Oi Saksanmaa (osa 1)

On tää elämä kyllä aika mielenkiintoista ja hyppeleväistä lopulta.. tulin kotiin takaisin Saksasta maanantai-iltapäivänä. Matka oli melkein 12 tuntia, kun ensin lähdin Katjan luota taksitolpalle, taksitolpalta lentokentälle, kentältä parin tunnin odotuksen jälkeen koneeseen, kone lentoon ja lento Bergamon Orioon, Oriosta Milanoon, Milanossa tapasin tunnin verran Francescoa (kotoisin Calabriasta), jonka jälkeen istuin täydessä junassa klo 11:21 matkalla Padovaan. Koko matkan olin aivan yliväsynyt pitkästä matkasta ja lyhyistä yöunista. Toki perillä ei enää nukuttanut lain, joten lähdin vielä näkemään kavereita pitkästä aikaa. Lopulta nukahdin sohvalle :D Että se sit seuraavistakin yöunista.

Matkalla aika eteni hetkittäin todella hitaasti, toisinaan nopeasti ja kerran se pysähtyi kokonaan. Kun lähdin (6.3.) en olisi halunnut lähteä koko maahan. Padovassa jäi useampi asia kesken, suurimpana niistä muutto. Kun kone kuitenkin lähti lentoon ja pääsi pilvien yläpuolelle, sain nukkua suorassa auringonpaisteen lämmössä tunnin verran. Laskeuduin Münsterin lentokentälle, jossa menin suoraan infotiskiltä kyselemään miten pääsee Osnabrückiin. Ysiluokkalainen harjoittelijapoika toi mut sitte bussipysäkille ja selitti huonolla englannilla miten pääsen ja mikä linja. Punasteli hassu kokoajan ja pyyteli anteeks englantiaan :)



Kun olin yksin tyhjällä lentokentällä hymistellyt mp3:sia tunnin verran, bussi osoittautui sellaiseksi pieneksi yhteensä ehkä 10-12 hengen bussiksi. Söpöhän tuo oli ja meni alle tunnissa Osnikseen. Vietin keskenäni kallista aikaa Starbucksissa, jonne Nina suuntasi töiden jälkeen. Oli ihana kun se juoksi kahvilassa halaamaan :) Onhan siitä sitte jo 2 kuukautta kun viimeksi nähtiinkin. Juteltiin melkeinpä siinä mun syödessä aamupalaksi juustokakkua kaikki jutut ja illalla syötiin fondueta Ninan perheen ja poikaystävän, Johanneksen, kanssa.





Seuraavana päivänä (7.3.) suuntasin jo suoraan Nilsin luo, Blankenburgiin. Juttelin ensin pitkien yöunien jälkeen Johanneksen kanssa Ninasta ja siitä miten Nina lähti yhtäkkiä Italiasta, kun neiti itse oli akupunktiohoidossa :P Johannes oli huolissaan ja jännityksissään, koska nyt tätä kirjoittaessani jo he ovat muuttaneet yhteiseen asuntoon.


Juna-asemalla sain Ninalta Sudokukirjan, jota täyttelin matkan aikana aika ahkerasti. Hassua kuitenkin, että sudokukin käy niin nopeesti tylsäksi.. joo 1,2,3,4.. miten jotkut ihmiset jaksaakin innostua siitä niin verisesti? Hannoverissa mua odotti kahden tunnin vaihtoaika. Kuljeskelin siis perjantaimarkkinoilla ympäriinsä ja päädyin ostamaan mausteita. (Kyllä tillikin epämääräisesti pakattuna tuli tullista läpi!) Hannoverissa oli taas kerran sellaisia hetkiä, joita mulla on tässä ollut hetkittäin. Tiedättekö leffoista ne semmoiset hetket kun joku kuuntelee musiikkia ja se on ainoa mitä kuuntelee, ne katsoo ikkunasta ulos ja miettii jotain aivan omissa maailmoissaan. Sellaisia mä harrastin koko tuon päivän ja monesti muutenkin junassa ollessa. Olin kaukana siitä penkistä.





