House at the beach,

After I came back from Finland a lot has happened. I got to know more of the people I got to know first through Fredi. I met Fabian and Mickela for example. I met them a week ago in the piazza when like on all the Wednesdays the students gather up. I was telling them that we had planned to celebrate my birthday in Prato della Valle on the next Saturday as in a picnic. The original plan also included to go to a nearby city to party and return with one of the first trains. The plan expanded.

In the end at Prato there was a lot of people in the group that I didn't know and with them, in Fabian's car, we went to the near-by city, Mestre (just one before Venezia) to a social palace called Rivolta. I gathers up from a house which some people took over and turned it into a huge club of different sections. It was like a festival where people sell unordinary cd's for a little money and funny t-shirts, but it happens every weekend. There was three different halls of different kinds of music (Reggae, Minimal/Industrial and... I don't know what to call it.)

After the club, at 5-6am the car was directed to the beach. The original plan was to go to Lido to the beach to enjoy sunrise and swim. But the plan expanded as well and we ended up to a private area in Albarella, where Mickela's grandparent(s) have a beachhouse. When they told the plan it sounded very good and dreamish. In the end, as Mickela's wallet had got stolen that evening from Prato della Valle, we couldn't get in.. the whole island of Albarella is private and filled with houses. It is guarded day and night and you can only enter it within certain times. There was a small beach with small boats, so we landed there drinking wine and sleeping. It was like from a movie. Drunk young people talking, laughing and drinking on a beach while the sun is rising.



When we finally did enter, the house turned out to be something that I didn't imagine (based on Hollywood movies of course). It was a small apartment, which had a small garden in front and if you went out of the yard there was water. Not the beach but like a harbour for boats (without boats) with tall sidebuildings and you could just swim there. Milka and I walked around there and were certained that it was a place for only quite wealthy people. There was swimming pools and really glamorous houses.

I have no pictures to show you of any of these events and of the extraordinary looong evening anyway, because in the club at 4am, while dancing and having my purse with me all the times. My phone, camera, cards and some money got stolen. From my bag, which was on me all the times.

Even if I was highly sad about this loss of material, as I'm looking back after few days of "calming down", the evening was great. Like Milka said in the car to Fabian, this is already the greatest night so far and it's not even over yet. If nothing else, it is something to remember. On Sunday we got home at 5pm, so the long evening for us lasted... almost a day and as I looked back to it then, it felt at least like two split nights, not just one long one.

First of Finland,

There's so many reasons for me not to like Padova and not want to live there. I know that. As well as I know that even if I want to stay in Finland for the old days, I also know that I don't want those days to start just yet.

In the morning I went out for few last things to do anymore. I saw Piero. He doesn't know any english, so it's only italian with him. It's not always so easy, but I'm surprised of my confidence in speaking now. I can actually make jokes and have a conversation. Usually I miss some words and depending on the person the conversation is VAIHTELEVASTI successful. However, I realize that after starting to hang-out more with finnish people my italian has improved. I don't talk so much english and I don't have to focus so much on changing from language to language. Or maybe that has nothing to do with hanging out with finnish people. Maybe it's a change in me. I hope so.

I even enjoy talking italian. It doesn't feel like work anymore.

The last hours at home, I had nothing to do anymore, but I didn't dare to leave the house before actually leaving for the bus station. I did nothing. I couldn't sit in front of the computer but I didn't have anything else to do either... so I just wandered around thinking if I should eat something or pack some more or leave already or... I leave home very early to first catch the tram and then the bus at the station. At the bus station a nun asks me if a bus is a bus to Venezia. She starts to ask where I'm going with such big luggage. She talks slow if I don't understand. When the bus comes I touch her hand to make her aware of it. When she leaves the bus, she touches mine and waves. "Buon viaggio cara!"

On the way to the airport I see a lot of things. There is bright red flowers on the side of the road. A family of ducks going to a river. A HAIKARA. Signs.. I see all signs. Were they all there before, but I was too tired, too sad, too.. something to realize it.

I get to the airport I'm one hour early for the check-in. It goes fast. I read some more of The Alchemist and listen to my mp3-player. I watch at the screen telling me which check-in. There's a storm inside me. I can figure out all the possible reasons why not leave Italy and not go to Finland. And vice versa. I cannot figure out what I want. I think of Mario who just came from Singapore where he found not just love but also a place he wants to go with one way ticket. He fell in love with Singapore like he did with Finland.

Standing in line with all finnish speaking people, I realize how much I dislike it. I even catch myself thinking that I will never take Finnair again because there is nothing but around me. I dislike their need to get everything done right at the very second (no ability to wait). I dislike their way of looking. I think there's only one young girl and a really old guy that look worth getting to know to. Just for a while I like about the world except for my home country.

I have so many reasons to dislike Italy. None of them have anything to do with the country itself. All of them are about my experience here. Why go, why stay. When to go and when to stay? I have no idea.

I just know that I'm (fucking) excited to see my family, grandparents and friends again.. but the excitment does not include the country itself.

There is something that I absolutely adore in leaving. Unknown.

300408

Tässä, kauniina kuin mastodontti konsanaa, suorassa kuin juhannussalko. - Jussi

After I walked through the gates of the airport. Coming from the no-mans-land I felt so out of place. I was happy to be there, but it was strange to understand what the women behind the desk selling sandwichs'said to each other.

Later on I did so much that I didn't usually do when I was in Finland. I talked to an unknown woman on the busstop and she seemed to be happy to be talked to. I walked around in the shops... and finally in the bookstore where I could understand most of the books. In the beginning I even found italians from the food hall of Turku. There is a small italian restaurant where two men were talking italian. I stop, look back...

"you talk italian"
"yes we do"
"how nice"
"sit here and have lunch with us"
"no, i can't now"

The first days I was completely out of place. I wanted back to Italy so bad and I seeked signs to tell me that I belong there. I should be there, but everytime I only found a certain peace of mind that I have when walking these streets. It's a feeling I have for myself when I am here. I like myself here and I'm me in here. I don't think the people who know me in Italy, know the me that people here know and who I know.. or the me I want to be for everyone and in everywhere.

Sekameininkiä,

Hannalle kävi tässä aika iloisesti pari päivää sitten. Ensin hänen kännykkänsä lopetti lopullisesti toimintansa, kun hypeltiin kameralle ja kännykkä tippui matkan varrella taskusta kivetykselle. Beni lainasi ensihätään toista kännykkäänsä ja nyt minä, kun Beni tarvitsi omansa takaisin. Sitten perjantaina pari päivää tapahtuneen jälkeen, hänen pyöränsä meni aika perusteellisesti rikki. Vei korjaamolle, korjattiin, 2 metriä pyöräilyä ja pyörä kosahti lopullisesti. No minkäs teet, onneksi korjaajat oli mukavaa sakkia ja lainasi hänelle vanhan pyörän kahdeksi viimeiseksi viikokseen.

