanoi suomalaisesta ruuasta. Istuttiin taivas alla ihanalla aukiolla, juotiin spritzejä ja juteltiin. Ihanan italialaista. Molemmat Francesco ja Emanuele ovat todella mukavia myös - ja hiukan ujoja. Oon jotenkin yllättynyt miten mukavia ja helppoja ihmiset on täällä. Ja kuten sanoin Annallekin jätskiä syödessä - olen ihan onnellinen, etten joutunut/päässyt Erasmus-opiskelijoiden sekaan, koska minä saan nyt kontaktia oikeeseen italialaiseen tapaan toimia ja italialaisiin ihmisiin yleensä. Se on selvä etu mulle!
PS. Näin Marimekon Unikko-kangasta ison palan yhden liikkeen ikkunassa ihan keskustassa.
PSS. Netti tulee toimintaan via Montàlla 10 päivän sisällä!
PSSS. Anna kävi yliopiston mukana Nykissä keväällä ja osallistujien kuvista järjestetään ilmeisesti aika suuri näyttely. Menen mukaan avajaisiin!
Day 1,
24.9.2007 klo 21:36
in english
Tàmà bussikuski oli periksiantamaton. Anna joutui kààntàmààn kokoajan, koska sillà oli kokoajan jotain sanottavaa mulle. Yritti vàrvàtà mua mm. verenluovuttajaksi, koska en ole yhtà pienikokoinen (oletti, ettà olen yli 60kg) kuin suurin osa italiattarista.
This busdriver was talking and talking and talking. Anna had to translate all the time, because he had something to say to me all the time. He even tried to get me to give blood, because Im not as small as most of the women in Italy (he assumed Im over 60kg).
Eilen päivällä lentokenttäelämästä päästyäni, näin Annan. Kaunis hoikka tyttö vilkutti heti kun pääsin ovesta :) Odotettiin vähän vaja tunti bussia, joka luojan kiitos meni suoraan Padovaan, vaikka matka kestikin sitten sen n. tunnin. Bussipysäkiltä päästiin talon omistajan, Francan, kyydillä talolle (5min). Franca ei puhu englantia, joten heti alkuun kun jutteli mulle italiaa ja toki olin kaiken odotuksen, jännityksen ja matkustamisen jälkeen väsynyt, en tajunnut helpompiakaan lauseita. Anna englannisti mulle, että hän sanoi minun olevan todella rohkea, kun tulin maahan aivan yksin, osaamatta kieltä hirveän hyvin. Mukava leidi :)
Talolle päästyämme. Franca sanoi, että tulee huomenna (tänään) ja antaa mulle mahdollisuuden levähtää. Levittäydyin siis ympäriinsä ja vein tavaroja paikoilleen. Uskomatonta miten paljon 33 kilosta voi vielä puuttua. Kävin kaiken purkamisen jälkeen kylvyssä. KYLVYSSÄ!!! Illalla käytiin vähän keskustassa pyörähtämässä ja juomassa yhdet Spritzit (todella kuuluisa Padovalainen juoma). Siinä on valkoviini, vettä ja aperolia. Olin tosi hiljainen ja kaipasin kotiin. Olin kai jotenkin tajunnut etten oikeasti näe niitä ihmisiä pitkään aikaan. Olin väsynyt ja ikävissäni. En tuntenut kuuluvani paikkaan, koska saan ulkomaalaisen ulkonäköni ja hiukan erilaisen pukeutumistyylini takia paljon katseita.