Ennen kuin saavuin Wernigerodeen, jossa minun piti tavata Nils, puhelin kuoli. Olin ladannut sitä koko yön, mutta se silti päätti irtisanoa akun ja puhelimen välisen telepatian. Astuin junasta ulos, ilman että tiesin ketään paikkakunnalla tai edes mihin suuntaan lähteä, että pääsisin keskustaan. Ei oltu edes sovittu tapaamispaikkaa. Minun piti odottaa kyseisessä kaupungissa n. 2 tuntia, koska Nils oli vasta tulossa Nürnbergistä tärkeästä työhaastattelusta. Matkalla näin tytön, jonka rinkassa oli Suomen ja Ruotsin lippu. Uskaltauduin kysymään häneltä suuntaa keskustaan ja neuvoa missä voisin ladata kännykkää. Hän oli kovin ystävällinen maailmankansalainen ja päädyin jo-suljettuun viinikauppaan lataamaan kännykkää hetkeksi, jossa paikallinen ystäväpiiri oli viettämässä viini-illallista. Huonoa englantia puhuvat kuuskymppiset terhakkaat pariskunnat olivat kovin huolissaan minusta. Lopulta pääsin lataamaan kännykkää pidemmäksi aikaa panimoravintolaan, josta Nilskin minut lopulta löysi. Oli kaunista olla hetki kadoksissa maailmassa, aivan yksin. En pelännyt missään vaiheessa, vaan huomasin kehittäneeni itselleni jossain matkan varrella luottamuksen itseeni ja muihin ihmisiin. Jotenkin tilanne aina selviää. Olin pikkuruisessa kaupungissa, valottomana aikana ja hetken aivan hukassa.

Nilsin vaatekaappi :D

Aamulla (8.3.) lähdettiin kunnon leipomosta haettujen sämpylöiden syönnin jälkeen Harzin luonnonpuistoon. Ajettiin mutkikasta tietä ylösalas matalilla kukkuloilla, joissa oli tiheä harmaa puukanta. Matkalla näkyi talo, jossa luki isolla hostelli, mutta se oli täysin rapistunut ja kaikki ikkunat oli rikottu. Itä-Saksa. Kavuttiin kuulumisten vaihdon yhteydessä yhdelle korkeimmista kohdista (Brocken, 1142m), jossa oli lunta :) Oli piristävää kävellä puiden keskellä, kun pitkästä aikaa en ollut kunnon metsään päässyt kävelemään. Tuoksukin oli aivan erilainen. Vaikka illalla jalat huusi jo, lähdettiin vielä Quedlinburgin UNESCOkaupunkiin syömään intialaista.

Illalla nukahdettiin sohvatuoleihin viinilasit kädessä.







9. päivä suunnattiin Nilsin tyttöystävän, Susannen, luo. Tajusin muuten kuvia selaillessani, ettei minulla ole hänestä yhtään kuvaa. Ajomatkalla kuunneltiin Nilsin Sibelius-levyltä Finlandiaa ja viulukonserttoja. Oli hassua ajella Saksan laakeiden peltomaisemien läpi ja kuunnella jotain niin tuttua, mutta mahtipontista. Tietä tuijotellessa mietin, että Nilsille tämä reitti on todella tuttu, mutta minulle ei. Hän ei katso maisemia ensimmäistä kertaa ja siksi ne näyttävät aivan eri puolia hänelle. Minulle tuo ja tuo ja tuo puu on vain puita, kun hänelle se kertoo kuinka pitkä matka on vielä tai muistuttaa kun joku sanoi jotain juuri tässä kohtaa tai sen puun muoto muistuttaa häntä aina karhuista.

Marburgissa perillä oli käännettävä pää pois ja hymyiltävä hymisteltävä itsekseen kun Nils ja Susanne tapasivat taas pitkästä aikaa :) Käveltiin illalla Marburgin kaupungissa, sen linnalle ylös mäkeä. Tunsin itseni Kattokassiseksi siellä, näytti aivan sen kirjan piirroksilta. Söin tzatzikia ennen nukkumaan menoa!







Neljäntenä matkustuspäivänä (10.3.) tehtiin Nilsin kanssa jotain mitä kumpikaan ei ole tehnyt aiemmin. Mentiin thai-hierojalle. Se oli aika jännää. Ensin kun mentiin, niin ensinnäkään hierojat ei puhunut mitään niistä kielistä mitä mä puhun ja toisekseen ei kumpikaan oltu varmoja onko se toinen hieroja mies vai oliko se joskus mies. Toisin sanoen, en ole koskaan nähnyt niin rotevaa ja pitkää aasialaisnaista. En kyllä miestäkään sen puoleen. Seinällä olevien sertifikaattien kuvissa näytti kuitenkin enemmän naiselta. Hieronta itsessään oli loistavaa ja rentouttavaa. Maattiin sellaisten lämmitettyjen sänkyjen päällä. Lopuksi niskavillat oli aivan öljyiset!

Käytiin ostamassa ainekset pasta carbonaraan, josta on tullut mun niin sanottu bravuuri italialaisruuista. Kallistahan tuo on kun pekoni maksaa, mutta hyvää ja se tuntuu kelpaavan kaikille :) Tein sitten kiitokseksi päivällistä Susannelle ja Nilsille.







(osa 2 - tulossa pian)