Samoin iloisesti kävi Päiville, joka oli pyöräilemässä toiselta puolelta kaupunkia kotiin ostosten kanssa ja pyörästä meni ketjut yksinkertaisesti poikki. Tämä tapahtui tänään myös minulle.. luulen. Loistavaa! Tänään on toinen koulupäivä ja minulla olisi vihdoinkin oikeasti ihmistenaikaan tunteja! Enpä sitten päässyt tunnille asti. Eipä tuo ois ollukaan kuin 2 tuntia, mutta siltikin. Lähetin Fannylle viestiä, etten pääse, josko vois kertoa mulle tapahtumat ens tunnin alkuun!

Mitäs nyt sitten tekis. Illalla on taas yksi päivällinen. Tykkään kyllä italialaisten tavasta illastaa yhdessä. Se on paljon mukavampaa kuin yksin syöminen. Se ei ole sellaista suorittamista ja pakottamista vaan ruoka tehdään yhdessä ja pöydässä istutaan pitkään. Se on hirvittävän rentouttavaa, vaikka vaatii jokaillalta sen että lähtee oikeasti liikkeelle :) Hyväksihän tuokin on, mutta lopulta aiheuttaa sen jumalattoman väsymyksen, jota nukuin eilisen yön pois.

Elämässä on muutenkin tapahtunut paljon ja ei mitään. Olen kirjoittanut onnellisuuskalenteriin joka päivä, mutta enemmän ympäripyöreitä asioita, koska en enää aina muista mistä pienestä olinkaan kovimmin onnellinen eilispäivänä. Olen tutustunut moniin uusiin ihmisiin ja miettinyt sitä mitä tapahtuu kun Hanna ja Jennifer ja Johannes ja... kaikki kenen kanssa olen aiemmin viettänyt eniten aikaani lähtevät. Olen löytänyt uusia piirejä ja viettänyt enemmän aikaa vanhojen tuttujen kanssa. Olen viettänyt enemmän aikaani suomalaisten (Päivin ja Eevan) kanssa ja italialaisten, jotka ovat olleet Suomessa vaihdossa tai ymmärtävät suomalaista huumorintajua (Giorgio, Fredi, Mauro...). Samalla kun olen löytänyt uusia piirejä, on vanhoja jäänyt taakse erinäisten erimielisyyksien tai vain yhteensopimattomuuden vuoksi. Elämä asettuu kokoajan uusille raiteille eri ihmisten kanssa. Pystyn ymmärtämään tällä hetkellä loistavasti sen miten työpaikat joissa on suuri vaihtuvuus, ovat usein vaikeuksissa, koska työntekijöillä ei synkkaa. Ei siis sillä, etteikö täällä kerkeisi kenenkään kanssa synkkaamaan vaan syvempään yhteyteen menee enemmän aikaa kuin on tarjolla. Tai toinen ei olekaan kiinnostunut rakentamaan sitä yhteyttä yhtälailla kuin toinen. Kestää jo se, että löytää oikeita ihmisiä!

Monilla on se asenne, että kaiken on tapahduttava nyt.. tai ehkä se olenkin minä. Ehkä minulla on kiire ja muut elää hetkessä. Ehdin ihastua niin monta kertaa niin lyhyessä ajassa, samaan ja eri ihmisiin, samoihin ja erilaisiin tilanteisiin.

Mikäs siinä, ehkä on hyvä olla kauempana jonkin aikaa. Vähän yli viikon päästä lähden Saksaan 10 päiväksi ja sitten melkeinpä heti perään Roomaan Tuomon kanssa ~4 päiväksi!

Pää vaikka selkiäis ja osais taas kirjoittaa paremmin :)

Aika tekee kaikennäköstä,

Yesterday I went and bought a new camera. Didn't pay too much, but it was still a lot of unplanned money. But I'm happy.. felt so empty without a camera anyway.

I was out yesterday evening first in a chocolateria with Alessandro just to talk for tandem, later we went to Mensa to eat and Hanna joined in. And we continued to Flybar, where spritz is for 1 euro until midnight. Two new finnish girls (Milka and Jenna) were there already with some italians. Giorgio I knew before and I went to Fly with him and his roommates on Sunday evening. One of the roommates is scottish! My god, I miss the sense of humour people have in scandinavia. The scottish is similar. Here people don't really laugh about themselves so much. I even had problems with that... people thought I was just rude :D

Talking to Giorgio in italian is so much easier than with anyone else so far. He's so calm and in no hurry that for me it's also stress-free to talk. Nice to realize that I can actually have a conversation in italian :)



Beh. I'm in a strange mood today. No brain activity. Strange sentences coming out of my mouth.

Älyllisesti vajaa, empaattisesti täysi.

Tuntuu, että musta on tullu älyllisesti aivan vajaa täällä. En ole koskaan ollut niin kovinkaan kirjanoppinut tai perustanut niinkään lukemalla oppimisesta, vaikka sekin toki hyvää tekee aika ajoin. Tunneälykkyyttä* tunnistan itsessäni enemmän. En silti ajoittaisesta hitaudestani huolimatta tunnusta olevani tyhmä. Olen aina tiennyt suurinpiirtein kaiken mitä perustallaajan yleistietoon kuuluu. Tänään italian tunnilla puhuttiin Italian suurista menneistä vaikuttajista. Minulta kysyttiin, mitä Kolumbus löysi... vastasin Intia. Hyyyyvä Milla!

Jos nyt siis ei huomioida tuota aivopierua, niin yleisesti täällä ei harrasteta aivoja hierovaa keskustelua. Ainoat aivolliset aktiviteetit mitä suoritan on italian opiskelu (joka sekin tuntuu ottaneen taantumisvaiheen tähän väliin), autokeilailu pyörällä (motoriikka) ja muiden tunne-elämien ongelmien ratkominen. Jos ensimmäistä ei oteta niinkään huomioon, niin täällä ei esimerkiksi opiskelussa ole kauheasti muuta haastamista kuin muistaminen. Toki lukemallakin oppii teorioita ja soveltamaan niitä johonkin pisteeseen asti. Historiaa ja tekniikkaa voi opiskella kirjoista. Silti täällä jo pelkästää opetustavasta ja opiskelutavasta näkee, ettei ihmisiä totuteta samalla tavalla kuin Suomessa soveltamaan taitojaan ja tietojaan käytäntöön.

Kysyin taloustiedettä opiskelevalta serkultani onko heillä harjoittelua, kun kovastikaan ole hänen kanssaan puhunut, saati tiedä aiheesta jota hän opiskelee. Hän totesi, ettei heille kuulu edes harjoittelua opiskeluun, joka oli hänen mielestään erittäin huonoa, koska ei ole mitään käytännönkokemusta opiskelemastaan. "Sen huomas jo viime kesänä. Hyvä et osas mapittaa! :D" Täällä tunneilla tai yleisesti ihmiset ei harrasta samanlaista keskustelua, kuin mihin olen Suomessa tottunut. Välillä on myös ikävä Nilsiä, joka haastoi minua älyllisesti ehkä eniten äidin lisäksi. Yleisesti olin tottunut puhumaan kehittävästi kaikenlaisesta niin tunne-elämässä kuin ammattitaidon kehittämismielessäkin. Täällä on vaikea löytää samanmielistä keskusteluseuraa, enkä edes tiedä mistä hakisin, jos sitä nyt edes voi hakea.