Tänään koko päivä on mennyt kuljeksiessa. Aamulla käveltiin Via Montàlta keskustaan. Kartalla matka näyttää pitkältä, mutta ei lopulta ole varmasti montaa kilometriä. Käytiin huomaamassa Yves Rocherin oven takana, että se aukeaa maanantaisin vasta kolmelta, jonka jälkeen mentiin Annan mukaan todella kalliiseen kahvilaan aamupalalle. Italiassa aamupala ei ole hirveästi kulutettu käytäntö. He ottavat matkalta cappucinon mukaan. Hiukan pelotti mennä kahvilaan, koska silmien edessä leijui vain isot euron merkit hinnoista, mutta lopulta kun join teen ja söin marmelaadi-briochen (voisarvi), maksoin vain 4,5 euroa. Suomessa maksaisin saman verran missä vaan. Anna sanoi, että täällä briochen on yleensä alle euron ja tee euron. Hintoja ihmettelin myös kaupassa. Omenat oli 0,99e/kilo, tomaatit n. euron kilo jne jne. Ostin extra virgin oliiviöljyä, suolaa, pastaa, tomaatteja, omenoita, leipää ja teetä. Leipä ei kyllä ole kovinkaan hyvää täällä. Kuvitelkaa vaaleasta mössöleivästä se pahin mahdollinen muoto. Mössöä suussa, joka on hiukan sitkeää, mutta tosi pehmeää - eikä maistu yhtikäs miltään.
Myöhemmin kotona Anna antoi mulle brietä ja hilloa. Niin hyvää! Muutenkin ruoka on täällä todella hyvää! Kun tulin Anna laittoi insalata capresea (tomaatti, mozzarella, basilika). Basilikakin maistuu oikeasti joltain! Tomaatit on paljon mehukkaampia ja makuisampia kuin Suomessa, mozzarellasta puhumattakaan. Aivan ihanaa. Illalla Anna teki pizzaa, home made pizza alla italiana. Aivan fantastista. En ymmärrä miten sai pohjasta niin rapean, mutta pehmoisen. HY-VÄÄ!
Piazza della Frutta vai piazza dei frutti, eivàt osaa itsekkààn pààttàà.
Piazza della Frutta or piazza dei frutti, they cannot decide.
Ennen kuin käveltiin bussiasemalle aamiaisen jälkeen, ostin (italiaksi) itselleni Padovan kartan ja haettiin mulle italialainen prepaid-puhelin. Operaattorin nimi on Wind. Se kauppa oli todella merkillinen. Joka puolella oli Nokiaa ja Siemenssiä ja muistaakseni jompikumpi oli kaupan "sponsori", mutta silti matossa ja seinissä oli hirveästi Ferrarin logoja. Miehet kaupassa puhu lähinnä Annalle, eikä edes katsonut muhun päin, vaikka yritin kovasti olla mukava toimenpiteessä. Odottelun jälkeen käveltiin bussipysäkille, jossa ostin ihan itse italiaksi 12-kerran bussilippupaketin ja pyysin aikataulukirjan.
IKEAssa vietettiin tunti jos toinenkin. Jos Suomen IKEA on iso, niin tuo oli aivan jumalaton. Käytin siellä tosi paljon rahaa, josta suurin osa meni siihen, että mun piti ostaa peitto. Ei sitä vielä tarvitse, koska tänään oli esimerkiksi 29 astetta kun käveltiin takaisin bussipysäkille, mutta talvea varten. Vielä pitäisi osallistua vaikka minkä ostamiseen taloa varten ja ostaa yhdelle kaapille "verho", koska täällä ei ole varsinaista vaatekaappia mulle, joten vaatteet on kirjahyllyssä, jonka eteen tulee jonkinlainen kangas. Ostin pyykkikorin, pöydälle pienen astian tavaroille, pyyhkeen, osani huoneeseen tulevaan peiliin, kynttilöitä, lakanat, maton yms... vielä pitäisi löytää jostain jotkut sisätossut, koska täällä on marmorilattia ja se on TODELLA kylmä, vaikka ulkona olisi 29 astetta lämmintä.
