Sekameininkiä,

Hannalle kävi tässä aika iloisesti pari päivää sitten. Ensin hänen kännykkänsä lopetti lopullisesti toimintansa, kun hypeltiin kameralle ja kännykkä tippui matkan varrella taskusta kivetykselle. Beni lainasi ensihätään toista kännykkäänsä ja nyt minä, kun Beni tarvitsi omansa takaisin. Sitten perjantaina pari päivää tapahtuneen jälkeen, hänen pyöränsä meni aika perusteellisesti rikki. Vei korjaamolle, korjattiin, 2 metriä pyöräilyä ja pyörä kosahti lopullisesti. No minkäs teet, onneksi korjaajat oli mukavaa sakkia ja lainasi hänelle vanhan pyörän kahdeksi viimeiseksi viikokseen.

Samoin iloisesti kävi Päiville, joka oli pyöräilemässä toiselta puolelta kaupunkia kotiin ostosten kanssa ja pyörästä meni ketjut yksinkertaisesti poikki. Tämä tapahtui tänään myös minulle.. luulen. Loistavaa! Tänään on toinen koulupäivä ja minulla olisi vihdoinkin oikeasti ihmistenaikaan tunteja! Enpä sitten päässyt tunnille asti. Eipä tuo ois ollukaan kuin 2 tuntia, mutta siltikin. Lähetin Fannylle viestiä, etten pääse, josko vois kertoa mulle tapahtumat ens tunnin alkuun!

Mitäs nyt sitten tekis. Illalla on taas yksi päivällinen. Tykkään kyllä italialaisten tavasta illastaa yhdessä. Se on paljon mukavampaa kuin yksin syöminen. Se ei ole sellaista suorittamista ja pakottamista vaan ruoka tehdään yhdessä ja pöydässä istutaan pitkään. Se on hirvittävän rentouttavaa, vaikka vaatii jokaillalta sen että lähtee oikeasti liikkeelle :) Hyväksihän tuokin on, mutta lopulta aiheuttaa sen jumalattoman väsymyksen, jota nukuin eilisen yön pois.

Elämässä on muutenkin tapahtunut paljon ja ei mitään. Olen kirjoittanut onnellisuuskalenteriin joka päivä, mutta enemmän ympäripyöreitä asioita, koska en enää aina muista mistä pienestä olinkaan kovimmin onnellinen eilispäivänä. Olen tutustunut moniin uusiin ihmisiin ja miettinyt sitä mitä tapahtuu kun Hanna ja Jennifer ja Johannes ja... kaikki kenen kanssa olen aiemmin viettänyt eniten aikaani lähtevät. Olen löytänyt uusia piirejä ja viettänyt enemmän aikaa vanhojen tuttujen kanssa. Olen viettänyt enemmän aikaani suomalaisten (Päivin ja Eevan) kanssa ja italialaisten, jotka ovat olleet Suomessa vaihdossa tai ymmärtävät suomalaista huumorintajua (Giorgio, Fredi, Mauro...). Samalla kun olen löytänyt uusia piirejä, on vanhoja jäänyt taakse erinäisten erimielisyyksien tai vain yhteensopimattomuuden vuoksi. Elämä asettuu kokoajan uusille raiteille eri ihmisten kanssa. Pystyn ymmärtämään tällä hetkellä loistavasti sen miten työpaikat joissa on suuri vaihtuvuus, ovat usein vaikeuksissa, koska työntekijöillä ei synkkaa. Ei siis sillä, etteikö täällä kerkeisi kenenkään kanssa synkkaamaan vaan syvempään yhteyteen menee enemmän aikaa kuin on tarjolla. Tai toinen ei olekaan kiinnostunut rakentamaan sitä yhteyttä yhtälailla kuin toinen. Kestää jo se, että löytää oikeita ihmisiä!

Monilla on se asenne, että kaiken on tapahduttava nyt.. tai ehkä se olenkin minä. Ehkä minulla on kiire ja muut elää hetkessä. Ehdin ihastua niin monta kertaa niin lyhyessä ajassa, samaan ja eri ihmisiin, samoihin ja erilaisiin tilanteisiin.

Mikäs siinä, ehkä on hyvä olla kauempana jonkin aikaa. Vähän yli viikon päästä lähden Saksaan 10 päiväksi ja sitten melkeinpä heti perään Roomaan Tuomon kanssa ~4 päiväksi!

Pää vaikka selkiäis ja osais taas kirjoittaa paremmin :)