On vaikea löytää oikein mitään älyllisesti haastavaa ja virkistävää. Italiaa kun pitää vieläkin opiskella että voisi keskustella jostain enemmän kehittävästi. Kulttuurien eroista olen keskustellut koko sen ajan kun olen vaihto-opiskelijoiden kanssa ollut missään tekemisissä niin Suomessa kuin Italiassa. Täällä se on tuntuu olevan vielä vaikeampaa, koska oman kulttuurin edustajia on todella vähän ja toisen kulttuurin edustaja voi joko loukkaantua tai vain olla ymmärtämättä lainkaan spontaania havaintoa Italiasta. Yritä siinä sitten sanonnan mukaisesti olla kristitty, kun ihmisillä ei tunnu olevan samanlaisia toisen saappaisiin astumistaitoa kun itsellä suurimmaksi osaksi. Kaikki asiat täytyy käsitellä omassa päässä kun ei tiedä mitä uskaltaa tuoda enää julkilausutuksi. Toisaalta se on myös opettavaista. Kantapään kautta on monesti joutunut suovimaan kaikenlaiset väärinkäsitykset läpi, jotta ymmärtää toista kulttuuria paremmin.

Tämä tuo taas minut toiseen asianhaaraan, jolla ei ehkä älylaantuman kanssa ole mitään tekemistä, mutta empatiavaraston kanssa sitäkin enemmän. Olen käyttänyt empatiataitojani viime aikoina todella paljon ja sen kautta moneen otteeseen olen havahtunut siihen miten vähän empatiaa** ihmiset yleensä jakelee. Olen saanut kiitosta myös siitä, että jaksan kuunnella ja miettiä ratkaisuja toisten ongelmiin enemmissä määrin, mutta lopulta jään aina miettimään missä on muiden empatian viilaamisvälineet? Missä on empatia kun minä sitä tarvitsisin? Kiitos on kovin heikko, jossei saa sitä samaa empaattista keskittymistä osakseen kun vastavuoroisesti sitä tarvitsisi. Aina välillä kun ei tarvitse sitä totuuksia töksäyttelevää viereensä, kun ne totuudet tietää itsekin... välillä se empaattinen tuki olisi aika mukava lisä.

*) Tunneälykkyys muodostuu ihmisen kyvyistä tunnistaa, ilmaista ja kokea tunteita. Tunneälykkyyteen kuuluu myös ihmisen kyky käsitellä ja säännöstellä näitä tunnistettuja tunteita, sekä hyödyntää näitä tunteita rakentaviin tarkoituksiin, kuten motivoimaan itseään tekemään työnsä hyvin ja olemaan luova. Lisäksi tunneälykkyys auttaa ihmissuhteiden hoidossa kun ihminen kykenee havaitsemaan toisten ihmisten tunteita ja käsittelemään niitä. (Sanna Keskioja, Tietojenkasittelytieteen laitos)

**) Empatia (kreikan ilmaisusta em pathos, tuntea sisälle) tarkoittaa kykyä asettaa itsensä toisen henkilön asemaan ja ymmärtää toisen tunteita. Empatia on sympatian tapaan myötätuntoa, mutta sympatia on "kanssa tuntemista" (kreikan ilmaisu sym pathos), kun empatia on toisen sisällistä ymmärtämistä. (Wikipedia)

Pulmat, vaikeudet, surut..

Eilen Nina tuli vielä meille asuttamaan vierashuonetta. Hän oli täysin murtunut, koska nyt asunnosta oli viety sähkötkin. Benjamin kirjoitti internetissä vain 5 minuuttia kotiintuloni jälkeen, että hänellä on jotain tärkeää puhuttavaa. Lopulta istuimme kolmestaan Benjaminin autossa, hämärässä, usvassa, josta näki vain metrin eteenpäin. Kello oli lähellä puoltayötä. Istuin etupenkillä ja tunsin itseni hieman vähäpätöiseksi. Olin auttanut jo niin monia ihmisiä, että energiani alkoi olla vähissä. Olen väsynyt. Nina osasi puhua Benjaminille ja Benjamin osasi puhua Ninalle. Vaikken sanonut sanaakaan tiedän että minun kuului olla siinä. Minun kuului olla sanomatta mitään ja antaa heidän puhua. He tiesivät paremmin.. nyt. Minä voin auttaa olemalla hölmö itseni, vaatimalla isoja teletappihalauksia, istumalla hiljaa autossa pidelle toisen kättä ja tarjoamalla vierashuoneen käyttöön kun ei ole omaa kotia johon mennä. Minä voin aina kuunnella.

Täällä näkee myös todella surullisia tapauksia. Ihmisillä on todella vaikeita pulmia, joita he joutuvat vaihtonsa aikana ratkaisemaan. Tällä hetkellä lähimmässä ystäväpiirissäni on kolme, joille olen ollut tukipilarina. Yhdellä on jopa niin pahoja psyykkisiä ongelmia, että ammatti-ihminen käski jo lähtemään kotiin. Toistaiseksi hän ei ole vielä lähtenyt, koska ei tiedä auttaisiko kotiinmeno sitä. Yhdellä on ollut asunnon suhteen todella huono tuuri, eikä hän ole vieläkään päässyt muuttamaan uuteen asuntoonsa, koska siellä ei ole kaasua eikä sähköä.. ei siis lämmintä vettä, hella ei toimi, ei valoa tai lämpöä. Hän on nyt kuukauden jo viettänyt toisten nurkissa niin sanotusti asunnottomana, kun italialaiset jaksavat edelleen sanoa että vielä yksi viikko, vielä yksi päivä. Yksi meni naimisiin juuri ennen vaihtoon lähtöään. Yksi ei syö masennuksensa vuoksi. Kaikki nuo kuuluvat toisaalta vaihtoon, asunnon kanssa sähläämisestä sydänsuruihin, mutta tietyissä olosuhteissa niistä tulee paljon isompia juttuja.

Sitten on myös se Erasmus-elämän maine, joka on myös - jos minulta kysytään - sen varjopuoli. Välillä on mietittävä tarkkaan kehen voi luottaa. Ihmiset ovat innokkaita juoruamaan ja kehittämään tarinoita. Monet pettävät kotona odottavia tai muualla vaikuttavia poika-/tyttöystäviään. Toiset suunnittelevat pettämistä verukkeella nimeltä Erasmus. Kaikki on anteeksiannettavaa jos se tapahtuu tämän nimen alla. Ihmiset myös varastavat ja tekevät ilkivaltaa, koska ovat täällä vain hetken aikaa. Nämä äärimmäisetkin tapaukset ovat ikävää arkipäivää. On oikeasti vaikeita pulmia ja on ihmisten tylsyydestä kehittämiä vaikeuksia.