Käytiin Via Montàlla (kämppä, Anna puhuu aina kadunnimellä tästä paikasta) syömässä ja lähdettiin viemään pyörää korjattavaksi keskustaan. Edelliset asukit, 4 poikaa, oli jättänyt meille vanhoja pyöriä. Minä sain yhden niistä Annan mukaan lainaksi siihen asti, että löydän oman. Siihen piti kuitenkin vaihtaa jarrut, takavalo ja satula. Pistää eteen kori ja ostaa kaksi jumalattoman kokoista ketjua -- KOSKA Padovassa kaikki käyttävät pyörää. Täällä on suhteessa kaupungin kokoon aika vähän autoja. Koska pyöriä käytetään paljon, niille tehdään myös paljon ilkivaltaa ja niitä varastetaan paljon. Kaikilla roikkuu mukana isot ketjut vanhoissakin pyörissä ja niiden suojelemiseen käytetään yhtä paljon rahaa kuin pyöriin itseensä. Yhteensä potiksi kasvoi koko hoidolle 48 euroa. Huh. Maksua kuitenkin helpotti se, että korjaajat oli varsin lupsakoita kavereita. Todella kiinnostuneita ulkomaalaisesta ja hirveän ystävällisiä. Vanhempi korjaajamies puhui Veneton murretta, josta en tajunnut sanaakaan, mutta nuorempi puhui tosi ymmärrettävää italiaa. Sain tingittyäkin italiaksi hinnasta, ekana yhden lukon hinnasta pois 4 euroa ja sitten vielä kokonaishintaan suomalaisalennuksen! Sain yhteensä varmasti yli 10 euroa alennusta :D Jokatapauksessa aion vielä tehdä pojille selväks, etten luovu tosta pyörästä. Ei ne sitä tarvitse näköjään, kun on voinut jättää mulle ja se on vielä naistenpyörä. Machoilla ei ole semmoselle käyttöä :)
Kun ajettiin takaisin Via Montàlle huomasin minkälaista taitoa tarvitsee pyörällä ajamiseen. Autot ajaa tosi lähellä ja aivan hulluina. Ei ne kauheasti varo pyöriä ja pyörätkin menee autojen seassa aina liikenneympyröitä myöden.
Nyt katotaan telkkarista Miss Italia kilpailua. Eros Ramazzotti laulaa Un Attimo di Pace a capellana :) Huomenna menen viemään paperit yliopistolle, tapaamaan Maran, allekirjoitan vuokrasopimuksen Francan kanssa ja illalla Annan poikaystävä, Francesco ja serkku, Emanuele, tulee käymään. Keskiviikkona illastetaan nelistään ja mennään keskustan aukiolle facciamo spritz (do spritz).
---
(All the pictures in the finnish entry.)
Yesterday noon after getting over with the airportlife, I met Anna. Beautiful, thin girl waved at me right when I got out of the door :) We waited for the bus around an hour, which - thank god - went straight to Padova, even though the trip took also about an hour. At the bus station in Padova, the landlord, Franca, gave us a ride to the house (5min). Franca doesn't speak english, so she babbled italian to me and because of all the waiting, excitement and travelling I was very tired, so I didn't understand even the easiest sentences. Anna translated for me that she said I'm very brave to come here alone and not knowing the language very well. Nice lady :)
We got to the house and Franca said she'd come by tomorrow (today) and gave me a chance to rest. I unpacked my stuff. Unbelievable how much can be missing from that 33 kilos. I went to the bath afterwards. BATH!!!! In the evening we went to the centre just to drink one Spritz (very famous padovian drink). It includes white wine, water and aperol. I was very quiet and I was missing home. I guess I realized at that point that I won't see those people in a long long while. I was tired and feeling a bit bad. I didn't feel like belonging to the place because of my foreigner outlook and a bit different clothes.
Today the whole day we've ran around the city. First we walked to the centre from Via Montà. On the map it seems like a long journey, but it isn't many kilometres. Went outside Yves Rocher to see that it opens on Monday's at 3pm. So we went to - according to Anna - a very expensive restaurant/coffeeshop for breakfast. In Italy, breakfast is not very common. They take their cappucino with them. I was a bit scared to go in, big euro signs flying in front of my eyes, but in the end the tea and marmelade-brioche costed only 4,5 euros. In Finland, almost in any place it is that much. Anna told me that here brioche is usually under an euro and tea about an euro. I was amazed by the price in the supermarket too. Apples were 0,99e/kilo, tomates ~an euro/kilo etc etc. I bought extra virgin oliveoil, salt (sale), pasta, tomatoes, apples, bread and tea. The bread is not so good here. Imagine the worst kind of white glop bread. It's a glop in your mouth which is a bit tough, but still soft - and it doesn't taste like anything.
