Tänään oli ihanan piristävä päivä. Kaiken tämän aivokaaoksen keskellä menin Venetsiaan tapaamaan Carlosta ja hänen kolumbialaista ystäväänsä, Lilianaa. He tulivat sinne pari tuntia myöhässä junien myöhästelyn vuoksi, mutta koska se oli tiedossa osasin hienosti ajoittaa asemalle saapumisen samaan aikaan. Ehdin juuri ottamaan cappucinon (kyllä join kahvia! kiitos vaan Dino!) baarista, kun soitti. Baarissa käveli ensin ohi ja kun sain kiinni, sain niin vilpittömän lämpöisen vastaanoton etten koskaan kyllä! Olin itsekin yhtä hymyä tuollaisen vastaanoton jälkeen. Kun käveltiin paikkaan jossa hänen ystävänsä oli soittamassa yleisöpuhelimesta äidilleen, tarjosi heti käsikynkkää ja sanoi, etten tiedäkään miten iloinen hän on nähdessään minut taas!
Tutustuin Carlokseen yli vuosi sitten LOB-risteilyllä (Helsinki-Tukholma-Helsinki), jossa hän oli vaihto-ohjelman järjestämällä matkalla. Meitä yhdisti selvästi rakkaus (vai olisiko se tässä vaiheessa sitten intohimoa) tanssimiselle. Viisi kuukautta myöhemmin tavattiin uudelleen Barcelonassa, jossa olin lomamatkalla kolmen ystävän kanssa. Hän vei minut ja Megin salsaklubille, jossa tanssimme 5 tuntia putkeen salsaa, merenguea, reggaetonia... yksi upeimmista illoista missään ja koskaan! Tapaamisten välissä oltiin jonkin verran yhteydessä mesen kautta, mutta enemmänkin mailitse vaihdettiin jotain kuulumisia, yleisesti kuitenkin todella vähän. Nyt tavattiin kolmannen kerran jos näistä matkoista voi sellaisen yhteenvedon vetää (Barcelonassa kuitenkin nähtiin monesti viikon aikana).
Hän on yksi harvoista ihmisistä, jotka saavat minut olemuksellaan niin rentoutuneeksi ja aidosti iloiseksi täysin ilman erikoisempaa syytä. Enkä voi painottaa tarpeeksi miten paljon se merkitsi tänään tämän päänsisäisen kaaoksen keskellä! Olin täysin huoleton hetken verran.
Lopuksi sain kutsun Kolumbiaan ensi vuoden Karnevaaleihin (järjestetään samaan aikaan kuin Venetsiassa, eli näillä nurkilla). Vannotti, että aloittaisin jo säästämään rahaa sitä varten, niin voisin päästäkin. Lupasin yrittää ja tosissani haluankin! Aika näyttää riittävätkö varat ja onko aika sopiva (viimeinen vuosi pitäisi kuitenkin olla koulussa). Lupasin kuitenkin yrittää! Vastavuoroisesti hän lupasi tulla Suomeen minun vieraakseni :) Viimeksi kun puhuttiin asiasta jotain kierto kautta, sanoi ettei pitänyt Helsingistä lainkaan, eikä halua sinne takaisin. Nähtäväksi jää mitkä osat näistä toteutuu, koska elämä muuttuu ja vie mennessään.
Ihailen tuollaista olemusta ja yritän imeä itseeni sitä asennetta.
On niin monia ihmisiä, joista olen kiitollinen, että tunnen heidät ja saan olla heidän ympärillään.
Ja jotka saavat tuntemaan itseni eläväksi.
Postaan kuvia päivästä, kun saan niitä Carlokselta.
Subscribe to:
Post Comments (Atom)
No comments:
Post a Comment