Minulla ei tällä hetkellä ole kuin viisauden hampaan ikenen läpi pyrkimisestä aiheutunut leukaluun lamautuminen. Minkäs teet. Ehkä joskus on ihan hyvä olla vaan hiljaa hetken, vaikkei se tekisi italian harjoittelulle hyvää :)

Minulle muistutukseksi siitä miten onnellinen joku voi olla epäonnen vallitessa ympärillä:
"I like us three together. Benjamin, I and you just go so good together. I felt so bad in the lunch with these two other girls and I had force myself to eat as I lost my appotite because of this mess again. With you, it's just so easy. Even the silence is comfortable." -Nina

Spritziamo,

061007 klo 19:58
(english below)

Okei, eilinen ilta meni aika mainiosti. Spritzit on kyllä petollisia. Toisessa paikassa ne on kuin vettä ja toisessa todella vahvoja. Viimeinen sitten sattui olemaan todella vahva. Pyöräileminen kotiin oli ihan mielenkiintoista, mutta onnistui kuitenkin suuremmitta mutkitta.

Piazza delle Erbe:

Näin Shanen Piazza delle Erben suihkulähteellä. Istuttiin yhden baarin edustalla jokin aika jutellen kaikenlaisesta. Vaihdettiin paikkaa ja siirryttiin Piazza dei Signorille. Oltiin saatu tilattua toiset drinkit, kun huomasin Simonan istuvan viereisessä pöydässä. Seurue kasvoi kahdella sveitsiläisellä, hollantilaisella, englantilaisella ja romanialaisella. Myöhemmin seuraan liittyi vielä yksi englantilainen ja kasa italialaisia. Joka kerta kun juttelen niille Manchesterilaisille tytöille, mulle tulee olo, että ne on joko hirvittävän pinnallisesti kiinnostuneita tai ei ollenkaan.

Ilta jatkui vielä jonkun baarin pihalle Shanen ja parin italialaisen kanssa. Anthony on Napolista ja Marco Veronasta, molemmat lupasivat olla mulle turistioppaita :) Puhuin pitkään Anthonyn (en oo varma sekotanko Anthonyn ja Marcon nimet) Napolista ja yleensä etelä-Italian ihan toisenlaisesta kulttuurista. He itse kutsuvat tätä Pohjois-Afrikaksi :D Marco on todella asiallinen ja mukava. Hirvittävän kohtelias, eikä mun mielestä vaikuta edes temperamentiltaan italialaiselta.

Pienestä baarista myytiin joillekin pullottain juomisia. Baarimikon (mikä on naispuolinen baarimikko? Baarimaija?) tullessa ovesta heidän suljettuaan - hän veti viimeiset tipat pullosta ja hoiperteli tiehensä. Kovin uskottavaa :D Kaikki baarit menevät täällä puoliltaöin kiinni ja toinen pointti, joka on hyvä tietää tänne tullessa, baarien vessat on aivan kuvottavia. Monissa paikoissa on lattiassa reikä ja vessaa käyttävät molemmat naiset ja miehet. Kummillakin tuntuu menevän ohi pöntöstä ja vessasta löytyykin usein yllätyksiä.

Ollakseen aika suuri kaupunki (210 000 asukasta), Padova on pelottavan hiljainen viikonloppuisin aina perjantaipäivästä lähtien. Kaikki opiskelijat menevät viikonloppuisin kotiin. Viikoilla kaupunki on tupaten täynnä nuoria ihmisiä. Jossain vaiheessa mietinkin missä kaikki vanhukset piileksii. Viikonloppupäivät on turisteille ja shoppailijoilla, jolloin näkyy myös vanhuksia. Tai ehkä he erottuvat joukosta nyt paremmin. Viikonloppuillat on paikallisille juopoille. Eilen illalla näin ihan suomalaiseen malliin juopuneita keski-ikäisiä torin kulmalla... tai siis keskellä toria.

Ostin eilen päivällä puisen ohuen sormuksen. Pidän sitä nyt vasemman käden keskisormessa. Se on ensimmäinen sormus pitkään aikaan, jota tuntuu mukavalta pitää sormessa. Yleensä en tykkää sormuksista, koska ne häiritsee mua usein. Nyt mulla on käsissä kaksi sormusta ja huomasin, että molemmat niistä merkitsee paljon. Oikeassa nimettömässä mulla on Iskalta (eno) saamani sormus kun pääsin ripiltä. Laitoin sen sinä päivänä sormeeni, enkä ole ottanut muulloin kuin taikinaa vaivatessa pois. Tunnen itseni alastomaksi ilman sitä. Puinen ohut sormus taas on tai voi olla joko sormus, jonka ostin asuessani Padovassa tai Padovan sormus. Aika näyttää.

Tänään selvisin ekaa kertaa elämässäni edellisestä illasta pidempään kuin ensimmäiset puolituntia. Katselin leffan ja makoilin. Söin pizzan.. mmm.. Ristorante pizzat on lähimpänä pakastepizzoista oikeaa italialaista pizzaa! HY-VÄÄ! Pyöräilin nettikahvilan kautta keskustaan, josta lähti ESN:n toimiston edestä Padovan kierros. Fiksut italialaiset olivat kysyneet italiaksi, että ketkä haluaa englanninkielisen kierroksen ja ketkä italialaisen. Toki ajauduin italiankieliselle kierrokselle. Satoi ja oli muutenkin hiukan masentavaa. Tutustuin englantilaiseen Phillippaan ja todella eläväiseen portugalilaiseen tyttöön, Luci. Löysin myös ensimmäisen toisen suomalaisen! En kyllä ehtinyt kauheasti hänen kanssaan jutella. Ihan mukavan tuntuinen helsinkiläinen tyttö. Juuri sellainen kuin Helsingin yliopistosta tulevan tytön olevan ;) Tai minusta ainakin. Ei siihen sen suurempaa tarkennusta.

Kierroksen lopulla menossa St. Anthonyn kirkkoon.
At the end of the tour going to St. Anthony's church.

Kierroksen lopulla tutustuin kolmeen saksalaiseen tyttöön, joista yhden kanssa juttelin pitkään. Hanna opiskelee kasvatustieteitä (education) ja hänestä tulee saksankielen opettaja. Aivan ihana tyttö :) Vaihdettiin puhelinnumeroita ja nähdään illalla Sangria bileissä Prato della Vallella. Iskä sano joskus, että äitillä on tavoitteena tutustua yhteen ihmiseen per tilaisuus. En tiedä miten pitkälle ja missä tapauksissa tuo toteutuu, mutta aina kun onnistun tuossa itse muistelen sitä. Niin tänäänkin :)

---

Okay, yesterday evening went pretty funny. The Spritz are really deceitful. In some places they are like water and others very strong. The last one of course happened to be a very strong one. Biking home was very interesting, but went quite fine without bigger trouble.