Later at home, Anna gave me brie and jam. So good! Also the food is really good here! When I came Anna fixed me a insalata caprese (tomatoe, mozzarella, basilica). Basilica tastes so much better! Tomatoes are more juicy and tasty than in Finland and don't get me even started with mozzarella. Wonderful. In the evening, Anna made pizza, home made pizza alla italiana. Gooood! I cannot understand how she can make it so crispy, but soft. GO-OOD!
Before we walked to the busstation after breakfast, I bought (in italian) the map of Padova and we got me an italian prepaid card too. The operator is called Wind. The shop was bizarre. Everywhere Nokia, Siemens and if I remember correctly, either Nokia or Siemens is the "sponsor" of the shop, but still there was logos of Ferrari in the carpet and on the wallpaper. The men talked mainly to Anna and even though I tried to be very much into the situation, they ignored me. After waiting for some time, we walked to the busstation and I bought, 12pack of bustickets and asked for a schedule book all by myself IN italian.
In IKEA we spent an hour or two. If the finnish IKEA is huge, this is totally enourmous. I spent a lot of money there, but most of it went to a blanket, which I have to buy for myself. I don't need it yet, because for example today it was +29 degrees when we were walking back to the busstation - so it's for the winter. I should still by together with the other girls something for the house and buy a fabric for one closet. I don't have an actual wardrobe here so all my clothes are in a bookshelf and I need a fabric in front of it. I bought a laundry basket, candles, sheets, a carpet etc... I should still find shoes to wear inside, because there's a marmorfloor here and it is VERY cold, even though it would be +29 outside.
We stopped by at Via Montà (the house, Anna talkes about it with the streetname) to eat and then we left to take the bikes to the centre for fixing. The four boys previously living in the house left us some old bikes. I got one of them - according to Anna - for a loan only until I find my own. I still had to repair the breaks, back light and saddle. It also needed a basket and two enormous chains -- BECAUSE in Padova everyone uses a bike. There's very few cars in the city comparing to its size. Because bikes are used a lot there's also a lot of vandalism and stealing. Everyone has big chains also in very old bikes and for protection they use a lot of money, sometimes more than to the bike itself. Alltogether, repairing mine and the chains costed 48 euros. Phew. The payment wasn't as hard, because the repairmen were very nice and funny, very kind. The older man talked the dialect of Veneto - I didn't understand a word, but the younger one spoke more understandable italian. I haggled in italian a discount for being finnish! I got over 10 euros of discount :D In any case I'm making sure that the boys won't take my bike anymore. Obviously they don't need it and it's a woman's bike anyway. Macho's won't use it :)
When we biked back to Via Montà, I noticed how much talent you need for it. The cars come very close and drive like mad. They are not really watching for bikes and bikes go with cars even in traffic circles.
Now we are watching Miss Italia competetion. Eros Ramazzotti sings Un Attimo di Pace in a capella :) Tomorrow we are taking the papers to the university, meeting Mara, signing the contract with Franca and in the evening Anna's boyfriend, Francesco and cousin, Emanuele, stop by. On Wednesday we are having dinner together and go to the piazzas facciamo spritz (do spritz).
in english
Tàmà bussikuski oli periksiantamaton. Anna joutui kààntàmààn kokoajan, koska sillà oli kokoajan jotain sanottavaa mulle. Yritti vàrvàtà mua mm. verenluovuttajaksi, koska en ole yhtà pienikokoinen (oletti, ettà olen yli 60kg) kuin suurin osa italiattarista.This busdriver was talking and talking and talking. Anna had to translate all the time, because he had something to say to me all the time. He even tried to get me to give blood, because Im not as small as most of the women in Italy (he assumed Im over 60kg).
