Eilen Nina tuli vielä meille asuttamaan vierashuonetta. Hän oli täysin murtunut, koska nyt asunnosta oli viety sähkötkin. Benjamin kirjoitti internetissä vain 5 minuuttia kotiintuloni jälkeen, että hänellä on jotain tärkeää puhuttavaa. Lopulta istuimme kolmestaan Benjaminin autossa, hämärässä, usvassa, josta näki vain metrin eteenpäin. Kello oli lähellä puoltayötä. Istuin etupenkillä ja tunsin itseni hieman vähäpätöiseksi. Olin auttanut jo niin monia ihmisiä, että energiani alkoi olla vähissä. Olen väsynyt. Nina osasi puhua Benjaminille ja Benjamin osasi puhua Ninalle. Vaikken sanonut sanaakaan tiedän että minun kuului olla siinä. Minun kuului olla sanomatta mitään ja antaa heidän puhua. He tiesivät paremmin.. nyt. Minä voin auttaa olemalla hölmö itseni, vaatimalla isoja teletappihalauksia, istumalla hiljaa autossa pidelle toisen kättä ja tarjoamalla vierashuoneen käyttöön kun ei ole omaa kotia johon mennä. Minä voin aina kuunnella.
Täällä näkee myös todella surullisia tapauksia. Ihmisillä on todella vaikeita pulmia, joita he joutuvat vaihtonsa aikana ratkaisemaan. Tällä hetkellä lähimmässä ystäväpiirissäni on kolme, joille olen ollut tukipilarina. Yhdellä on jopa niin pahoja psyykkisiä ongelmia, että ammatti-ihminen käski jo lähtemään kotiin. Toistaiseksi hän ei ole vielä lähtenyt, koska ei tiedä auttaisiko kotiinmeno sitä. Yhdellä on ollut asunnon suhteen todella huono tuuri, eikä hän ole vieläkään päässyt muuttamaan uuteen asuntoonsa, koska siellä ei ole kaasua eikä sähköä.. ei siis lämmintä vettä, hella ei toimi, ei valoa tai lämpöä. Hän on nyt kuukauden jo viettänyt toisten nurkissa niin sanotusti asunnottomana, kun italialaiset jaksavat edelleen sanoa että vielä yksi viikko, vielä yksi päivä. Yksi meni naimisiin juuri ennen vaihtoon lähtöään. Yksi ei syö masennuksensa vuoksi. Kaikki nuo kuuluvat toisaalta vaihtoon, asunnon kanssa sähläämisestä sydänsuruihin, mutta tietyissä olosuhteissa niistä tulee paljon isompia juttuja.
Sitten on myös se Erasmus-elämän maine, joka on myös - jos minulta kysytään - sen varjopuoli. Välillä on mietittävä tarkkaan kehen voi luottaa. Ihmiset ovat innokkaita juoruamaan ja kehittämään tarinoita. Monet pettävät kotona odottavia tai muualla vaikuttavia poika-/tyttöystäviään. Toiset suunnittelevat pettämistä verukkeella nimeltä Erasmus. Kaikki on anteeksiannettavaa jos se tapahtuu tämän nimen alla. Ihmiset myös varastavat ja tekevät ilkivaltaa, koska ovat täällä vain hetken aikaa. Nämä äärimmäisetkin tapaukset ovat ikävää arkipäivää. On oikeasti vaikeita pulmia ja on ihmisten tylsyydestä kehittämiä vaikeuksia.
Minulla ei tällä hetkellä ole kuin viisauden hampaan ikenen läpi pyrkimisestä aiheutunut leukaluun lamautuminen. Minkäs teet. Ehkä joskus on ihan hyvä olla vaan hiljaa hetken, vaikkei se tekisi italian harjoittelulle hyvää :)
Minulle muistutukseksi siitä miten onnellinen joku voi olla epäonnen vallitessa ympärillä:
"I like us three together. Benjamin, I and you just go so good together. I felt so bad in the lunch with these two other girls and I had force myself to eat as I lost my appotite because of this mess again. With you, it's just so easy. Even the silence is comfortable." -Nina
Subscribe to:
Post Comments (Atom)
4 comments:
Me sorrumme aina välillä oman murheemme ja epätoivomme keskellä kuvittelemaan että kenelläkään ei ole niin vaikeaa kuin minulla. Monta kertaa kyse on siitä miten suhtautuu omaan elämäänsä ja sen mukanaan tuomiin vastoinkäymisiin. Katsooko että ne kuuluvat minun elämääni vai ajatteleeko "miksi minulle". Totta on kuitenkin että kestävyyttä koetellaan myös välillä myös äärirajoilla. Silti olisi syytä muistaa ettei ole elämässä ainoa jolla on ongelmia.
Voimia piskuiseni ;)
Tosi rok, että huolehdit ystävistäsi! Mikään ei voisi olla tämän sossupossun mielestä mukavampaa, mutta muista niin kuin meillekin koulussa toitetaan huolehtia myös itsestäsi :)
Tällähetkellä on ehkä ennemmin riittämätön olo, koska kavereiden ongelmat on niin suuria tai sellaisia, joihin en osaa edes kommentoida mitään. Toki tässä vaiheessa voisi sanoa, että jo se riittää kun kuuntelee ja on läsnä, mutta kaikille se ei tunnu riittävän. En tiedä miten paljon näitä kehitän itse... omat ongelmat tuntuu niin vähäpätöisiltä toisten rinnalla, ettei niistä viitsisi puhua, vaikka ehkä joskus tarvitsisikin.
Kiitos murut<3
Post a Comment