I saw Shane at Piazza delle Erbe's fountain. We sat outside one of its bars chatting about a lot of things. We changed the place and went to Piazza dei Signori. We had just ordered the second drink when I realized Simona in the table next to us. So us growed with two swiss', a dutch, english(wo)men and a romanian. Later one more english(wo)man and a bunch of italians. Everytime I talk to the girls from Manchester, I get the feeling that they are very superficially interested or not interested at all.

The night continued to a yard of another bar with Shane and few italians. Anthony is from Naples and Marco from Verona. Both of them promised to be my touristguides :) I talked a long time with Anthony (I'm not sure if I'm mixing Anthony and Marco) about Naples and generally southern Italy and its totally different kind of culture. They call it the North Africa themselves :D Marco is very collected and nice. Very polite and doesn't really seem like an italian based on his temperament.

In the small bar they selled even bottles of drinks to some. When the bartenderess came out of the door after closing - she drank the last of a bottle and walked almost straight away :D All the bars close at midnight and another point which you should be aware of when you come here is that the toilets of the bars are disgusting. In many places its just a whole in the floor and the toilet is for both men and women. Both seem to miss the seat and usually you can find nice surprises from the toilets.

To be quite a big city (210 000 inhabitants), Padova is even creepily quite in the weekend from Friday noon on. All the students go home for the weekends. In the weeks the city is full of young people. Sometimes I even wondered where all the old people are. The weekend days are for tourists and shoppers, then you can also see old people. Or maybe they just pop out of the crowd better. The weekend nights are for local drunks. Yesterday evening I saw the first finnish kind of middle-aged drunks in the corner of the piazza... well in the middle of it.

Yesterday I bought a thin wooden ring. Now I wear it on my left middle finger. It's the first ring in a long while that I feel comfortable wearing. Usually I don't like rings, they bother me. Now I have two rings in my hands and I noticed that both of them mean a lot. On my right ring finger I have a ring I got from Iska (uncle) when I was confirmated. I put it to my finger on that day and have taken it off only when I've made dough. I feel naked without it. The wooden ring is or can be a ring that I bought when I lived in Padova or the ring of Padova. Time will tell.

Today I recovered for the first time in my life from the last night - more than the first half an hour. I watched a movie and laid in my bed. I ate a pizza.. mm.. Ristorante-pizzas are the closest to the real italian pizza (which you can get from the freezer of the supermarket)! GO-OD! I biked to the center via internetcafé, where in front of the ESN office started a tour of Padova. Smart italians had asked in italian who want an english tour and who italian. Of course I ended up drifting to the italian tour. It was raining and was a bit depressive anyway. I got to know an english girl, Phillippa and a very lively portuguese girl, Luci. I finally found another finnish person! I didn't get to know her very well but she seems like a nice girl from Helsinki. Just the kind that you can expect to come from the Uni of Helsinki ;) At least on my opinion. No more details there.

In the end of the tour I got to know three german girls. One of them I ended up talking a lot to. Hanna studies education and she's suppose to gratuate as a teacher for german. Such a lovely girl :) We exchanged phonenumbers and are gonna see in the evening at the Sangria party at Prato della Valle. Dad said once that mom has a goal to get to know at least one person per event. I don't know how much of that is true and in which cases it comes true, but I always remind myself of that when I can do it myself. Like today :)

Day 1,

24.9.2007 klo 21:36
in english

Tàmà bussikuski oli periksiantamaton. Anna joutui kààntàmààn kokoajan, koska sillà oli kokoajan jotain sanottavaa mulle. Yritti vàrvàtà mua mm. verenluovuttajaksi, koska en ole yhtà pienikokoinen (oletti, ettà olen yli 60kg) kuin suurin osa italiattarista.

This busdriver was talking and talking and talking. Anna had to translate all the time, because he had something to say to me all the time. He even tried to get me to give blood, because Im not as small as most of the women in Italy (he assumed Im over 60kg).

Eilen päivällä lentokenttäelämästä päästyäni, näin Annan. Kaunis hoikka tyttö vilkutti heti kun pääsin ovesta :) Odotettiin vähän vaja tunti bussia, joka luojan kiitos meni suoraan Padovaan, vaikka matka kestikin sitten sen n. tunnin. Bussipysäkiltä päästiin talon omistajan, Francan, kyydillä talolle (5min). Franca ei puhu englantia, joten heti alkuun kun jutteli mulle italiaa ja toki olin kaiken odotuksen, jännityksen ja matkustamisen jälkeen väsynyt, en tajunnut helpompiakaan lauseita. Anna englannisti mulle, että hän sanoi minun olevan todella rohkea, kun tulin maahan aivan yksin, osaamatta kieltä hirveän hyvin. Mukava leidi :)

Talolle päästyämme. Franca sanoi, että tulee huomenna (tänään) ja antaa mulle mahdollisuuden levähtää. Levittäydyin siis ympäriinsä ja vein tavaroja paikoilleen. Uskomatonta miten paljon 33 kilosta voi vielä puuttua. Kävin kaiken purkamisen jälkeen kylvyssä. KYLVYSSÄ!!! Illalla käytiin vähän keskustassa pyörähtämässä ja juomassa yhdet Spritzit (todella kuuluisa Padovalainen juoma). Siinä on valkoviini, vettä ja aperolia. Olin tosi hiljainen ja kaipasin kotiin. Olin kai jotenkin tajunnut etten oikeasti näe niitä ihmisiä pitkään aikaan. Olin väsynyt ja ikävissäni. En tuntenut kuuluvani paikkaan, koska saan ulkomaalaisen ulkonäköni ja hiukan erilaisen pukeutumistyylini takia paljon katseita.


Tänään koko päivä on mennyt kuljeksiessa. Aamulla käveltiin Via Montàlta keskustaan. Kartalla matka näyttää pitkältä, mutta ei lopulta ole varmasti montaa kilometriä. Käytiin huomaamassa Yves Rocherin oven takana, että se aukeaa maanantaisin vasta kolmelta, jonka jälkeen mentiin Annan mukaan todella kalliiseen kahvilaan aamupalalle. Italiassa aamupala ei ole hirveästi kulutettu käytäntö. He ottavat matkalta cappucinon mukaan. Hiukan pelotti mennä kahvilaan, koska silmien edessä leijui vain isot euron merkit hinnoista, mutta lopulta kun join teen ja söin marmelaadi-briochen (voisarvi), maksoin vain 4,5 euroa. Suomessa maksaisin saman verran missä vaan. Anna sanoi, että täällä briochen on yleensä alle euron ja tee euron. Hintoja ihmettelin myös kaupassa. Omenat oli 0,99e/kilo, tomaatit n. euron kilo jne jne. Ostin extra virgin oliiviöljyä, suolaa, pastaa, tomaatteja, omenoita, leipää ja teetä. Leipä ei kyllä ole kovinkaan hyvää täällä. Kuvitelkaa vaaleasta mössöleivästä se pahin mahdollinen muoto. Mössöä suussa, joka on hiukan sitkeää, mutta tosi pehmeää - eikä maistu yhtikäs miltään.