Talolle päästyämme. Franca sanoi, että tulee huomenna (tänään) ja antaa mulle mahdollisuuden levähtää. Levittäydyin siis ympäriinsä ja vein tavaroja paikoilleen. Uskomatonta miten paljon 33 kilosta voi vielä puuttua. Kävin kaiken purkamisen jälkeen kylvyssä. KYLVYSSÄ!!! Illalla käytiin vähän keskustassa pyörähtämässä ja juomassa yhdet Spritzit (todella kuuluisa Padovalainen juoma). Siinä on valkoviini, vettä ja aperolia. Olin tosi hiljainen ja kaipasin kotiin. Olin kai jotenkin tajunnut etten oikeasti näe niitä ihmisiä pitkään aikaan. Olin väsynyt ja ikävissäni. En tuntenut kuuluvani paikkaan, koska saan ulkomaalaisen ulkonäköni ja hiukan erilaisen pukeutumistyylini takia paljon katseita.
Tänään koko päivä on mennyt kuljeksiessa. Aamulla käveltiin Via Montàlta keskustaan. Kartalla matka näyttää pitkältä, mutta ei lopulta ole varmasti montaa kilometriä. Käytiin huomaamassa Yves Rocherin oven takana, että se aukeaa maanantaisin vasta kolmelta, jonka jälkeen mentiin Annan mukaan todella kalliiseen kahvilaan aamupalalle. Italiassa aamupala ei ole hirveästi kulutettu käytäntö. He ottavat matkalta cappucinon mukaan. Hiukan pelotti mennä kahvilaan, koska silmien edessä leijui vain isot euron merkit hinnoista, mutta lopulta kun join teen ja söin marmelaadi-briochen (voisarvi), maksoin vain 4,5 euroa. Suomessa maksaisin saman verran missä vaan. Anna sanoi, että täällä briochen on yleensä alle euron ja tee euron. Hintoja ihmettelin myös kaupassa. Omenat oli 0,99e/kilo, tomaatit n. euron kilo jne jne. Ostin extra virgin oliiviöljyä, suolaa, pastaa, tomaatteja, omenoita, leipää ja teetä. Leipä ei kyllä ole kovinkaan hyvää täällä. Kuvitelkaa vaaleasta mössöleivästä se pahin mahdollinen muoto. Mössöä suussa, joka on hiukan sitkeää, mutta tosi pehmeää - eikä maistu yhtikäs miltään.
Myöhemmin kotona Anna antoi mulle brietä ja hilloa. Niin hyvää! Muutenkin ruoka on täällä todella hyvää! Kun tulin Anna laittoi insalata capresea (tomaatti, mozzarella, basilika). Basilikakin maistuu oikeasti joltain! Tomaatit on paljon mehukkaampia ja makuisampia kuin Suomessa, mozzarellasta puhumattakaan. Aivan ihanaa. Illalla Anna teki pizzaa, home made pizza alla italiana. Aivan fantastista. En ymmärrä miten sai pohjasta niin rapean, mutta pehmoisen. HY-VÄÄ!
Piazza della Frutta vai piazza dei frutti, eivàt osaa itsekkààn pààttàà.
Piazza della Frutta or piazza dei frutti, they cannot decide.
IKEAssa vietettiin tunti jos toinenkin. Jos Suomen IKEA on iso, niin tuo oli aivan jumalaton. Käytin siellä tosi paljon rahaa, josta suurin osa meni siihen, että mun piti ostaa peitto. Ei sitä vielä tarvitse, koska tänään oli esimerkiksi 29 astetta kun käveltiin takaisin bussipysäkille, mutta talvea varten. Vielä pitäisi osallistua vaikka minkä ostamiseen taloa varten ja ostaa yhdelle kaapille "verho", koska täällä ei ole varsinaista vaatekaappia mulle, joten vaatteet on kirjahyllyssä, jonka eteen tulee jonkinlainen kangas. Ostin pyykkikorin, pöydälle pienen astian tavaroille, pyyhkeen, osani huoneeseen tulevaan peiliin, kynttilöitä, lakanat, maton yms... vielä pitäisi löytää jostain jotkut sisätossut, koska täällä on marmorilattia ja se on TODELLA kylmä, vaikka ulkona olisi 29 astetta lämmintä.