Myöhemmin kotona Anna antoi mulle brietä ja hilloa. Niin hyvää! Muutenkin ruoka on täällä todella hyvää! Kun tulin Anna laittoi insalata capresea (tomaatti, mozzarella, basilika). Basilikakin maistuu oikeasti joltain! Tomaatit on paljon mehukkaampia ja makuisampia kuin Suomessa, mozzarellasta puhumattakaan. Aivan ihanaa. Illalla Anna teki pizzaa, home made pizza alla italiana. Aivan fantastista. En ymmärrä miten sai pohjasta niin rapean, mutta pehmoisen. HY-VÄÄ!

Piazza della Frutta vai piazza dei frutti, eivàt osaa itsekkààn pààttàà.
Piazza della Frutta or piazza dei frutti, they cannot decide.

Ennen kuin käveltiin bussiasemalle aamiaisen jälkeen, ostin (italiaksi) itselleni Padovan kartan ja haettiin mulle italialainen prepaid-puhelin. Operaattorin nimi on Wind. Se kauppa oli todella merkillinen. Joka puolella oli Nokiaa ja Siemenssiä ja muistaakseni jompikumpi oli kaupan "sponsori", mutta silti matossa ja seinissä oli hirveästi Ferrarin logoja. Miehet kaupassa puhu lähinnä Annalle, eikä edes katsonut muhun päin, vaikka yritin kovasti olla mukava toimenpiteessä. Odottelun jälkeen käveltiin bussipysäkille, jossa ostin ihan itse italiaksi 12-kerran bussilippupaketin ja pyysin aikataulukirjan.

IKEAssa vietettiin tunti jos toinenkin. Jos Suomen IKEA on iso, niin tuo oli aivan jumalaton. Käytin siellä tosi paljon rahaa, josta suurin osa meni siihen, että mun piti ostaa peitto. Ei sitä vielä tarvitse, koska tänään oli esimerkiksi 29 astetta kun käveltiin takaisin bussipysäkille, mutta talvea varten. Vielä pitäisi osallistua vaikka minkä ostamiseen taloa varten ja ostaa yhdelle kaapille "verho", koska täällä ei ole varsinaista vaatekaappia mulle, joten vaatteet on kirjahyllyssä, jonka eteen tulee jonkinlainen kangas. Ostin pyykkikorin, pöydälle pienen astian tavaroille, pyyhkeen, osani huoneeseen tulevaan peiliin, kynttilöitä, lakanat, maton yms... vielä pitäisi löytää jostain jotkut sisätossut, koska täällä on marmorilattia ja se on TODELLA kylmä, vaikka ulkona olisi 29 astetta lämmintä.

Käytiin Via Montàlla (kämppä, Anna puhuu aina kadunnimellä tästä paikasta) syömässä ja lähdettiin viemään pyörää korjattavaksi keskustaan. Edelliset asukit, 4 poikaa, oli jättänyt meille vanhoja pyöriä. Minä sain yhden niistä Annan mukaan lainaksi siihen asti, että löydän oman. Siihen piti kuitenkin vaihtaa jarrut, takavalo ja satula. Pistää eteen kori ja ostaa kaksi jumalattoman kokoista ketjua -- KOSKA Padovassa kaikki käyttävät pyörää. Täällä on suhteessa kaupungin kokoon aika vähän autoja. Koska pyöriä käytetään paljon, niille tehdään myös paljon ilkivaltaa ja niitä varastetaan paljon. Kaikilla roikkuu mukana isot ketjut vanhoissakin pyörissä ja niiden suojelemiseen käytetään yhtä paljon rahaa kuin pyöriin itseensä. Yhteensä potiksi kasvoi koko hoidolle 48 euroa. Huh. Maksua kuitenkin helpotti se, että korjaajat oli varsin lupsakoita kavereita. Todella kiinnostuneita ulkomaalaisesta ja hirveän ystävällisiä. Vanhempi korjaajamies puhui Veneton murretta, josta en tajunnut sanaakaan, mutta nuorempi puhui tosi ymmärrettävää italiaa. Sain tingittyäkin italiaksi hinnasta, ekana yhden lukon hinnasta pois 4 euroa ja sitten vielä kokonaishintaan suomalaisalennuksen! Sain yhteensä varmasti yli 10 euroa alennusta :D Jokatapauksessa aion vielä tehdä pojille selväks, etten luovu tosta pyörästä. Ei ne sitä tarvitse näköjään, kun on voinut jättää mulle ja se on vielä naistenpyörä. Machoilla ei ole semmoselle käyttöä :)

Kun ajettiin takaisin Via Montàlle huomasin minkälaista taitoa tarvitsee pyörällä ajamiseen. Autot ajaa tosi lähellä ja aivan hulluina. Ei ne kauheasti varo pyöriä ja pyörätkin menee autojen seassa aina liikenneympyröitä myöden.

Nyt katotaan telkkarista Miss Italia kilpailua. Eros Ramazzotti laulaa Un Attimo di Pace a capellana :) Huomenna menen viemään paperit yliopistolle, tapaamaan Maran, allekirjoitan vuokrasopimuksen Francan kanssa ja illalla Annan poikaystävä, Francesco ja serkku, Emanuele, tulee käymään. Keskiviikkona illastetaan nelistään ja mennään keskustan aukiolle facciamo spritz (do spritz).

---
(All the pictures in the finnish entry.)

Yesterday noon after getting over with the airportlife, I met Anna. Beautiful, thin girl waved at me right when I got out of the door :) We waited for the bus around an hour, which - thank god - went straight to Padova, even though the trip took also about an hour. At the bus station in Padova, the landlord, Franca, gave us a ride to the house (5min). Franca doesn't speak english, so she babbled italian to me and because of all the waiting, excitement and travelling I was very tired, so I didn't understand even the easiest sentences. Anna translated for me that she said I'm very brave to come here alone and not knowing the language very well. Nice lady :)


We got to the house and Franca said she'd come by tomorrow (today) and gave me a chance to rest. I unpacked my stuff. Unbelievable how much can be missing from that 33 kilos. I went to the bath afterwards. BATH!!!! In the evening we went to the centre just to drink one Spritz (very famous padovian drink). It includes white wine, water and aperol. I was very quiet and I was missing home. I guess I realized at that point that I won't see those people in a long long while. I was tired and feeling a bit bad. I didn't feel like belonging to the place because of my foreigner outlook and a bit different clothes.

Today the whole day we've ran around the city. First we walked to the centre from Via Montà. On the map it seems like a long journey, but it isn't many kilometres. Went outside Yves Rocher to see that it opens on Monday's at 3pm. So we went to - according to Anna - a very expensive restaurant/coffeeshop for breakfast. In Italy, breakfast is not very common. They take their cappucino with them. I was a bit scared to go in, big euro signs flying in front of my eyes, but in the end the tea and marmelade-brioche costed only 4,5 euros. In Finland, almost in any place it is that much. Anna told me that here brioche is usually under an euro and tea about an euro. I was amazed by the price in the supermarket too. Apples were 0,99e/kilo, tomates ~an euro/kilo etc etc. I bought extra virgin oliveoil, salt (sale), pasta, tomatoes, apples, bread and tea. The bread is not so good here. Imagine the worst kind of white glop bread. It's a glop in your mouth which is a bit tough, but still soft - and it doesn't taste like anything.

Later at home, Anna gave me brie and jam. So good! Also the food is really good here! When I came Anna fixed me a insalata caprese (tomatoe, mozzarella, basilica). Basilica tastes so much better! Tomatoes are more juicy and tasty than in Finland and don't get me even started with mozzarella. Wonderful. In the evening, Anna made pizza, home made pizza alla italiana. Gooood! I cannot understand how she can make it so crispy, but soft. GO-OOD!

Before we walked to the busstation after breakfast, I bought (in italian) the map of Padova and we got me an italian prepaid card too. The operator is called Wind. The shop was bizarre. Everywhere Nokia, Siemens and if I remember correctly, either Nokia or Siemens is the "sponsor" of the shop, but still there was logos of Ferrari in the carpet and on the wallpaper. The men talked mainly to Anna and even though I tried to be very much into the situation, they ignored me. After waiting for some time, we walked to the busstation and I bought, 12pack of bustickets and asked for a schedule book all by myself IN italian.

In IKEA we spent an hour or two. If the finnish IKEA is huge, this is totally enourmous. I spent a lot of money there, but most of it went to a blanket, which I have to buy for myself. I don't need it yet, because for example today it was +29 degrees when we were walking back to the busstation - so it's for the winter. I should still by together with the other girls something for the house and buy a fabric for one closet. I don't have an actual wardrobe here so all my clothes are in a bookshelf and I need a fabric in front of it. I bought a laundry basket, candles, sheets, a carpet etc... I should still find shoes to wear inside, because there's a marmorfloor here and it is VERY cold, even though it would be +29 outside.

We stopped by at Via Montà (the house, Anna talkes about it with the streetname) to eat and then we left to take the bikes to the centre for fixing. The four boys previously living in the house left us some old bikes. I got one of them - according to Anna - for a loan only until I find my own. I still had to repair the breaks, back light and saddle. It also needed a basket and two enormous chains -- BECAUSE in Padova everyone uses a bike. There's very few cars in the city comparing to its size. Because bikes are used a lot there's also a lot of vandalism and stealing. Everyone has big chains also in very old bikes and for protection they use a lot of money, sometimes more than to the bike itself. Alltogether, repairing mine and the chains costed 48 euros. Phew. The payment wasn't as hard, because the repairmen were very nice and funny, very kind. The older man talked the dialect of Veneto - I didn't understand a word, but the younger one spoke more understandable italian. I haggled in italian a discount for being finnish! I got over 10 euros of discount :D In any case I'm making sure that the boys won't take my bike anymore. Obviously they don't need it and it's a woman's bike anyway. Macho's won't use it :)

When we biked back to Via Montà, I noticed how much talent you need for it. The cars come very close and drive like mad. They are not really watching for bikes and bikes go with cars even in traffic circles.

Now we are watching Miss Italia competetion. Eros Ramazzotti sings Un Attimo di Pace in a capella :) Tomorrow we are taking the papers to the university, meeting Mara, signing the contract with Franca and in the evening Anna's boyfriend, Francesco and cousin, Emanuele, stop by. On Wednesday we are having dinner together and go to the piazzas facciamo spritz (do spritz).

At the airport,

23.9.2007 klo 8:32
in english

Oon täysin tukossa. Mun niskalihakset on jumissa ja nenä joko vuotaa valtoimenaan tai on ihan tukossa. Päässä tuntuu paine. Olo on ilman itkujakin jo aika kamala. Ennen turvatarkastukseen menoa syötiin aamupalaa ja vedin ohessa pari buranaa, ettei lento ylittäisi ihan sietokykyä. Matkalaukut olivat lopulta vain 14 kiloa ylipainoisia yhteensä, joista mukava virkailija antoi anteeksi aika monta kiloa ja maksettavaksi jäi vain 5. Siinä kun halasin äitiä, en vielä tajunnut että lähden oikeasti. Niille, jotka jää tänne... niille lähden nyt. Itselle en lähde vaan olen lähtenyt kun olen oikeasti siellä. Olen lähtenyt, kun istun ensimmäisen kerran oman huoneeni sängyllä ja huokaisen syvään. Tuntuu aivan tunteettomalta, etten itkenyt lähtiessä.

Hauskaa on, että istun nyt Helsinki-Vantaan portilla 24, joka on töissä ollessa ollut riesa. Lennonjohto on aivan portin yläpuolella ja siksi, siinä kohtaa ei kuulu mikään puhelinlinja kunnolla. Vastapäätä istuu nainen, joka on aivan omissa maailmoissaan. Hän odottaa ja miettii. Kaunis ulkomaalainen nainen. Hän tahtoisi jo pois täältä ja suuri lapsimäärä lennolla, ei näytä innostavan häntä yhtään enempää kuin minuakaan. Hänen takanaan kuljeskelee todella laiha nainen pieni vauva sylissään. Hän juttelee kolmivuotiaalle. Kaikki ihmiset näyttävät kalpeilta aamuauringossa. Jopa pikitummamies, joka hymyili kauniisti kun istuin vastapäätä häntä.


Päätä särkee.

Minulla ei olekaan muuta kuin aikaa. Aikaa murehtia, potea ja istua. Murehdittavaksi ei keräänny muuta kuin Anna-raukka, joka joutuu kantamaan jumalattoman painavia laukkujani ja Venetsian lento, johon toivottavasti ehdin Kööpenhaminassa. Kone on kai hieman myöhässä, koska se ei ole saapunut vielä portille ja minulle sanottiin check-innissä, että yhdeksältä pitäisi olla portilla. Kello on nyt varttia vaille. (Heh, siivoukseen menee ainakin 10 minuuttia ja sen pitäisi olla valmis ainakin 15 minuuttia ennen matkustajien koneeseen nousua. -> Tieto lisää tuskaa. Jepjep.)

Lasisillan alla seisoessani ja katsoessani saattajiani samalla jutellen kännykässä heidän kanssaan, mietin miten onnellinen olen. Kaikilla ei ole tuollaista mihin tulla takaisin. Kaikkia ei ole myöskään kasvatettu optimisteiksi.



... Nyt pääsee koneeseen. <3

(Myöhemmin.) Portin yläpuolella oli taulu, jossa luki suomeksi, ruotsiksi ja englanniksi portillekutsu. Ruotsista suomennettuna se on jotain tyyliin uloskäynnille. Ajatus siitä, että lentokoneeseen astuminen on sekä ulos- että sisäänastumista oli kiehtova, mutta aivan vähän lohduton. Kävelin putkea pitkin ties kuinka monetta kertaa ja se tuoksui töiltä. Vilkaisin ulos pyöreistä ikkunoista samallalailla. En nähnyt yhtään Sodexhon autoa.