Käytiin Via Montàlla (kämppä, Anna puhuu aina kadunnimellä tästä paikasta) syömässä ja lähdettiin viemään pyörää korjattavaksi keskustaan. Edelliset asukit, 4 poikaa, oli jättänyt meille vanhoja pyöriä. Minä sain yhden niistä Annan mukaan lainaksi siihen asti, että löydän oman. Siihen piti kuitenkin vaihtaa jarrut, takavalo ja satula. Pistää eteen kori ja ostaa kaksi jumalattoman kokoista ketjua -- KOSKA Padovassa kaikki käyttävät pyörää. Täällä on suhteessa kaupungin kokoon aika vähän autoja. Koska pyöriä käytetään paljon, niille tehdään myös paljon ilkivaltaa ja niitä varastetaan paljon. Kaikilla roikkuu mukana isot ketjut vanhoissakin pyörissä ja niiden suojelemiseen käytetään yhtä paljon rahaa kuin pyöriin itseensä. Yhteensä potiksi kasvoi koko hoidolle 48 euroa. Huh. Maksua kuitenkin helpotti se, että korjaajat oli varsin lupsakoita kavereita. Todella kiinnostuneita ulkomaalaisesta ja hirveän ystävällisiä. Vanhempi korjaajamies puhui Veneton murretta, josta en tajunnut sanaakaan, mutta nuorempi puhui tosi ymmärrettävää italiaa. Sain tingittyäkin italiaksi hinnasta, ekana yhden lukon hinnasta pois 4 euroa ja sitten vielä kokonaishintaan suomalaisalennuksen! Sain yhteensä varmasti yli 10 euroa alennusta :D Jokatapauksessa aion vielä tehdä pojille selväks, etten luovu tosta pyörästä. Ei ne sitä tarvitse näköjään, kun on voinut jättää mulle ja se on vielä naistenpyörä. Machoilla ei ole semmoselle käyttöä :)
Kun ajettiin takaisin Via Montàlle huomasin minkälaista taitoa tarvitsee pyörällä ajamiseen. Autot ajaa tosi lähellä ja aivan hulluina. Ei ne kauheasti varo pyöriä ja pyörätkin menee autojen seassa aina liikenneympyröitä myöden.
Nyt katotaan telkkarista Miss Italia kilpailua. Eros Ramazzotti laulaa Un Attimo di Pace a capellana :) Huomenna menen viemään paperit yliopistolle, tapaamaan Maran, allekirjoitan vuokrasopimuksen Francan kanssa ja illalla Annan poikaystävä, Francesco ja serkku, Emanuele, tulee käymään. Keskiviikkona illastetaan nelistään ja mennään keskustan aukiolle facciamo spritz (do spritz).
---
(All the pictures in the finnish entry.)
Yesterday noon after getting over with the airportlife, I met Anna. Beautiful, thin girl waved at me right when I got out of the door :) We waited for the bus around an hour, which - thank god - went straight to Padova, even though the trip took also about an hour. At the bus station in Padova, the landlord, Franca, gave us a ride to the house (5min). Franca doesn't speak english, so she babbled italian to me and because of all the waiting, excitement and travelling I was very tired, so I didn't understand even the easiest sentences. Anna translated for me that she said I'm very brave to come here alone and not knowing the language very well. Nice lady :)
We got to the house and Franca said she'd come by tomorrow (today) and gave me a chance to rest. I unpacked my stuff. Unbelievable how much can be missing from that 33 kilos. I went to the bath afterwards. BATH!!!! In the evening we went to the centre just to drink one Spritz (very famous padovian drink). It includes white wine, water and aperol. I was very quiet and I was missing home. I guess I realized at that point that I won't see those people in a long long while. I was tired and feeling a bit bad. I didn't feel like belonging to the place because of my foreigner outlook and a bit different clothes.