Halusin ottaa vielä yhden kuvan Helsinki-Vantaasta, kun kone lähti, mutta vähän kireä lentoemo käski laittaa kameran pois päältä. Kone lähti rullaamaan kohti kiitorataa. Blue1:n kapteeni toivotti tervetulleeksi. En irroittanut katsetta lentoasemasta ennen kuin se oli fyysisesti mahdotonta. Kiitotien päässä kapteeni kuulutti crew'n istumaan, kun KLM teki ensin lähtöä. Lentokoneen moottorien antamien ensimmäisten paikallaan kiihdytysten aikaan tunsin palan kurkussa, ampaisun alkusekunteina se nousi taakse kurkun päälle ja paloi iloisena tähtisädetikkuna. Ulos se purkautui rauhallisesti valuvina kyyneleinä. Isoina ja kastelevina.

Suomi on kaunis alkavana syksynä - ylhäältä. Kaunis metsä.

Lentokoneessa, mun vieressä istuu mies, joka näyttää aivan ruokapalkalla elävältä muusikolta. Sillä on lierihattu, jota se pitää vähän takaraivolla. Hiukan ylikasvanut tukka. Erään naisen laittaessa laukkua ylähyllylle hän varoitti olemasta liian kovakourainen: "there's an instrument in a soft bag."

Hetkeä ennen laskeutumista lennettiin kahden pilvikerroksen välissä. Kauempana oli aukko, josta valo heijastui alempaan kerrokseen. Se näytti aivan omalta maailmaltaan.

Köpiksen kentällä kiertelin kauppoja, lähettelin viestejä ja yritin saada kentän sisäistä langatonta toimimaan (tuloksetta).

Nàytàn hyvàltà (lue: kipeeltà) Kòpiksen kentàllà.
Me looking great (read: sick) at the Copenhagen airport.

The way to the gate of my Venice-flight.

Oikeaa porttia hain kauan - tai en hakenut, mutta kävelin kauan. Löydettyäni sen muistin äidin käteen lykkäämän pienen paketin juuri ennen turvatarkastukseen menoa. Mietin hetken avaisinko sen vasta uudessa omassa huoneessa, mutta se hetki oli todella lyhyt ja vaihtoehto nopeasti sivuutettu. Kun päänsärky ja niskajäykkyys olivat ehtineet tähän mennessä laantua tuli kyyneleetkin ihan vaivatta. Se kirja on varmasti kaunein, jonka olen koskaan saanut!

(Lisää kuvia tästä myöhemmin. More pictures of this later.)


Pyysin peittoa, koska penkkirivit olivat niin tyhjià, ettà pystyi nukkumaan vaaka-asennossa.
I asked for a blanket, because there was enough room to sleep vertically.



15-20 minutes before landing - The Alps.

---
(All the pictures are in the finnish entry.)

I'm totally stuck. My neck muscles are stuck and nose is running like a flood all the time or it's totally stuffed. I can feel a pressure in my head. I'm feeling awful without all the crying already. Before security check we went for breakfast and I took few painkillers, so the flight wouldn't go over my tolerance. In the end the luggage was only 14 kilos overweight (together) and the nice woman behind the desk didn't notice many of them. Only 5, I had to pay for. When I hugged mom, I wasn't really realizing yet that I was actually leaving. To those who stay here... for them, I'm leaving now. For myself I don't leave, I have left when I'm there. I have left when I sit down to my own room's bed and sigh deeply for the first time. It feels so cold not to cry when I was leaving.

Funny thing is that now I sit in the Helsinki-Vantaa airport on gate 24, which has always been a trouble in work. The ground control is right above it and that is also why the phone line don't hear there very well. In front of me sits a woman, who is totally in another world. She waits and thinks. Beautiful foreign woman. She would like to be away from here and the great amount of children in the flight, doesn't seem to please her more than me. Behind her walks around a thin woman with a little baby in her lap. She talks to a three-year-old. All the people look pale in the morningsun. Even the pitch-black man, who smiled beautifully when I sat in front of him.

My head aches.

I don't have anything else but time. Time to worry, be sick and sit. The only thing left to worry is poor Anna, who needs to carry a very heavy bags and the flight to Venice, which I hopefully will catch in Copenhagen. The plane is probably a bit late, because it hasn't come to the gate yet. They told me in check-in that I should be at the gate at 9. It's 15 minutes past. (Heh, cleaning takes at least 10 minutes and the plane should be ready 15 minutes before the people get in. -> Knowledge increases pain. Yepyep.)

When standing under the glass bridge, watching the people and talking to them on the phone, I thought of how happy I am. Not everyone have something to come back to. And not everyone have been taught to be an optimist.

... Now I can get into the plane. <3 (Later.) Above the gate there is a screen, which said calling to the gate in finnish, swedish and english. Straightly translated to english from swedish it mean something like to the outgoing. A thought of stepping to the plane is both out and in-going is fascinating, but also very desperate. I walked along the gate for the millionth time and it smelled like work. I looked from the round windows like always. Didn't see any Sodexho cars. I wanted to take one more photo of Helsinki-Vantaa when the plane was leaving, but a bit up-tight flight attendant told me to shut it down. The plane started to go towards the speeding way. Blue1's captain welcomed. I didn't take my eyes off of the airport before it was physically impossible. In the end of the speeding way the captain told the crew to go sit down, when KLM was first leaving. When the first sounds of speeding came out from the motors I felt a lump in my throat, before flying like shot the lump came to the back of my throat and exploded like a happy sparkle. On the outside it came out are calm tears. Big and watery. Finland is beautiful during the starting autumn - above. Beautiful forest. In the plane, beside me was sitting a man who looked like a musician working for food payment. He had a big hat, which he kept on the back of his head. Slightly over-grown hair. When a woman was putting her bag to the shelf, he told her to be careful: "there's an instrument in a soft bag." A moment before landing we flew between two layers of clouds. A bit further I could see a light reflecting to the lower layer. It looked like its own world. In the airport of Copenhagen I went through the shops, sent messages and tried to get the wireless net to work (it didn't). I was searching for the right gate - well not searching, but walking to find it a long time. When I found it, I remembered that mom had given me a small package right before security check. I wondered if I should open it in my new room, but that moment was very short and the option quickly forgotten. Because the headache and stuckness of the neck had gone better, the tears came out much more easily. The book is without doubt the most beautiful I have ever got!

16 days in Finland, 9 days at Vantaa.

Everything is happening so/too quickly. I hate the fact that I have to leave these people behind to get something new. Especially, I hate the thought of the situation at the airport. And not seeing my family in several months.

I cannot go home to calm down when I feel like breaking down.

But you can't have all, right?

So let go, jump in
Oh now, what cha waiting for
It's alright cause there's beauty in the breakdown
So let go, just get in
Oh, it's so amazing here
It's alright cause there's beauty in the breakdown

Frou Frou - Let Go