Today the whole day we've ran around the city. First we walked to the centre from Via Montà. On the map it seems like a long journey, but it isn't many kilometres. Went outside Yves Rocher to see that it opens on Monday's at 3pm. So we went to - according to Anna - a very expensive restaurant/coffeeshop for breakfast. In Italy, breakfast is not very common. They take their cappucino with them. I was a bit scared to go in, big euro signs flying in front of my eyes, but in the end the tea and marmelade-brioche costed only 4,5 euros. In Finland, almost in any place it is that much. Anna told me that here brioche is usually under an euro and tea about an euro. I was amazed by the price in the supermarket too. Apples were 0,99e/kilo, tomates ~an euro/kilo etc etc. I bought extra virgin oliveoil, salt (sale), pasta, tomatoes, apples, bread and tea. The bread is not so good here. Imagine the worst kind of white glop bread. It's a glop in your mouth which is a bit tough, but still soft - and it doesn't taste like anything.
Later at home, Anna gave me brie and jam. So good! Also the food is really good here! When I came Anna fixed me a insalata caprese (tomatoe, mozzarella, basilica). Basilica tastes so much better! Tomatoes are more juicy and tasty than in Finland and don't get me even started with mozzarella. Wonderful. In the evening, Anna made pizza, home made pizza alla italiana. Gooood! I cannot understand how she can make it so crispy, but soft. GO-OOD!
Before we walked to the busstation after breakfast, I bought (in italian) the map of Padova and we got me an italian prepaid card too. The operator is called Wind. The shop was bizarre. Everywhere Nokia, Siemens and if I remember correctly, either Nokia or Siemens is the "sponsor" of the shop, but still there was logos of Ferrari in the carpet and on the wallpaper. The men talked mainly to Anna and even though I tried to be very much into the situation, they ignored me. After waiting for some time, we walked to the busstation and I bought, 12pack of bustickets and asked for a schedule book all by myself IN italian.
In IKEA we spent an hour or two. If the finnish IKEA is huge, this is totally enourmous. I spent a lot of money there, but most of it went to a blanket, which I have to buy for myself. I don't need it yet, because for example today it was +29 degrees when we were walking back to the busstation - so it's for the winter. I should still by together with the other girls something for the house and buy a fabric for one closet. I don't have an actual wardrobe here so all my clothes are in a bookshelf and I need a fabric in front of it. I bought a laundry basket, candles, sheets, a carpet etc... I should still find shoes to wear inside, because there's a marmorfloor here and it is VERY cold, even though it would be +29 outside.
We stopped by at Via Montà (the house, Anna talkes about it with the streetname) to eat and then we left to take the bikes to the centre for fixing. The four boys previously living in the house left us some old bikes. I got one of them - according to Anna - for a loan only until I find my own. I still had to repair the breaks, back light and saddle. It also needed a basket and two enormous chains -- BECAUSE in Padova everyone uses a bike. There's very few cars in the city comparing to its size. Because bikes are used a lot there's also a lot of vandalism and stealing. Everyone has big chains also in very old bikes and for protection they use a lot of money, sometimes more than to the bike itself. Alltogether, repairing mine and the chains costed 48 euros. Phew. The payment wasn't as hard, because the repairmen were very nice and funny, very kind. The older man talked the dialect of Veneto - I didn't understand a word, but the younger one spoke more understandable italian. I haggled in italian a discount for being finnish! I got over 10 euros of discount :D In any case I'm making sure that the boys won't take my bike anymore. Obviously they don't need it and it's a woman's bike anyway. Macho's won't use it :)
When we biked back to Via Montà, I noticed how much talent you need for it. The cars come very close and drive like mad. They are not really watching for bikes and bikes go with cars even in traffic circles.
Now we are watching Miss Italia competetion. Eros Ramazzotti sings Un Attimo di Pace in a capella :) Tomorrow we are taking the papers to the university, meeting Mara, signing the contract with Franca and in the evening Anna's boyfriend, Francesco and cousin, Emanuele, stop by. On Wednesday we are having dinner together and go to the piazzas facciamo spritz (do spritz).
Subscribe to:
Posts (Atom)
